Tuttava nainen (160cm/ 90 kg) joi iltaa istuessa n. 10 tölkkiä kolmos olutta enkä huomannut koko iltana hänen käytöksessään mitään humalaan viittaavaa.
Joi siis parin tunnin aikana n. 10 tölkkiä kaljaa ja siis niitä 0,3 l tölkkejä.
Puhe ei alkanut sammaltaa, kävely onnistui hyvin ja jutut pysyivät ihan samoina, kuin selvin päin.
En olisi edes tajunnut, että on juonut.
Ellen olisi tienyt.
En huomannut mitään rentoutumisenkaan merkkejä.
Illan lopuksi otti lasin viinalla terästettyä mehua siis noiden 10 kaljan jälkeen ja vasta siinä kohtaa alkoi hetken kuluttua olemaan hieman nauravaisempi.
Sekin meni hyvin nopeasti ohi ja taisi sen jälkeen juoda vielä muutaman tölkin kaljaa :0.
Lähti normaalisti kyydillä kotiin eikä juominen näkynyt hänessä mitenkään.
Kyseessä on 50v nainen.
Väittää, että ei juo melkein ikinä ja päätti kuulemma sinä iltana ottaa pitkästä aikaan.
Pitäisikö huolestua tästä?
Kommentit (24)
Mulla saman verran ylipainoa. Mun käytös muuttuu jo kahesta. Paino ei aina vaikuta asiaan.
Varmaan juo useemmmin tai enemmän mitä kertoo sulle.
Lol, ei muka juo ikinä xD ihmetyttää vaan miksi ei juonut salaa, olisi vain muutaman juonut sinun nähtesi ja käynyt välillä salaryypyillä. Mutta porvoolaiset juopot, ne onkin vähän eri kaliiberia.
Olisin huolestunut itsestäni kun lasken illanvietossa muiden juomien alkoholiannosten määrää.
Jos olis 4-6 tuntia, niin uskoisin, mutta pari tuntia...
Kyllähän hänellä tuntuisi toleranssia olevan... Jos vielä erikseen korostaa, ettei juopottele usein, niin saattaa peitellä asiaa. Mä voisin sanoa noin sitten, jos olisin aivan hönössä jo muutaman tölkillisen jälkeen. Mut juon oikeastikin harvakseltaan.
Mä kyllä pystyn ihan helposti juomaan 12-18 eikä näy missään.
16 tölkkiä keskiolutta voi ihan hyvin juoda ja silti puhe on normaalia samoin kävely ja yleensä käyttäytyminen.
Joillekin tuo on petollista kun lähtee sitten autonrattiin.
Siihen jos tempaisee pari kirkasta niin sitten alkaa huomata jo...
Yllä olevat havainnot perustuvat monen minut tuntevan huomioihin.
M 100kg/185cm.
Äitini pystyi juomaan kossupullon ja lähtemään ravintolaan. Pullo 0,5 litran.
ite vedän yleensä 3 vanilja kossua coca-cola zeron kanssa ennen baaria. Hyvin pystyy tanssimaan ja juttelemaan vielä. Useimmiten seuraakin löytyy.
Olen yli 20 kg kevyempi ja voin juoda kevyesti tuon määrän olematta kunnon humalassa. Mutta toki olen huppelissa eli tuntuu vaikka en sönkötä tai kohella.
Ja parissa tunnissa en pysty tuota määrää juomaan vaan kyllä siinä menee koko ilta...
Ei mene läpi. Itse uskon olevani ihan ammattilainen juomisessa, mutta ei helvata parissa tunnissa mene kuin korkeintaan 5 olutta. 10 olutta menee noin 7-8 tunnin aikana, koska vauhti hiipuu parin ensimmäisen jälkeen.
Muuten sitten vaikka ei usein ottaisi, ei silti tarvitse tulla humalaan helposti. Kaveri joi kossupullon illassa, eikä nyt mitenkään sammaltanut eikä heilunut vaikka oli 16-vuotias, n. 167/50. Me emme silloin ottaneet usein, vaan juhlapäivinä. Uutenavuotena, vappuna yms. noin 4-5 kertaa vuodessa.
Itse juon harvemmin mietoja kun eivät mee päähän. Kun juon niin puolenlitran siidereitä. Kun olen juonut n.4-5 on ihan sama jatkanko 10 tölkkiin, koska mitään ei vaan tapahdu enää. Plääh kyllästyn yleensä 7-8 kohdalla.
N.1-1,5 tuntia ja 3 alas.
N.46
Aikoinaan tunsin sellaisen miehen siis viinaan menevän. Ei siitä huomannut kun muutaman kerran hänen olevan humalassa. Yhdessä vaiheessa hän oli talkoissa ja siellä sitten tajusi hänen alkoholinkulutuksen.
Aamulla kädet vispasi ja vatkasi ees taas.... Sitten käsiin koskenkorvapullo ja korkki auki. Kului hetkonen kun tämä äijä hulautti kurkusta alas kossun! Siitä pari minuttia niin käsi oli vakaa.
Jotain aivan uskomatonta.
Kirjoituksesta päätellen aloittaja oli juonut osapuilleen saman verran.
90 kg:nen on niin vakavasti ylipainoinen, ja todennäköisesti myös äärimmäisen ammattimainen juoja, joten 10 tölkkiä ei tuollaiseen äärimmäiseen massaan hirveästi vaikuta. Olen itse 82 kg:nen mies, ja 10 tölkkiä vaikuttaa kyllä kovasti, mutta silloin kun olen enemmän juonut putkeen, niin kyllä se vaikutus ulospäin varmasti on vähennyt suht. vähäiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Aikoinaan tunsin sellaisen miehen siis viinaan menevän. Ei siitä huomannut kun muutaman kerran hänen olevan humalassa. Yhdessä vaiheessa hän oli talkoissa ja siellä sitten tajusi hänen alkoholinkulutuksen.
Aamulla kädet vispasi ja vatkasi ees taas.... Sitten käsiin koskenkorvapullo ja korkki auki. Kului hetkonen kun tämä äijä hulautti kurkusta alas kossun! Siitä pari minuttia niin käsi oli vakaa.
Jotain aivan uskomatonta.
Ehdotonta rispektiä!
Olen aina iloinen, kun joku juo minunkin viinani.
t. Absolutisti, jonka mielestä alkoholi on pahaa
Suomessa on paljon ihmisiä, jotka juovat hirvittäviä määriä, osa ihan työssäkäyviä. Suomessa kulutetusta alkoholista puolet kuluttaa eniten alkoholia kuluttava 10% ihmisistä, mikä siis tarkoittaa sellaista kymmentä keskiolutta per PÄIVÄ.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on paljon ihmisiä, jotka juovat hirvittäviä määriä, osa ihan työssäkäyviä. Suomessa kulutetusta alkoholista puolet kuluttaa eniten alkoholia kuluttava 10% ihmisistä, mikä siis tarkoittaa sellaista kymmentä keskiolutta per PÄIVÄ.
Niin Suomessa 10% juo kulutetusta alkoholista vähintään puolet. Mutta en ihmettelisi jos määrä olisi suurempi.
Sen 10% takia sitten kaikkia muita holhotaan...
Huh huh 😮