Miten vappu on mennyt?
Itselläni rauhallisissa merkeissä: ystävien tapaamista, muutama drinkki ja tänään paljon ulkoilua. Miten sinulla?
Kommentit (31)
Suurinpiirtein päin persettä. Ei ole ihme, että asutaan tuon papan kanssa eri osoitteissa. Mentiin papparaisen toiveesta lähibaariin seitsemän vuoden jälkeen. Siellä sitten oli karaokea ja joku nuori pari lauloi tosi hienosti. Minä sitten menin kehumaan heitä ja heitin pojan kanssa ylävitosen. Se oli papalle liikaa ja kilahti. Lähtis nyt menemään jo kotiinsa tuosta murjottamasta.
Ei voi olla totta, että vanha ukko on mustasukkainen, vaikka sille selitin että nehän oli ihan lapsia minun näkökulmastani.
Neljän seinän sisällä, verhot edessä. Ei voi mennä minnekään, kun kaikki näkisivät että olen yksin.
Täyttelen lapsilleni kankkusmetaanilla ilmapalloja.
Willy Loman kirjoitti:
Neljän seinän sisällä, verhot edessä. Ei voi mennä minnekään, kun kaikki näkisivät että olen yksin.
Älä välitä. Et ole ainut yksinäinen ja miksi edes häpeät sitä?
töihin aamulla joten ei siiderii ei kaljaa eikä tee ees mieli.ensviikonloppuna ehkä sit. vappu meni ok. kotona istuessa. vappuruokii syöden . ei erikoista.
Vietän Wt- vappua Saarioisten roiskeläpillä ja Pirkka Cokiksella.
sinkkumiäs kirjoitti:
Vietän Wt- vappua Saarioisten roiskeläpillä ja Pirkka Cokiksella.
Ei paha ollenkaan. Eilen olisin halunnut perunasalaattia vaan kaikki oli lähikaupasta loppu. Hyvin pärjäsin silti.
Mikä päivä tänään on? Missä mää oon?
Vierailija kirjoitti:
Willy Loman kirjoitti:
Neljän seinän sisällä, verhot edessä. Ei voi mennä minnekään, kun kaikki näkisivät että olen yksin.
Älä välitä. Et ole ainut yksinäinen ja miksi edes häpeät sitä?
Yksin jääminen on osoitus elämässä epäonnistumisesta. Jos se tulee julki, entistä harvempi haluaa olla seurana. Häpeä on syyn ja seurauksen kierre.
Eilinen töissä ja tämä päivä flunssassa. Paistelin lapsille munkkeja ja churroja. Onneksi on jääkaapissa nakkeja ja salaatteja niin ei tartte varsinaiseen ruuanlaittoon enää ryhtyä. Nyt otan vaan lepoa ja beroccaa, että saan itseni huomiseksi tolpilleni ja töihin.
Willy Loman kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Willy Loman kirjoitti:
Neljän seinän sisällä, verhot edessä. Ei voi mennä minnekään, kun kaikki näkisivät että olen yksin.
Älä välitä. Et ole ainut yksinäinen ja miksi edes häpeät sitä?
Yksin jääminen on osoitus elämässä epäonnistumisesta. Jos se tulee julki, entistä harvempi haluaa olla seurana. Häpeä on syyn ja seurauksen kierre.
Minä olen omasta halustani yksin. En vaan kestä mitään häsläämistä. Pärjään hyvin töissä asiakkaiden kanssa ja olen siis sosiaalinen erakko. Kukaan ei kuitenkaan ole tervetullut yksityiselle reviirilleni.
Hei!Minä tunnistin itseni! Olen myös sosiaalinen erakko vaikkakin naimisissa ja monen lapsen äiti. Rankka yhtälö tuo suurperheen äiti + sosiaalinen erakko :/Nyt makaan sisällä kuumeessa ja mies on ulkoilemassa lasten kanssa.
Yksin kotona. Eilen laitoin ylioppilaslakin päähän ja puin opiskelijahaalarit. Sitten riisuin ne pois. Itken ja katselen fb:stä iloisia perheitä ja ystäväporukoita juhlimassa. Minulla ei ole ketään. Ehkä ensi vuonna sitten.. :(
Oikein oivallisesti - kiitos kysymästä! Katsoin Kotikadun toisen tuotantokauden Areenasta ja siinähän ne ihmeellisimmät sitten olikin.
Kiitos kysymästä. Vappu on mennyt teiniritsojen immenkalvoja poksautellessa.
Todella huonosti. Sairastan masennusta ja bulimiaa. Sen lisäksi töissäni on aivan kamala tilanne ja pelkään jo valmiiksi huomista töihin paluuta. Tapasin hiljattain miehen joka kolahti minuun tosi kovaa, mutta hän halusi vain pelleillä kanssani, eikä enää suostu edes puhumaan kanssani. Puran kaiken vapaa-aikani ahdistustani ahmimiseen ja oksentamiseen. Otan illalla suht aikaisin unilääkkeen, että voin mennä nukkumaan ja unohtaa sydänsurut, masennukseni ja sairauteni. Näitä myös tänä vappuna. Kohta oksennan äsken ahmimani jäätelön.
Kiitos kysymästä, ihan mukavasti. Eilen tein kotitöitä, ulkoilin kurjassa säässä koiran kanssa, söin nakkeja ja perunasalaattia, katselin telkkaria, kävin paikallisessa juomassa yhden oluen ja illalla siskoni luona juomassa pari lasillista kuohuvaa. Tänään suvun perinteiselle vappulounaalle. Nyt paistaa aurinko, joten menen ehkä tekemään vähän pihatöitä.