Miten perustelette autottomuutta?
Joidenkin ihmisten mielestä on omituista ja jotenkin jopa helveksuttavaa ettei aikuisella ja etenkin lapsiperheellä ole autoa. Perheillä nyt vain kuuluu olla auto, vaikka asumme kaupungissa, jossa on toimiva joukkoliikenne ja suosimme myös hyötyliikuntaa ja kävelemme mielellämme pitkiäkin matkoja. Meillä lähin ruokakauppa on noin 300 m päässä ja apteekki, terveyskeskus tms ovat myös kaikki kohtuullisen kävelymatkan päässä ja tosiaan myös bussilla pääsee kätevästi paikasta toiseen ja ei satunnainen taksinkäyttökään ole ongelma.
Minulla ja miehelläni on ajokortti, mutta emme kumpikaan pidä ajamisesta. Autolla olisi niin vähän käyttöä, että sen hankkiminen ei olisi mitenkään taloudellista. Jos auton haluaisimme, niin meillä olisi kyllä siihen varaa, joten lähtökohtaisesti tämä ei ole pelkästään taloudellinen päätös. Suosimme joukoliikennettä, koska yksityisautoilu on maapallolle todella suuri rasite, emme pidä ajamisesta ja yksinkertaisesti emme vain tarvitse autoa. Myös kouluikäiset lapset osaavat käyttää joukkoliikennettä hyvin ja kannustamme lapsia myös käyttämään omia jalkojaan, koska ihmisen on hyvä liikkua, eikä aina mennä lyhyitäkin matkoja autolla paikasta toiseen.
Aina ei vain jaksaisi selittää, että miksi autoa ei ole ja kuunnella ihmettelyä kuinka se on lapsiperheelle lähes välttämätön. Onko kukaan muu joutunut perustelemaan autottomuutta ja miten olette saaneet ihmiset hyväksymään asian muutamalla järkevällä selityksellä. Olen samoille ihmisille maininnut samat asiat moneen kertaan ja silti vain aina asiasta huomautellaan. Tuntuu että monelle vanhemman väen ihmiselle esimerkiksi sana ekologinen ei merkitse mitään, vaan se on vain jotain turhanpäiväistä nykyajan hömpötystä.
Kommentit (45)
Ei minun sitä tarvitse kenellekään perustella. Työpaikat on meillä alle 3km päässä ja taksilla pääsee, jos tarvitsee. Pitkälle matkalle auton voi vuokrata, mutta mieluummin kuljetaan junalla.
Asumme Helsingin keskustassa, joukkoliikenne toimii loistavasti. Auton pitäminen maksaa ja säilyttäminen jossain parkkihallissa lisää. Tarvetta autolle on ehkä kerran pari vuodessa, vuokra-auto maksaa satasen per päivä. Miksi minä maksaisin tuhansia kahden sadan tarpeesta.
"Nostaa tyhjät taskut housuista". Tämän takia.
Valintojen maailma. Haluaako seisoa tuntitolkulla viikossa pysäkillä pakkasessa, vai ajaa kalliilla saastuttavalla autolla penkinlämmitin täysillä, radiota kuunnellen. Valintakysymys.
En perustele mitenkään, koska minulla on hyvä itsetunto eikä voisi vähempää kiinnostaa, että mitä muut ajattelee siitä, ettei minulla ole autoa.
Jos joku jotain kommentoisi/ihmettelisi, niin mitä siihen nyt mitään vastaamaan? Ei ole autoa koska en halua autoa, piste, sen kummempiin perusteluihin ei tarvitse ryhtyä. Selvästi ap:ta vaivaa kovasti tämä asia vaikka tuskin kukaan ilkeyttään asiaa ihmettelee.
Ei mekään autoa tarvita mihinkään. Kauppa kadun toisella puolella, lasten koulut lähellä, työpaikalle pääsee pyörällä/bussilla ja jos kerran vuodessa lähdetään kotimaanmatkalle, saadaan auto lainaan.
Ihan järjetöntä tuhlausta pitää autoa kun sitä ei tarvitse.
Auto saa ihmiset laiskaksi. Jos välimatkat ovat kohtalaiset ja joukkoliikenteen mahdollisuus auto on turhake.
Nykyaikana voisi jo kysyä, miten perustelet autonkäyttöä. Kaikista irvokkainta on, että ihmiset jotka ovat kasvisyöjiä ja luonnonsuojelijoita, ajelevat autolla kaikki matkat. Kauramaito lähikaupasta ja yksin tietenkin. Yhtään ei saastuta luontoa. Lehmät tuhoavat enemmän, on vakiovastaus.
Tuossahan sinulla oli hyvät perustelut. Sanot vain, ettei ole mitään tarvetta autolle.
Käytännössä meidänkin perhe pärjäisi ilman autoa, mutta esimerkiksi kauppareissua on tylsä tehdä bussilla. Toisaalta autoon menevillä kuluilla tekisi monta taksireissua.
Vierailija kirjoitti:
Ei mekään autoa tarvita mihinkään. Kauppa kadun toisella puolella, lasten koulut lähellä, työpaikalle pääsee pyörällä/bussilla ja jos kerran vuodessa lähdetään kotimaanmatkalle, saadaan auto lainaan.
Ihan järjetöntä tuhlausta pitää autoa kun sitä ei tarvitse.
Nojoo, mutta en silti noin voimakkain sanankääntein asiaa sanoisi, jos kerran kuitenkin hyödyt siitä, että joku tätä "järjetöntä tuhlausta" harrastaa ja saat siis tällaiselta ihmiseltä auton lainaan.
