Lue keskustelun säännöt.
Miksi vanhemmat puhuvat puhelimeen leikkipuistossa enemmän kuin ovat lastensa kanssa?
21.04.2017 |
Olen huomannut tämän tavan useasti, etenkin miehet puhuvat maratonpuheluita ollessaan leikkipuistossa lasten kanssa. Miksi on niin vaikeaa olla vaikka se tunti ilman puhelinta ja keskittyä niihin lapsiin, tekee hyvää molemmille.
Vai onko joku suojautumiskeino ettei varmasti tarvitse olla minkäänlaisessa kontaktissa muiden puistossa olijoiden kanssa? Ei sitä ole pakko muutenkaan puhua kellekään jos ei halua.
Kommentit (25)
Oma äitini ei tasan ikinä ollut lastensa kanssa. Teki joko kotitöitä tai sitten juorusi puhelimessa tai kahvitteli tuntitolkulla muiden äitien kanssa. Jokaikinen iltapäivä heillä oli tuo parin tunnin päiväkahvi.
Oli kotona siihen asti kun nuorin lapsi oli 11 eli 22 vuotta.
Nyt paheksuu sitten kaikkea ja muistelee "täydellistä äitiyttään". Minut lukitsisi kotiin vailla mitään kontaktia ulkomaailmaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"ja todellakin, puisto on se paikka jossa saa varmimmin puhuttua tarpeelliset puhelut enimmäkseen rauhassa :) "
Osaatteko edes ajatella aikaa, jolloin matkapuhelinta ei ollut keksitty? Jotenkin me vaan silloinkin saatiin asiamme hoidettua, vaikka kotona oli vain lankapuhelin 😃.
Nykyään on harvinaista nähdä äidin/isän työntävän rattaita ja juttelevan lapselleen ja ihmettelevän yhdessä lapsen kanssa ympäristöä, kukkia, puita, autoja...
Tavallista sen sijaan on nähdä rattaita työntävä ja puhelineen puhuva/sillä tekstaava/somettava vanhempi, jonka lapsi istui tylsänä rattaissa tai yrittää epätoivoisesti kiinnittää huomiota.
Sääliksi käy näitä nykyajan lapsia ja myös vanhempia, menettävät paljon.
Osaan, koska olin äiti jo silloin. Silloin mentiinkin pankin konttoriin tai verovirastoon, jos niihin oli jotain asiaa. Tai jos lapsi oli sairastunut, mentiin terveyskeskuksen päivystykseen. Nykyisin pitää soittaa ensin, saako mennä ja jos saa, niin milloin. Ja ennenkuin nyt ehdit sanoa, ettei sairastuneen lapsen kanssa saa mennä leikkipuistoon, niin se sairastunut lapsi voi olla isompi sisarus, joka ei olekaan leikkipuistossa mukana vaan kotona. Monet asiat hoidettiin menemällä paikan päälle eikä puhelimessa tai netissä.
Aikaa ennen kännykkää, mulla oli tapana ottaa kirja mukaan pihalle tai puistoon.
Vierailija kirjoitti:
"ja todellakin, puisto on se paikka jossa saa varmimmin puhuttua tarpeelliset puhelut enimmäkseen rauhassa :) "
Osaatteko edes ajatella aikaa, jolloin matkapuhelinta ei ollut keksitty? Jotenkin me vaan silloinkin saatiin asiamme hoidettua, vaikka kotona oli vain lankapuhelin 😃.
Nykyään on harvinaista nähdä äidin/isän työntävän rattaita ja juttelevan lapselleen ja ihmettelevän yhdessä lapsen kanssa ympäristöä, kukkia, puita, autoja...
Tavallista sen sijaan on nähdä rattaita työntävä ja puhelineen puhuva/sillä tekstaava/somettava vanhempi, jonka lapsi istui tylsänä rattaissa tai yrittää epätoivoisesti kiinnittää huomiota.
Sääliksi käy näitä nykyajan lapsia ja myös vanhempia, menettävät paljon.
Osaan, muistan kännykättömän arjen vaikka en kyllä äitinä. Mutta kyllä mä silti ostan maitoni kaupasta tölkissä enkä lypsä aamusta lehmää koska "kyllä ne äidit ennenkin...". Jos on vaihtoehto tehdä asiat helposti tai hankalasti eikä lopputuloksessa ole eroa, teen ne helposti :)
Juu, musta tuntuu että nykymaailmassa ollaan jo unohdettu tämä puoli. Jo pikkuvauvojen vanhemmille pitää sanoa että vauvan täytyy saada välillä olla rauhassa ja tarkkailla maailmaa, vauva voi itkeä ihan jo sitä että ei kestä sitä kaikkea viriketulvaa mitä saa.
Nykyään tunnutaan mentävän ääripäästä toiseen. Joko on vanhempia jotka ei puhu lapsilleen ollenkaan, tai näin ajatellaan. Ja sitten on nämä toiset jotka riepottaa lasta aamusta iltaan päiväkodin, harrastusten, kaveriperheen, kerhojen ym välillä.
Tutkimusten mukaan vanhemmat ei ole koskaan ennen historiassa viettäneet lastensa kanssa näin paljon aikaa. Koskaan ennen kasvatus ei ole ollut näin lapsilähtöistä. Mulle tulee tästä jo ihan päänsärky. Olen huomannut itsekkin tuntevani syyllistyyttä, jos kotona tai puistossa istun edes hetkeksi alas ja koitan lukea vaikka lehteä. Ei helvetti, 12h/ päivässä pitäisi olla pomppimassa lapsen perässä pää kolmantena jalkana, ettei joku kukkahattutäti vieressä luule muuta.
Koitan kapinoida tätä vastaan. Vien lapset puistoon ja annan heidän ihan itse tutkia ja kokeilla asioita. En ole koko ajan vieressä sanoittamassa ja kertomassa, vaan annan heidän oman ajatuksen ja mielikuvituksen juosta. Vastaan vain kun kysyvät ja puutun vain jos leikki on vaarallista. Kokeilkaa joskus. Ei kaikkea tartte sille lapselle valmiiksi pureskella!!!!!