Mistä helpotusta masennusoireisiin jotka johtuvat läheisen menetyksestä?

Lähe lenkille?

No juu voisihan tuota liikuntaakin toki kokeilla.. Löytyiskö muita ideoita?

ap

Vaikea sanoa,

Itselläni on sama tilanne.

Kohta jo 2 vuotta tätä.

Ei oikein mikään huvita, enkä saa mitään järkevää aikaiseksi.

Sururyhmä, missä voi vertaistuen merkeissä sanoittaa tunteitaan ja ehkä jopa löytää uusia tuttavia. Moni seurakunta järjestää. Noissa ei ole uskonto esillä, eli mukaan voi mennä vaikka ei kokisi itseään uskonnolliseksi.

Meinasin sanoa että sellaisen ihmisen seura jossa saat itkeä ja joka saa sinut välillä nauramaan ja saat olla oma itsesi. Mutta jos hän oli ainut sellainen niin löytyisikö vertaisryhmistä?

Kävin kerran sururyhmässä. Siellä oli 80-vuotiaita, jotka olivat menettäneet puolisonsa. Sen lisäksi etten kokenut kuuluvani joukkoon, koin ettei minulla ole samaa oikeutta olla paikalla kuin heillä. He menettivät elämänmittaisen kumppaninsa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vaikea sanoa,

Itselläni on sama tilanne.

Kohta jo 2 vuotta tätä.

Ei oikein mikään huvita, enkä saa mitään järkevää aikaiseksi.

Ootko yrittänyt hakea mistään apua tai tukea?

ap

Terapeutti, yksityisellä. Itse hain apua sieltä.

Jos menetetty ei ole lähisukulaisesi tai puolisosi, niin liekö kuitenkin taustalla joku muu masennus.

Ei siihen auta muu kuin aika, asioiden hyväksyminen ja tunteidensa käsittely. Eskapismi vaan hetken helpotus.

Surua ei voi paeta, mutta ajan myötä siitä pääsee irti.

Aika auttaa. Päivä kerrallaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapeutti, yksityisellä. Itse hain apua sieltä.

Mahtaa olla kallista.. Minkä hintaista suunnilleen? Haitko jostain Terveystalo-tyyppisestä paikasta vai mistä löysit terapeutin?

Sururyhmä, pappi (jos olet uskossa), https://vastaamo.fi/

Tuollaisen tapahtuman käsittely ei edellytä pitkää terapiaprosessia. Avausviestissäsi oli kuitenkin aika hälyttävät sanat "ainoan juttukaverin menetys". Miksi hän oli ainoa juttukaverisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea sanoa,

Itselläni on sama tilanne.

Kohta jo 2 vuotta tätä.

Ei oikein mikään huvita, enkä saa mitään järkevää aikaiseksi.

Ootko yrittänyt hakea mistään apua tai tukea?

ap

Itsekseni olen asiaa käsitellyt.

Lähinnä syön suklaata ja kerään ylipainoa.

Erakoidun.

Vierailija kirjoitti:

Jos menetetty ei ole lähisukulaisesi tai puolisosi, niin liekö kuitenkin taustalla joku muu masennus.

Kyseessä on lähisukulainen.

Olen aiemmin sairastanut masennusta ja nämä on tuttuja tuntemuksia. Kuitenkin selkeästi lievempinä ja uskon että voisin tähän itse vielä vahvasti vaikuttaa, kun vain tietäisin miten.

Hassua on se, että koen että olisin sen surun mukamas käsitellyt ja hyväksynyt asian. Ikävä vaivaa kovasti. Lisäksi hän oli sellainen arjen piristysruiske, hänen seuransa toi paljon iloa elämääni.

ap

Vierailija kirjoitti:

Jos menetetty ei ole lähisukulaisesi tai puolisosi, niin liekö kuitenkin taustalla joku muu masennus.

Tämä oli siis ihan hyvällä kirjoitettu. Tarkoituksenani oli saada ap miettimään, että sureeko hän oikeasti juuri tätä juttukaveriaan, vai onko hänellä pohjalla jo masennus, jolloin ainoan juttukaverin menetys pahensi tätä pohjalla olevaa masennusta. Tällöin sururyhmä ei oo oikea paikka vaan pitäisi etsiä paikka, jossa jutella pohjalla olevasta masennuksesta.

Ja aloitusviestistä huomasin, että kyseessä oli ap:n ainoa juttukaveri, ei ilmeisesti lähisukulainen tms.

Ahaa, no oli siis kuitenkin samalla myös lähisukulainen, jolloin surukin lisää masennustaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapeutti, yksityisellä. Itse hain apua sieltä.

Mahtaa olla kallista.. Minkä hintaista suunnilleen? Haitko jostain Terveystalo-tyyppisestä paikasta vai mistä löysit terapeutin?

Sururyhmä, pappi (jos olet uskossa), https://vastaamo.fi/

Tuollaisen tapahtuman käsittely ei edellytä pitkää terapiaprosessia. Avausviestissäsi oli kuitenkin aika hälyttävät sanat "ainoan juttukaverin menetys". Miksi hän oli ainoa juttukaverisi?

Oli ehkä vähän turhan vahva sanavalinta, voin toki niitä näitä jutella monienkin kanssa - hän oli kuitenkin ainut luottoystävä, sellainen jolle pystyi puhumaan kaikesta. Ainut johon pystyi luottamaan että hän kuuntelee ja on läsnä. Olen aina ollut vähän sellainen seinäruusu, joka ei herkästi avaudu ihmisille.

Käytännössä kaikki kaverisuhteeni ovat hiipuneet, kun elämä on kuljettanut erilleen.

Jos mahdollista, ota koira, joka on pakko viedä ulos. Tai sitten vaan pakotat itsesi ulos luontoon, esim. tunniksi päivittäin. Kokeile kaksi viikkoa, tehoaako?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapeutti, yksityisellä. Itse hain apua sieltä.

Mahtaa olla kallista.. Minkä hintaista suunnilleen? Haitko jostain Terveystalo-tyyppisestä paikasta vai mistä löysit terapeutin?

Sururyhmä, pappi (jos olet uskossa), https://vastaamo.fi/

Tuollaisen tapahtuman käsittely ei edellytä pitkää terapiaprosessia. Avausviestissäsi oli kuitenkin aika hälyttävät sanat "ainoan juttukaverin menetys". Miksi hän oli ainoa juttukaverisi?

Oli ehkä vähän turhan vahva sanavalinta, voin toki niitä näitä jutella monienkin kanssa - hän oli kuitenkin ainut luottoystävä, sellainen jolle pystyi puhumaan kaikesta. Ainut johon pystyi luottamaan että hän kuuntelee ja on läsnä. Olen aina ollut vähän sellainen seinäruusu, joka ei herkästi avaudu ihmisille.

Käytännössä kaikki kaverisuhteeni ovat hiipuneet, kun elämä on kuljettanut erilleen.

Ai niin, kiitos paljon vinkkaamistasi kanavista! Näistä luulisi löytyvän apua. Ei käynyt mielessänikään lähteä yksityiselle hakemaan apuja.

ap

Vierailija kirjoitti:

Jos mahdollista, ota koira, joka on pakko viedä ulos. Tai sitten vaan pakotat itsesi ulos luontoon, esim. tunniksi päivittäin. Kokeile kaksi viikkoa, tehoaako?

Lemmikki voisi oikeasti auttaa tai joku muu suuri elämänmuutos. Kun on jotain, että on pakko mennä ja tehdä. Se auttaa.