Lue keskustelun säännöt.
Mies ei ymmärrä masennustani
14.04.2017 |
Olen ollut masentunut kuukauden, pari. Aiempia masennusjaksoja on ollut, eivätkä lääkkeet ole silloin tehonneet, eikä terapia. Olen vaan joutunut odottamaan, että huono olo väistyy.
Nyt sitten taas mikään ei huvita, itkettää töissä ja kotona, ajatus ei kulje ja olen fyysisesti uupunut ilman lääketieteellistä syytä.
Mies ei ymmärrä. En jaksa enkä pysty puuhailemaan, en jaksa vapaalla oikein nousta sängystä. Sinnittelen töissä.
Mies pitää laiskana, raivoaa tekemättömistä kotitöistä ja syyttää etten ole tarpeeksi läsnä lapsille. Olen puhunut masennuksesta, mutta jos sanon, että masentaa tai itkettää, vastaus on "no niinpä tietenkin". Mies katsoo ilmeettömänä itkuani eikä lohduta.
Ahdistaa, miten jaksan pääsiäisen siivoilla ja kyläillä miehen sanelemaan tahtiin. Äsken mies toi lapset sängyn viereen hoidettavaksi ja paineli itse muualle nukkumaan.
Mietin, että lähden yksin hotelliin ja vaan makaan siellä yksin. Mutta kun lähteminen on niin iso ponnistus. Kun pitää pukea ja pakata ne välttämättömimmät.
Kommentit (22)
Vierailija kirjoitti:
Mä sanoisin, että masennuksesi johtuu siitä, ettet ole tyytyväinen elämääsi. Teillä on parisuhdekriisi.
Todennäköisesti se onkin yksi keskeinen syy. Ja laiskuriksi haukkujille tiedoksi:käyn töissä, vien lapset, ruokin ja vaatetan, lohdutan kun on suru. Muuta en jaksa. Töissä olen jaksanut tehdä töitä jopa 70 h viikossa, onneksi en nyt enää. joten olen luonteeltani kaikkea muuta kuin laiska.
Kotiin on ollut jo pitkään kurja tulla. Työvalintani ja pitkät päivät sen mukana olivat yhteinen päätös. Silti sen lisäksi, että tulen täistä 14 h päivän jälkeen, lapsia ikävöiden, jouduin aina puolustelemaan itseäni kun vastassa oli vihainen mies.
Osittain masennus on varmasti perua lapsuudesta ja äitini käytöksestä. Edelleenkään äitini ei ymmärrä, vaan hänen mielestään masennuksesta parannutaan reipastumalla. Jos kerron olostani, äiti kääntää asian niin, että HÄN on nyt tästä mielensä pahoittanut ja surullinen. Olen pilannut ilon hänen pääsiäisestään. Ja apua pitäisi minun saada, mutta ei toki minun itseni takia vaan koska lapseni ovat niin ihania. Ja niin ovatkin ja heidän takia pitäisi parantua, mutta eikö minulla ole mitään merkitystä kenellekään?
Ja mistä apua? Aiemmin olen käynyt terapeutilla, mutta suurempaa apua siitä ei ole ollut. Ollessani viimeisilläni raskaana kävin terapeutilla, joka vahvasti suositteli jättämään mieheni, mihin en itse ollut valmis silloin. Lääkekokeilut eivät ole olleet onnistuneita, enkä ole lääkkeistä hyötynyt. Kuulemma kaikkiin lääkkeet eivät tehoa. Minulta ei puutu serotoniinia vaan rakastavat ihmissuhteet. Se sairastuttaa, eikä lääke tai yksilöterapia vaikeita olosuhteita ratkaise.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä sanoisin, että masennuksesi johtuu siitä, ettet ole tyytyväinen elämääsi. Teillä on parisuhdekriisi.