Pulassa!
Tein muutama päivä sitten raskaustestin, joka näytti positiivista tulosta.
Ensimmäinen reaktio oli itku, mutta nyt olen lukenut kaksi päivää netistä ja lehdistä tietoa raskauden kulusta, lapsen syntymästä, sekä abortista ja adoptiosta.
Mutta ajatusteni kanssa olen aivan hukassa. Asun entisen poikaystäväni kanssa, ja tilanne ei ole kummallekkaan suotuisa ajatellen sitä, että pitäisimme lapsen. Uskoakseni lapsen isä ei sitä edes halua. Aiheesta emme ole vielä syvällisesti keskustelleetkaan, molemmille tämä tieto oli aikamoinen shokki.
Adoptio oli toisena vaihtoehtona mielessäni.. Kuitenkin, kun todella aloin miettimään, että vietän 9 kuukautta syntymättömän lapseni kanssa, kiinnyn siihen aivan varmasti. Kuinka voin enää synnytyksen jälkeen luovuttaa lapsen pois? En osaa olla niin kylmä ihminen.
Viimeisenä abortti. Ystävälleni tehtiin tämä muutama vuosi sitten, ja muistan kuinka kipeänä hän oli seuraavan viikon. Abortti on todella pelottava vaihtoehto, enkä haluaisi kokea sitä. Toisaalta tuntuu, että se on " ainoa järkevä" vaihtoehto.. Myöskin ystäväni, joka sen on kokenut, kehotti sen olevan fiksu vaihtoehto.
Nyt viikonloppuna aion puhua asiasta äitini kanssa. Uskoakseni hän ehdottaa ja tukee muiden mielipiteitä abortin suhteen.. Jotenkin kuitenkin tuntuu, kuin se ei olisi minun päätökseni, vaan että se on ainoa vaihtoehto ja pakko toteuttaa. Olen 18-vuotias, äitini ei enää asiaa pysty päättämään, ja viime kädessä se olen minä joka päättää lapsen tulevaisuudesta. Miten voin päättää tällaisesta asiasta niin nopeasti, kun en edes osaa ajatella sitä?
Kommentit (6)
Ensin täytyy selvittää millä viikoilla olet, paljonko on aikaa. Aborttiraja on Suomessa muistaakseni viikolla 12.
Viikot näet tuolta vauva-laskurista, laskuri kysyy viimeisten menkkojesi ajankohtaa ja laskee sen sillä perusteella.
(Tuosta sivun vasemmasta yläreunasta kohta odotus&synnytys ja sieltä vauvalaskuri tms.)
Sen jälkeen suosittelen että soitat neuvolaan; puhelinnumeron löydät puhelinluettelosta tai varmaan numerotiedustelustakin.
Neuvolassa sinua neuvotaan ja sinulle annetaan tukea, vaihtoehdot kerrotaan sinulle. Sieltä saat takuulla tukea!
Sieltä myös ohjataan eteenpäin, mikä päätöksesi ikinä onkaan!
Jos opiskelet, on koulullasi varmaan myös terkkari joka osaa auttaa.
Viime kädessä tämä on tosiaan sinun päätöksesi, ei äitisi eikä poikaystäväsi.
Tällaisessa suuressa päätöksessä tarvitset kuitenkin kaiken tuen mitä on mahdollista saada; suosittelen keskustelemaan lapsesi isän kanssa ja myös äitisi kanssa. Älä jää miettimään yksin!
Tällaisissa tapauksissa ei ole helppoa ratkaisua! Kuulostat niin kypsältä ikäiseksesi että teet takuulla parhaan mahdollisen ratkaisun, sekä lapsen että itsesi kannalta.
Älä kuitenkaan päätä hätiköidysti vaan pohdi asiaa jokaiselta kantilta, miten tämä vaikuttaa sinun elämääsi, millainen elämä lapsellasi tulisi olemaan, miten tämä vaikuttaisi lapsen isään?
Älä anna kenenkään painostaa sinua mihinkään; itse varmasti tiedät mikä on järkevintä. Kadut loppuikäsi jos annat jonkun muun päättää puolestasi!
Voimia!
Moi!
Mä en yleensä vastaile juuri mihinkään palstoille mitään mutta nyt tuntu että oli pakko!!!
Mä aikoinani 18v. tulin raskaaks ja mulle ehdotettiin lääkärissä että tekisin abortin.Yrittivät oikeen houkutella ja antoivat jo lähetteenkin vaikken halunnut.Nyt mulla on 6 ja 2 vuotiaat ihanat lapset ja elämä hymyilee.Mä oon välillä miettiny että jos ei olis ystävät ja mies tukenu silloin niin olisinko tehny abortin.Mä oon aika herkkä ihminen ja oon nähny nuoria naisia jotka on seonnu abortin jälkeen.
Mun yks kaveri teki joku aika sitten abortin ja sanoo että katuu sitä joka päivä.
Mä toivon että sä mietit huolella mitä SÄ HALUAT.Älä mieti ketään muita ihmisiä.Kyllä ne siitä tottuu ja sopeutuu.Se abortti ei läheskään aina ole helpoin ratkasu,vaan voi olla että se vaivaa sua sun elämän jokainen päivä.Mä uskon että sen vauvan on tarkotus tulla?
Halauksia ja voimia!Kerrothan miten kävi?
