Voi ei ! Mies viettämässä vappua muualla ja menin lipsauttamaan lapselle jtn ja nyt pelkää ihan hirveästi tulevaa yötä!! Nyt auttakaa! Kerroin hiukan henkiolennoista!
Katsoimme 6v poikani kanssa eilen illalla kauna 1 ja tänää päivällä kauna 2 ja sanoin, että olin kuulevinaan yöllä jtn kolahduksia pihalla siis viimeyönä.
Sanoin pojalle, että pitää pistää turvalukko yöksi varmuuden vuoksi.
Ja että eihän se henkiolentoja pidättele.
Ei ollut tarkoitus pelotella poikaa, mutta totesin vain tosi asian :(.
Mitä me oikein teemme. Poika sanoo, että pelkää nukkua ensi yönä.
Meillä on nyt ongelma.
Mies on vanhemmillaan vielä huomiseen.
Miten saisin poikaani rauhoiteltua?
Sanoin, että eivät henget tee pahaa jos olet ollut kiltisti, mutta poika purskahti itkuun ja totesi että eihän hän ole ollut
Vaan tehnyt elämässään kaikenlaista tuhmaa.
Tajusin, että pahensin tilannetta, mutta enhän minä nyt voi itse henkimaailmaan uskovana väittää pojalle, että niitä ei ole.
Ja eihän sitä voi tietää, mitä sitten tapahtuisi taas minulle..
Auttakaa mitä oikein teemme?
Tämä ei todellakaan ole mikään provo. Itse uskon henkin ihan oikeasti.
Emme voi miehellekkään kertoa, koska lupasin jo 10 vuotta sitten lopettaa nämä henkijutut sillä uhalla, että mies hankkii minulle muuten apua.
Sanoi, että joka rupean käyttäytymään normaalisti tai lähden hoitoon.
No pakkohan se oli esittää, mutta oikeasti en ole hylännyt henkimaailmaa! :(
Kommentit (27)
tässä ei nyt auta mikään muu kuin Raamatun lukeminen ääneen, ja Isä meidän lausuminen useaan kertaan ääneen, ja virsien veisuu kovalla äänellä koko päivän. Jos vielä pelottaa, kutsu pappi kotiisi suorittamaan rukouksia, kodin siunauksia ja manaus (pahan karkottamis rituaali).
Tämä on yksi sairaimmista provoista aikoihin. Mene hoitoon, ap.
Tutvalukko on murtovarkaiden varalle, tuskin kummituksia pitelee.
Hyvä jumala... Minä olen kohta 45-vuotias ja nähnyt elämässäni monia kauhuleffoja ja kauhukirjallisuudesta oikeasti nautin. Mutta nuo Kauna-elokuvat ovat mulle yksinkertaisesti liikaa. Ykkösen katsoin, mutta en tykännyt koska se oli jotenkin liian ahdistava ja pelottava, kakkosen lopetin kesken enkä koskaan ole sitä katsonut loppuun, sillä se hirvittävän ahdistava kauhu oli vaan sietämätöntä.
En kuuna kullan valkeana antaisi pienen lapsen katsoa tuollaisia elokuvia. En ymmärrä miten kellekään aikuiselle voisi tulla edes mieleen antaa 6-vuotiaan katsoa tuollaista. Näissä elokuvissa se K18 merkintä on täysin aiheellinen. Minä en antaisi edes 15-16-vuotiaan katsoa Kaunoja.
Tästä syystä uskon että aloittaja on provo. En pidä ollenkaan mahdollisena, että ihminen, joka itse uskoo henkimaailmaan, antaisi pienen lapsen katsoa tällaisia elokuvia ja alkaisi vielä kaupan päälle pelottelemaan lasta henkimaailman jutuilla. Siis eiväthän edes sellaiset vanhemmat, jotka eivät usko henkimaailman juttuihin, antaisi pikkulasten katsella aikuisten kauhuleffoja, joten miksi ihmeessä henkimaailmaan oikeasti uskovat antaisivat.
Minä olen ammatiltani lastentarhanopettaja ja takana on yli 20 vuoden työura. Jonkun verran on tullut eteen työssä tilanteita, että on pitänyt vanhemmille huomauttaa tv-ohjelmien ja elokuvien ikärajojen aiheellisuudesta, mutta ikinä ei ole tullut vastaan tällaista, että ihan suoraa kauhua alle kouluikäisen annettaisiin katsoa. Muistan esim. 90-luvulla huomauttaneeni 5-vuotiaan vanhemmille, että Jurassic Park ei ole lasten elokuva vaikka siinä dinosauruksia onkin. En suoraan sanottuna tiedä mitä tekisin, jos joku kertoisi näyttäneensä lapselle Kaunan. Todennäköisesti lastensuojeluilmoituksen.
Lapsi parka. Toivottavasti pääsee huostaan mahdollisimman pian.