Ensivaikutelma narsistista
Olen kuullut puhuttavan paljon siitä, miten narsisti antaa itsestään usein ujohkon, hienostuneen ja jopa nöyrän ensivaikutelman, ja räjäyttää todelliset piirteensä vasten uhrin kasvoja vasta myöhemmin. Mutta onko jollekin käynyt niin, että narsismin narsistisuus olisikin ollut niin yliampuvaa, että se olisi mennyt uhrilta kokonaan ohi pelkästään överiytensä tähden?
Tässä eräs kokemukseni:
Tutustuin noin kolme kuukautta sitten itseäni reilusti vanhempaan mieheen. Hän tunki baarissa samaan pöytään kanssani (lupaa kysymättä), ja alkoi heti puhua itsestään, omista saavutuksistaan ja todella omituisen ja eeppisen kuuloisesta menneisyydestään. Hän kysyi minulta kysymyksiä elämääni liittyen, ja ennen kuin kerkesin vastata, hän vastasi niihin puolestani ja sanoi, että voi lukea kaiken minusta ihan tuosta noin vaan kuudennen aistinsa ansiosta. Hän puhui häpeilemättömästi päälleni ja heitti välillä ärsyttäviä ja sarkastisia vitsejä, eikä väittänyt vähääkään siitä, etten enää parinkymmenen minuutin jälkeen edes kuunnellut mitä sanottavaa hänellä oli, jatkoi vaan puhumista. Yritti kaikin tavoin tehdä minuun vaikutuksen. Kertoi, kuinka tuntee yhden jos toisen julkisuuden hahmon, ja että on ollut heidän menestyksensä takana, ja että olisi itsekin huippumuusikko, jos olisi vain halunnut menestyä (kertoi, että oli joskus saanut tarjouksen levytysyhtiöltä, mutta oli torjunut sen). Ylipäänsä selitti kaikenlaisia vaikeasti uskottavia kertomuksia elämästään, ja esitti kertomustensa tueksi kummallisia selityksiä ja väitteitä. No meidän ihmissuhteemme kehittyi siihen pisteeseen, että lopulta mulla paloi käämit häneen, ja älysin potkaista hänet ulos elämästäni (luojan kiitos).
Toinen vastaavanlainen kohtaaminen narsistiselta vaikuttavan henkilön kanssa sattui joskus 2 vuotta sitten. Olin baarissa ystäväni kanssa, ja samaan pöytään kanssamme änki keski-ikäinen mies. Hän sanoi juovansa baarin kallenta konjakkia, ja että juo ja syö aina vain parasta. Hän puhua pälpätti menemään ja kertoi olevansa huippukokki, kielten maisteri, taiteilija, tieteilijä jne. Sanoi tekevänsä jotain huippusalaista työtä, josta hänelle maksetaan miljoonapalkkaa. Kertoi matkustaneensa jokaiseen maahan, ja osaavansa ja tietävänsä kaiken maan ja taivaan väliltä. Hän kertoi niin övereitä tarinoita, että emme malttaneet ystäväni kanssa olla hymyilemättä. Minulla oli mukana vihko, johon kirjoitin lyriikoita englannin kielellä, ja tämä mies repäisi vihkon käsistäni lupaa kysymättä, kävi lukemaan lyriikoita ja mainitsi niissä olevista virheistä. Hän sanoi olevansa joku englannin kielen maisteri tms, ja alkoi lukemaan kirjoituksiani aivan kaamealla lausunnalla. Tässä vaiheessa pokan pitäminen tuntui jo hiukan vaikealta. Kyseinen mies ei selkeästi osannut englantia juuri ollenkaan, ja kiitin häntä avusta ja korjasin häntä muutamassa kieliopillisessa faktassa, jotka hän oli todennut väärin. Tämä tekoni sai hänessä aikaan totaalisen mielialan vaihdoksen. Hän suuttui todella rankasti. Tässä vaiheessa pöytään istui muitakin kaveriporukkani henkilöitä. Mies jäi silti aloilleen, ja tiiraili minua lakkaamatta pöydän toiselta puolelta läpitunkevalla ja vihamielisellä katseella.
Mitä tuohon ensimmäiseen kertomukseenu tulee, olen huomannut, että tavallaan sitä haluaa pohjimmiltaan uskoa ihmisten hyvyyteen niin hemmetin paljon, että uskoo ennemmin narsistin tarinoita (olivat ne kuinka absurdeja hyvänsä), kuin että myöntäisi itselleen toisen olevan täydellisen tietoinen valehtelemisestaan ja tekemisistään. Jotenkin ajatus siitä, että toinen valehtelee ja sepittää eeppisiä satuja tyynen rauhallisesti ja tietoisesti, tuntuu niin järjenvastaiselta, että tulee uskoneeksi toista. Tuttua muille?