Vahinkoraskaudet. Oletko kertonut/Kannattaako kertoa lapselle, että on ollut ns. vahinko?

Ei todellakaan kannata ikinä kertoa sitä lapselle. Äidin ja lapsen suhde on herkkä ja voi pysyvästi vaurioitua siitä, että lapsi ymmärtää, ettei ole ollut toivottu.

Miksi ihmeessä pitäisi kertoa? Lapsi saattaa alkaa ajatella että oli epätoivottu vaikka näin ei olisikaan.

Ootko tosissas? Miten ajattelin lapselle avautua? "Äiti ei todellakaan halunnut lasta, mutta en sitten viitsinyt tehdä aborttia"??

Parempi kai olisi jos lapsi uskoisi olleensa toivottu, mutta jos esim. isä ei ole koskaan ollut kuvioissa niin isompi lapsi kyllä tajuaa tilanteen. Totuutta voi hiukan kaunistella mutta en lähtisi valehtelemaan lapselle.

Voihan vahinkovauvakin olla sitten toivottu, kun asiaa on ehtinyt miettiä ja on päättänyt pitää lapsen.

Moni aviovauvakin on vahinko.

Minusta on eri asia, että ei ollut suunniteltu kuin ettei ollut toivottu. Tiedän siskoni olleen ns. vahinko, mutta en ole koskaan ajatellut, että hän olisi ollut vanhemmilleni vähemmän toivottu kuin minä. Olin jo niin iso, että muistan hänen odotusaikansa, ja kyllä hän oli hyvin odotettu ja rakas vaikka yllätyksenä olikin saanut alkunsa. (Vanhempani olivat jo ns. vanhoja hänen syntyessään, joten yllätysvauva oli aika avoimesti puheissa.)

Ehkä vanhempieni sukupolvessa "vahinkovauvat" eivät olleet tabu, kun he ja ikätoverinsa olivat syntyneet ennen ehkäisyvälineiden yleistymistä, jolloin vauvat vain tulivat kun olivat tullakseen. Harva heistä oli suunnitelmallisesti "tehty".

Miten yrittämättä tullut lapsi = ei toivottu? Teillä on sairas ajattelutapa.

Nuorin veljeni oli vanhemmilleni yllätys. Raskauden ei pitänyt olla enää mahdollista. Isäni ja äitini ovat aina sanoneet etteivät ole ikinä saaneet niin ihanaa yllätystä. Veljeni oli siis jossain suhteessa toivotun ja yllätyksen risteys. Lasta oltiin toivottu, mutta luultiin mahdottomuudeksi. Missään vaiheessa eivät edes miettineet aborttia yms. Veli tietää olleensa yllätys.

Tiedän että meidän kolmesta sisaruksesta vain viimeinen oli harkinnan tulos. Olin lähelle täysi-ikäinen kai kun tämä tuli minun korviini. Kyllähän se kaikki tiesi.

En lähde omille lapsille mainostamaan mutta en tietenkään valehtele jos joskus aiheesta puhutaan. Onko sillä jotain väliä?

Kyllä me kerrottiin, meillä tosin puhutaan kaikki asiat ihan rehellisesti. Toista lasta tehtiin niin, että kylkiluu murtui. Rakkaita on molemmat ja huumorintajusia.

Minä ja kaksi sisarustani olemme kaikki vahinkoja. Kaipa se "kuului" siihen maailman aikaan? Abortti oli häpeä ja vaikeampi saada. Nykyään pitää olla kaikki valmiina ennen kun raskautta edes aletaan suunnitelemaan ja parempi ehkäisy. On sitten näitä,jotka sikiää kun sienet sateella vaikkei tarttis...

Vierailija kirjoitti:

Ootko tosissas? Miten ajattelin lapselle avautua? "Äiti ei todellakaan halunnut lasta, mutta en sitten viitsinyt tehdä aborttia"??

Juuri noin äitini avautui minulle.

Kertoi vielä kuinka elämänsä meni pilalle sillä ei voinutkaan erota isästäni kun minä synnyin.

Syytti ihanasti minua myös siitä että ei saanut isääni liittymään erääseen uskonlahkoon. Siihen lahkoon liittyminen olisi kuulemma korjannut kaiken.

