Lue keskustelun säännöt.
Onko elämä tyhjää ja surullista, jos ei hanki lapsia?
24.04.2017 |
Olen 35-vuotias nainen. Olen pitkään pohtinut, kannattaisiko hankkia lapsia. Ongelma on siinä, etten edes ole löytänyt hyvää miestä. En ole koskaan potenut vauvakuumetta, mutta mietin, pitäisikö silti hankkia lapsia. Kaikki lapsiperheet tuntuvat olevan niin onnellisia ja kokevan sellaista rakkautta, mistä itse voin vain haaveilla. Kannattaisiko keinolla millä hyvänsä hankkia lapsia, jotta saisin kokea sen upean rakkauden tunteen ja sitten minulla olisi perhe? Tämä yksinäisyys on todella tyhjää eikä elämälläni ole tarkoitusta. Kasvattaisin lapsesta hyvän ihmisen, joka kunniottaa luontoa ja ympäristöä, kohtelisi hyvin eläimiä ja ihmisiä. Sellaisista ihmisistä tuntuu olevan pulaa. Ympäristötietoiset ihmiset eivät useinkaan tee lapsia, koska tässä maailmassa on jo liikaa lapsia. Mutta mihin maapallo menee, jos vain itsekeskeiset kerskakuluttajat lisääntyvät?
Kannattaisiko minun keinolla millä hyvänsä hankkia vain joku mies, jonka kanssa tekisin lapset? Elämähän on hyvin yksinäistä sitten vanhana, jos ei ole perhettä.
Kommentit (38)
Joillekin on, joillekin ei. Vauvakuume ilmenee joillakin juuri tuollaisilla pohdinnoilla.
Itse en osaisi kuvitella elämää ilman lapsia, vaikka nuorena olin varma etten koskaan halua lapsia.
Elämä voi olla yksinäistä vanhana vaikka lapsia olisi kymmenen tai hyvinkin mukavaa ja täynnä ystäviä vaikka ei olisi yhtään lasta. Ei sen takia lapsia kannata tehdä.
Nauti vaan elämästä ja usko että se oikea mies tulee pian elämääsi.
Valoisaa kevättä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet vähän myöhässä!
Ei sitä alle vuoden tutustumisella ole hyvä lapsia hankkia ja sekin on lyhyt aika. Näin ollen olisit esikoisen äiti vasta aikaisintaan 38-38 -vuotiaana.
No ei ole. Erilaista vain. Jokaisessa elämäntilanteessa on hyvät ja huonot puolensa. T: 40v ja kaksi lasta
Olen samaa miettinyt pitkään,päädyin kuitenkin hankkimaan lapsen vaikkei miestä löytynytkään.Olen mielestäni onnellisempi,vaikka se kumppani olisi kiva.Nyt ainakin tuntuu että olen samalla aaltopituudella vanhojen ystävien kanssa taas...Toki nyt sitten jää matkustelu ja omat harrastukset vähälle.
On. Mutta se tunne ei tule vielä lapsentekoikäisenä vaan on vasta 50-60-v pahimmillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eläköityvät lapsettomat ikätoverini vaikuttavat jotkut hieman turhautuneita ja katkeriltakin. Muut hääräävät paljon sukunsa kanssa. Ja vaikka lapset olisivat kaukanakin, niin antaa se ihan toisenlaista sisältöä elämään pelkkä tietoisuus heistä kuin joku kirjallisuuspiiri ja iänikuinen matkustelu. Useimmat ovat matkustaneet jo aivan tarpeeksi.
Mutta eihän näin kaikilla ole, vaikutat kuitenkin potentiaaliselta sellaiselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän tähän voi vastata muuten kuin oman kokemuksen kautta. Sanoisin sillä perusteella, että ei elämä ilman lapsia välttämättä tyhjää ja surullista ole - esim. siskoni on lapseton, mutta elää vilkasta elämää harrastusten ja matkojen ryydittämänä. Mutta kyllä ainakin minä olen saanut kolmen lapseni kautta elämääni niin paljon täytettä ja iloa, etten vaihtaisi sitä mihinkään, vaikka hyvin mielenkiintoinen ja palkitseva työ, hyvä mies ja harrastuksiakin mulla on. Lapset on oma ulottuvuutensa.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ainakin naapurina sellaisia lapsiperheitä että kiitän monta kertaa päivässä ettei minulla ole lapsia. Se on sitä onnellista ja kivaa pieniä hetkiä ulkona leikkipaikkalla ja hirveää huutoa, tappelua ja mekastusta seinien sisäpuolella.
Tuota melskaamista ei ole joka perheessä ja niissäkin joissa on, niin kyseessä on muutama vuosi. Ei lasten tuomaa sisältöä sillä mitata.
Jos tuntee olevansa jotain paitsi kolmevitosena, niin vielä varmemmin viisikymppisenä. Eli jos fiilikset ovat kuin aloittajalla, niin äkkiä toimeen. Viime hetket käsillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin omituinen kysymyksenasettelu otsikossa. Elämä voi olla hienoa ja täynnä elämyksiä, ja jopa usein helpommin ilman lapsia. Minulla ainakin on ollut, varsinkin nykyään kun pääsen nauttimaan sijoitusteni tuotoista ja matkustelemaan ja kokemaan elämää. Ja vastaavasti elämä voi olla lastenkin kanssa alakuloista ja tyhjää.
