Naapurit inhoavat meitä, minua ahdistaa todella paljon :(
Muutimme nykyiseen asuntoomme vuokralle vuoden alussa. Talossa kaikki muut ovat omistusasujia.
Heti alkoi rutkutus kaikesta, muka käytän koiraamme tarpeillaan ihmisten ikkunoiden alla (en todellakaan käytä), tuijottelen sisään ihmisten ikkunoista niin ettei voi enää pitää verhoja auki (wtf??) ja koiramme on muka hullu häirikkö (ei ole)
Koira saattaa haukahtaa muutaman kerran jos jää yksin, mutta ei todellakaan jatka haukkumista. Naapurillamme on iso koira, joka aloittaa korvia riipivän ulinan n. klo 6 ja lopettaa iltapäivällä. Silti MEILLE tuli lappu, kun meidän koiramme haukahtelu joskus puolenpäivän aikaan on ollut häiritsevää.
Parvekkeella ei saisi pitää valoja eikä mies saisi tupakoida siellä (ei ole kielletty järjestyssäännöissä)
Suihkussakaan ei saisi käydä rauhassa, kuulemma putket kohisevat häiritsevästi ja meidän pitäisi tehdä asialle jotain.
Kuulemma tömistelemme ja pidämme yleisestikin liian kovaa meteliä. En ymmärrä! Kävelemme illalla villasukat jalassa ettei vaan kuuluisi töminää.
Alakerran naapurin mies naljailee aina kun sattuu tulemaan vastaan. Kerran tulin koiran kanssa lenkiltä ja mies oli alaovilla tupakalla, kysyi ivallisesti "kävitkös taas nurkalla paskalla sen kanssa?"
Eilen kysyi "Meinasittekos kauankin asua tässä?"
Ahdistaa, mut naapurit haluavat meidät selvästikin pois. Olen sanonut asiasta vuokranantajalle ja hän sanoi hieman vaikeana, että ne nyt vaan on tottunut tuohon omistusasumiseen... Kuulemma edellinen osakas oli myynyt osakkeensa, koska kukaan ei halunnut asua vuokralla muutamaa kuukautta pidempään. Muut asukkaat ovat selvästi varakkaita ihmisiä, harrastavat siis systemaattista vuokralaisten poissavustamista taloyhtiöstä.
Kommentit (147)
Asun hyvällä alueella omistusasunnossa aika suuressa taloyhtiössä. Asuntoja kahdessa talossa ehkä 70 -80 ja en kyllä tiedä kuka esim omassa rapussani on vuokralainen. Voin arvailla, että pienissä asunnoissa ( yksiöt ja kaksiot ) osa on vuokralaisia, koska naamat ovat vaihtuneet. Tuo tupakointi hiertää meilläkin asukkaiden välejä, savu ja pihaan heitetyt natsat. Tuota maahan heittelyä en ymmärrä, miten aikuiset ihmiset sotkevat ympäristöään. Erillistä tupakointipaikkaa meilläkin puuhataan ja se varmaan on merkki tulevasta parveketupakointikiellosta talossa (järjestyssäännön muutos ).
Meillekin kuuluu koiran haukuntaa, mutta se ei minua häiritse. Ovat normaaleja ääniä kerrostalossa.
Saisinko ap vastauksen kysymykseeni? T. nr. 26
Ihmetyttää jotkut aloitukset, että aloittaja ei sitten lopulta haluakaan keskustelua tai vastata kysymyksiin (paitsi valikoiden ja jotka tukevat omaa mielipidettä), vaan katoaa jonnekin. Juu, sulla on omaakin elämää, mutta voishan sitä hieman seurata omaa aloitustaan, kun kerran sellaisen jaksoi väsätäkin.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä? Olen ollut kohta 8 vuotta osakkeenomistaja ja en ole käynyt kertaakaan yhtiökokouksessa. En myöskään tiedä kuka talossa on omistaja ja kuka vuokralla. Ei vaan kiinnosta. Putkiremontit tehty ja tilinpäätökset luen, joten mitään aihetta päsmäröidä taloyhtiön asioissa en näe.
Kerran isännöitsijä tuli omilla avaimilla sisään tarkistamaan putkia kun luuli että olen vuokralainen. Ärsytti. Täydet sympatiat sinulle!
Sitä en tajua, että "omistustalossa" ei kannattaisi olla vuokralla ja että olisi itse pitänyt tajuta olla menemättä. Hä? Ei tuollaista huonoa käytöstä voi hyväksyä osakkailta. Ei vuokralaisia voi alkaa savustamaan pois. Eihän?!