En ole ainoa lapsi, vaan nuorin kolmesta sisaruksesta. Toinen veljeni on vuoden minua vanhempi ja toinen 3 vuotta vanhempi.

Mulla on aika huonot välit äidin kanssa ja äiti valittaa kun en pidä tarpeeksi yhteyttä. En todellakaan pidä sillä en jaksa kuunnella sitä kuinka pilasin kaiken syntymällä tähän maailmaan.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on eri asia, että ei ollut suunniteltu kuin ettei ollut toivottu. Tiedän siskoni olleen ns. vahinko, mutta en ole koskaan ajatellut, että hän olisi ollut vanhemmilleni vähemmän toivottu kuin minä. Olin jo niin iso, että muistan hänen odotusaikansa, ja kyllä hän oli hyvin odotettu ja rakas vaikka yllätyksenä olikin saanut alkunsa. (Vanhempani olivat jo ns. vanhoja hänen syntyessään, joten yllätysvauva oli aika avoimesti puheissa.)

Ehkä vanhempieni sukupolvessa "vahinkovauvat" eivät olleet tabu, kun he ja ikätoverinsa olivat syntyneet ennen ehkäisyvälineiden yleistymistä, jolloin vauvat vain tulivat kun olivat tullakseen. Harva heistä oli suunnitelmallisesti "tehty".

Äitini muuten on varmasti myös "vahinko", vaikkei sitä noihin aikoihin niin nimitetty. Köyhän evakosa olleen perheen kymmenes lapsi:ei tarvitse olla Sherlock arvatakseen, ettei niissä oloissa ole haaveiltu, että voi kun olisi ihana olla tässä vielä kymmenes palleroinen. Mutta se oli elämää silloin, ei ehditty miettimään kuinkas toivottu nyt kukakin tästä laumasta ol. Sen vuoksi varmasti myös siskoni tulo yllätyksenä ei ollut vanhemmilleni salailtava asia: vain tavallista elämää.

Jos välttämättä asiaa on käsiteltävä, niin yllätys kuulostaa huomattavasti paremmalta kuin vahinko.

Mä kuulin aikuisena olleeni vanhemmillei ns yllätys, mutta kyllä olin itsekin sen arvannut. Olen iltatähti, ja ikäero sisasuksiin aika iso.

Mutta yllätys voi olla myös iloinen yllätys. Eivät kaikki lapset ole suunniteltuja, mutta ne ovat silti rakkaita.

Lapsen ollessa lapsi ei kuitenkaan ole mitään syytä kertoa, onko hän saanut alkunsa suunnitellusti vai ei.

Miksi "vahinko" vauva olisi yhtään sen vähemmän toivottu? Nykyään saa abortin kuka vaan, joten jokainen vahingossa alkunsa saanut vauva on ihan yhtä toivottu ja odotettu kuin tekemällä tehty! Mä voisin hyvinkin kertoa lapselle, että häntä ei ollut suunniteltu, mutta oli ihana ja onnellinen yllätys!

Kun lapsi on vähän vanhempi, niin voisihan asiasta kertoa jos se puheenaiheeksi tulee. Käyttäisin kyllä ehdottomasti sanoja "iloinen yllätys", en ikimaailmassa sanaa "vahinko". Korostaisin sitä, kuinka onnellinen olen siitä että sain hänet, vaikka se ei suunniteltua ollutkaan. Riippumatta siitä, kuinka hämmentynyt/peloissani/ahdistunut mahdollisesti olisin raskauden aikana ollut, puhuisin lapselleni asiasta vain kauniilla sanoilla. Valkoinen valhe ei ole pahaksi tällaisessa tilanteessa.

"Vahinko"?

Miten voi raskautua vahingossa?

Eli sterilisaatio ja/tai vasektomia petti?

Vai mitä vahingolla tarkoitetaan?

Aina se on vahinko.

Äiti suutuspäissään totesi minulle siskostani, että olisi saanut tuokin vahinko jäädä tapahtumasta. Minä olin ilmeisesti miellyttävämpi lapsi, en kysynyt olinko minäkin vahinko.