Normaalipainoisen laihdutus, auttakaa
Laihdutan ensimmäistä kertaa elämässäni. Mitä muuta pitää huomioida paitsi tietysti se että kaikki herkut pois? Ja pitää miettiä ennen jokaista syömiskertaa huolellisesti se että onko nyt oikeasti nälkä vai onko vain mielihalu syömiseen? Liikun jo valmiiksi paljon, arkiliikuntaa päivittäin ja kovaa treeniä kahtena tai kolmena päivänä viikossa mutta vielä yksi tai kaksi lenkkikertaa mahtuisi kalenteriin. Uskon että runsas liikkumiseni myös auttaa siihen ettei tule pahaa lihaskatoa. Painoindeksi on nyt noin 22 ja tavoitteessani noin 20. Eli alipainoiseksi en ole laihduttamassa ja olen tuossa tavoitepainossa ollut vuosikausia aikuisiälläkin
Erityisesti tuohon syömisen mielitekoon kaipaisin apua. Olen tunnesyöjä ja monesti tulee syötyä jotain pientä makeaa kun on paha mieli. Tai sitten tuntuu syömisen jälkeen ettei vatsa mukamas ole vielä täynnä ja vielä pari leipää tai vähän jogurttia mahtuisi... Olen yrittänyt tähän mennessä huijata nälkää sillä että juon paljon teetä, rouskuttelen porkkanoita tai kurkkua. Onko muita hyviä vinkkejä? Kiitos paljon! :)
Kommentit (77)
Miksi ihmeessä? Bmi 22 on jo pieni. Jos olet nuori, pyri vaan elämään terveesti. Pitämään normaalipaino ja elämään. Laihdutus on aina huono asia.
Ehkä toi on vaan sun ikään ja elämän tyyliin oikea paino. Olethan normaalipainoinen kuitenkin. Kroppa taistelee vastaan, koska et välttämättä voi yhtä hyvin / sairastuisit helpommin muutamaa kiloa laihempana.
Vierailija kirjoitti:

Bmi 22 ei ole pieni vaan normaali. Myös bmi 20 on täysin normaali. Haluan laihduttaa koska kerta kaikkiaan en ole tyytyväinen peilikuvaani enkä pysty pukeutumaan niinkuin haluaisin. Aika lailla kaikki painonnousu on tullut takalistoon ja yläreisiin ja olen vartalotyypiltäni päärynä. Vartalotyypilläni on pakko pysyä hoikkana tai muuten näyttää todella persevälle. Olin jopa alipainoisena teininä lanteikkaan näköinen mutta koska olin muuten siro niin se ei näyttänyt pahalle. Tässä painossa epäsuhta korostuu jo ikävästi. On oikeasti koomisen näköistä kun minulla on sirot pienet jalat, kapeat pohkeet ja sitten yhtäkkiä tuleekin leveä pers vastaan :D
En usko että laihdutus on huono asia jos sillä tavoin pystyy olemaan paremmin tyytyväinen itseensä eikä vaikkapa uimarannalle meneminen ahdista niin paljoa. En halua jättää elämää elämättä siksi etten pidä ulkonäöstäni. Ja koska en itsekään pidä siitä mille näytän niin miksikäpäs kukaan mieskään pitäisi... En usko että tämä lantio nostaa osakkeitani parisuhdemarkkinoilla.
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo sun nälkä miltään valenälältä kuulosta, kun kerran tunne on niin voimakas ettet voi nukkua ja palelee. Syö enemmän.
Sokerin jos jättää kokonaan pois niin se himo kuulemma loppuu aikanaan, napostelun tarve voi johtua osittain myös siitä
Sokeririippuvuudesta todellakin haluaisin eroon.
En tiedä miten voisin syödä enemmän ja olla lihoamatta. Pitäisi keksiä paljon vähäkalorista syötävää mikä täyttää vatsaa hyvin. Vihannesten popsiminenkin on tässä keskustelussa jo tuomittu. Ja minulla on jo jokaisella aterialla joku proteiinin lähde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä? Bmi 22 on jo pieni. Jos olet nuori, pyri vaan elämään terveesti. Pitämään normaalipaino ja elämään. Laihdutus on aina huono asia.
