Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi uusperheissä yritetään väkisin olla "vanhempia" puolison lapsille?
10.04.2017 |
Olen seurannut lähipiirissä paria uusperhettä, samoin paria uusperheblogia. Tilanne on sikäli ajankohtainen, että olen eronnut ja ehkä itsekin jossain vaiheessa uusperheellinen.
Yhtä asiaa vain ihmettelen. Miksi näissä uusperheissä erityisesti naiset yrittävät niin kovasti olla "uusia äitejä" puolisonsa lapsille? Siis oikein hampaat irvessä. Ja sitä sitten itketään, kun ei ne lapset puhukaan surujaan mulle vaan biologiselle äidilleen tai isälleen. Tai jos lapsi loukkaa itsensä tai on sairas, niin itkee isää/äitiä, eikä äitipuoli kelpaakaan lohduttamaan. Että kun ei ne lapset samalla tavalla halaile ja pusuttele kuin omia vanhempiaan.Eikä ilmaise, että on samalla tavalla ollut ikävä. Ja jo nyt kannetaan murhetta siitä, että mahtaakohan niiltä bonuslapsilta tänäkään vuonna tulla äitienpäiväkorttia...
Olen yrittänyt ystäviltäni, jotka tuossa tilanteessa on, kysyä, että miksi he suhtautuu näin. Asettavat ihan hirveitä paineita sille, että sen uusperheen pitäisi olla kuin ydinperhe ja eri vanhemmista syntyneiden lasten pitäisi pitää toisiaan sisaruksina ja heitä vanhempinaan. Vastaukseksi olen saanut vaan, että kun uusperhe on uusi ydinperhe ja onhan he nyt hyvänen aika myös vanhempia näille puolisonkin lapsille.
Miksi tästä otetaan niin kovia paineita? Koska selvää on, että se uusperhe ei ole näiden aiemmista liitoista syntyneiden lasten ydinperhe. Heillä ei sitä ydinperhettä enää ole. Ja se äidin/isän kumppani ei ole lasten uusi vanhempi. Hänestä voi hyvässä tilanteessa, jos henkilökemiat osuu yhteen ja kaikki sujuu muutenkin kitkattomasti, tulla tärkeitä aikuisia puolisonkin lapsille. Mutta biologista isää/äitiä he eivät voi korvata. Eikä tarvitsekaan. Ja jos läheistä suhdetta ei synny, sitä ei sitten vaan synny. Hampaat irvessä sitä ei saa aikaiseksi.
Tuntuu, että varsinkin lapsille sälytetään hurja paine tuollaisessa tilanteessa. Heidän pitäisi yhtäkkiä alkaa halailla ja pusutella ja tykätä ja kaivata aikuista, jota he eivät ole saaneet itse elämäänsä valita. Jotenkin ihan kummallista.
Miksei voida vaan hyväksyä, että se uusperhe on uusperhe. Että se on erilainen kuin ydinperhe. Ja se voi silti olla ihan hyvä kokoonpano. Että lasten suhde vanhempansa uuteen kumppaniin ei ole sama, kuin suhde vanhempiin. Miksei näistä suhteista anneta muodostua sellaisia, kuin niistä muodostuu? Näinhän käy esim. ystävyyssuhteissa - joistakin ihmisistä tulee sydänystäviä, joidenkin kanssa ollaan vaan kavereita tai tuttuja.
Tunnen monia eroperheitä. Vaikka lasten suhde vanhempansa uuteen kumppaniin olisi ihan hyvä (aina ei ole), ei silti missään ole sellaista tilannetta, jossa se uusi kumppani olisi ihan vastaava kuin oma äiti/isä.
Voitaisiin myös lanseerata uusperheiden päivä. Tai tärkeän aikuisen päivä. Silloin voitaisiin kouluissa ja päiväkodeissa askarrella kortteja näille uusperheen uusille aikuisille tai muille elämässä tärkeille ihmisille, kummeille, tädeille, sedille, naapureille, harrastusten valmentajille, jne. Poistuisi ne paineet saada se äitien/isänpäiväkortti.