No sitten olet jäänyt paitsi monista kiistoista mitä yhtiökokouksissa käydään. Vai luuletko, että kaikki hallituksen toimet hyväksytään hymyillen päitä nyökyttelemällä! Ei vaan niissä käydään kovaa keskustelua (=riitaakin ) monista asioista. Kannattaa mennä, niin näet mitä vääntöä kokoukset voivat olla. Todelliset "päsmäröijät" näet siellä :D
En ihan käsitä minkä takia parvekkeella ei saisi tupakoida tai joidenkin mielestä edes olla jos sitä ei missään ole kielletty. Vuokralainen elää talon järjestyssääntöjen ja vuokrasopimuksen puitteissa. Jos se haittaa omistusasujia, he muuttavat järjestyssääntöjä.
Elä normaalisti ja kerro vuokranantajalle. Hän varmasti puolustaa sinua kykynsä mukaan.

No eihän sitä parvekkeella oleskelua voi tietysti kieltää ja miksi pitäisikään?
Mutta kyllä se savu parvekkeelta helposti kulkeutuu naapurin parvekkeelle ja jos naapuri on herkkä tupakan savulle tulee tietysti riitaa. Meilläkin yhtiökokouksessa juuri oli asia esillä, kun osakas valitteli alakerran asukkaan ( pariskunta ) tupakoinnista. En tiedä oliko alakerran tupakoitsijat omistajia, mutta eivät olleet kyllä kokouksessa puolustamassa itseään.

Jos naapurit kieltävät omalla oikeudella valojen pitämisen päällä parvekkeella, on se minusta sama asia kuin kieltäisi siellä oleskelun kokonaan.
Ymmärrän tupakansavusta tulevat haitat ja sen, miksi jotkut haluaisivat parveketupakoinnin kieltää. En kuitenkaan ymmärrä sitä, että täälläkin osa on sitä mieltä että tupakointi pitäisi lopettaa vain siksi että joku sanoo niin. Lopettaisitko sinä vaikkapa kukkien pitämisen parvekkeella (koska naapurille tulee allergia) tai kissan päästämisen parvekkeelle (koska siitä tulee karvoja naapuriin) ihan vain siksi että naapurin muori sanoi niin?
Sääntö on sääntö ja sitä noudatetaan, mutta tässä tapauksessa ei ole sääntöä.
Kenellekään ei varmaan ole yllätys, että savu häiritsee todella monia ja on suoranaista keskisormen näyttämistä jatkaa parveketupakointia, koska järjestyssäännöt.
Miksi et vie sitä koiraasi reippaasti pidemmälle? Typerää jäädä luimuilemaan talon nurkille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihan käsitä minkä takia parvekkeella ei saisi tupakoida tai joidenkin mielestä edes olla jos sitä ei missään ole kielletty. Vuokralainen elää talon järjestyssääntöjen ja vuokrasopimuksen puitteissa. Jos se haittaa omistusasujia, he muuttavat järjestyssääntöjä.
Elä normaalisti ja kerro vuokranantajalle. Hän varmasti puolustaa sinua kykynsä mukaan.
No eihän sitä parvekkeella oleskelua voi tietysti kieltää ja miksi pitäisikään?
Mutta kyllä se savu parvekkeelta helposti kulkeutuu naapurin parvekkeelle ja jos naapuri on herkkä tupakan savulle tulee tietysti riitaa. Meilläkin yhtiökokouksessa juuri oli asia esillä, kun osakas valitteli alakerran asukkaan ( pariskunta ) tupakoinnista. En tiedä oliko alakerran tupakoitsijat omistajia, mutta eivät olleet kyllä kokouksessa puolustamassa itseään.
Jos naapurit kieltävät omalla oikeudella valojen pitämisen päällä parvekkeella, on se minusta sama asia kuin kieltäisi siellä oleskelun kokonaan.
Ymmärrän tupakansavusta tulevat haitat ja sen, miksi jotkut haluaisivat parveketupakoinnin kieltää. En kuitenkaan ymmärrä sitä, että täälläkin osa on sitä mieltä että tupakointi pitäisi lopettaa vain siksi että joku sanoo niin. Lopettaisitko sinä vaikkapa kukkien pitämisen parvekkeella (koska naapurille tulee allergia) tai kissan päästämisen parvekkeelle (koska siitä tulee karvoja naapuriin) ihan vain siksi että naapurin muori sanoi niin?
Sääntö on sääntö ja sitä noudatetaan, mutta tässä tapauksessa ei ole sääntöä.