Minäkin lainaan omaa autoani välillä autottomalle sukulaiselle, mutta en kyllä haluaisi hänen suustaan kuulla auton omistamisen järjettömyydestä tai jos kuulisin, niin hänpä voi sitten olla kokonaan ilman minun järjetöntä autoani.
En koe mitään tarvetta perustella yhtään kenellekään
Vierailija kirjoitti:
Ei mekään autoa tarvita mihinkään. Kauppa kadun toisella puolella, lasten koulut lähellä, työpaikalle pääsee pyörällä/bussilla ja jos kerran vuodessa lähdetään kotimaanmatkalle, saadaan auto lainaan.
Ihan järjetöntä tuhlausta pitää autoa kun sitä ei tarvitse.
Pieni ristiriita tuossa sinun kommentissa.
Vierailija kirjoitti:
Valintojen maailma. Haluaako seisoa tuntitolkulla viikossa pysäkillä pakkasessa, vai ajaa kalliilla saastuttavalla autolla penkinlämmitin täysillä, radiota kuunnellen. Valintakysymys.
Ihmisten tilanne on erilainen ja tietenkin myös asuinpaikkakunta määrittelee paljon autontarvetta. Ymmärrän hyvin, että kaikkialla joukkoliikenne ei ole hyvä ja silloin etenkin lapsiperheelle auto voikin olla lähes välttämätön. Asuinpaikkakunnallamme taas on hyvä joukkoliikenne ja kun bussiaikataulut on helposti selvitettävissä, joten pysäkillä ei tarvitse muutamaa minuuttia kauempaa seisoskella. Ja kotiovelta lähin pysäkki on 200 m, että ei tämä talvipakkasellakaan mikään ongelma ole.
Totta puhuakseni en kyllä oikein ymmärrä, että jos osaa bussiaikatauluja lukea, niin miksi kukaan joutuisi istumaan TUNTIkaupalla pysäkillä.
Jos mun täytyisi tuollaista asiaa olla jatkuvasti perustelemassa samoille ihmisille niin sanoisin kyllä lopulta rumasti että eikö muuta ajateltavaa ole perkele elämässä kun pitää tuosta tehdä itselle jokin ongelma. Tuollaisiin asioihin puuttujat ovat ihan oikeasti yleensä sellaisia tyyppejä joiden koko pikkuruinen elämä pyörii sen ympärillä tekeekö muut samalla tavalla kuin hän. Päässä ei yksinkertaisesti liiku mitään joten pitää tuollaisia turhanpäiväisyyksiä jauhaa.
Vierailija kirjoitti:
Valintojen maailma. Haluaako seisoa tuntitolkulla viikossa pysäkillä pakkasessa, vai ajaa kalliilla saastuttavalla autolla penkinlämmitin täysillä, radiota kuunnellen. Valintakysymys.
Minä ainakin valitsen suoraan ovelta kävelyn tien yli pysäkille jossa lämmin bussi melkein jo odottaa (koska tiedän aikataulut) kuin sen että kävelisin parkkipaikalle raappaamaan ja harjaamaan lumia auton päältä 10 min ennen todellist lähtöä. Eikä se auto edes lämpiä tämän 10 min aikana kovin lämpimäksi. Tiedän koska ennen asuin maalla ja auto oli välttämätön, toisin kuin nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Tuossahan sinulla oli hyvät perustelut. Sanot vain, ettei ole mitään tarvetta autolle.
Käytännössä meidänkin perhe pärjäisi ilman autoa, mutta esimerkiksi kauppareissua on tylsä tehdä bussilla. Toisaalta autoon menevillä kuluilla tekisi monta taksireissua.
Mä oon ratkaissut tän niin, että nykyään kauppakassipalvelu hoitaa kerran viikossa ostokset kotiovelleni. Ei tarvitse kantaa kasseja edes autolta kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole autoa koska en halua autoa, piste, sen kummempiin perusteluihin ei tarvitse ryhtyä.
Aloituksen kysymys ei varmaankaan ollut se että onko valintaa velvollisuutta perustella. Eihän mitään muutakaan ole pakko perustella tuttaville jos ei halua. Voihan sitä olla tuppisuuna ja antaa toisten ihmetellä. Kyllä ne kyselijät jossain vaiheessa etsivät muuta seuraa. Jos on hyvä itsetunto niin silloin on pokkaa seistä myös perustelujen takana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mekään autoa tarvita mihinkään. Kauppa kadun toisella puolella, lasten koulut lähellä, työpaikalle pääsee pyörällä/bussilla ja jos kerran vuodessa lähdetään kotimaanmatkalle, saadaan auto lainaan.
Ihan järjetöntä tuhlausta pitää autoa kun sitä ei tarvitse.
Pieni ristiriita tuossa sinun kommentissa.
Niin on. Jos reissun ajalta maksaisi autosta käypää vuokraa niin sitten asian ymmärtäisi. Tuohan tarkoittaa sitä että autoa ei tarvitse koska joku muu järjestää ja maksaa sen tarvittaessa. Pelkät reissun polttoaineet ovat vain pieni osa vuotuisista kustannuksista.
Mihin Mä tarvitsisin autoa kun juna 2min käveli matkan päässä, sillä pääsee kaikkien tuttujen luokse. Koulu ja työt Helsingin keskustassa johon junalla kestää kokonaiset 10min. Kauppa alakerrassa... lasten koulu kävelymatkan päässä. Eikä mulla ole edes mökkiä minne tarvitsee autoa...