Vierailija kirjoitti:
On. Mutta se tunne ei tule vielä lapsentekoikäisenä vaan on vasta 50-60-v pahimmillaan.
Höpö höpö, itse olen viiskymppinen eikä missään nimessä ole tyhjää elämä. Ja muutenkin vastauksesi on naurettavan yksipuolinen eikä ota huomioon että ihmiset ovat kaikki erilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole surullista ja tyhjää vaan ihanaa! Saa nukkua miten tahtoo, rahat menee juuri siihen mihin tahtoo, eikä jonkun räkänokan tarpeisiin +kroppa pysyy arvettomana ja hyvänä
Tsäänssit uusimpien tutkimusten mukaan on niin että onnellisempi on lapseton.
Ja koira ajaa ihan saman asian. Saat seuraa.
Ennen kun ihmiset uskoivat Jumalaa, oli loogista erottaa ihmislaji korkeammalle, kun oli muka olemassa sielu. Joka oli muka vain ihmisellä.
Mutta nykyään ihminen on vain eläimlaji. Mikään ei erota ihmistä koirasta ja muista eläimistä, perustavanlaatuisesti. Eri laji tottakai, aivan kuten vaikka koira on eri laji kuin kissa.
Koira ei tee pahaa, tahallaan, ei nauti toisen kärsimyksestä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole lapsia, mutta en koe, että elämäni olisi mitenkään tyhjää tai surullista. Onhan minulla mies ja olemme tyytyväisiä kahdestaan, ilman lapsiakin. Minua ei myöskään mahdollinen yksinäinen vanhuus pelota. Olen aina viihtynyt hyvin yksinkin, enkä usko, että vanhuus minun perusluonnettani niin paljon muuttaisi, että tarvitsisin jonkun minua suojelemaan yksinäisyydeltä. Etenkin kun ei ole mitään takeita siitä, että lapset asiaa edes auttaisi, hehän saattaisivat asua vaikka ulkomailla asti.
Olen vakavasti päättänyt etten hankilapsia. Olen tosin mies, joten kello ei tikitä niin kovaa. Kuitenkin tuskin tulen katumapäälle, koska syyni ei ole itsekkäät (esim. lapsesta aiheutuva vaiva), vaan epäitsekkäät. Mielestäni olisi parempi, jos en koskaan olisi syntynytkään. Elämä on niin turhaa ja epävarmaa. Miten voisin tietentahtoen saattaa uuden viattoman elämän alkuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On. Mutta se tunne ei tule vielä lapsentekoikäisenä vaan on vasta 50-60-v pahimmillaan.
Höpö höpö, itse olen viiskymppinen eikä missään nimessä ole tyhjää elämä. Ja muutenkin vastauksesi on naurettavan yksipuolinen eikä ota huomioon että ihmiset ovat kaikki erilaisia.
Biologia on sama kaikilla. Ikävää, kun meni tunteisiin. Pahoittelut!
Kysymykseesi ei ole mitään yleistä vastausta. Ei lapsettomuus tarkoita yksinäisyyttä; samalla tavalla lapselliset kokevat yksinäisuyden tunteita jos aikuisia ystäviä ei ole. Itse olen lapseton pian 42 v enkä koe elämääni tyhjäksi, päin vastoin. Toisaalta minulla ei koskaan ole ollut kovaa halua saada lapsia. Jos sinulla on, suosittelen tekemään asian eteen jotain. Olet vasta 35, joten sinulla on vuosia aikaa löytää mies. Yksinkin lapsen voit tehdä, mutta pikkulapsiaika on silloin rankempaa (ja mahdollisesti yksinäistä). Jos sinulla on varaa, voithan pakastaa munasolujasi myöhempää käyttöä varten siltä varalta, että hedelmällisyytesi laskee aikaisin.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole surullista ja tyhjää vaan ihanaa! Saa nukkua miten tahtoo, rahat menee juuri siihen mihin tahtoo, eikä jonkun räkänokan tarpeisiin +kroppa pysyy arvettomana ja hyvänä
Miksi lapsista pitää puhua räkänokkina? Ymmärrän, ettei kaikki halua lapsia. Itsellänikin on vain yksi ja pää hajoaisi totaalisesti useamman kanssa. En silti ymmärrä miksi lapsista, tai kenestäkään, pitää puhua niin rumasti. Antaa puhujasta tyhmän ja juntin kuvan.
Ja toisekseen, itselläni ainakin kroppa näyttää ihan samalta kuin yli kymmenen vuotta sitten alle parikymppisenä. Juuri katselin vanhoja kuvia. Ei se lapsen tekeminen ole mikään varma tapa "pilata" vartaloa. Ja toisaalta sen kropan saa pilattua ihan ilman lastakin.
Mistähän ne anopinperkeleet oikein tulevat? Olisiko ne näitä viisikymppisiä, joille omat lapset ovat olleet tärkein asia maailmassa ja nyt kun ne kullanmurut ovatkin muuttaneet omilleen, niin elämässä ei ole jäljellä mitään muuta kuin sekaantuminen lapsen asioihin.
Minulla on ainakin naapurina sellaisia lapsiperheitä että kiitän monta kertaa päivässä ettei minulla ole lapsia. Se on sitä onnellista ja kivaa pieniä hetkiä ulkona leikkipaikkalla ja hirveää huutoa, tappelua ja mekastusta seinien sisäpuolella.