Kommentit (70)
Minä - lapseton nainen - olin yhdessä miehen kanssa, jolla oli pari pientä lasta. Minä puhuin mielelle monta kertaa, että en halua ryhtyä lapsille kakkosäidiksi, sillä lapsilla on jo äiti. Puhuin miehelle monta kertaa, että emme voi olla kuin ydinperhe eikä meillä voi olla ydinperheen säännöt ja käytännöt. Miehelle tämä ei millään kelvannut. Hän vaati ja vaati että huolehdin lapsista kuin omistani huolehtisin, järjestän menoni lasten menojen mukaan (kuten ydinperheen äiti tekisi) jne. Eli tuo vaatimus olla kuin ydinperhe tuli mieheltä. No, emme ole yhdessä enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP tosiaan: miten paljon pistäisit uuden naisesi hoitamaan ja huoltamaan lapsia? Tästä se varmaan tulee. (Naisilla taas ehkä oletetaan miehen pitävän mm. kuria, ehkä olevan se taloudellinen turvakin.)
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut edes lukea. Ehkä naiset jaksaa yrittää mikä on parempi kuin uusperheen miehet, jotka eivät jaksa välittää yhtään. Kysytään vaan että koska lapset olisi taas isällään kun ei niitä jaksa...
Mutta miksi pitää niin kamalasti yrittää? Ei mikään ihmissuhde syvene vaan sillä, että kun mä nyt haluun, että musta tykätään. Siis toki tulee olla ystävällinen ja tarvittaessa jämäkkä, jne. Mutta miksi pitää väkisin yrittää osallistua esim. lapsen koulunkäynnistä päättämiseen ja muihin sellaisiin asioihin, jotka kuuluvat lasten vanhemmille?
Eikö voi vaan olla oma itsensä, antaa toisille tilaa siinä uusperheessä, ottaa itselle oma tilansa, ja toivoa, että hyvä tästä tulee? Ja jos ei sitten muodotuneet mitkään lähimmät välit ikinä, niin se ei sitten näiden ihmisten kanssa ollut mahdollista.
No siinä on sellainen pointti, että jos ei ole "kuin äiti/isä" sille lapsipuolelle, tuntee väkisinkin olonsa jonkinverran ulkopuoliseksi omassa kodissaan. Ja se ei pidemmän päälle toimi.
Vai jaksaisitko itse asua vuodesta toiseen jonkun kanssa, josta et aidosti välitä tai ehkä edes pidä? En minä ainakaan.
Eli sitä on avattava omat tunteensa ja toivottava, että niihin vastataan. Lapsilla on kyllä kyky pitää suurimmasta osasta aikuisia, jos biologiset vanhemmat eivät torppaa suhdetta.
Vierailija kirjoitti:
AP tosiaan: miten paljon pistäisit uuden naisesi hoitamaan ja huoltamaan lapsia? Tästä se varmaan tulee. (Naisilla taas ehkä oletetaan miehen pitävän mm. kuria, ehkä olevan se taloudellinen turvakin.)
Minun mielestäni lapsia hoitavat ja huoltavat lähtökohtaisesti heidän vanhempansa. Hyvä, jos se uusi puoliso voi joskus auttaa - katsoa lapsia joskus yhden illan, jos näiden vanhemmalle tulee työmeno, tms. Mutta minusta perusperiaate on se, että lasten vanhemmat kokkaa näille ruoan, huoltaa vaatteet, vie hoitoon/harrastuksiin, päättää lapsiin liittyvistä asioista, jne. Ja on ihan ok, jos se uusi puoliso ilmoittaa, että mulla onkin sinä iltana harrastus, en voi katsoa lapsiasi silloin. Siinä tilanteessa kysytään lasten toista biologista vanhempaa, isovanhempaa, tms apuun.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska on jatkuva ristiriita elää jäsenenä perheessä, joka ei ole perhe.
Jos vanhempani eroaisivat ja jommallekummalle tulisi uusi kumppani, hän ei todellakaan olisi uusi isäni/äitini. Henkilöstä riippuen voisi läheiseksi ihmissuhteeksi muodostua, mutta mikään vanhempi ei huoltajani uusi kumppani minulle olisi enkä myöskään kohtelisi täysin uutta ihmistä sellaisena. Pitäisin outona, jos olettaisi, että alkaisin häntä maagisesti äitinäni/isänäni rakastaa.
-15v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No siinä on sellainen pointti, että jos ei ole "kuin äiti/isä" sille lapsipuolelle, tuntee väkisinkin olonsa jonkinverran ulkopuoliseksi omassa kodissaan. Ja se ei pidemmän päälle toimi.
Vai jaksaisitko itse asua vuodesta toiseen jonkun kanssa, josta et aidosti välitä tai ehkä edes pidä? En minä ainakaan.
Eli sitä on avattava omat tunteensa ja toivottava, että niihin vastataan. Lapsilla on kyllä kyky pitää suurimmasta osasta aikuisia, jos biologiset vanhemmat eivät torppaa suhdetta.
Tuota en nyt ymmärrä. Että joko olen kuin isä/äiti tälle lapselle tai olen ulkopuolinen - ei en voi oikein ymmärtää tuota ajatusta. Eikö voi vaan olla yksi jäsen siinä perheessä? Ei isä eikä äiti, aikuinen toki, mutta ei lapsen vanhempi. Jos tuohon uusperhekuvioon ryhtyy täytyy vaan hyväksyä, että pitää löytää jokin muu aikuisen rooli siinä perheessä kuin lapsen isän tai äidin rooli. Mikä se rooli on, se on kiinni siitä aikuisesta ja lapsesta.
Eikä se sulje pois sitä, etteikö lapsesta voisi silti välittää.
Mielestäni lapsetkin ovat yksilöitä. Joidenkin ihmisten kanssa synkkaa, toisten ei. Ei voi lähtökohtaisesti olettaa, että kaikki lapset pitävät kaikista aikuisista. En minäkään päiväkodissa pitänyt kaikista hoitajista tai koulussa kaikista opettajista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP tosiaan: miten paljon pistäisit uuden naisesi hoitamaan ja huoltamaan lapsia? Tästä se varmaan tulee. (Naisilla taas ehkä oletetaan miehen pitävän mm. kuria, ehkä olevan se taloudellinen turvakin.)
Minun mielestäni lapsia hoitavat ja huoltavat lähtökohtaisesti heidän vanhempansa. Hyvä, jos se uusi puoliso voi joskus auttaa - katsoa lapsia joskus yhden illan, jos näiden vanhemmalle tulee työmeno, tms. Mutta minusta perusperiaate on se, että lasten vanhemmat kokkaa näille ruoan, huoltaa vaatteet, vie hoitoon/harrastuksiin, päättää lapsiin liittyvistä asioista, jne. Ja on ihan ok, jos se uusi puoliso ilmoittaa, että mulla onkin sinä iltana harrastus, en voi katsoa lapsiasi silloin. Siinä tilanteessa kysytään lasten toista biologista vanhempaa, isovanhempaa, tms apuun.
ap
Tämähän nyt olisi ihan sulaa hulluutta.
Tottakai sitä yritetään olla perhe, vastuineen ja velvollisuuksineen ja oikeuksineen. Ei se lapsillekaan ole kiva, jos kotona on joku "isän vaimo" tai "äidin mies", johon ei voi luottaa. Lapsien etu on välittävät, turvalliset aikuiset, siten he saavat turvallisen ja tasapainoisen kodin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä inhoan äitipuoltani eikä isäkään siitä enää välitä. Kunhan päästäisiin eroon koko noita-akasta.
kuka typerys lähtee toisten lasten äiti/isäpuoleksi etenkin jos oikea äiti/isä elossa? Täysin vapaita naisia ja miehiä kaikissa ikäluokissa Suomi pullollaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin seurustelin lapsettomana miehen kanssa, jolla oli jo lapsia. Kyllä se tuli siltä mieheltä se tarve olla perhettä. Minä olisin opiskelijana hyvin voinut puuhata omiani hänen lapsiviikonloppuina. Mies sitä perheleikkiä halusi. Sitten kun muutettiin yhteen, minähän ne ruuat ym tein, ja jos mies oli jossain, hoidin vanhemman roolin sillä välin. Ei pienten lasten kanssa voi vain nostaa käsiä ilmaan, ja katsoa muualle.
On aika hankalaa, kuluttavaa ja raskasta elää vieraiden ihmisten kanssa. Siis ei ne uusperheen puolisot ja lapset toisilleen kuitenkaan mitään alivuokralaiskämppiksiä ole. Jos suhde ei toimi, se ei toimi, ja siitä seuraa niin paljon hankaluuksia, että se on pakko saada toimimaan.
Ja vaikka mikään ihmissuhde suhde ei syvene "vaan sillä, että kun mä nyt haluun, että musta tykätään", ei se taatusti lähene silläkään keinola, että joku päättää, ettei halua, että hänestä tykätään. Tai ettei kiinnosta. Syventämisen eteen on tehtävä töitä. Sine qua non.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No siinä on sellainen pointti, että jos ei ole "kuin äiti/isä" sille lapsipuolelle, tuntee väkisinkin olonsa jonkinverran ulkopuoliseksi omassa kodissaan. Ja se ei pidemmän päälle toimi.
Vai jaksaisitko itse asua vuodesta toiseen jonkun kanssa, josta et aidosti välitä tai ehkä edes pidä? En minä ainakaan.
Eli sitä on avattava omat tunteensa ja toivottava, että niihin vastataan. Lapsilla on kyllä kyky pitää suurimmasta osasta aikuisia, jos biologiset vanhemmat eivät torppaa suhdetta.
Tuota en nyt ymmärrä. Että joko olen kuin isä/äiti tälle lapselle tai olen ulkopuolinen - ei en voi oikein ymmärtää tuota ajatusta. Eikö voi vaan olla yksi jäsen siinä perheessä? Ei isä eikä äiti, aikuinen toki, mutta ei lapsen vanhempi. Jos tuohon uusperhekuvioon ryhtyy täytyy vaan hyväksyä, että pitää löytää jokin muu aikuisen rooli siinä perheessä kuin lapsen isän tai äidin rooli. Mikä se rooli on, se on kiinni siitä aikuisesta ja lapsesta.
Eikä se sulje pois sitä, etteikö lapsesta voisi silti välittää.
Mielestäni lapsetkin ovat yksilöitä. Joidenkin ihmisten kanssa synkkaa, toisten ei. Ei voi lähtökohtaisesti olettaa, että kaikki lapset pitävät kaikista aikuisista. En minäkään päiväkodissa pitänyt kaikista hoitajista tai koulussa kaikista opettajista.
Jos sitä asetelmaa korostetaan koko ajan, että et ole lapselle yhtään mikään, ei sitä voi oikeasti ja aidosti välittää. Kyse ei ole siitä, että oikeasti kuvitellaan olevan äiti tai isä, mutta perheessä nyt vaan ollaan yhdessä, kasvatetaan yhdessä, ollaan vastuussa yhdessä. Perheessä voi olla muitakin lapsia, ja ne kasvatuslinjat täytyy vetää yhdessä, muuten ollaan asetelmassa "sun lapset, mun lapset, sun säännöt, mun säännöt" ja lopputuloksena katkeria lapsia.
Ja etenkin pieni lapsi kyllä kiintyy turvallisiin, ystävällisiin aikuisiin.
Vierailija kirjoitti:
Koska on jatkuva ristiriita elää jäsenenä perheessä, joka ei ole perhe.
Mutta jos siihen kuvioon ryhtyy, se täytyy vaan hyväksyä.
Se on sitten vaan yksi ristiriita elämän monien ristiriitojen joukossa. Jonkun täytyy hyväksyä, että on nainen, vaikka ei saisi lapsia. Jonkun täytyy hyväksyä, että on mies, vaikka ei pystyisi seksiin. Jonkun täytyy hyväksyä, että elämä voi olla ihan hyvää, vaikkei olisi työtä tai elämänkumppania tai omakotitaloa tai mikä nyt kenelläkin on se kipupiste. Jonkun täytyy hyväksyä, että on ihan täydellinen ihminen, vaikkei olisi toista kättä tai jalkaa tai olisi halvaantunut tai syvästi masentunut, tms.
Vierailija kirjoitti:
Minä - lapseton nainen - olin yhdessä miehen kanssa, jolla oli pari pientä lasta. Minä puhuin mielelle monta kertaa, että en halua ryhtyä lapsille kakkosäidiksi, sillä lapsilla on jo äiti. Puhuin miehelle monta kertaa, että emme voi olla kuin ydinperhe eikä meillä voi olla ydinperheen säännöt ja käytännöt. Miehelle tämä ei millään kelvannut. Hän vaati ja vaati että huolehdin lapsista kuin omistani huolehtisin, järjestän menoni lasten menojen mukaan (kuten ydinperheen äiti tekisi) jne. Eli tuo vaatimus olla kuin ydinperhe tuli mieheltä. No, emme ole yhdessä enää.
Ymmärrän kantasi hyvin. Lasten isän ja äidin kuuluu olla heille isä ja äiti, ei sinun. Heidän kuuluu luoda lapsille ne säännöt ja käytännöt ja joustaa menoistaan, ei sinun. Juuri näin se menee.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP tosiaan: miten paljon pistäisit uuden naisesi hoitamaan ja huoltamaan lapsia? Tästä se varmaan tulee. (Naisilla taas ehkä oletetaan miehen pitävän mm. kuria, ehkä olevan se taloudellinen turvakin.)
Minun mielestäni lapsia hoitavat ja huoltavat lähtökohtaisesti heidän vanhempansa. Hyvä, jos se uusi puoliso voi joskus auttaa - katsoa lapsia joskus yhden illan, jos näiden vanhemmalle tulee työmeno, tms. Mutta minusta perusperiaate on se, että lasten vanhemmat kokkaa näille ruoan, huoltaa vaatteet, vie hoitoon/harrastuksiin, päättää lapsiin liittyvistä asioista, jne. Ja on ihan ok, jos se uusi puoliso ilmoittaa, että mulla onkin sinä iltana harrastus, en voi katsoa lapsiasi silloin. Siinä tilanteessa kysytään lasten toista biologista vanhempaa, isovanhempaa, tms apuun.
ap
Pyykkiä pitää pestä, oli uusioperhe tai ei, miksi ne lapsipuolen vaatteet ei mene siinä samalla? Ruokaa pitää laittaa, oli uusioperhe tai ei, eikö se lapsipuoli voi syödä siitä samasta? Vai meneekö se niin, että lapsen ollessa miehellä, mies kokkaa ja pesee pyykit ja sinä peset omat vaatteesi ja teet omat ruokasi?
Mun mielestä äitipuolikin saa ilmaista mielipiteensä lapsen asioihin, sillä lapsen iästä riippuen sillä on vaikutusta sen äitipuolenkin elämään. Kai sitä nyt aikuiset ihmiset voi tästä asiasta keskustella niinkuin ihmiset?
Jos miehelläni olisi lapsia aiemmasta suhteestaan, tekisin kyllä selväksi etten ole mikään äiti.
Kyllä minun kodissani minne nää lapset tulee on säännöt ja niitä kuunnellaan. Ei täällä rivastella, siivotaan esm askartelun jäljet, puhutaan nätisti.
Koitan myös opettaa käytännön juttuja jotka näyttää uupuvan, liiallisen hemmottelun ansiosta.
Ja pakkohan mun on pitää huolta, et on ruokaa ja puhtaat vaatteet,kansalaisvelvollisuus. Mikää äitipuoli en ole vaan kaveri.
Mut mitään isompaa en tee,esm alan maksaa lasten menoja, hankkimaa mitää isoa, pientä voin ostaa yms.
Ruuat pyrin ostamaan myös silloin tällöin.
Perushuushollin hommat hoidan kuitenkin minä.
Alue: Aihe vapaa
En jaksanut edes lukea. Ehkä naiset jaksaa yrittää mikä on parempi kuin uusperheen miehet, jotka eivät jaksa välittää yhtään. Kysytään vaan että koska lapset olisi taas isällään kun ei niitä jaksa...