Vierailija

Miten tälläinen tulisi mielestänne selvittää, ja miten toimia? Lapseni, pienikokoinen 4 vuotias tyttö, kertoi että eräässä maksullisessa harrastuksessa oli isokokoinen vuotta vanhempi poika lyönyt nyrkillä kasvoihin kun lapseni oli mennyt vahingossa istumaan tämän lyöjän paikalle. Ohjaaja ei ole kertonut tapahtuneesta mitään, lapseni kertoi minulle kun ei haluaisi enää mennä harrastukseen.

Tuolla on jatkuvasti ongelmia kerhossa olevien poikien kanssa, riehuvat ja häiriköivät (huom. kyseessä 4-5 v lapset, harrastuksessa joka maksaa 150 e lukukausi), muut eivät voi keskittyä kun nämä raggarit riehuvat. Välillä tunti keskeytetty kun nämä 3 poikaa hyppivät pöydillä jne, vaikka oma lapseni haluaisi seurata opetuksen loppuun, ohjaajan aika menee usein riehujien ohjaamiseen ja hiljainen tyttöni jää ilman opetusta, josta olemme maksaneet.

Olen aika ihmeissäni miten tälläistä voi tapahtua siinä mielessä että jos vanhemmat näkevät ettei oma lapsi ole kiinnostunut harrastuksesta, riehuu ja häiritsee muita miksi jatkaa lapsen viemistä sinne? Mielstäni kerran viikossa oleva harrastus ei ole paikka jossa käytöstapoja ja keskittymistä opitaan, ei siihen ole aikaa eikä se ole toiminnan tavoite. Ymmärrän, että voi olla adhd lapsi tms, mutta eikö asiasta tulisi kertoa muiden lasten vanhemmille, ja onko oikein tuoda mahdollinen erityislapsi harrastukseen jossa toiminnan tavoite on ihan muu kuin käytöstapojen opettelu ja ryhmässä toimiminen?

Haluan ehdottomasti selvittää asian virallisesti,mutta haluaisin tietää muilta onko teillä kokemusta tälläisestä, ja onko tämä normaalia, hermostunko turhasta?Onko tämä sitä nykyaikaa ja täytyykö lapsi karaista tälläiseen, että isot pojat lyövät naamaan?Huom, ohjaaja ei ollut edes käskenyt poikaa pyytämään anteeksi, eikä kertonut asiat minulle!

Tuo kyseinen poika riehuu JOKA KERRALLA, huitoen esineillä, kaataen pöytiä jne, vanhempansa vain hyssyttelvät kun ohjaaja on sanonut jotain. Kaksi muutta matkiva tuota riehujaa, mutta he myös riehuvat kun tämä lyöjä ei ole ollut paikalla.

Oikeasti vähän jopa pelottaa viedä lapsi sinne jos vielä suostuu menemään, jos lyöjä saa raiavarit tms ja purkaa raivonsa lapseeni.

  • ylös 32
  • alas 0

Sivut

Kommentit (38)

Vierailija

Otat yhteyttä harrastuksen järjestäjään ja jos eivät reagoi mitenkään, kirjoitat yleisönosastokirjoituksen paikalliseen valtalehteen.

  • ylös 35
  • alas 3
Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Ja anteeksi kirjoitusvirrheet, kirjoitin mobiililaitteella hätäisesti, olemme siis ihan suomalaisia ja muut lapset myös :)

-ap-

  • ylös 17
  • alas 0
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Minusta AP voi ehdottomasti vaatia, että asia käydään läpi yhdessä harrastuksen ohjaajan ja lyöneen pojan vanhempien kanssa. Ei kasvoihin nyrkillä lyöminen ole mikään mitätön, maton alle lakaistava asia. Tuolla menolla pojan käytös menee vain pahemmaksi ja seuraavalla kerralla sattuu jotain vielä vakavampaa.

  • ylös 46
  • alas 0
Vierailija

Oman lapsen ryhmässä riehuja on pienempi kuin muut harrastajat, itseasiassa "alaikäinen" ko. ryhmään, mutta sitäkin rasittavampi tapaus. Kyse on ohjatusta liikuntaharrastuksesta, pyysimme omalle pojallemme vaihtoa toiseen ryhmään ja kerroimme pyynnön yhteydessä syyn seuran valmennuspäällikölle. Siirto onnistui, en tiedä kärsiikö muu porukka ko. pikku-hirviöstä vieläkin, eikä juuri edes kiinnosta.  

  • ylös 17
  • alas 0
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Otat yhteyttä harrastuksen järjestäjään ja jos eivät reagoi mitenkään, kirjoitat yleisönosastokirjoituksen paikalliseen valtalehteen.