Kukkien ja kissan pitäminen parvekkeella on kyllä eri asia kuin tupakointi! Tuota valojen pitämiskieltoa en ymmärrä, jospa ap valaisisi hieman, millaiset valot hänen parvekkeellaan on. Minun parvekkeen valot eivät näy naapureihin. Joissakin taloissa näyttää olevan vain lasinen väliseinä naapurin parveketta vasten. Onko kysymys tällaisesta parvekkeesta? Jos valo häiritsee naapuria, voiko hankkia vaikka pienen seinävalaisimen?Kompromissejahan kerrostaloasuminen vaatii myöskin niiltä osakkeen omistajilta.
Kerropa rehellisesti, minne annat koirasi kuseksia ja paskoa?

Minulle tulee mieleen, että siellä parvekkeella on valo, koska siellä nökötetään ketjupolttamassa ja se valo häiritsee oikeastaan sitä kautta. Mutta jos kyse on jostain koristevaloista tms. niin todella asiatonta huomauttaa niistä.
Harmi juttu. Mulla on sijoitusasuntoja ihan uusistakin taloyhtiöistä joissa suurin osa omistajia. Kukaan ei tunnu valittavan eikä välittävän vuokralaisstatuksesta. Harmi että teillä noin. Mä kyl puuttuisin jos mun vuokralaisia suorastaan kiusattaisi sosiaalisen statuksen takia. Osa saattaa muuten luulla sitä ulvovaa koiraa tein koiraksi?
Mut toi röökinpoltto, se vaan on nii inhottavaa ja terveydelle haitallista muiden haistella. Jos en asuis talossa ja jos polttaisin ni kävelisin kadulle koska minusta se on niin törkeää sillä ikään kuin estää muiden parvekeoleilu tai auki olevat ikkunat. Saisko tosta tsemppiä lopettamiseen? Se on tuhoisa päihde kumminkin. Joku korvausvalmiste, kaveri aikanaan hyötyi laastarista.
Vierailija kirjoitti:
Kerropa rehellisesti, minne annat koirasi kuseksia ja paskoa?
Niinpä.
Minäkin olen jo alkanut inhota ap:ta kuvitteellisena naapurina.
Voi miten tuttua. Kun muutin poikaystäväni kanssa ensimmäiseen yhteiseen asuntoon, päädyimme taloon, jossa oli pääasiassa vanhempaa väkeä, jotka kaikki tietenkin omistivat asuntonsa. Kauheaa kyttäystä ja valittamista, vaikka emme tehneet mitään väärää. Keksivät vaan päästään valitettavaa.
Heti muuttopäivänä tuli alakerran naapuri valittamaan kun kokosimme sänkyä. He eivät kyllä enää jatkossa valittaneet mistään. Mutta muut vanhukset ja varsinkin talonmiespariskunta olivat hirveitä. Itse mekkaloivat jatkuvasti pihalla ja rappukäytävässä mihin sattuu vuorokauden aikaan. Me elimme hyvin hiljaisesti, ja ainoa "paha tapamme" oli se että tulimme viikonloppuisin yöllä kotiin, minkä teimme myös aina mahdollisimman hiljaa. Emme alistuneet kyttäykselle, vaan elimme itse rauhallisesti, ja täysin välittämättä kyttäämisestä ja turhista valituksista. Asuimme talossa ihan vaan vittuillaksemme yli kolme vuotta.
Lopulta kun muutimme, tuli tämä alakerran naapuri hyvästelemään. Hän harmitteli että lähdemme, koska olimme olleet niin hiljaisia ja hyviä naapureita. Tämä oli minusta melkoisen huvittavaa, koska olihan hän ensimmäinen joka meille valitti. Tosin se sängyn kokoaminen oli varmaan ainoa kerta kun asunnostamme oikeasti kuului mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihan käsitä minkä takia parvekkeella ei saisi tupakoida tai joidenkin mielestä edes olla jos sitä ei missään ole kielletty. Vuokralainen elää talon järjestyssääntöjen ja vuokrasopimuksen puitteissa. Jos se haittaa omistusasujia, he muuttavat järjestyssääntöjä.
Elä normaalisti ja kerro vuokranantajalle. Hän varmasti puolustaa sinua kykynsä mukaan.
No eihän sitä parvekkeella oleskelua voi tietysti kieltää ja miksi pitäisikään?
