En pysty hyväksymään veljen homoutta
Hän muutti juuri avoliittoon miehen kanssa, olen tiennyt asiasta jo joitakin vuosia, mutta asia kalvaa jatkuvasti mieltäni.
Suren sitä, että veljeni ei saa koskaan lapsia ja mietin mikä on mennyt pieleen, että veljestäni tuli poikkeava. Isämme ei edes tiedä asiasta, koska ei sitä voisi koskaan hyväksyä, meillä muillakin on ollut vaikeuksia asian kanssa.
Lapsilleni en ole kertonut totuutta veljen tilanteesta, vanhin on jo 10 ja varmaan joutuisi asiasta koulukiusatuksi.
Mietin miksi tämän asian piti tapahtua juuri meidän perheeseen :(
Kommentit (76)
Sinusta olisi parempi, että veljesi olisi naisen kanssa ja saisivat lapsia, pääasia olisi, että sinun pääsi pysyisi kasassa.
Sinäkin olisit varmasti sitten mieluusti aviossa homon kanssa, eihän se mitään haittaisi, vaikka miehesi kaipaisi toisen luokse koko elämänsä ajan.
Helvetin homofoobikot! Eläinkunnassakin ollaan homoja et ei se ole millään tasolla luonnonvastaista jos luonnossakin sitä esiintyy. Rakkaus on kuitenkin rakkautta ja sen on kaikki ansainneet. Mitä se teiltä on pois jos kaksi aikuista ihmistä panee toisiaan strap-oneilla? Noinko pervoja urkkijoita ootte et on pakko ajatella mitä ne homot tekee kahdestaa. :'D Helkkari kun on ihmiset tyhmiä. Ps. en ole homoseksuaali, mut vihaan kapeamielisiä ihmisiä.
Miten se vaikuttaa sun elämään? Olisit mielummin onnellinen veljesi puolesta. Hän on löytänyt ihmisen, ketä rakastaa ja kenen kanssa haluaa jakaa elämänsä.
Vaivaa toki päätäsi asialla, kunnes se räjähtää. Tajuathan, että veljesi ei ala leikkiä heteroa vain sinun mielenrauhasi takia?
Vai olisiko sittenkin vain 0/5...?
Yritä vain elää omaa elämääsi ja olla välittämättä veljesi elämäntavasta. Suosittelisin kuitenkin ettet katkaisisi välejä vaan esim. kutsuisit veljen kylään aina silloin tällöin ja menisit myös lastesi kanssa käymään veljen luona jos se hänelle sopii. Vaikka ei hyväksyisikään kaikkia läheisen ihmisen tekemiä valintoja niin se ei tarkoita etteikö silti rakastaisi häntä.
Jos veljesi haluaa joskus virallistaa parisuhteensa (esim. liiton siunaus kirkossa) niin siihenkään sinun ei tarvi osallistua millään tavalla vaan kieltäydyt vaan kohteliaasti kutsusta. Mutta älä laita välejä poikki.
jaahastaas kirjoitti:
Helvetin homofoobikot! Eläinkunnassakin ollaan homoja et ei se ole millään tasolla luonnonvastaista jos luonnossakin sitä esiintyy. Rakkaus on kuitenkin rakkautta ja sen on kaikki ansainneet. Mitä se teiltä on pois jos kaksi aikuista ihmistä panee toisiaan strap-oneilla? Noinko pervoja urkkijoita ootte et on pakko ajatella mitä ne homot tekee kahdestaa. :'D Helkkari kun on ihmiset tyhmiä. Ps. en ole homoseksuaali, mut vihaan kapeamielisiä ihmisiä.
Pakko sanoa tähän että se että jotain asiaa esiintyy eläinkunnassa tai ylipäätään luonnossa ei tarkoita että se olisi luonnollista. Jos siis luonnollinen määritellään siten että on olemassa jonkinlainen ideaali siitä miten luonnon kuuluu toimia ja "luonnollinen" olisi sopusoinnussa tämän ideaalin kanssa.
Esim. mutaatiot, epämuodostumat ja geenivirheet eivät tämän määritelmän munaan ole luonnollisia. Lisäksi eläimet saattavat jopa paritella eri lajia olevien kanssa (esim. hevonen aasin kanssa) mikä ei sekään ole ainakaan nisäkkäille luonnollista käytöstä.
Ja hei oikeesti, vihaat kapeakatseisia ihmisiä mutta haukut itsesi kanssa eri mieltä olevia tyhmiksi?
Vierailija kirjoitti:

Pakko sanoa, että lääketieteessä ja tieteen alalla yleensäkin ei todellakaan olla oltu aikoihin tai oikeastaan ikinä sitä mieltä että homous tai transsukupuolisuus olisi "geenivirheestä tai mutaatiosta yms. johtuvaa.