Otin jo eilen, tuntuu pahalta lapseni puolesta. Olen kannustanut häntä tuon harrastuksen pariin pienestä asti, ja hän on siinä lahjakas. Haluaisin että saisi jatkaa mutta en enää tiedä, haluanko tuonne viedä. Ehkä toiseen opetuspaikkaan, mutta onko meno samanlaista muuallakin? Haluaisin kokemuksia, ihan uutta minulle että tälläistä tapahtuu näin pienten lasten ryhmissä!

Olen oikeastaan myös raivoissani enkä tiedä miten käyttäydyn kun näen tuon pojan vanhemmat seuraavan kerran. Tulee olo että miten kehtaavat tuoda lapsensa tuonne?

-Ap-

  • ylös 16
  • alas 0
Vierailija

Tästä on varmasti tulossa pitkä ja rönsyilevä keskustelu. Jo heti alkuvaiheessa ikävänä ja sukupuolisensitiivisenä ihmisenä kysyisin satojen alapeukkujen uhallakin kommentoijia miettimään, missä määrin on välttämätöntä puhua "tytöistä" ja "pojista". Ap luonnollisesti halusi kuvailla omaa tilannettaan, ja korostaa, kuinka pieni ja hento tyttö jää isojen poikien jalkoihin, mutta haistanpa että moni käyttää tätä asetelmaa hyväkseen puhuakseen leimaavasti pienistä lapsista.

T. Äiti, jolla on ihan samoja kokemuksia kuin ap:lla, vaikka lapsi onkin eri sukupuolta.

  • ylös 10
  • alas 28
Vierailija

Ei mitenkään, tervetuloa todellisuuteen, tuonikäiset mojauttelevat toisiaan pelkästä ilosta!

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Oman lapsen ryhmässä riehuja on pienempi kuin muut harrastajat, itseasiassa "alaikäinen" ko. ryhmään, mutta sitäkin rasittavampi tapaus. Kyse on ohjatusta liikuntaharrastuksesta, pyysimme omalle pojallemme vaihtoa toiseen ryhmään ja kerroimme pyynnön yhteydessä syyn seuran valmennuspäällikölle. Siirto onnistui, en tiedä kärsiikö muu porukka ko. pikku-hirviöstä vieläkin, eikä juuri edes kiinnosta.  

Kirjoitin tuon että lapsen lyöjä on isompi poika kuin oma tyttöni joka on pienikokoinen ja arka. Ei siis tee satavarmasti kenellekään pahaa, päinvastoin on ainoa joka seuraa koko tunnin hiljaa paikallaan ja tekee mitä ohjaaja sanoo. Käsittämätöntä että lyöjä kehtaa lyödä pientä tyttöä kasvoihin, on itse todella isokokokoinen 5 vuotias. Olen itse omallaeni opettanut että varsinkin pienempiä pitää varoa.

-Ap-

  • ylös 15
  • alas 0
Vierailija

Juttelet ensin ohjaajan kanssa. En epäile lapsesi kertomusta, mutta 4- vuotiaan kertomuksen pohjalta on hieman hataraa ottaa suoraan yhteyttä virallisempiin tahoihin tai alkaa kirjoittamaan lehden yleisöosastolle. Jos juttelu ei tuota tulosta, sitten viet asiaa eteen päin.

  • ylös 20
  • alas 0
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Tästä on varmasti tulossa pitkä ja rönsyilevä keskustelu. Jo heti alkuvaiheessa ikävänä ja sukupuolisensitiivisenä ihmisenä kysyisin satojen alapeukkujen uhallakin kommentoijia miettimään, missä määrin on välttämätöntä puhua "tytöistä" ja "pojista". Ap luonnollisesti halusi kuvailla omaa tilannettaan, ja korostaa, kuinka pieni ja hento tyttö jää isojen poikien jalkoihin, mutta haistanpa että moni käyttää tätä asetelmaa hyväkseen puhuakseen leimaavasti pienistä lapsista.

T. Äiti, jolla on ihan samoja kokemuksia kuin ap:lla, vaikka lapsi onkin eri sukupuolta.

Kuten sanoin, kirjoitin sukupuolet aloitukseen kun tuon ikäiset eroavat kokonsa puolesta paljonkin toisistaan. Pojat voivat olla fyysisesti voimakkaampia ja isompia,jolloin mm kasvoihin lyöminen voi sattua todella vaikka kyseessä on toinen lapsi. En millään tavalla kiellä etteikö tyttö voisi lyödä myös, toivon ettet väännä sukupuoliasiaa tähän sillä käännät asian pois oleellisesta.