Bmi 22 ei ole pieni vaan normaali. Myös bmi 20 on täysin normaali. Haluan laihduttaa koska kerta kaikkiaan en ole tyytyväinen peilikuvaani enkä pysty pukeutumaan niinkuin haluaisin. Aika lailla kaikki painonnousu on tullut takalistoon ja yläreisiin ja olen vartalotyypiltäni päärynä. Vartalotyypilläni on pakko pysyä hoikkana tai muuten näyttää todella persevälle. Olin jopa alipainoisena teininä lanteikkaan näköinen mutta koska olin muuten siro niin se ei näyttänyt pahalle. Tässä painossa epäsuhta korostuu jo ikävästi. On oikeasti koomisen näköistä kun minulla on sirot pienet jalat, kapeat pohkeet ja sitten yhtäkkiä tuleekin leveä pers vastaan :D
En usko että laihdutus on huono asia jos sillä tavoin pystyy olemaan paremmin tyytyväinen itseensä eikä vaikkapa uimarannalle meneminen ahdista niin paljoa. En halua jättää elämää elämättä siksi etten pidä ulkonäöstäni. Ja koska en itsekään pidä siitä mille näytän niin miksikäpäs kukaan mieskään pitäisi... En usko että tämä lantio nostaa osakkeitani parisuhdemarkkinoilla.
Nimenomaan nostaa osakkeita. Olet hyvä synnyttäjä.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä toi on vaan sun ikään ja elämän tyyliin oikea paino. Olethan normaalipainoinen kuitenkin. Kroppa taistelee vastaan, koska et välttämättä voi yhtä hyvin / sairastuisit helpommin muutamaa kiloa laihempana.
Tämäkin on valitettavasti mahdollinen skenaario. Ja suvussa on kilpirauhasongelmia, ihan lähisuvussakin, pitäisi varmaan itsekin pyytää taas lääkäriltä jos arvot voisi tutkia. Monilla on ongelma puhjennut nimenomaan tässä iässä. Ja sitten se on menoa, painolle ei voi tehdä enää mitään, yhtäkkiä saattaa lihota 20 kiloa puolessa vuodessa tai laihtua 15 ja lääkityksen säätäminen on yhtä taistelua...
En sitten tiedä pitäisikö tässä alkaa säästämään rasvaimuun, on kyllä ihan absurdi ajatuskin :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo sun nälkä miltään valenälältä kuulosta, kun kerran tunne on niin voimakas ettet voi nukkua ja palelee. Syö enemmän.
Sokerin jos jättää kokonaan pois niin se himo kuulemma loppuu aikanaan, napostelun tarve voi johtua osittain myös siitäSokeririippuvuudesta todellakin haluaisin eroon.
En tiedä miten voisin syödä enemmän ja olla lihoamatta. Pitäisi keksiä paljon vähäkalorista syötävää mikä täyttää vatsaa hyvin. Vihannesten popsiminenkin on tässä keskustelussa jo tuomittu. Ja minulla on jo jokaisella aterialla joku proteiinin lähde.
Sokeririippuvuudesta pääsee eroon kun vaihtaa sen sokerin rasvaan. Se ei lihota. Syö kasvikset rasvan kanssa, paista ne voissa. Syö kaikki ruokasi normaalirasvaisena. Se ei lihota. Vatsaa ei tarvitse syödä täyteen, kun se mitä syö, on aitoa tavaraa eikä jotain kevyt/vähäkalorista. Kylläisyys ei ole sama asia kuin vatsa täysi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä? Bmi 22 on jo pieni. Jos olet nuori, pyri vaan elämään terveesti. Pitämään normaalipaino ja elämään. Laihdutus on aina huono asia.
Bmi 22 ei ole pieni vaan normaali. Myös bmi 20 on täysin normaali. Haluan laihduttaa koska kerta kaikkiaan en ole tyytyväinen peilikuvaani enkä pysty pukeutumaan niinkuin haluaisin. Aika lailla kaikki painonnousu on tullut takalistoon ja yläreisiin ja olen vartalotyypiltäni päärynä. Vartalotyypilläni on pakko pysyä hoikkana tai muuten näyttää todella persevälle. Olin jopa alipainoisena teininä lanteikkaan näköinen mutta koska olin muuten siro niin se ei näyttänyt pahalle. Tässä painossa epäsuhta korostuu jo ikävästi. On oikeasti koomisen näköistä kun minulla on sirot pienet jalat, kapeat pohkeet ja sitten yhtäkkiä tuleekin leveä pers vastaan :D
En usko että laihdutus on huono asia jos sillä tavoin pystyy olemaan paremmin tyytyväinen itseensä eikä vaikkapa uimarannalle meneminen ahdista niin paljoa. En halua jättää elämää elämättä siksi etten pidä ulkonäöstäni. Ja koska en itsekään pidä siitä mille näytän niin miksikäpäs kukaan mieskään pitäisi... En usko että tämä lantio nostaa osakkeitani parisuhdemarkkinoilla.
