Itse en ainakaan halua lapsia koska minulla on mielenterveysongelmia

Ei mielenterveys ongelmat ole este lapsen hankintaan. Ja joillekin niitä tulee vasta lapsen syntymän jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Ei mielenterveys ongelmat ole este lapsen hankintaan. Ja joillekin niitä tulee vasta lapsen syntymän jälkeen.

Minusta kannattaisi olla este ellei ole jotain tosi lievää. Siirtyvät sen verran helposti lapsille. Ja kannattaa myös miettiä realistisesti omaa jakamista. -ap

Sä olet vastuullinen ja fiksu. Vaikka sulla ei ole lapsia, niin olet/olisit niin sanotusti hyvä vanhempi, koska ajattelet heidän parastaan näin etukäteen! <3

Sama täällä.. Sen verran pahoja, että en todellakaan voi hankkia lapsia. Enkä tule koskaan parantumaan täysin, joten en edes uskalla ajatella, että hankkisin lapsen/lapsia. En olisi ollenkaan hyvä äiti. Muutenkin sellainen tausta, että tulee vaivaamaan koko elämän.

Sama täällä. Pidän kyllä lapsista ja toisaalta haluaisin niitä, mutta en ennenkuin minulla on sataprosenttinen luotto itseeni ja olen varma jaksamisestani. Minulla on epävakaa persoonallisuushäiriö, johtuu traumaattisesta lapsuudesta ja varmaan osin geeneistä, ja vaikka käynkin terapiassa, on elämä silti hyvin, no, epävakaata. Olisi kauhistuttava ajatus jos impulssini ja äkkinäiset voimakkaat mielialanvaihteluni vaikuttaisivat lapsen kehitykseen tuhoisasti. Jos esimerkiksi raivostun (mikä tapahtuu valitettavan helposti) ja olen valmiiksi väsynyt, saan todenteolla hillitä itseäni etten vaikka löisi puolisoani tai potki tai mitä milloinkin. Ajatella millaista se sitten olisi univelkaisena ja stressaantuneena pienen lapsen äitinä. En ikinä antaisi itselleni anteeksi jos satuttaisin viatonta lasta jotenkin.

Minä en luovuta noin helposti elämälle.

Täällä myös persoonallisuushäiriö, mutta minä menin rohkeasti naimisiin ja hankin lapsen. Hyvin tämä on mennyt jo monta vuotta. Kädet täynnä työtä ensimmäiset 5-6 vuotta, 12 vuoden jälkeen varsinainen hoitaminen on enää valvomista, neuvomista ja opastamista.

Riippuupitkälti, millaisessa kunnossa ISÄ on.

Isän suhtautuminen äitiin sekä sitoutuminen lapsen hoitoon ja elatukseen pelastavat tai pilaavat lapsen elämän.

Minulle sattui terve mies.

Lapsestani näkee jo nyt, ettei hän peri mt-ongelmiani. Olin jo hyvin nuorena ahdistunut ja erakoitunut,

onneksi oma lapseni on aivan päinvastainen.

Tahdon sanoa, ettei se lapsi ole riski, lapsen isä on.

Jos sukulaiset tai muut painostavat lapsentekoon niin kannattaa sanoa tämä. Menevät taatusti hiljaiseksi... :D Sanoo että kärsii pahoista mt-ongelmista niin eiköhän painostus lopu...

Vierailija kirjoitti:

Minä en luovuta noin helposti elämälle.

Täällä myös persoonallisuushäiriö, mutta minä menin rohkeasti naimisiin ja hankin lapsen. Hyvin tämä on mennyt jo monta vuotta. Kädet täynnä työtä ensimmäiset 5-6 vuotta, 12 vuoden jälkeen varsinainen hoitaminen on enää valvomista, neuvomista ja opastamista.

Riippuupitkälti, millaisessa kunnossa ISÄ on.

Isän suhtautuminen äitiin sekä sitoutuminen lapsen hoitoon ja elatukseen pelastavat tai pilaavat lapsen elämän.

Minulle sattui terve mies.

Lapsestani näkee jo nyt, ettei hän peri mt-ongelmiani. Olin jo hyvin nuorena ahdistunut ja erakoitunut,

onneksi oma lapseni on aivan päinvastainen.

Tahdon sanoa, ettei se lapsi ole riski, lapsen isä on.

Ahaa, eli minä siis mielestäsi luovutan elämälle, ja vieläpä näin helposti? Ei lapsia=ei elämää? Eikö ole vain positiivista että minulla on näin hyvä itsetuntemus, tiedän millä tavalla todennäköisesti tulisin käyttäytymään missäkin tilanteessa ja tiedän omat heikkouteni ja voimavarani enkä tee näin isoja valintoja joista en ole satavarma. Eihän kaikki nyt ole miehestä kiinni. Ei se mieskään siinä rinnalla 24/7 ole. Hyvä jos sinä pärjäät, ei se tarkoita sitä että kaikki olisivat samanlaisia. Jotenkin ajattelematon kommentti.

Ap, samassa veneessä ollaan.

-Epävakaa

Itselläni Aspergerin syndrooma, eikä sitten minkäänlaista kiinnostusta hankkia lapsia, eikä välttämättä edes kumppania. Päin vastoin, tuntuu, että niistä on pelkkää vaivaa ja stressiä. Lisäksi olen aistiyliherkkä, mikä ei varmasti ole pienen lapsen vanhemmalle mikään ihanteellinen ominaisuus. Viihdyn hyvin itsekseni ja omien harrastusteni parissa.

9 jatkaa: nuorempana halusin lapsia, mutta en enää. Tiedän, ettei minusta olisi vanhemmaksi ja tämä on suurinta epäitsekkyyttä minulta; ei ongelmia eteenpäin seuraaville sukupolville.

Minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, mutta en antanut sen estää lapsen hankintaa. Lapsettomana elämä tuntui merkityksettömältä, ja tunsin ettei minusta ikinä voi tulla mitään. Äitiys muutti suhtautumiseni elämään. Nyt äitinä tunnen että minulla on merkitystä, en ole enää täysin arvoton luuseri. Minulla on joku tehtävä tässä maailmassa - olla paras mahdollinen äiti lapselleni.

Mt-isän poikana olen päättänyt olla ryhtymättä mt-isäksi. Eipä ole ollut suurta vaaraa pariutumisestakaan.

Joka kolmannella opiskelijalla on jossakin vaiheessa mielenterveyden ongelmia. Kuitenkin 75 % opiskelijoista haluaa jossakin vaiheessa lapsia. Kyllä aivan kaikenlaiset hiihtäjät ja avohoitopotilaat hankkivat lapsia.

itse sairastuin vasta lapsien jälkeen. Mitäs nyt?

Minä taas en hanki lapsia koska en pidä vauvoista.

Täälläkin nousee käsi. Ahdistushäiriö, aistiyliherkkyys ja päihderiippuvuus. En siis ihan vaimo- / äitimatskua mutta koitan luovia elämästä läpi aiheuttamatta vaaraa viattomille sivullisille :)

Komppaan kyllä ap:tä. Itsellä 2-suuntainen mielialahäiriö ja vielä "muuta mukavaa" siihen lisäksi. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, etten _haluaisi_ lapsia, vaan siitä, että en ole valmis äidiksi. 

Kuten monella muullakin mulla myös kamala traumaattinen lapsuus, jonka takia oma tunteiden/elämänhallintataidot ovat ajoittain vieläkin ihan hukassa (tosin taas parempina aikoina pärjään oikein hyvin). Riski siihen, että saatuani lapsen toistaisin omien vanhempieni heikkoa vanhemmuutta on paitsi todellinen, myös korkea. 

Tosin uskon myös, että jos kävisi vahinko ja abortti olisi liian myöhäistä tehdä, en luopuisi lapsesta vaan sitten yrittäisin vain kaikkeni. Eikä liene mitään estettä sille, etteikö mt-taustaisestakin voi tulla hyvää vanhempaa. Jos vain pystyy pitämään itsensä kasassa, arjen hallinnassa ja tunteet kurissa. Ei ole helppoa kaikille "tasapainoisillekaan" saati sitten epävakaammille..

Sukulaisperheen äiti on bipo ja sen periytyvyys prosentti lapsille on todella korkea. Sääli lapsia.

Minä olen erityisherkkä. Se ei ole mielenterveysongelma mutta kylläkin asia, joka saa minut epäilemään omaa jaksamistani vanhempana.