Nanna ja Jere Karalahti: ERO!
Kommentit (924)
Äijällä lapsia kolmen (ainakin?) eri muijan kanssa. Kaikkien kanssa tullut ero. Siinäpä oikea unelmien poikamies! Kuka lienee seuraava onnekas morsian ja tuleva lasten äiti?
Oi voi, ei tämä varsinaisesti yllätä, kauan se Nanna tota Jereä jo jaksoikin, mutta olen mä vähän yllättynyt että näin nopeasti! Tuo Jax on vielä niin pieni ja aivan käsittämättömän suloinen lapsi. Seuraan molempia Nannaa ja Jereä Instassa ja Jere on ollut ainakin kuvien perusteella nyt jo tosi kauan reissussa Thaikuissa ja Nanna kotona. Tätä ehdin jo vähän ihmetellä, mutta tämä selittääkin asian.
Surullista. Itsekin eronneena tiedän, että asiasta on kova työ päästä yli, vaikka aktiivinen osapuoli asiassa olisikin. Se epäonnistumisen tunne on aika musertava. Onneksi Jax on vielä noin pieni. Ei tule muistamaan yhteiselon aikaa. Toivottavasti osaavat hoitaa vanhemmuutensa jatkossa tyylikkäästi.
Tsemppiä!
Katotaan vaan niin kohta on Jerellä taas uusi nainen kainalossa. Ja tappelee elareista nyt jo kolmannen naisen kanssa.
No ihan kuin se Jere olisi uran jälkeen mitään perhe-elämää jaksanut.
Mitähän Jere on tehnyt? Vetänyt aineita? Pettänyt taannoisella Thaimaan matkallaan?
Vierailija kirjoitti:
Äijällä on monta lasta eri naisten kanssa. Eikä töitä. Siinähän makselee elatusmaksuja.
eli ei maksele, eikä kannata tehdä enää mitään työtä, josta normaalia verokortille menevää palkkaa maksetaan.
Missä ois casting jeren seuraavaksi vaimoksi tiedän varata lomaa
Ninnannunan, sehän eskaloitu sit äkkii...Yllätyitkö ? Minä en :)
Nirskun narskun.
Profiili kirjoitti:
Aika monta naista vissiin ollut tuolla J:llä ja lapsia tietysti jokaisen kanssa.
Lapsia on kolme, kolmen naisen kanssa. Se on monta, mutta ei se ole nelikymppiselle miehelle monta naista kokonaisuudessaan. Mulla oli ollut yli kolme poikaystävää jo 20-vuotiaana.
Yleensähän se on että kel onni on sen kätkeköön. En tuo yksityisihmisenäkään omaa parisuhdetta lähes ollenkaan esille instagramissa/facebookissa. Tunnen että parisuhteeni on suojassa, kun sitä ei repostele ympäri kyliä. Ja mitä sit turhaan mainostamaan/hehkuttamaan, meidän suhde ei ole sen parempi kun kenenkään muun.
Heidän kaltaisensa ihmiset eivät ikävä kyllä kykene olemaan onnellisia kenenkään kanssa. Ikävä että perheet hajoavat niin helposti ja lapset joutuvat sijaiskärsijöiksi.
Ironista. Tuossa alla näkyy Me naisten 3.1. julkaistu haastattelu, jossa Nanna kertoo toisen lapsen olevan suunnitteilla.
Hyökkääkö se venakkokotka taas tavoittelemaan Jereä kynsillään? EN ihmettelisi.
Taisin täälläkin mainita Veitolan yökyläilyn jälkeen, että Jereä viedään kun litran mittaa ja kun rahat loppuu, loppuu rakkauskin. Kuinkas sitten kävikään.. Oli HIUKAN liian ilmiselvää, minkä perässä Nanna ja koko sukunsa olivat. Häpeäisivät!
Sen Susannan kanssahan Jere oli pitkään, eikä Susanna ole julkisuuteen koskaan asioitaan vinkunut.
Vaikuttaa olevan ihan perusfiksu ja tasapainoinen nainen (pl. se, miksi ihmeessä ikinä jaksoi koko Jereä?), toisin kuin nämä heidän eron jälkeen kuvioissa olleet (Nanna ja mikä lie Svetlana).
Olisi varmaan kannattanut alunperinkin Jeren pitää muna housuissa, voisi olla jopa edelleen pitkässä liitossa ensimmäisen vaimonsa kanssa ja nauttia jo vapaammasta aikuisten ajasta, kun yhteinen lapsi pian täysi-ikäinen.
Sen sijaan käteen jäi kasa elarilaskuja, pari taaperoa ja entistäkin huonompi maine.
Jos vaan olisi pitänyt sen kullinsa aisoissa..
"eroon ei liity draamaa"
Ja p*skanv*tut. Ainahan eroihin liittyy draamaa, mutta voisin kuvitella että näiden kahden kohdalla liittyy erityisen isoa draamaa :D Turha selittää mistään erilleenkasvusta
Karalahti kerää värisuoraa. Nyt lapsia kolmelle eri naiselle. Jokohan jossakin on jo uusi muija paksuna..?
Varmaan pian käsipuolessa joku tyrkky, mahdollisesti TIS-sinkku joka luulee voivansa pelastaa Jeren.
No voi että ! En varmaan saa ensi yönä unta .
Et sinäkään :D (btw, lainaus ei toimi täällä kunnolla)