Nimenomaan nostaa osakkeita. Olet hyvä synnyttäjä.
No ei paljoa ikisinkkuna elellessä lohduta... Ja kyllähän tälläkin palstalla haukutaan kaikki normaalipainoisetkin naiset ylipainoisiksi, ja persettä saa kyllä olla jos se on joku fitnessperse. Minun perseessäni taas on paljon myös puhdasta rasvaa ja selluliittia, vaikka liikunkin paljon. Enkä valitettavasti voi muuttaa mihin se rasva tulee, pitää siis vaan yrittää saada rasvaa pois.
Ja jos en nyt yritä muuttaa elintapojani, niin en halua tietää mille näyttäisin sitten 50-vuotiaana ja olisinko terve vai elintapasairas...

Syön kaiken normaalirasvaisena ja voi kuuluu päivittäiseen ruokavalioon. Mutta olen itsekin miettinyt että miten voisin lisätä rasvan määrää järkevästi, esimerkiksi avokadojen muodossa. Esimerkiksi pähkinöitä en voi syödä.
Kuulostaa siltä, että ongelma ja este ei ole sun ulkomuoto, vaan sun suhtautuminen itseesi. :-) Sä voit tehdä niitä samoja asioita nykyiselläkin vartalolla jos haluat. Ei ulkonäön tarvi olla minkäänlainen este, ei sun tarvi "jättää elämää elämättä" vai kuinka sen kirjoititkaan. :-) Sun nykyinen ulkomuoto ei rajoita sua, vaan sun ajatukset. Ja miehet tosiaan syttyvät itsensä kanssa sinut olevista naisista. Mun mielestä laihduttamista kestävämpi ratkaisu olis panostaa siihen, että riittäisit itsellesi juuri tuollaisena, kun kerran ei kerran ole kyse terveyttä uhkaavasta ylipainosta. Koska luulenpa, että sitten kun painoindeksi on 20, niin olet edelleen tyytymätön itseesi. Kuten kuvaat että hoikkana lantiosi nyt joten kuten menetteli.
Tiedän että itsensä hyväksyminen on vaikea asia eikä tapahdu mitenkään sormia napsauttamalla, ja taistelen sen asian kanssa itsekin. Mutta tuota asiaa työstämällä (esim. miksi ja keiden avittamana sulle on kehittynyt tuollainen käsitys itsestäsi ja huoli siitä mitä muut ajattelevat) on täysin mahdollista päästä tilanteeseen, jossa pidät itseäsi tosi kivan näköisenä myös tuossa painossa. :-) Sä et kuitenkaan voi mitään vartalosi mallille, tai sille jos vaikka jonkun sairauden vuoksi joskus haluamattasi lihot, mutta ajatuksillesi voit. :-)

Avokadot on hyviä rasvan lähteitä. Jos juot kahvia tai teetä, niin laita voita sekaan tai kookosöljyä, kumpi maistuu. Pystytkö syömään manteleita?

Laitoin lähinnä vitsinä, että leveäpersuuksiset ovat hyviä synnyttäjiä. Mutta totta toinen puoli, leveälanteiset naiset synnyttää helpommin kuin kapoiset.
Jäämeren Mursu kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että ongelma ja este ei ole sun ulkomuoto, vaan sun suhtautuminen itseesi. :-) Sä voit tehdä niitä samoja asioita nykyiselläkin vartalolla jos haluat. Ei ulkonäön tarvi olla minkäänlainen este, ei sun tarvi "jättää elämää elämättä" vai kuinka sen kirjoititkaan. :-) Sun nykyinen ulkomuoto ei rajoita sua, vaan sun ajatukset. Ja miehet tosiaan syttyvät itsensä kanssa sinut olevista naisista. Mun mielestä laihduttamista kestävämpi ratkaisu olis panostaa siihen, että riittäisit itsellesi juuri tuollaisena, kun kerran ei kerran ole kyse terveyttä uhkaavasta ylipainosta. Koska luulenpa, että sitten kun painoindeksi on 20, niin olet edelleen tyytymätön itseesi. Kuten kuvaat että hoikkana lantiosi nyt joten kuten menetteli.
