Onko elämä tyhjää ja surullista, jos ei hanki lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On. Mutta se tunne ei tule vielä lapsentekoikäisenä vaan on vasta 50-60-v pahimmillaan.

Höpö höpö, itse olen viiskymppinen eikä missään nimessä ole tyhjää elämä. Ja muutenkin vastauksesi on naurettavan yksipuolinen eikä ota huomioon että ihmiset ovat kaikki erilaisia.

Biologia on sama kaikilla. Ikävää, kun meni tunteisiin. Pahoittelut!

Ihmisten aivoissa on paljon eroja ja huomaa varsinkin sinun kohdallasi. :D

Olen se 50v anopin perkele, jolle omat lapset ovat olleet ja ovat vieläkin maailman tärkein asia.

Juuri tässä sanoin miniänplatulle ovesta sisään mennessä että taas mä olen täällä, mutta toivottavasti meidän välit on sellaiset että voit sanoa, älä tule kun et halua minun tulevan, ainakin omiin lapsiin on välit sellaiset. Toki tuossa tilanteessakin olin kysynyt voinko poiketa kun jouduin kolme varttia tappamaan aikaa lähellä heidän kotiaan, omaan kotiin oli 30km.

Minä kyllä suosittelen lapsien ja lapsenlapsien hankkimista, pysyy mukana elämässä ihan eri tavalla kuin oman ikäisten kanssa.

Ystävä, lapseton ja ikäiseni 55v, valitti ettei ole mitään muuta puhumista nuorten työkaverien kanssa kuin työasiat. Ehkä kyse on vain hänestä, ei lapsettomuudesta, mutta tuotakin pitää varoa.

Itselläni ei ole miestä eikä lapsia näin 32-vuotiaana. Ja rehellisesti sanottuna olen surullisempi siitä, ettei minulla ole puolisoa. Luulen, että jos olisi pelkkä lapsi, niin se olisi yksinäisempää kuin yksin olo. Eniten kaipaan sitä, ettei ole ketään kenen kanssa jakaa arkeani ja esim. käydä paikoissa.

Uskoisin että kyllä

Pohdi tarkkaan. Jos ihan oikeasti OIKEASTI koko sydämestäsi tahdot olla äiti, rakastaa ehdottomasti toista ihmistä koko loppuelämäsi, ajatella tämän parasta ja pistää hänen etunsa omasi edelle, niin tee ihmeessä lapsia (tai no, "tee"). Itse en lapsia ole koskaan tahtonut, enkä niitä aio tehdä. Koen, että elämäni on erittäin antoisaa ja hyvää. Lapset ja perinteinen perhe eivät ole välttämättömyys. Ilman niitäkin voi olla onnellinen :) Ihmisille onnea tuovat eri asiat. Jos koet että lapsi tuo sinulle onnen niin se on sun valintasi ja erinomainen valinta onkin ihan samalla tavalla kuin lapsettomuus jollekulle. Mitä tuohon mieheen tulee... Kannattaa katsoa tarkkaan kenen kanssa sen lapsen hankkii. Olet kuitenkin jollain tasolla koko loppuelämäsi sidottuna siihen ihmiseen. Vaikka tää mies hylkäisi sinut ja lapsen niin hän ei silti mihinkään lapsen isänä katoa. 

No ei ole. Itse kokisin vaan menettäväni sen elämän josta pidän mikäli menisin lapsia hankkimaan.

Elämä ilman lapsia on mielestäni ihanaa. Eikä lasta voi hankkia pelastamaan oman elämänsä tyhjyyttä. Eikä sen takia, että muillakin on. Tai että isovanhemmat haluu. Nuorempana kuvittelin haluavani lapsia mutta 20 v tajusin jo olevani onnellisempi ilman lapsia ja 15 v sitten tajusin olevani onnellisempi ilman avo-/avioliittoa. Elän juuri kuten itse haluan.

Vierailija kirjoitti:

Olen 35-vuotias nainen. Olen pitkään pohtinut, kannattaisiko hankkia lapsia. Ongelma on siinä, etten edes ole löytänyt hyvää miestä. En ole koskaan potenut vauvakuumetta, mutta mietin, pitäisikö silti hankkia lapsia. Kaikki lapsiperheet tuntuvat olevan niin onnellisia ja kokevan sellaista rakkautta, mistä itse voin vain haaveilla. Kannattaisiko keinolla millä hyvänsä hankkia lapsia, jotta saisin kokea sen upean rakkauden tunteen ja sitten minulla olisi perhe? Tämä yksinäisyys on todella tyhjää eikä elämälläni ole tarkoitusta. Kasvattaisin lapsesta hyvän ihmisen, joka kunniottaa luontoa ja ympäristöä, kohtelisi hyvin eläimiä ja ihmisiä. Sellaisista ihmisistä tuntuu olevan pulaa. Ympäristötietoiset ihmiset eivät useinkaan tee lapsia, koska tässä maailmassa on jo liikaa lapsia. Mutta mihin maapallo menee, jos vain itsekeskeiset kerskakuluttajat lisääntyvät?

Kannattaisiko minun keinolla millä hyvänsä hankkia vain joku mies, jonka kanssa tekisin lapset? Elämähän on hyvin yksinäistä sitten vanhana, jos ei ole perhettä.

