Kuka puolustaisi keskituloista?

Jatkuvasti puhutaan pienituloisten ahdingosta, tukien leikkaamisista, leipäjonoista...
Näin nippanappa keskituloisena alkaa vähitellen hiipiä epätoivo ja suoranainen v*tutus tähän nykymenoon.

Kun on onnistunut saamaan niitä töitä, ja raahautuu sinne viitenä-kuutena päivänä viikossa noin kahdeksaksi tunniksi kerrallaan, jotenkin toivoisi että siitä edes jotain hyötyisi. Mutta eipä juuri.
Rahaa ei jää mihinkään. Asuminen on kallista, lasten päivähoito on kallista, julkiset kulkuneuvot ovat kalliita - meille, joiden tulot juuri ja juuri ylittävät ne rajat ettei mistään saa ikinä mitään alennusta.

On mielestäni väärin, että me olemme lopulta ihan samassa jamassa kuin he, jotka eivät sitä aikaansa työnteolle joudu uhraamaan. Siis mielelläni minä toki töissä käyn, mutta mielestäni minulla pitäisi olla sitä vastaan mahdollisuus sitten vaikka ostaa kaupasta muutakin kuin punaisten hintalappujen ruokia.
Sitten nämä kotona olijat valittavat muun muassa, kun heidän oikeuttaan viedä lapset päivähoitoon rajoitetaan! Ajattelevatkohan he ikinä, mikä OIKEUS on saada olla niiden omien lasten kanssa siellä kotona?

Nyt taas puhutaan päivähoitomaksujen alentamisesta...olen 100-varma, että meitä se ei tule koskemaan. Jonkunhan siitä on maksettava, ja veroja myös, jotta osa saa sitten viedä ilmaiseksi puoleksi päiväksi vaikka itse on kotona.

Kyllä, työmotivaationi on laskenut viime vuosina. Vaikka palkkakin hieman on noussut niin erityisesti asumisen kustannukset ovat nousseet paljon enemmän vaikkei olla muutettukaan. Joka vuosi on tiukempi kuin edellinen. =(
Tulipahan mieleen taas uutisia ja A-studiota kuunnellessa