Joka näin väittää, ei oikeasti seuraa näihin asioihin liittyviä asioita ja tiedä niistä paljoa vaan ennemminkin puhuu asioista agendalla - Olen kuullut kun joku on sanonut, että homous on epänormaalia ja kun olen kuullut tietyiltä tahoilta niin sen on pakko olla. Toistetaan siis opittua vääristeltyä mantraa. Käyttäytymismallia ohjaa vielä se tekijä jos sattuu olemaan hetero mies joka on kasvatettu ajatukseen. Mies ja Nainen = lisääntymiskone ja lsiä'äntymiskone = normaali.
Ei lapsille tarvii kertoa. Kerrot jos kysyvät miksi enolla ei ole vaimoa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jaahastaas kirjoitti:
Helvetin homofoobikot! Eläinkunnassakin ollaan homoja et ei se ole millään tasolla luonnonvastaista jos luonnossakin sitä esiintyy. Rakkaus on kuitenkin rakkautta ja sen on kaikki ansainneet. Mitä se teiltä on pois jos kaksi aikuista ihmistä panee toisiaan strap-oneilla? Noinko pervoja urkkijoita ootte et on pakko ajatella mitä ne homot tekee kahdestaa. :'D Helkkari kun on ihmiset tyhmiä. Ps. en ole homoseksuaali, mut vihaan kapeamielisiä ihmisiä.
Pakko sanoa tähän että se että jotain asiaa esiintyy eläinkunnassa tai ylipäätään luonnossa ei tarkoita että se olisi luonnollista. Jos siis luonnollinen määritellään siten että on olemassa jonkinlainen ideaali siitä miten luonnon kuuluu toimia ja "luonnollinen" olisi sopusoinnussa tämän ideaalin kanssa.
Esim. mutaatiot, epämuodostumat ja geenivirheet eivät tämän määritelmän munaan ole luonnollisia. Lisäksi eläimet saattavat jopa paritella eri lajia olevien kanssa (esim. hevonen aasin kanssa) mikä ei sekään ole ainakaan nisäkkäille luonnollista käytöstä.
Ja hei oikeesti, vihaat kapeakatseisia ihmisiä mutta haukut itsesi kanssa eri mieltä olevia tyhmiksi?Pakko sanoa, että lääketieteessä ja tieteen alalla yleensäkin ei todellakaan olla oltu aikoihin tai oikeastaan ikinä sitä mieltä että homous tai transsukupuolisuus olisi "geenivirheestä tai mutaatiosta yms. johtuvaa.
Joka näin väittää, ei oikeasti seuraa näihin asioihin liittyviä asioita ja tiedä niistä paljoa vaan ennemminkin puhuu asioista agendalla - Olen kuullut kun joku on sanonut, että homous on epänormaalia ja kun olen kuullut tietyiltä tahoilta niin sen on pakko olla. Toistetaan siis opittua vääristeltyä mantraa. Käyttäytymismallia ohjaa vielä se tekijä jos sattuu olemaan hetero mies joka on kasvatettu ajatukseen. Mies ja Nainen = lisääntymiskone ja lsiä'äntymiskone = normaali.
En sanonutkaan että kiinnostus samaa sukupuolta kohtaan johtuisi mutaatiosta tai geenivirheestä, sanoin että luonnossa esiintyy kaikenlaista luonnotonta ja mainitsin mutaatiot ja geenivirheet esimerkkeinä siitä.
Mitään "kuulin kun joku sanoi että..." -perustuvaa agendaa minulla ei ole enkä pidä heteropareja lisääntymiskoneina.
Parempi, että opettelet tajuamaan sen, että sulla on ongelma, ei veljelläsi. Sun pitää käsitellä tuo juttu ja tajuta, että veljesi on sama ihminen kuin aina ennenkin. Hän on myös onnellisessa asemassa, että on löytänyt kumppanin ja yhteisen elämän rakkaan ihmisen kanssa. Sun veljen elämssä on selkeesti asiat hyvin, mutta sä et suostu tajuamaan sitä.
Homona eläminen ei nykyäänkään ole kaikille helppoa. Veljenä sun pitäs olla sen tukena ja onnellinen hänen puolestaan, ei kääntyä vastaan. Se olisi pahinta mitä voit tehdä.