  • ylös 10
  • alas 10

Sinä kirjoitit yllä sanatarkasti näin: "Onko tämä sitä nykyaikaa ja täytyykö lapsi karaista tälläiseen, että isot pojat lyövät naamaan?" Ja tämän sanottuasi toivot, etten minä "väännä tästä sukupuoliasiaa".

Onko "sukupuoliasian vääntämistä", jos kerron, että minulla on kaksi poikaa, toinen iso ja toinen pieni, eikä kumpikaan ole taatusti lyönyt ketään naamaan tai muuallekaan missään kodin ulkopuolella. Sen sijaan he ovat kylläkin joutuneet toisten lasten häiriköinnin uhreiksi. Ihan niin kuin sinunkin lapsesi.

  • ylös 23

Lapseni ei kyllä tuollaista keksi omasta päästään, yleensä kertomansa pitävät paikkansa. Olen jo ottanut ohjaajaan yhteyttä, ihan senkin takia että haluan selvittää asian lapseni kanssa, jos on kuvitellut asian ja keksinyt voin jutella siitä hänen kanssaan. Jos oikeasti tapahtunut eikä minulle ole kerrottu, vien asian eteenpäin.

Haluaisin kokemuksia muilta ovatko kokeneet samaa, ja miten asia on ratkennut? Onko häirikkö saanut jäädä ja toinen vaihtanut ryhmää (kuten yleensä tapahtuu). Tämä tilanne vain eroaa niin että kyseessä ei ole koulu tai pk vaan maksullinen harrastus johon tuo lyöjä ei halua osallistua, ja siksi riehuu.

Jouduimme kolmen riehujan takia mm kaikki vanhemmat osallistumaan yhdelle kerralle lasten kanssa, jotta "harjoittelivat" käyttäymistä (huom kyseessä 5 vuotiaat pojat jotka ovat päiväkodissa). Ja tämä siis vain kun nuo 3 eivät osaa käyttäytyä vaikka muut osaavat. Koko harrastuksen tavoite häviää ja ohjaaja ei voi keskittyä opettamiseen! 

-Ap-

  • ylös 14
  • alas 0
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä on varmasti tulossa pitkä ja rönsyilevä keskustelu. Jo heti alkuvaiheessa ikävänä ja sukupuolisensitiivisenä ihmisenä kysyisin satojen alapeukkujen uhallakin kommentoijia miettimään, missä määrin on välttämätöntä puhua "tytöistä" ja "pojista". Ap luonnollisesti halusi kuvailla omaa tilannettaan, ja korostaa, kuinka pieni ja hento tyttö jää isojen poikien jalkoihin, mutta haistanpa että moni käyttää tätä asetelmaa hyväkseen puhuakseen leimaavasti pienistä lapsista.

T. Äiti, jolla on ihan samoja kokemuksia kuin ap:lla, vaikka lapsi onkin eri sukupuolta.

Kuten sanoin, kirjoitin sukupuolet aloitukseen kun tuon ikäiset eroavat kokonsa puolesta paljonkin toisistaan. Pojat voivat olla fyysisesti voimakkaampia ja isompia,jolloin mm kasvoihin lyöminen voi sattua todella vaikka kyseessä on toinen lapsi. En millään tavalla kiellä etteikö tyttö voisi lyödä myös, toivon ettet väännä sukupuoliasiaa tähän sillä käännät asian pois oleellisesta.

En ole tuo edellinen kirjoittaja ja tää ei ole tän keskustelun pointti, joten kommentoin vain lyhyesti ja tasan kerran. 4-5-vuotiailla on isoja koko- ja voimaeroja, mutta niillä ei ole mitään tekemistä sukupuolen kanssa. Noin pienillä poikien ja tyttöjen välillä ei ole tuonkaltaisia fyysisiä eroja eikä niitä vielä useampaan vuoteen tulekaan. Mä en siis kiinnittänyt mitään huomiota tähän tyttöpoikaasiaan noissa aiemmissa jutuissa, siellä musta vaikutti vasn siltä, että pointti on se, että iso lyö pientä ja sukupuolet nyt vaan ovat siinä, mutta tämä viimeinen vastaus oli kyllä ihme tuubaa.

  • ylös 22
  • alas 0
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä on varmasti tulossa pitkä ja rönsyilevä keskustelu. Jo heti alkuvaiheessa ikävänä ja sukupuolisensitiivisenä ihmisenä kysyisin satojen alapeukkujen uhallakin kommentoijia miettimään, missä määrin on välttämätöntä puhua "tytöistä" ja "pojista". Ap luonnollisesti halusi kuvailla omaa tilannettaan, ja korostaa, kuinka pieni ja hento tyttö jää isojen poikien jalkoihin, mutta haistanpa että moni käyttää tätä asetelmaa hyväkseen puhuakseen leimaavasti pienistä lapsista.

