Lue keskustelun säännöt.
Miten jaksaa avioliittoa ja perhe-elämää, joista ei saa itselleen mitään?
Kommentit (24)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tosiaan tajua, miksi suostuin tähän nuorena ja epävarmana, olisi pitänyt nähdä merkit ajoissa, ettei miestä kiinnosta ottaa tarpeitani huomioon lopulta millään tavalla. Joten ihan oma syyni nykytilanne tietysti on. Ap
"Tai ainakin mieti, millaista elämä yksityiskohtaisesti olisi eron jälkeen huoltajuuksien yms arjen myötä. Enemmän vai vähemmän kotitöitä/rahaa/omaa aikaa/seksiä jne. Ja voiko asioita parantaa muuta kuin eroamalla. Se elämä ei kuitenkaan koskaan palaa, jota elit nuorena ja lapsettomana, lapsiperhe-eron jälkeen elämä olisi totaalisen erilaista siihen verrattuna."
Kehotan tähän samaan! Tee vaikka ihan paperille plus / miinus lista. Minunkin olisi pitänyt.
Kyllähän minulle on nyt joka toinen viikonloppu omaa aikaa. Mutta ei ole rahaa, ystävät on perheellisiä kaikki, mökille ei voi mennä kun se oli miehen puolen suvun, etelän lomaosake oli myös miehen puolelta.
Itse pystyn tarjoamaan lapsille pyöräretkiä ja risteilyn kesäloman huviksi. Pienempien kanssa voisi tehdä vaikka mitä, mutta ei teinejä enää kiinnosta piknikit ja arkastelut.
Ja vaikka mies vätys olikin, niin kyllähän se loppujen aika paljon sitten tekikin asioita, mitä en vaan huomannut: kodissa kun jotain kosahtaa, laitteita pitää asentaa, jotain huoltaa jne.
Ootko kuin mun kärsivä eksä, oli vapaamatkustaja niin taludellisesti, lapsenhoidollisesti sekä kodinhoidollisesti. Lapset luonnollisesti tykkäsivät enemmän äidistä, kun isältä ei huomiota ja hoivaa herunut, se oli miehestä epäreilua.
Itse en jaksanut elämäni loppuun asti positiivisessa hengessä kannustaa ja keskustella aina uudestaan ja uudestaan rauhallisen järkevästi tilanteesta ja saada mies osallistumaan, kuten aikuinen.
Seksiä en sitten oikein enää jaksanut, kun laiska ja tympeä mies alkoi hiljalleen ällöttämään. Rajansa uhrautumisellakin.
Exä varmaan edelleenkin kokee, että hänet syrjäytettiin perheestä, vaikka ikinä häntä ei estetty osallistumasta lastenhoitoon tai moitittu huonosti tehdyistä kotitöistä.
Mitään ei perhe-elämältä saa, jos ei ole valmis myös jotain itse antamaan.
Mies ei ole vätys kotitöissä, mutta parisuhdetta ei ole, enkä tosiaan ssa itselleni mitään. Ei seksitön perhe-elämä ollut koskaan haaveeni. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma väärä valintasi johti sinut tuhoon
Mä olen ihan samassa tilanteessa. Mies näkee mut lähinnä kodinkoneena/lastenhoitajana. Ei tuo enää edes halaa, seksiä ollut viimeksi viime kesänä. Mies ei ole ilkeä eikä väkivaltainen, mutta kylmä ja välinpitämätön, etäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eroa tai hommaa salarakas. Suosittelen eroa. Siitä alkaa uusi elämä.
Miten olisi lasten takia? Ota se projektina, jonka tarkoitus on kasvattaa jälkeläiset aikuisiksi. Sen jälkeen tilanne on sitten toinen. (Näin muuten useimmat eläinparit toimivat)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se ole taivaasta annettu, vaan itse tehty. Ja kun sen on itse tehnyt, sen voi itse muuttaa.
Jos esim. ajattelit ennen, että avioliitto ja perhe-elämä on joku päätepiste, joku onnistumisen sinetti, niin nyt tiedät että niin ei ole. Onni ei ole mikään pysähtynyt tila, vaan muun elämän sivutuote.
Miehesi ja lapsesi ovat mitä ovat. Se, mitä voit muuttaa on sinä. Voit muuttaa arjen rutiineja, omaa ajatteluasi, asenteitasi. Älä mieti ei-alkuisesti ("ei tätä") tai muutenkaan negatiivisesti, älä uhriudu tyyliin "kaikki on kaikkien muiden syy", vaan ajattele eteenpäin: mitä haluat.
Minulla sama tilanne, enkä näe, että ero olisi ratkaisu. Nyt elän seksittömässä suhteessa, mutta perheenä menee hyvin ja rakastan perhe-elämää.
Jos eroisin, olisi taloudellisesti tiukkaa asumisen korkean hinnan vuoksi. Varaa olisi max 200 000 e asuntoon, ja mitä sillä saa Helsingissä kolmelle hengelle? Ei juuri mitään. Toki lapset voisi jäädä nykyiseen asuntoon ja me kimpassa hankkia yksiön lähiöstä, jossa vuorottelisimme. Mutta mitä elämää se olisi?