Tiedän että itsensä hyväksyminen on vaikea asia eikä tapahdu mitenkään sormia napsauttamalla, ja taistelen sen asian kanssa itsekin. Mutta tuota asiaa työstämällä (esim. miksi ja keiden avittamana sulle on kehittynyt tuollainen käsitys itsestäsi ja huoli siitä mitä muut ajattelevat) on täysin mahdollista päästä tilanteeseen, jossa pidät itseäsi tosi kivan näköisenä myös tuossa painossa. :-) Sä et kuitenkaan voi mitään vartalosi mallille, tai sille jos vaikka jonkun sairauden vuoksi joskus haluamattasi lihot, mutta ajatuksillesi voit. :-)
No harvapa meistä varmaan täysin tyytävinen itseensä on, mutta kyllä minä hoikempana olin PALJON tyytyväisempi. Ja uskalsin kesäisin mennä uimarannalle. Ja rehellisesti sanottuna oli myös vientiä enemmän hoikempana ja tämä palsta vahvistaa samaa, naisen pitää olla mielummin normaalipainon alapäässä kuin yläpäässä. Olen epäsuhtaisen näköinen eikä se miksikään muutu vaikka kuinka yrittäisin olla itseeni tyytyväinen. On minun ulkonäössä varmasti paljon muitakin vikoja, mutta tähän asiaan sentään pystyn edes jonkun verran itsekin vaikuttamaan.
Ja kyllä, sairauden vuoksi lihoaminen pelottaa minua. Seurustelukumppanin etsiminen on normaalipainoisenakin tuskaisen vaikeaa, niin mitä sitten kun ulkonäköni muuttuisi huonommaksi... Ja kun mietin aiempia suhteitani niin moni mies on ollut kiinnostunut nimenomaan siroudestani, minulla kun on kapea vyötärö jne. Iso perse ei ole kovin siroa. Kyllä monet miehet tuppaavat ensin katsomaan kelpaako ulkonäkö ja jos ei kelpaa, niin ei siihen luonteeseenkaan haluta sen pahemmin tutustua. Valitettava fakta.

Valitettava fakta on se, että et edes halua muuttaa mitään tapojasi. Ainoastaan valitat ja vingut kun kukaan ei välitä.
Olet saanut niin paljon hyviä neuvoja, mutta torppaat kaikki sillä vinkumisellasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo sun nälkä miltään valenälältä kuulosta, kun kerran tunne on niin voimakas ettet voi nukkua ja palelee. Syö enemmän.
Sokerin jos jättää kokonaan pois niin se himo kuulemma loppuu aikanaan, napostelun tarve voi johtua osittain myös siitäSokeririippuvuudesta todellakin haluaisin eroon.
En tiedä miten voisin syödä enemmän ja olla lihoamatta. Pitäisi keksiä paljon vähäkalorista syötävää mikä täyttää vatsaa hyvin. Vihannesten popsiminenkin on tässä keskustelussa jo tuomittu. Ja minulla on jo jokaisella aterialla joku proteiinin lähde.
Sokeririippuvuudesta pääsee eroon kun vaihtaa sen sokerin rasvaan. Se ei lihota. Syö kasvikset rasvan kanssa, paista ne voissa. Syö kaikki ruokasi normaalirasvaisena. Se ei lihota. Vatsaa ei tarvitse syödä täyteen, kun se mitä syö, on aitoa tavaraa eikä jotain kevyt/vähäkalorista. Kylläisyys ei ole sama asia kuin vatsa täysi.
Syön kaiken normaalirasvaisena ja voi kuuluu päivittäiseen ruokavalioon. Mutta olen itsekin miettinyt että miten voisin lisätä rasvan määrää järkevästi, esimerkiksi avokadojen muodossa. Esimerkiksi pähkinöitä en voi syödä.
Avokadot on hyviä rasvan lähteitä. Jos juot kahvia tai teetä, niin laita voita sekaan tai kookosöljyä, kumpi maistuu. Pystytkö syömään manteleita?
