Miten pettämisestä voi päästä koskaan yli?

Miten niin tunteesta, että olet kakkonen? Et ole ykkönen etkä kakkonen, jos kerran olette eronneet. 

Huoh. No en jaksa selittää... kyllä varmaan pettämisen kokeneet tietää mitä se on, kun tuntee itsensä kakkosvaihtoehdoksi..

Häpeää ei petetyn tule tuntea vaan ihan jonkun muun!?

Minä tunnen häpeää. Lisäksi tunnen häpeää meidän erosta.

Olen häpeissäni siitä, että olen ollut huono vaimo miehelleni. Että hänen piti pettää.

Ap

Riippuu niin tapauksesta. Kaksi kertaa mua on petetty, eka ukko piti rinnakkaissuhdetta ja kiinni jäätyään ei nähnyt asiassa mitään loukkaavaa. Toinen ukko petti kännissä yhteisen kaverimme kanssa ja parkui tekojaan silmät päästään kun viina hävisi päänupista.

Ensimmäisen tempaus oli jotain käsittämätöntä, toisen tempaus kaikkea muuta kuin laskelmoivaa ja sen jälkeen on osannut olla ihmisiksi. Suhteen tila oli muutenkin siinä että loppu häämötti ja molemminpuolinen välinpitämättömyys kukoisti.

Nyt tulee tönkkö vastaus yritän kuitenkin auttaa. Mitä oon itse kuullut esim omalta mieheltä sillä kesti 2 vuotta pääsi yli petoksesta. Huomasin miehen käytöksessä hyviä ja huonoja puolia. Ensi tapaamisessa miehelle oli annettava tilaa päättää uskaltaako jatkaa parisuhdetta kanssani, niin annoin tilaa ja mies vähitellen uskalsi tulla lähemmäs ja olimme parisuhteessa siinä meni 2kk, että mies uskalsi seurustella. Myöhemmin parisuhteemme kesti 1 vuoden oli mustasukkainen, takertuva ja omistushaluinen sitten yhtenä päivänä sanoin miehelle että ymmärrän petos jättää jälkensä ja pelottaa aloittaa uutta parisuhdetta ensin mies kiisti ei pidä paikkaansa (yritti tehdä musta syyllistä) lopulta myönsi johtuu siitä, kun ex tyttöystävä petti ja pelkää menettävänsä minut. Olen tukenut ja kuunnellut miehen murheita, mutta ei siitä tuskasta pääse yli jos vanhat asiat ahdistavat mieltä ja ei mies tänäkään päivänä luota kehenkään/ muhun, mutta annan miehen olla sellaisenaan, koska eise ole mieheni vika jos tuntuu pahalta. Enemmänkin se harmittaa toisen puolesta :/

Vierailija kirjoitti:

Olen häpeissäni siitä, että olen ollut huono vaimo miehelleni. Että hänen piti pettää.

Ap

Pah, kestää aikansa ja rötvää nyt hetki tuossa tunteessa mutta nosta ittes ylös nopeesti. Pettäjä keksii kyllä syitä pettää ja oikeuttaa tekonsa vaikka millä. Syyksi voi lopulta riittää väärän väriset silmät, eikä silmien väri tee kenestäkään parempaa tai huonompaa. Pettäjä vain tarvitsee jotain oikeutusta itselleen ettei tuu niin kova morkkis. Sitä voi olla vaikka kuinka ihmeellinen ja silti toinen häipyy pettämään.

En kyllä suoraan sanottuna koe olevani mitenkään ihmeellinen. Sen huomaa siitä, miten kevyesti ex-mieheni otti eron. Jos olisin ollut ihmeellinen, olisi kai edes vähän itkenyt perääni..

En ole koskaanikinä ollut suosittu - päinvastoin. Minua on kiusattu paljon koulussa ja lapsuus on ollut muutnekin aika surullista aikaa.

Mulla on tällä hetkellä sellainen tunne, etten jaksa enää. En jaksa enää yrittää.

Olen selvinnyt elämässäni oikeasti todella monista kriiseistä ja traumaattisista asioista, mutta tästä en tunnu selviävän. Pettämisestä aikaa vuosi.

Höh, jos pettäjällä ei ole moraali kohdallaan, hän pettää ihan riippumatta siitä, millainen se puoliso on. Käsittämätöntä, että joku syyttää itseään siitä, että puoliso on kpää ja pettää!

Pettämiseen ap suhtautuu jokainen omalla yksilöllisellä tavallaan. Jonkun mielestä jo pelkkä flirtti on pettämistä.

Joku taas on puolisonsa kanssa yhdessä sitä mieltä, että pelkkä seksi ei ole pettämistä, eikä "värkki siitä kulu ja vähene", jos seksiä harrastaa muidenkin kuin oman puolison kanssa. Heille ehkä pettämistä olisi rakastuminen toiseen, mutta seksi on siitä erillinen asia.