T. Äiti, jolla on ihan samoja kokemuksia kuin ap:lla, vaikka lapsi onkin eri sukupuolta.

Kuten sanoin, kirjoitin sukupuolet aloitukseen kun tuon ikäiset eroavat kokonsa puolesta paljonkin toisistaan. Pojat voivat olla fyysisesti voimakkaampia ja isompia,jolloin mm kasvoihin lyöminen voi sattua todella vaikka kyseessä on toinen lapsi. En millään tavalla kiellä etteikö tyttö voisi lyödä myös, toivon ettet väännä sukupuoliasiaa tähän sillä käännät asian pois oleellisesta.

Sinä kirjoitit yllä sanatarkasti näin: "Onko tämä sitä nykyaikaa ja täytyykö lapsi karaista tälläiseen, että isot pojat lyövät naamaan?" Ja tämän sanottuasi toivot, etten minä "väännä tästä sukupuoliasiaa".

Onko "sukupuoliasian vääntämistä", jos kerron, että minulla on kaksi poikaa, toinen iso ja toinen pieni, eikä kumpikaan ole taatusti lyönyt ketään naamaan tai muuallekaan missään kodin ulkopuolella. Sen sijaan he ovat kylläkin joutuneet toisten lasten häiriköinnin uhreiksi. Ihan niin kuin sinunkin lapsesi.

Miten asia ratkesi? Mitä on tapahtunut? Olisi mukava kuulla kokemuksiasi.

Muuten kommenttisi on vähän sama kuin joku nainen kirjoittaisi tänne että isokokoinen mies raiskasi, niin tulisi kommentti jossa joku kirjoittaa olevansa isokoinen mies joka ei raiskaa. Ymmärrätkö?

Olen omalle lapselleni opettanut että varsinkin pienempiä pitää varoa, lapset eivät ymmärrä voimiaan ja tekojensa seurauksia kuten aikuiset.

Edelleen toivon ettet väännä sukupuolikysymykseksi, oma lapseni on pienempi kuin samanikäiset tytöt ja todella paljon pienempi kuin vuotta vanhemmat pojat.Sen vuoksi kirjoitin että pelottaa kun ei lyöjä ymmärrä kokoeroa ja voimiaan ja voi tosiaan satuttaa lastani pahastikin.

No ainakin tuo ko poika on omaani 1,5 vuotta vanhempi ja melkein 2 päätä pidempi, ja todella roteva. Omani taas kasvaa miinuskäyrällä ja on tosiaan pienikokoinen, ja ei ole kyllä mitään mahdollisuutta puolustautua jos isompi hyökkää päälle. Tuo tuntuu oikeasti pahalta, varsinkaan kun tyttöni ei ole tehnyt pojalle mitään pahaa.Voin olla mitä mieltä vain tai sovinisti tai feministi ei se tähän liity millään tavalla.

Todella ikävää että tästäkin tuli sukupuoliasia vaikka lastani on lyöty.  Ehkä joku alalle työskentelevä tietää asiasta enemmän, itsellä ei ole kokemusta kuin tuossa ryhmässä tuon ikäisistä lapsista.

Toivottavasti ohjaajan mielipide asiasta ei ole samanlainen.

-Ap-

  • ylös 12
  • alas 3
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ei mitenkään, tervetuloa todellisuuteen, tuonikäiset mojauttelevat toisiaan pelkästä ilosta!

Milloin ja minkä ikäisenä lapsen tulee oppia ettei saa lyödä ja että toinen ei saa lyödä?

Kyseessä ei ole enää vauvat.

En oikeasti ymmärrä asiaa, eiväthän lapset opi tullaista itsekseen sitten joskus?

Mistä voisi löytää samanhenkisiä vanhempia ja harrastuksen tai toimintaa jossa väkivalta ei ole hyväksyttävää?

-ap-

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä on varmasti tulossa pitkä ja rönsyilevä keskustelu. Jo heti alkuvaiheessa ikävänä ja sukupuolisensitiivisenä ihmisenä kysyisin satojen alapeukkujen uhallakin kommentoijia miettimään, missä määrin on välttämätöntä puhua "tytöistä" ja "pojista". Ap luonnollisesti halusi kuvailla omaa tilannettaan, ja korostaa, kuinka pieni ja hento tyttö jää isojen poikien jalkoihin, mutta haistanpa että moni käyttää tätä asetelmaa hyväkseen puhuakseen leimaavasti pienistä lapsista.

