Tuliko koskaan soitettua puhelinkopista/yleisöpuhelimesta?
Ja jos niin minkä vuoksi?:) Itse en juuri koskaan vaikka '80 syntynyt. Tai noh eräästä yleisöpuhelimesta tuli soitettua pilapuheluita luokkalaisten kanssa ilmaisnumeroihin :/ ostoskanavan numeroihin.
Kommentit (38)
Kerran oli pakko soittaa kotiin mummolta saadulla kahden markan kolikolla, joka oli tarkoitettu karkkiostoksiin. Kyllä harmitti kun puhelun jälkeen tajusin koko rahan menneen ja karkit jäi saamatta.
Tuli soitettua. 80-luvulla kun lapsi oli kovassa kuumeessa niin juoksin pakkasella soittamaan töihin, että nyt en pääse tulemaan. Se ensimmäinen puhelinkoppi oli tietenkin rikki ja toisestakin oli luuri revitty irti. Oli vitsit vähissä.
Teräsinva ei päässyt vaihtamaan asuaan, koska Vammalain ainoa inva-puhelinkoppi oli varattu.
Kyllä 80-luvulla puhelinkoppia tuli käytettyä paljonkin. Vanhemmille soitettiin, että tulisivat hakemaan discosta tai kapungilta soitettiin kun myöhästyttiin bussista. Ensin kolikoilla ja sitten kun puhelinkortit tuli, oli aina rahaa kortilla varmuuden vuoksi. Ja olen syntynyt 70-luvun alussa.
Olen syntynyt -65 ja kyllä on paljon soitettu puhelinkopeista. Vielä -88, kun muutettiin miehen kanssa yhteen, ei meillä ollut omaa puhelinta, mutta opiskelija-asunnossa oli kyllä yhdessä rappukäytävässä yleisöpuhelin. Joskus 90-luvun alkupuolella, kun asuttiin miehen kesätyön vuoksi hetken eri paikkakunnilla, ei silloinkaan ollut puhelimia kummankaan kotona, vaan soiteltiin töistä toisillemme. Naimisiin mentiin -88, puhelin meidän huusholliin hankittiin vasta -96.
Vierailija kirjoitti:
Kerran oli pakko soittaa kotiin mummolta saadulla kahden markan kolikolla, joka oli tarkoitettu karkkiostoksiin. Kyllä harmitti kun puhelun jälkeen tajusin koko rahan menneen ja karkit jäi saamatta.
Joo, se olikin tylsää, kun ei saanut vaihtorahoja takaisin. Jos laitoit kahden markan kolikon puhelimeen, sinne meni, vaikka ei puhunut koko rahalla.
Monet kerrat. meille tuli kotipuhelinkin vasta kun olin seiskaluokalla joskus 80-luvun alussa. Mummolassa oli puhelin jo ihan siitä asti, kun olin pieni lapsi. Olen syntynyt 1968.
Tuli. Luokkaretkellä 90-luvulla hotellista ostettiin oikein semmoset puhelinkortit, jotta voitiin näppärästi soittaa kotiin. Ja koulun jälkeen notkuttiin paikallisessa ostoskeskuksessa ja soiteltiin sen yleisöpuhelimesta ilmaiseen omo-infoon.
Puhelinkortti oli kovassa käytössä 90-luvun puolivälissä. Vanhemmille soitettiin harrastuspaikoilta kun oltiin kyytiä vailla tai myöhästyttiin bussista. Ensimmäisen kännykän sain ollessani lukiossa. Olen syntynyt 1983.
Kerran tai kahesti soitin kesäleiriltä kotiin joskus 9 vuotiaana, puhelinkortilla se puhelin toimi ja oli kiinni leirin jonkinlaisen päärakennuksen seinällä.
Ja ihan -91 olen syntynyt.
Kun ei ollu rahaa niin kotiin pääsi kätevästi soittaan merkkipuhelun että tulkaa hakeen. Tiesitävät että oon minä kun puhelu katkes ennen kuin ehti vastaan.
Puhelinkoppiin tuli itse käytettyä nuoruudessa aika paljon. Syitä oli useita, joskus lähti mieluummin kopista soittamaan asian kaverille kun ei halunnut nuorempana muun perheen kuulevan keskustelua kaverin tai tyttöystävien kanssa, puhelin kun oli meillä niin keskeisellä paikalla kotona.
Myöhemmin -80 luvun alussa kun tyttöystäväni asui opiskellessaan eri kaupungissa. Hänellä oli oma puhelin siellä asunnolla, mutta vähemmän rahaa opiskelijana soitella kuin minulla joka vietin ensin välivuotta ja sitten jatkoin iltatöiden tekoa opiskellessa. Asuin silloinvielä muutamia vuosia äitini kanssa melko suuressa asunnossa aivan kaupungin ydinkeskustassa joka jäi meille isän kuoltua aiemmin. Oli taloudellisesti fiksumpaa jakaa sama asunto ja asumiskulut, kuin että olisin muuttanut omilleni johonkin murjuun ja äitini eläkeläisenä maksanut tyhjistä huoneista. Järkiratkaisu oli asua yhdessä opintojeni ajan. Äitini asui noin puoli vuotta kesämökillä, meillä oli tyttöystäväni kanssa iso asunto koko kesän itsellämme, viikon parin välein jompi kumpi meistä tai molemmat veimme postia mökille ja jotain mitä äitini ei mökin lähikaupasta saanut. Tulin erinomaisesti toimeen äitini kanssa, samoin tyttöystäväni jolle järjestelyssä ei ollut ongelmia. Puhelinkoppiasioihin palatakseni, en halunnut maksattaa puheluitani äidilläni, joten soittelin kaukopuhelut puhelinkopeista.
Talon etupuolella oleva puhelinkoppi oli myös kätevä ovikello kun talon alaovi oli kiinni. Sillä soitti vieraat ja kaverit ilman kolikkoa ja kun puhelu katkesi kotona vastatessa tiesi mennä ikkunasta katsomaan kuka oli tulossa ja käydä avaamassa tai tutulle vain viskata avain ikkunasta. Meillä oli erikseen sitä varten oma avain ikkunalaudalla, avain oli pehmeässä pussissa niin ettei se johonkin osuessaan olisi särkenyt tai satuttanut ketään :)
Jenkeissä ja Kanadassa kunpuhelinkoppeihin pystyi myös soittamaan niin siellä oli tapana sopia aika ja koppi mihin soitetaan sovittuna aikana. Sitten vain kärsivällisesti odotettiin, että koppi vapautuu jos siellä oli joku lärppä.
Intissä myös oli puhelinkopit sotkussa ahkerassa käytössä. Niistä souitettiin tietty itse ja sinne välitettiin saapuvat puhelut. Samanlainen järjestely oli Postin Tele palveluissa joita oli isommissa kaupungeissa vielä -80 luvun loppuun muistaakseni.
Olen -60 syntynyt ja ekat kokemukset puhelinkopeista soittamisesta jostain 6v ikäisestä, kun matkan päältä soiteltiin kuulumisia tai vanhempien kanssa kyseltiin hotelleista vapaita huoneita. -70 luvun alussa sitten oppikoululaisena opittiin isommilta pojilta keinoja miten soitetaan ilmaiseksi kopista, no se toimi vain vanhoilla laitteilla ja muutaman vuoden päästä niitä ei sitten enää missään enää ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerran oli pakko soittaa kotiin mummolta saadulla kahden markan kolikolla, joka oli tarkoitettu karkkiostoksiin. Kyllä harmitti kun puhelun jälkeen tajusin koko rahan menneen ja karkit jäi saamatta.
Joo, se olikin tylsää, kun ei saanut vaihtorahoja takaisin. Jos laitoit kahden markan kolikon puhelimeen, sinne meni, vaikka ei puhunut koko rahalla.
Hetkinen, eihän meillä ollut 1963 rahauudistuksen jälkeen markka-aikana (2001) kahden markan kolikoita !
1, 5 ja 10 markan kolikot olivat. Euroissa toki on vanhan kympin kokoinen kaksieuroinen.
Mutta joo, pointti että kolikoilla toimiva yleisäpuhelin ei palauttanut mitään vaikka puhelu oli lyhyempi kuin maksettu summa. Se olikin puhelinkorteilla soittamisen etu, siinä velvoitettiin tarkemmin vain käytetystä ajasta. Korttien ongelma oli siinä, että ne eivät toimineet kaikkien puhelimissa ja matkustavalle niitä oli oltava eri firmoilta, mikä oli hankalaa vekslata joten ei ollut ihme että moni lopetti niiden käytö ja hankki suosiolla GSM puhelimen vaikka se olikin alussa varsin kallista.
Muistelen, että puhelinkopit poistettiin tuosta kadulta talon edestä joskus -04 tai -05, kun kännykkä oli jo melkein kaikilla. Se oli viimeisiä kaupungissa kadulla olleista puhelinkopeista, sen käyttö väheni kun bussit ja linja-autoasema siirtyi toisaalle. Viitisen vuotta aiemmin oli jo poistettu aukion toisella laidalla olevat kopit.
Tuli ja soitin myös siihen puhelimeen :D
Asun Sveitsissä ja näin juuri pari päivää sitten erään vanhemman naisen joka soitti yleisöpuhelimesta juna-asemalla :)
Aoitin asemlta siskolle Rollareitten konsertin jälkeen majapaikkaani.
Tuli soiteltua ja paljonkin. Se puhelukortti (Avant) oli kätevä. Telen kortilla oli kalliimpi soittaa ja puhelimiakin oli harvemassa.
.
Asuin 93 - 94 Jyväskylässä ja paikallistadiossa oli luurijukeboksi-ohjelma (olisiko ollut pe-la illat?), jossa soitettiin automaattiin ja näppäiltiin biisilistassa, joka julkaistiin kaupunkilehdessä, olevaan numeroon ja automaatti sitten soitti sen radiossa. Kämpän vieressä oli puhelinkoppi ja sieltä laitettiin toivetta vetämään ja sitten kotio jännäämään, että milloin biisi tulee...
Vierailija kirjoitti:
Tuli muutaman kerran, oli jopa puhelinkortti. Olen 70-luvulla syntynyt.
Tämä olikin mukamas hieno high tech keksintö ja niin coolia!
60-l syntynyt - jolle puhelinkopitkin on tuttuja.
Tuli muutaman kerran, oli jopa puhelinkortti. Olen 70-luvulla syntynyt.