Minä en osaa sanoa, miten suhtautuisin mieheni pettämiseen, koska hän ei tietääkseni ole pettänyt. Tuskin ainakaan kokisin, että se johtuu minusta! Jos kyse olisi yksittäisestä kännihairahduksesta, niin raivoaisin, ja vaatisin häntä vähentämään alkoholinkäytöään, jos haluaa pysyä aviossa kanssani. Mutta kyllä minä sen anteeksi antaisin, ollaan kumminkin oltu yksissä 30 vuotta, rakennettu perhe ja elämä yhdessä, joten ei sitä tuollainen kaataisi, vaikka hetkellisesti olisikin aika kalsa tunnelma.

Loppupeleissä minä en voi ketään pakottaa elämään kanssani. Mutta jos haluaa elää, on syytä noudattaa rehdisti sääntöjä. Ja vastuu siis on kunkin oma, ei siitä pettämisestä oikeasti voi paskaa vaimoa tai miestä syyttää. Aina voi ottaa eron, jos oma puoliso ei kelpaa. Näin minä sen näen.

Uutta matoa koukkuun vaan, ei siinä muu auta. Löydät paremman miehen itsellesi.

Kyllä minä olen vastuussa tästä pettämisestä. Olen ollut niin tarvitseva ja riippuvainen nainen, että en yhtään ihmettele, että miestä alkoi kiinnostaa toinen nainen.

Tuntuu, että elämä on ohi osaltani. Tuskin tulee enää mitään rakkautta elämään. Ex-mieheni oli elämäni rakkaus ja ajattelin, että meidän rakkaus on jotain suurta. Ajattelin, että olemme yhdessä ikuisesti. Kuinka väärässä olin.

Vierailija kirjoitti:

En kyllä suoraan sanottuna koe olevani mitenkään ihmeellinen. Sen huomaa siitä, miten kevyesti ex-mieheni otti eron. Jos olisin ollut ihmeellinen, olisi kai edes vähän itkenyt perääni..

En ole koskaanikinä ollut suosittu - päinvastoin. Minua on kiusattu paljon koulussa ja lapsuus on ollut muutnekin aika surullista aikaa.

Mulla on tällä hetkellä sellainen tunne, etten jaksa enää. En jaksa enää yrittää.

Olen selvinnyt elämässäni oikeasti todella monista kriiseistä ja traumaattisista asioista, mutta tästä en tunnu selviävän. Pettämisestä aikaa vuosi.

Sinua on kohdeltu selvästi tosi huonosti, eikä sinulla ole itsetuntoa jäljellä. Kannattaisi mieluummin ajatella niin, että miehesi sen virheen teki, ja miettiä, jäätkö nyt "tielle makaamaan" ja annat miehesi määrittää arvosi - vai sisuunnutko ja luot itsellesi itsenäisen elämän.

Suosittelen lämpimästi psykiatrisen avun hankkimista, sinulla tuntuu olevan nyt muutakin ongelmaa kuin vain miehesi pettäminen. Auttaisi jutella terapeutille, kuulostat aika vakavasti masentuneelta.

Kannattaa kääntyä ensin alkuun oman terveyskeskuksen lääkärin puoleen ja pyytää lähetettä.

10

Tuskin kukaan huolii minua, kun tajuaa todellisen luonteeni. Minulla on kaiken lisäksi persoonallisuushäiriö. Olen kyllä suhteellisen kaunis ikäisekseni, mutta ei se auta, kun sisältö on romuna.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä olen vastuussa tästä pettämisestä. Olen ollut niin tarvitseva ja riippuvainen nainen, että en yhtään ihmettele, että miestä alkoi kiinnostaa toinen nainen.

Tuntuu, että elämä on ohi osaltani. Tuskin tulee enää mitään rakkautta elämään. Ex-mieheni oli elämäni rakkaus ja ajattelin, että meidän rakkaus on jotain suurta. Ajattelin, että olemme yhdessä ikuisesti. Kuinka väärässä olin.

Äälä puhu paskaa. Useimmat miehet haluavat tuollaisen naisen, mun mies otti hatkat perustellen sitä sillä, että olen kuulemma liian itsenäinen, enkä tarvitse häntä!

Mutta sama se, mitä me sulle sanotaan, sä olet jo ratkaisusi päättänyt. Eikun kaulakiikkuun vaan, niinkö? Tuolla ruikuttamisellasi sinä vain vahvistat pahaa oloa. Jos et edes yritä, et todella koskaan pääsekään eroon siitä, että miehesi oli kusipää. Vielä oikein riemumiellä uskot hänen yrityksensä siirtää vastuu mokastaan sinulle! Pistää vihaksi tuollainen kynnysmatoksi heittäytyminen.

Ei ketään omisteta, varsinkaan toisten sukupuolielimiä.

Pahinta tässä on se, että haikailen mieheni perään. Ja hän joutuu tsemppaamaan minua, jotta pääsisin hänestä yli.  

Minulla on ollut myös itsetuhoisia ajatuksia. En kuitenkaan tekisi mitään itselleni, koska se olisi häpeällistä.