No niin, avokadoja ja kookosöljyä lisää ruokavalioon. Mutta että kahviin, eijei :D
Mantelit käy vain pieninä määrinä eikä nyt allergiakautena ollenkaan.

Ei millään pahalla mutta vaikutat aika ikävälle ihmiselle. Ei näitä keskusteluja ole pakko lukea jos tulee noin negatiivinen fiilis. Ainakin täällä paistaa aurinko, mene vaikka ulos hetkeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo sun nälkä miltään valenälältä kuulosta, kun kerran tunne on niin voimakas ettet voi nukkua ja palelee. Syö enemmän.
Sokerin jos jättää kokonaan pois niin se himo kuulemma loppuu aikanaan, napostelun tarve voi johtua osittain myös siitäSokeririippuvuudesta todellakin haluaisin eroon.
En tiedä miten voisin syödä enemmän ja olla lihoamatta. Pitäisi keksiä paljon vähäkalorista syötävää mikä täyttää vatsaa hyvin. Vihannesten popsiminenkin on tässä keskustelussa jo tuomittu. Ja minulla on jo jokaisella aterialla joku proteiinin lähde.
Sokeririippuvuudesta pääsee eroon kun vaihtaa sen sokerin rasvaan. Se ei lihota. Syö kasvikset rasvan kanssa, paista ne voissa. Syö kaikki ruokasi normaalirasvaisena. Se ei lihota. Vatsaa ei tarvitse syödä täyteen, kun se mitä syö, on aitoa tavaraa eikä jotain kevyt/vähäkalorista. Kylläisyys ei ole sama asia kuin vatsa täysi.
Syön kaiken normaalirasvaisena ja voi kuuluu päivittäiseen ruokavalioon. Mutta olen itsekin miettinyt että miten voisin lisätä rasvan määrää järkevästi, esimerkiksi avokadojen muodossa. Esimerkiksi pähkinöitä en voi syödä.
Avokadot on hyviä rasvan lähteitä. Jos juot kahvia tai teetä, niin laita voita sekaan tai kookosöljyä, kumpi maistuu. Pystytkö syömään manteleita?
No niin, avokadoja ja kookosöljyä lisää ruokavalioon. Mutta että kahviin, eijei :D
Mantelit käy vain pieninä määrinä eikä nyt allergiakautena ollenkaan.
Munavoi on myös hyvä tapa saada rasvaa.

No mutta siitä onkin pitkä aika kun olen viimeksi tehnyt munavoita. Kiitos vinkistä!
Jäämeren Mursu kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että ongelma ja este ei ole sun ulkomuoto, vaan sun suhtautuminen itseesi. :-) Sä voit tehdä niitä samoja asioita nykyiselläkin vartalolla jos haluat. Ei ulkonäön tarvi olla minkäänlainen este, ei sun tarvi "jättää elämää elämättä" vai kuinka sen kirjoititkaan. :-) Sun nykyinen ulkomuoto ei rajoita sua, vaan sun ajatukset. Ja miehet tosiaan syttyvät itsensä kanssa sinut olevista naisista. Mun mielestä laihduttamista kestävämpi ratkaisu olis panostaa siihen, että riittäisit itsellesi juuri tuollaisena, kun kerran ei kerran ole kyse terveyttä uhkaavasta ylipainosta. Koska luulenpa, että sitten kun painoindeksi on 20, niin olet edelleen tyytymätön itseesi. Kuten kuvaat että hoikkana lantiosi nyt joten kuten menetteli.
Tiedän että itsensä hyväksyminen on vaikea asia eikä tapahdu mitenkään sormia napsauttamalla, ja taistelen sen asian kanssa itsekin. Mutta tuota asiaa työstämällä (esim. miksi ja keiden avittamana sulle on kehittynyt tuollainen käsitys itsestäsi ja huoli siitä mitä muut ajattelevat) on täysin mahdollista päästä tilanteeseen, jossa pidät itseäsi tosi kivan näköisenä myös tuossa painossa. :-) Sä et kuitenkaan voi mitään vartalosi mallille, tai sille jos vaikka jonkun sairauden vuoksi joskus haluamattasi lihot, mutta ajatuksillesi voit. :-)
Miksi omat läskit olisi pakko hyväksyä?
Näin se menee, nälän kanssa on turha taistella, se voittaa aina.