Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kolmevuotiaan raivokohtaukset :(
18.04.2017 |
Erosin väkivaltaisesta ex-miehestäni pari kuukautta sitten ja kolmevuotias oli ensimmäistä kertaa isällään noin kaksi viikkoa sitten viikon kerrallaan; se oli hänen ensimmäinen kertansa erossa minusta; tosin asuimme hänen isänsä kanssa yhdessä aina aiemmin.
Nyt hänen käytöksensä on mennyt pahemmaksi kerta kerralta, kun hän on ollut isällään ja tullut takaisin sieltä luokseni. Hän siis huutaa ja raivoaa sekä heittelee tavaroitaan ja sanoo kaikkeen "en halua". Pahimmillaan hän juoksentelee ynpäri asuntoa alastomana ja huutaa suoraa huutoa, eikä anna ottaa syliin jne. Hänen isänsä antaa melkein kaiken hänelle periksi ja ostaa kaikkea turhaakin kaupasta kalliilla, jos lapsi tarpeeksi raivoaa. Olisiko ideoita?
Kommentit (4)
Viikko kuulostaa tuon ikäiselle aika pitkältä ajalta olla erossa sinusta, jos olette olleet "aina" yhdessä. Jo ikävä voi purkautua sinut nähdessä noin, ja sitten kun on tottunut muutokseen niin taas muuttuu. Lähtisin siitä, että lyhennätte noita tapaamisia. Jos haluatte jakaa ajan tasan, niin vaikka kolme päivää kerrallaan kummankin vanhemman luona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
3-vuotiaalle on todella pitkä aika olla viikko erossa ensisijaisesta vanhemmastaan (eli sinusta äidistä tässä tapauksesta). Pahaa eroahdistusta?
Tässä oli vain se, että hän oli kuitenkin isänsä seurassa. Sen jälkeen hän on ollut muutaman parin vuorokauden ajanjakson isänsä luona ja aina ko. kertojen jälkeen tilanne on mennyt vain pahemmaksi. Hän sanoo, että "en haluu äitiä" ja "en haluu isää" ja "en halua kotiin" ja "en halua" melkein kaikkeen siten, että asiat ovat vastakkaisiakin.
En vain oikein tiedä, miten kerrostalossa voi elää, kun lapsi kirkuu ja huutaa suoraa huutoa vaikka tunninkin putkeen ja siihen ei auta juurikaan mikään (ei sylissä oleminen, ei ruoka tai juoma, ei kylpy) ja lapsi ei suostu lähtemään uloskaan jne. Mieheni talossa on paremmat äänieristykset, joten siltä kannalta lapsen olisi ehkä parempi olla siellä. Pelottaa valitukset tai lasuilmoitukset jne.
Varmaan vaan ikävä, muutokset, kaikki yhdessä aiheuttaa.
Minun tyttärelläni oli 2-3 -vuotiaana niin järkyttävä uhmaikä, että olin jo ihan epätoivoinen ja varma, että olen täysin epäonnistunut äitinä. Tavarat lensi, yritti lyödä, potkia, sylki (hyi hel*****) ym. ihan hirveää käytöstä.
Se meni ohi ja oikein aurinkoinen, nyt jo kouluikäinen, lapsi sieltä taas kuoriutui. 😊
Ymmärrän sinua aloittaja oikein hyvin. Tuo on tosi raskasta ja pahinta mitä voit tehdä on menettää oma malttisi siihen päälle, siis niin ettet hallitse itseäsi. Itse pahimmillaan jouduin pitämään tyttöä sylissä kiinni tai muuten olisi rikkonut itsensä, minut ja/tai asunnon. Nykyään ei jälkeäkään siitä vaan paaaaaaaaaaaljon lievempiä olleet uhmakaudet. Murrosikää odotellessa... 😨
Mutta siis, yritä tsempata sillä että menee se ohi vaikkei siltä tunnu. Jos isä antaa kaiken periksi niin valitettavasti joudut olemaan se ikävä tyyppi joka ei anna. Tulevaisuudessa kuitenkin sinulla tulee olemaan helpompaa ja isällä vaikeampaa, jos ei muuta tapaansa.
Tsemppiä!
Alue: Aihe vapaa
3-vuotiaalle on todella pitkä aika olla viikko erossa ensisijaisesta vanhemmastaan (eli sinusta äidistä tässä tapauksesta). Pahaa eroahdistusta?