Mutta kyllä se savu parvekkeelta helposti kulkeutuu naapurin parvekkeelle ja jos naapuri on herkkä tupakan savulle tulee tietysti riitaa. Meilläkin yhtiökokouksessa juuri oli asia esillä, kun osakas valitteli alakerran asukkaan ( pariskunta ) tupakoinnista. En tiedä oliko alakerran tupakoitsijat omistajia, mutta eivät olleet kyllä kokouksessa puolustamassa itseään.
Jos naapurit kieltävät omalla oikeudella valojen pitämisen päällä parvekkeella, on se minusta sama asia kuin kieltäisi siellä oleskelun kokonaan.
Ymmärrän tupakansavusta tulevat haitat ja sen, miksi jotkut haluaisivat parveketupakoinnin kieltää. En kuitenkaan ymmärrä sitä, että täälläkin osa on sitä mieltä että tupakointi pitäisi lopettaa vain siksi että joku sanoo niin. Lopettaisitko sinä vaikkapa kukkien pitämisen parvekkeella (koska naapurille tulee allergia) tai kissan päästämisen parvekkeelle (koska siitä tulee karvoja naapuriin) ihan vain siksi että naapurin muori sanoi niin?
Sääntö on sääntö ja sitä noudatetaan, mutta tässä tapauksessa ei ole sääntöä.
Kukkien ja kissan pitäminen parvekkeella on kyllä eri asia kuin tupakointi! Tuota valojen pitämiskieltoa en ymmärrä, jospa ap valaisisi hieman, millaiset valot hänen parvekkeellaan on. Minun parvekkeen valot eivät näy naapureihin. Joissakin taloissa näyttää olevan vain lasinen väliseinä naapurin parveketta vasten. Onko kysymys tällaisesta parvekkeesta? Jos valo häiritsee naapuria, voiko hankkia vaikka pienen seinävalaisimen?Kompromissejahan kerrostaloasuminen vaatii myöskin niiltä osakkeen omistajilta.
Millä perusteella voit rajoittaa naapurisi elämää oman sanasi voimalla? Jos parveketupakoini halutaan kieltää, se pitää kieltää erikseen. Jos kaikki osakkaat ovat samaa mieltä päätös on tehty kahdessa viikossa ylimääräisellä yhtiökokouksella. Paljon helpompaa näin, kuin tapella kuukausitolkulla asiasta rappukäytävässä tai heippalapuilla.
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä ihmettä?
Olen asunut vuokralla viimeiset 12 vuotta. Helsingin keskustassa. Vanhassa arvokiinteistössä. IKINÄ ei ole ollut hankaluuksia kenenkään kanssa, vaikka suurin osa lienee omistuskämppiä ja minä vähemmistössä "vain" vuokralaisena.
Tuntuu joillekin nuo ongelmat ikään kuin kerääntyvän kuin rauta magneettiin, mistähän johtuu?
Nimimerkilllä hyvissä väleissä koko rapun kanssa, ja sitä paitsi mulle EI vittuilla :-)
Komppaan sinua. Asuin useita vuosia Kauniaisissa "omistuskerrostalossa" vuokralla. Ei koskaan ongelmia. Mukavat naapurit. Jos tuo on totta, niin nyt ketjuun on eksynyt kirjoitus jostakin 70-luvulta.
Jestas, ei ole kyllä teidän ansiota jos naapurinne ovat mukavia. Hienoa sellaisen on huudella erinomaisuuttaan joka on yli 10 vuotta sitten muuttanut mukavien ihmisten keskuuteen. Muutappa Alzheimer-potilaan naapuriin ihan kokeeksi niin näet kuinka loistava ihminen olet.. Jos olisit asunut kymmenessä ERI talossa niin viestissäsi olisi joku pointtinkin.
Vierailija kirjoitti:
Me asumme omistustalossa ja täytyy myöntää, että kyllä se ainoa vuokralainen ottaa vähän kaaliin. Ei koskaan osallistu talkoisiin, laskee vettä ihan sielunsa täydestä, kun hänen täytyy maksaa vain mitättömän pieni kiinteä vesimaksu. Kulkee pihalla niin että nurmikko kärsii.
Eli talossamme on tavallaan kuin "aukko", jonka kanssa ei voi keskustella mistään taloon liittyvistä asioista, maksuista tai käytännön asioista, eikä hänen tarvitse osallistua mihinkään vaikka asiat koskevat häntäkin.
Eihän ne taloyhtiön asiat koskekaan sitä vuokralaista, vaan huoneiston omistajaa. Mikset keskustele hänen kanssaan? Osakkeenomistajana häntähän ne taloyhtiön asiat koskevat.