Tiimityö on perseestä
Nneutraalius on yksi harhaanjohtamisen tai pettämisen muoto. Vastuu asioiden tapahtumisesta on muutoksella itsellään, muutos ei ole kukaan henkilö. Tämä johtaa valtaan ilman auktoriteettiä. Mikäli työntekijä kritisoi muutosta, työntekijä leimataan yhteistyökyvyttömäksi, lukkohenkilöksi. Hyvä tiimityöskentelijä ei valita.
Tiimityön fiktiot ovat tehokkaita hallitsemisen välineitä niiden sisällön pinnallisuuden vuoksi. Ne keskittävät kaiken huomion tähän hetkeen, ehkäisevät kaiken mahdollisen vastarinnan ja vastakkainasettelun. Syvempi yhteinen sitoutuminen, lojaalius ja luottamus edellyttäisivät enemmän aikaa ja juuri siitä syystä eivät olisi enää yhtä helposti työnantajan hallittavissa.
Kavalin johtaja on oppinut harjoittamaan valtaa ottamatta vastuuta, nostanut itsensä tuon vastuun yläpuolelle ja jättänyt muiden hänen alaisuudessaan työskentelevien uhrien kannettavaksi työn nurjat puolet.
Näin meillä.
Kommentit (2)
Mua varmaan ärsyttäis tehdä sun kanssa tiimityötä, sillä en tajunnut aloituksesta puoliakaan.
Tuli kyllä olo, että olet väsynyt töihisi. Kannattaisi varmaan ottaa aikaa kunnon irtiottoon arjesta, unohtaa hetkeksi työt täysin ja ihan vaan nauttia olemassaolosta.
ennen olin siinä hyvä