T: homo, jonka veli on tuon tajunnut
Ymmärrän sua ap, olen itse biseksuaali mutta saisin varmaan halvauksen jos veljeni kertoisi olevansa homo tai siskoni lesbo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jaahastaas kirjoitti:
Helvetin homofoobikot! Eläinkunnassakin ollaan homoja et ei se ole millään tasolla luonnonvastaista jos luonnossakin sitä esiintyy. Rakkaus on kuitenkin rakkautta ja sen on kaikki ansainneet. Mitä se teiltä on pois jos kaksi aikuista ihmistä panee toisiaan strap-oneilla? Noinko pervoja urkkijoita ootte et on pakko ajatella mitä ne homot tekee kahdestaa. :'D Helkkari kun on ihmiset tyhmiä. Ps. en ole homoseksuaali, mut vihaan kapeamielisiä ihmisiä.
Pakko sanoa tähän että se että jotain asiaa esiintyy eläinkunnassa tai ylipäätään luonnossa ei tarkoita että se olisi luonnollista. Jos siis luonnollinen määritellään siten että on olemassa jonkinlainen ideaali siitä miten luonnon kuuluu toimia ja "luonnollinen" olisi sopusoinnussa tämän ideaalin kanssa.
Esim. mutaatiot, epämuodostumat ja geenivirheet eivät tämän määritelmän munaan ole luonnollisia. Lisäksi eläimet saattavat jopa paritella eri lajia olevien kanssa (esim. hevonen aasin kanssa) mikä ei sekään ole ainakaan nisäkkäille luonnollista käytöstä.
Ja hei oikeesti, vihaat kapeakatseisia ihmisiä mutta haukut itsesi kanssa eri mieltä olevia tyhmiksi?Pakko sanoa, että lääketieteessä ja tieteen alalla yleensäkin ei todellakaan olla oltu aikoihin tai oikeastaan ikinä sitä mieltä että homous tai transsukupuolisuus olisi "geenivirheestä tai mutaatiosta yms. johtuvaa.
Joka näin väittää, ei oikeasti seuraa näihin asioihin liittyviä asioita ja tiedä niistä paljoa vaan ennemminkin puhuu asioista agendalla - Olen kuullut kun joku on sanonut, että homous on epänormaalia ja kun olen kuullut tietyiltä tahoilta niin sen on pakko olla. Toistetaan siis opittua vääristeltyä mantraa. Käyttäytymismallia ohjaa vielä se tekijä jos sattuu olemaan hetero mies joka on kasvatettu ajatukseen. Mies ja Nainen = lisääntymiskone ja lsiä'äntymiskone = normaali.
Luonnon ideaali (jota en itse usko olevan olemassa) ei voi olla ihmisten ideaali. Mutaatiot ovat esim.luonnon monimuotoisuuden edellytys.
No muuta sitten vaikka toiselle paikkakunnalle perheinesi sen yleisen häpeän pelossa ja katkaise kaikki yhteydenpitosi ja suhteet veljeesi. (sinun häpeästäsihän tässä nyt on kysymys,eikä hänen). Tee vaikka näin radikaali ratkaisu, JOS siltä tuntuu.
TOSIASIA kuitenkin on,ettet sinä siitä mitään häpeämään joutuisi,koska nykyisin asia on jo virallisestikin tunnustettu ja ehkä jotain ääriuskovaispiirejä lukuunottamatta ja niiden ulkopuolella aivan yleisesti hyväksyttykin.
Toimisit siis vain pelossa ja se häpeän pelko silloin myös säätelisi toimiasi.Jos taas ajattelisit asiaa järjen avulla, niin huomaisit hyvin pian,ettei sinulla olisi siinä yhtään mitään pelättävää ja että päinvastoin, olisi häpeällistä pitää yhteyttä niihin ,jotka veljesi 'tuomitsevat'. ( oikeastihan homoseksuaalista ihmistä ei nykyisin voi tuomita edes tuomari.) Jos Suomessa nyt tehtäisiin gallup-tutkimus,jossa kysyttäisiin: "Pidätkö homoutta häpeällisenä asiana?", niin (...ja varsinkin jos haastattelut vielä näytettäisiin kameran avulla tv:ssä),niin tuskin aikuisvastaajissa olisi edes 3-4 %:a niitä, jotka kehtaisivat vastata,että 'pidän'. Todennäköisesti noiden vastaajien oma mielenterveys ja ylenen sosiaalinen kuntoisuus yhteiskunnassa ei olisi sieltä ryhmän parhaasta päästä. Lähinnä kai ääriuskovaisia, elämässään kaikkeen ja kaikkiin katkeroituneita rappioalkoholisteja ja jotain viiteryhmänsä keskivertoa vanhempia, 'hakkaajakingejä' nuorisojengeissä tai jossain,lähinnä nuorten väkivaltaisissa katulösseissä .(Sellaisia on pienillä paikkakunnilla kylläkin selvästi vähemmän ).
Näitä ihmisiä, ja heidän lähinnä vihaan ja ennakkoluuloisuuteen perustuvia (ryhmä-)mielipiteitäänkö sinä siis haluaisit kunnioittaa ?