Neuvon hankkimaan lapsia (jos minulta kysytään, ja tässähän taidettiin nimenomaan kysyä mielipidettä). Puyolet avioliitoista päättyy nykyään eroon, joten ei sitä ikuista rakkautta kannata jäädä odottelemaan. Lapset ovat elämän paras sisältö, ainakin omalla kohdallani näin. Kun 26-vuotiaana kysyin gynekologilta lasten saamisesta, tuo mies vastasi: "Te olette jo nyt vanha ensisynnyttäjä. Paras ikä lasten saantiin biologisesti on 18 - 25 vv."   - Onneksi kerkisin lapsia vielä saada, mutta yli kolmikymppisenä tuli raskauksissa ongelmia. Ei niitä tosin kaikille tule myöhemmälläkään iällä, mutta tilastoista näkyy että riskit kasvavat. 

En tiedä, onko kaikilla lapsettomilla tyhjää ja surullista, mutta lapsettomat muuttuvat iän myötä varsin omituisiksi persooniksi. 

Ajatukset pyörivät jossain käsittämättömissä epäolennaisuuksissa. Tämä kokemus lähipiiristä minulla. 

Lapset ei todellakaan tee välttämättä onnelliseksi. Jotkuthan katuu lapsia.

Olen itse 45-vuotias ja lapsia pyöreä 0. Olen todella onnellinen juuri näin.

Ihminen on ainoa laji, joka näissä asioissa tekee valintoja. 

Muuten eläinkunta pyrkii lisääntymiseen ja ainoastaan vain siihen. Eli luonnotontahan lapsettomuuden valinta on. 

Lapsettomat ihmiskunnassakin ovat usein niitä sairaita ja syrjäytyneitä. Nämä velat sitten tunne-elämältään häiriintyneitä ja säälittäviä tietysti ihan siksi. 

Jokin vapaa nukkuminen elämänsisältönä? Ei paljon houkuta tervettä ihmistä. 

Minä olen todella perhekeskeinen ihminen ja viihdyn parhaiten, kun on hulinaa ja vilskettä ympärillä. Itse tuntisin tyhjyyttä ilman lapsia ja miestäni. Mutta kai se on ihan miten itse haluaa ja kokee. Toiset viihtyvät hyvin ilman lapsia.

Ehkä jos ei olisi kokenut tätä äidin rakkautta omaan lapseensa tai perhe elämää niin voisi kuvitella pystyvänsä elämään lapsettomanakin, kunhan vaan täyttäisi sitä sitte vaikka matkustelemalla jne.. Enään ei pysty nytten kun tietää mitä on "puhdas" ja epäitsekäs rakkaus pientä kohtaan.

On ihanaa, kun on miehen kanssa sama rakkauden kohde eli omat lapset. Se on ainakin meitä lähentänyt huimasti.

Vierailija kirjoitti:

No ei ole. Erilaista vain. Jokaisessa elämäntilanteessa on hyvät ja huonot puolensa. T: 40v ja kaksi lasta

Kumma, kun en itse ole keksinyt lapsiperhe-elämästä mitään hyviä puolia.

Vierailija kirjoitti:

Ihminen on ainoa laji, joka näissä asioissa tekee valintoja. 

Muuten eläinkunta pyrkii lisääntymiseen ja ainoastaan vain siihen. Eli luonnotontahan lapsettomuuden valinta on. 

Lapsettomat ihmiskunnassakin ovat usein niitä sairaita ja syrjäytyneitä. Nämä velat sitten tunne-elämältään häiriintyneitä ja säälittäviä tietysti ihan siksi. 

Jokin vapaa nukkuminen elämänsisältönä? Ei paljon houkuta tervettä ihmistä. 

Eikös sitten vaan ole parempi, että me sairaat emme hanki niitä lapsia ja siirrä heille tunne-elämän ongelmiamme?

Itsehän tosin työskentelen lasten kanssa, joten jopa sinunkin lapsesi saattaa olla tällaisen häiriintyneen yksilön huomassa.

Ihan yhtä tyhjää ja surullista kuin ilman omaa hevosta.

Ei, toisen hevosella ratsastaminen ei ole sama asia kuin se ainutlaatuinen suhde, jonka omaan ratsuun solmii.

Kuinka murtunut olet siitä, ettei sinulla ole hevosta? No, lapsettomuus tuntuu minusta samalta.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen todella perhekeskeinen ihminen ja viihdyn parhaiten, kun on hulinaa ja vilskettä ympärillä. Itse tuntisin tyhjyyttä ilman lapsia ja miestäni. Mutta kai se on ihan miten itse haluaa ja kokee. Toiset viihtyvät hyvin ilman lapsia.

Ehkä jos ei olisi kokenut tätä äidin rakkautta omaan lapseensa tai perhe elämää niin voisi kuvitella pystyvänsä elämään lapsettomanakin, kunhan vaan täyttäisi sitä sitte vaikka matkustelemalla jne.. Enään ei pysty nytten kun tietää mitä on "puhdas" ja epäitsekäs rakkaus pientä kohtaan.

On ihanaa, kun on miehen kanssa sama rakkauden kohde eli omat lapset. Se on ainakin meitä lähentänyt huimasti.

Lapsettomalle ne elämä huippukokemukset tulevat muista asioista. Voi olla vaikea ymmärtää, mitä esimerkiksi taide voi antaa ihmiselle, jos ei jaa samanlaista paloa taidetta kohtaan.

up