Ystäviä ei juuri olisi, joten mitä tekisin vapaaviikolla? Lasten hoitopaikka auki 7.30-16.30, eli 8 H työpäivä ja 1,5 H työmatkat eivät mahtuisi yhtälöön - tähän tarvitaan kaksi.
Kun ei ole väkivaltaa ja mies on hyvä isä, on helpompaa itsenikin kannalta kärvistellä edes muutama vuosi. Kun lapset on isompia asia on toinen. Ei elämä olisi herkkua 40-vuotiaana eronneena ja kahden pienen lapsen äitinä.
T
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Te muut joilla on tätä ongelmaa. Osaako/suostuuko teidän mies keskustelemaan asiasta? Meillä mies ei näe suhteessa ongelmaa, joten eihän asiasta tarvitse keskustella. Hänellä on ollut rankahko lapsuus. Isä alkkis ja narsistinen äiti, tämä jättänyt jälkensä. Epäilen, että mies voisi olla hieman masentunut. Apua ei kuulemma tarvitse
Mutta ei se poista silti kaipuuta parisuhteeseen. Parisuhteeksi tätä ei oikein voi kutsua, enemmänkin ollaan kämppiksiä, jotka nukkuvat samassa sängyssä.
Salarakas ja elämä hymyilee ❤ jos jää kiinni, niin onko se avioliitto muutenkaan pelastamisen arvoinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surullista luettavaa :(
Rakkaus, läheisyys ja henkinen yhteys mieheen ovat kuitenkin todella tärkeitä onnellisuuden kannalta. Ilman haleja ei jaksaisi...
Vierailija kirjoitti:
Salarakas ja elämä hymyilee ❤ jos jää kiinni, niin onko se avioliitto muutenkaan pelastamisen arvoinen?
On. Haluan korjata nykyisen suhteen, en salarakasta paikkaamaan läheisyyden puutetta. En kaipaa elämääni lisää ongelmia ja morkkista pettämisen takia.
Itse päädyin lopulta eroon. Taloudellisesti on tiukempaa, eikä ole enää ketään jonka kanssa jakaa arkea. Lapsiakin on ikävä vuoroviikoin... Mutta siltikin näin on parempi. Se mitä kaipaan eniten parisuhteelta on sellaista mitä omassa suhteessani ei ollut lainkaan... läheisyyttä, hellyyttä, halailua, hyväksyntää... Toivon että löydän vielä joskus sellaisen ihmisen jonka kanssa saan oikean parisuhteen. Vanhassa liitossani se ei olisi ollut koskaan mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
"Tai ainakin mieti, millaista elämä yksityiskohtaisesti olisi eron jälkeen huoltajuuksien yms arjen myötä. Enemmän vai vähemmän kotitöitä/rahaa/omaa aikaa/seksiä jne. Ja voiko asioita parantaa muuta kuin eroamalla. Se elämä ei kuitenkaan koskaan palaa, jota elit nuorena ja lapsettomana, lapsiperhe-eron jälkeen elämä olisi totaalisen erilaista siihen verrattuna."
Kehotan tähän samaan! Tee vaikka ihan paperille plus / miinus lista. Minunkin olisi pitänyt.
Kyllähän minulle on nyt joka toinen viikonloppu omaa aikaa. Mutta ei ole rahaa, ystävät on perheellisiä kaikki, mökille ei voi mennä kun se oli miehen puolen suvun, etelän lomaosake oli myös miehen puolelta.
Itse pystyn tarjoamaan lapsille pyöräretkiä ja risteilyn kesäloman huviksi. Pienempien kanssa voisi tehdä vaikka mitä, mutta ei teinejä enää kiinnosta piknikit ja arkastelut.
Ja vaikka mies vätys olikin, niin kyllähän se loppujen aika paljon sitten tekikin asioita, mitä en vaan huomannut: kodissa kun jotain kosahtaa, laitteita pitää asentaa, jotain huoltaa jne.
Avioliitossasi oli rahaa, muttei rakkautta. Ja nyt harmittelet sitä...
Me ainakin ollaan ihan onnellisia ilman seksiäkin.
Seksistä on tehty yleensäkkin liian suuri numero.
Vierailija kirjoitti:
Me ainakin ollaan ihan onnellisia ilman seksiäkin.
Seksistä on tehty yleensäkkin liian suuri numero.
Mun suhteen suurin ongelma ei ole seksin, vaan hellyyden puute. Ilman seksiä voisin elää, mutta tämä, ettei toinen ikinä halaa, pussaa tai sano mitään kaunista on aika rankkaa.
Kerro tarkemmin tai ei voida vastata. Tai ainakin mieti, millaista elämä yksityiskohtaisesti olisi eron jälkeen huoltajuuksien yms arjen myötä. Enemmän vai vähemmän kotitöitä/rahaa/omaa aikaa/seksiä jne. Ja voiko asioita parantaa muuta kuin eroamalla. Se elämä ei kuitenkaan koskaan palaa, jota elit nuorena ja lapsettomana, lapsiperhe-eron jälkeen elämä olisi totaalisen erilaista siihen verrattuna.