Vauva tuo mukanaan vastuuta ja riemua, pelkoa ja onnellisuutta, huolta ja roppakaupalla rakkautta. Päätös on suuri, älä vaan tee mitään hätiköityä. Kummin tahansa päätät kannat päätösestä vastuuta lopun elämää.
Itse sain lapseni 4kk sitten,melkein 19vuotiaana. Meillä on sinänsä näin nuoriksi erikoinen tilanne, että olemme seurustelleet 5v, vähän vähemmän aikaa asuneet yhdessä. Suhteemme on vakaalla pohjalla ja opiskelut loppusuoralla (minulla ne jäi kesken, jatkan kunhan pystyn). Vauva oli erittäin toivottu ja " suunniteltu" . Odotusaika oli yhtä tunteiden myllerrystä kuten varmasti kaikilla. Mieliala vaihteli laidasta laitaan, pelosta onneen.
Kaikki on mennyt enemmän kuin hyvin, poika on aivan ihana pakkaus enkä mitään muuttaisi. Itse asiassa yritämme jo toista :)
Äitini teki 8v sitten abortin. Kerran pari siideriä juotuaan hän kertoi (ei koskaan siitä puhu), että itkee lastansa joka päivä. Siis joka päivä kahdeksan vuoden ajan ja tulee näin varmasti tekemään loppuelämän. Hän sanookin, että ajattelee Jumalan lähettäneen ehkä osan hänen menetettyä lastaan meidän pojan mukana. Se lohduttaa vähän.
Äiti antoi miehensä painostaa aborttiin.Älä anna _kenenkään_ painostaa sinua suuntaan tai toiseen. Jos annat, teet virheen mihin tahansa sinut painostetaankin.
Kuten aikaisemmin joku sanoi, yritä kuvitella millaisen elämän lapsesi saisi. Tukiverkko on tärkeä (itse en ainakaan pärjäisi ilman) mutta tähän tukiverkkoon liittyy koko ajan lisää ihmisiä. Esimerkiksi isäni hyväksyi vauvan vasta kun vauva syntyi. Tiesin, että nähtyään pojan hän todella katui abortti-puheitaan.
Jaa-a.. Taisinpa nyt höpötellä aika sekavia. Mutta tässä omia sekä läheisteni kokemuksia jos olis vähän apua.
Minun oli ihan pakko tulla kanssa mukaan.Minä olin 18 juuri täyttänyt kun tulin raskaaksi ja emme seurustelleet silloin lapsen isän/avopuolisoni kanssa.Meillä oli koulut kesken ja tunsimme toisemme vain kun humalassa törmättiin ja sekoiltiin.Oltiin me ihastuneita jollakin tasolla mutta tapailtiin muita ihmisä....meillä oli eri elämänvaiheet.Minä olin töissä ja opiskelin.Olin kova juhlimaan ja raskaus meille tuli shokkina.
Ekaksi tunteet meni laidasta laitaan mietin että miten me pärjätään lapsen kanssa,olenko minä ja avopuolisoni valmiita näin isoon ja elämää mullistavaan asiaan?Voimmeko turvata ja kasvattaa lapsemme hyvin jne.Ajattelin jopa että mitä kaverit sanoo ja ajattelee,mutta päätös oli minun käsissä koska olihan kyse minu kehostani.Äitini ei ekaksi ollut varma ja sanoi että mikä sitten päätöksesi on niin on tukena.Minulla myllersi ajatus abortista mutta en edes halunnut sitä!Olen kokenut abortin ja se sattuu vielä tänäpäivänäkin minua=(Kadun sitä päätöstä kovasti.
Kaikki ottivat raskauteni hyvin ja tukiverkko kasvoi pikkuhiljaa suureksi.Nyt meillä on onnelline ja reipas 2 vuotias poika enk äkadu hetkeäkään tätä päätöstä.
Paljon haleja ja muista!Älä hätiköi vaan punnitse kaikki kysymykset ja mieti mitä sinä itse haluat.Paljon voimia!
Olen sinuakin nuorempi, samassa tilanteessa oleva. kun lapsi syntyisi olisin juuri täyttänyt 17 vuotta. Tämä selvisi edeltävällä viikolla, ja siitä asti elämä on ollut melkoisen täynnä suurta pohdintaa. Ihmiset ympärilläni käyttäytyvät kovin eritavoin. Abortin kokenut äitini ei painosta minua siihen, vaan yrittää pohtia ja tukea kumpaakin vaihtoehtoa. Perhesuunnitellu keskuksessa puhutaan enemmänkin lapsen pitämisestä. Olen neuvoton ja tahtoisin jutella jonkun kanssa tästä. :/ raskauden oireet pelottavat, ja pienikin fyysinen tunne tuo mieleen että jokin on vialla :/ Ääh..kai tämä on normaalia. Kun aikaisemmin ei tällaista ole kokenut :/
Hei itse olen 21 vuotias kahden lapsen äiti! tyttö on 4 vuotta ja poika 7 viikkoa.
Paras on että kuuntelet omaa sydäntäsi!
jos sinusta tuntuu että et ole 100% valmis äidiksi niin silloin sinun kannattaa tehdä abortti.
mutta jos kaipaat juttu kaveria toisesta ihmisestä joka on käynyt saman ruljanssin aikoinaan läpi niin ota yhteyttä
Jenni_innanen@hotmail.com