T. Äiti, jolla on ihan samoja kokemuksia kuin ap:lla, vaikka lapsi onkin eri sukupuolta.

Kuten sanoin, kirjoitin sukupuolet aloitukseen kun tuon ikäiset eroavat kokonsa puolesta paljonkin toisistaan. Pojat voivat olla fyysisesti voimakkaampia ja isompia,jolloin mm kasvoihin lyöminen voi sattua todella vaikka kyseessä on toinen lapsi. En millään tavalla kiellä etteikö tyttö voisi lyödä myös, toivon ettet väännä sukupuoliasiaa tähän sillä käännät asian pois oleellisesta.

Sinä kirjoitit yllä sanatarkasti näin: "Onko tämä sitä nykyaikaa ja täytyykö lapsi karaista tälläiseen, että isot pojat lyövät naamaan?" Ja tämän sanottuasi toivot, etten minä "väännä tästä sukupuoliasiaa".

Onko "sukupuoliasian vääntämistä", jos kerron, että minulla on kaksi poikaa, toinen iso ja toinen pieni, eikä kumpikaan ole taatusti lyönyt ketään naamaan tai muuallekaan missään kodin ulkopuolella. Sen sijaan he ovat kylläkin joutuneet toisten lasten häiriköinnin uhreiksi. Ihan niin kuin sinunkin lapsesi.

Miten asia ratkesi? Mitä on tapahtunut? Olisi mukava kuulla kokemuksiasi.

Muuten kommenttisi on vähän sama kuin joku nainen kirjoittaisi tänne että isokokoinen mies raiskasi, niin tulisi kommentti jossa joku kirjoittaa olevansa isokoinen mies joka ei raiskaa. Ymmärrätkö?

Olen omalle lapselleni opettanut että varsinkin pienempiä pitää varoa, lapset eivät ymmärrä voimiaan ja tekojensa seurauksia kuten aikuiset.

Edelleen toivon ettet väännä sukupuolikysymykseksi, oma lapseni on pienempi kuin samanikäiset tytöt ja todella paljon pienempi kuin vuotta vanhemmat pojat.Sen vuoksi kirjoitin että pelottaa kun ei lyöjä ymmärrä kokoeroa ja voimiaan ja voi tosiaan satuttaa lastani pahastikin.

Voin jakaa kokemuksiani ehkä joskus toiste toisessa ketjussa. Mutta jotenkin olen aistivinani suhtautumisestasi, että "väännän asian sukupuolikysymykseksi" joka tapauksessa.

Omassa tapauksessamme auttoi, kun lapsi vaihtoi harrastusta eikä minun tarvinnut enää yrittää kommunikoida kiusaajan vanhempien kanssa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mitenkään, tervetuloa todellisuuteen, tuonikäiset mojauttelevat toisiaan pelkästä ilosta!

Milloin ja minkä ikäisenä lapsen tulee oppia ettei saa lyödä ja että toinen ei saa lyödä?

Kyseessä ei ole enää vauvat.

En oikeasti ymmärrä asiaa, eiväthän lapset opi tullaista itsekseen sitten joskus?

Mistä voisi löytää samanhenkisiä vanhempia ja harrastuksen tai toimintaa jossa väkivalta ei ole hyväksyttävää?

-ap-

Niin pientä lasta ei olekaan etteikö lyömiseen tai muuhun väkivaltaiseen käytökseen pitäisi puuttua heti jos/kun sitä ilmenee. Aina ja johdonmukaisesti! Normaali lapsi oppii tämän hyvinkin nopeasti kun oppimisen tukena on vanhempien esimerkki ja empatiakyvyn tukeminen erilaisten tunteiden nimeämisellä ja sanoittamisella. Jokainen tilanne jossa lapsi lyö tai muuta vastaavaa pysäytetään ja selvitetään osapuolten kesken aikuisen toimesta. Puhutaan ääneen ettei ketään saa satuttaa, miltä se tuntuu, mikä asia harmitti niin paljon että lapsi löi, miten jatkossa voi toimia vastaavassa tilanteessa jne. Ja kun lapsi toimii oikein muistetaan kehua että meni hyvin. Tunnetaitoja ja sosiaalisia taitoja voi ja pitää opettaa lapsille. Harrastustoiminnassa olisi kyllä suotavaa että aikuisia on riittävästi ja että heillä on riittävä ammattitaito puuttua asianmukaisesti lasten välillä sattuviin kahnauksiin.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla