Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tuhkarokko leviää nyt ympäri Eurooppaa – Suomessa valmiuksia on lisätty uudella lailla

Vierailija
24.04.2017 |

THL:n ylilääkäri arvioi, että Euroopassa saattaa olla edessä vuosien 2010–2011 kaltainen epidemia. Suomessa ei tänä vuonna ole havaittu tuhkarokkoa, mutta paikalliset epidemiat ovat täälläkin mahdollisia.
Tuhkarokkotartunnat ovat alkuvuoden aikana lisääntyneet useissa Euroopan maissa, Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus ECDC kertoi maanantaina. Taustalla on rokottamattomien henkilöiden määrän kasvu.

ECDC:n tilastojen mukaan Euroopassa rekisteröitiin tammi–helmikuussa yhteensä 1 524 tuhkarokkotapausta, kun koko viime vuoden aikana luku oli 3 767. Tautia esiintyi 14 maassa.

THL:n ylilääkäri ja rokotusohjelman yksikön päällikkö Taneli Puumalainen arvioi lukujen perusteella, että edessä voi olla samantyyppinen epidemia kuin vuosina 2010–2011. Tuolloin sairastuneiden määrä nousi vuositasolla kymmeniin tuhansiin.

”Tapausmäärät näyttävät nousevan. On suuri mahdollisuus, että tänä vuonna mennään vastaaviin lukuihin tai ylikin”, Puumalainen sanoo.

Kovimmin tauti on jo viime vuodesta lähtien kurittanut Romaniaa. Siellä tuhkarokkoon sairastui viime vuonna yli 2 000 ihmistä ja uusien tapausten määrä laskettiin sadoissa myös tammi- ja helmikuussa.

Italiassa puolestaan sairastuneiden määrä on alkuvuonna kasvanut voimakkaasti; maan terveysviranomaiset kertoivat huhtikuussa jo lähes 1 500 tapauksesta. Myös Saksassa todettiin tammi–helmikuun aikana yli 200 ja Belgiassa yli sata tapausta.

Myös Maailman terveysjärjestö WHO varoitti maaliskuun lopussa taudin yleistymisestä Euroopassa.

Suomessa tuhkarokkotapaukset ovat jääneet yksittäisiksi, eikä tänä vuonna ole havaittu uusia sairastumisia. Epidemiat muualla Euroopassa nostavat kuitenkin myös Suomen riskiä.

”Kyllä se siinä mielessä sitä tarkoittaa, että jonkinlainen pienempi tapausketju on Suomessakin mahdollinen”, Puumalainen arvioi.

Jos jonkin yhteisön kaikki tai melkein kaikki jäsenet on rokotettu, yksittäinen tautitapaus ei pääse leviämään väestössä. THL varoitti kuitenkin jo alkuvuodesta, että Suomessa on kymmeniä kuntia, joissa epidemia on mahdollinen.

Niissä niin sanottu laumasuoja, jonka rajana on tuhkarokon kohdalla pidetty noin 95 prosentin rokotuskattavuutta, on heikentynyt. Matalimmat kattavuusluvut – noin 50–60 prosenttia – ovat Pohjanmaan ruotsinkielisillä alueilla.

”Se tarkoittaa sitä, että on kouluja ja päiväkoteja, joissa puolet lapsista voi olla rokottamattomia. Jos tällaiseen yhteisöön tulee vaikka turismin kautta yksi tapaus, niin se lähtee varmuudella leviämään”, Puumalainen sanoo.

Raaseporissa yksi koulu jouduttiin eristämään joulukuussa, kun koulun työntekijä ja kaksi muuta henkilöä sairastui tuhkarokkoon. Heidän lisäkseen viime vuonna raportoitiin myös neljäs tapaus, joka koski tammikuussa Etelä-Suomessa sairastunutta nuorta aikuista.

Puumalaisen mukaan Suomessa on hyvät valmiudet tuhkarokon torjumiseen sen jälkeen, kun tauti on havaittu.

”Niissä tapauksissa, joita vuosien kuluessa on tullut, tartuntaketjut ovat jääneet lyhyiksi. Tauti on tunnistettu ja laboratoriovarmennettu hyvin nopeasti, ja on päästy karanteeni- ja eristämistoimiin.”

Maaliskuun alussa voimaan tuli uudistettu tartuntatautilaki, jolla valmiuksia pyritään lisäämään. Siinä tuhkarokko on nostettu niin sanottujen yleisvaarallisten tartuntatautien luokkaan.

Kommentit (35)

Vierailija
1/35 |
24.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vei vuosikymmeniä, että monet vaaralliset taudit saatiin vihdoinkin kuriin rokotteiden avulla. Vei vain muutamia vuosia, että idiootit onnistuivat tuhoamaan tämän saavutuksen. Heidän pitäisi pulittaa rokottamattomuudesta johtuvien sairauksien hoito omasta pussistaan, kun kerran sille tielle lähtivät.             

Vierailija
2/35 |
24.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kannattaa rokottaa vain ne lapset, joiden toivoo säilyvän hengissä.             

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/35 |
24.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hain itselleni muutama vuosi sitten MPR rokotteen, v.66 syntyneet oli rokotettu vain vihurirokon varalta.

Vierailija
4/35 |
24.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hain itselleni muutama vuosi sitten MPR rokotteen, v.66 syntyneet oli rokotettu vain vihurirokon varalta.

Mistä näit?

Vierailija
5/35 |
24.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

66-69 vaiheessa syntyneitä ei ole rokotettu. en ole sairastanut kuin yhden rokon, eikä minua ole rokotettu..

Vierailija
6/35 |
24.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hain itselleni muutama vuosi sitten MPR rokotteen, v.66 syntyneet oli rokotettu vain vihurirokon varalta.

Mistä näit?

Kysyin lapsuuden kodin paikkakunnan terveyskeskuksen arkistosta, josta löytyi neuvolakorttini rokotustietoineen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/35 |
24.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä noita rokotteita kannattaa ainakin joitakin ottaa. Vielä kun ihmiset seilaa pitkin palloa, niin voi altistua ties mille.

Vierailija
8/35 |
24.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vei vuosikymmeniä, että monet vaaralliset taudit saatiin vihdoinkin kuriin rokotteiden avulla. Vei vain muutamia vuosia, että idiootit onnistuivat tuhoamaan tämän saavutuksen. Heidän pitäisi pulittaa rokottamattomuudesta johtuvien sairauksien hoito omasta pussistaan, kun kerran sille tielle lähtivät.             

Eikö sairastuneet ole juuri niitä rokottamattomia?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/35 |
24.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ts:n mukaan 1000 rokottamattomasta lapsesta 2-5 kuolee epidemiassa.

Vierailija
10/35 |
25.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos kansainvaellusten.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/35 |
25.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vei vuosikymmeniä, että monet vaaralliset taudit saatiin vihdoinkin kuriin rokotteiden avulla. Vei vain muutamia vuosia, että idiootit onnistuivat tuhoamaan tämän saavutuksen. Heidän pitäisi pulittaa rokottamattomuudesta johtuvien sairauksien hoito omasta pussistaan, kun kerran sille tielle lähtivät.             

Eikö sairastuneet ole juuri niitä rokottamattomia?

Rokotettukin voi sairastua, sillä rokoitteen teho ei ole 100 %. 

Vierailija
12/35 |
25.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onneksi sillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa että Eurooppaan on viimeaikoina tulvahtanut miljoonia ihmisiä maista joissa rokotuksista ei tiedetä mitään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/35 |
25.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Me ei rokoteta, ettekä mahda sille mitään. Tosin tauteja ei meiltä tartte pelätä, ollaan terveempiä kuin valtaosa ja eletään syrjässä omissa oloissa. Ainoat sairaudet on johtuneet antibiootin heikentämästä vastustuskyvystä ja rokottaneiden levittämä influenssa. 😠

Vierailija
14/35 |
25.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mistä ne saa tilastoihin tiedot sairastuneista? Ei minun tai veljeni perheen lasten tuhkarokkotartunnoista mihinkään ole ilmoitettu.

Ja ennen kuin kukaan kiekaisee, että miksi ette rokottaneet, niin kyllä nämä on kaikki rokotettu. Tartunta saatii rokotetulta lapselta, joten onko 2010-luvulla rokotteessa jotain häikkää, kun se ei suojele tartunnoilta?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/35 |
25.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei se ole mikään paha tauti. Minulla on ollut se ja ei ollut paljon flunssakuumetta kummempi, levolla meni ohi.

Vierailija
16/35 |
25.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

66-69 vaiheessa syntyneitä ei ole rokotettu. en ole sairastanut kuin yhden rokon, eikä minua ole rokotettu..

Toki jos et ole sitä sairastanut, niin riski on olemassa mutta varmaan pieni.

Vierailija
17/35 |
25.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole mikään paha tauti. Minulla on ollut se ja ei ollut paljon flunssakuumetta kummempi, levolla meni ohi.

Käsitys siitä, että tuhkarokko on vain harmiton lasten rokkotauti, elää sitkeästi. Todellisuudessa joka 15. sairastunut saa jonkin komplikaation, sanoo THL:n rokoteturvallisuuslääkäri Ulpu Elonsalo.

Tuhkarokon komplikaatioita ovat korvatulehdus, keuhkokuume ja aivotulehdus. Kaksi viimeistä voivat johtaa kuolemaan. Edellä mainittuja harvinaisempi seuraus tuhkarokosta on SSPE, joka on aivoja hitaasti tuhoava ja lopulta kuolemaan johtava tauti.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/thl-tuhkarokko-ei-ole-harmi…

Vierailija
18/35 |
25.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kumma, että harmittomista lastentaudeista noin vouhotetaan. Minä sairastin vesirokon, tuhkarokon ja sikotaudin lapsena niinkuin kaikki muutkin siihen aikaan. Sen jälkeen en olekaan sairastanut yhtään mitään.

Ennen oli tapana lähteä varta vasten hakemaan tartuntaa, jos tiedettiin, että jossakin perheessä sairastetaan.😀

Vierailija
19/35 |
25.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mistä ne saa tilastoihin tiedot sairastuneista? Ei minun tai veljeni perheen lasten tuhkarokkotartunnoista mihinkään ole ilmoitettu.

Ja ennen kuin kukaan kiekaisee, että miksi ette rokottaneet, niin kyllä nämä on kaikki rokotettu. Tartunta saatii rokotetulta lapselta, joten onko 2010-luvulla rokotteessa jotain häikkää, kun se ei suojele tartunnoilta?

Mistä tiedät, että kyseessä oli tuhkarokko?

Jos se on lääkärissä todettu, niin varmasti on ilmoitettu eteenpäin. Oletan, että asutte Suomessa.

Vierailija
20/35 |
25.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kumma, että harmittomista lastentaudeista noin vouhotetaan. Minä sairastin vesirokon, tuhkarokon ja sikotaudin lapsena niinkuin kaikki muutkin siihen aikaan. Sen jälkeen en olekaan sairastanut yhtään mitään.

Ennen oli tapana lähteä varta vasten hakemaan tartuntaa, jos tiedettiin, että jossakin perheessä sairastetaan.😀

Ja v*tut ne on mitään harmittomia. Isoveljeni jäi lapsettomaksi, kiitos sikotaudin.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kaksi viisi