Tottuuko tatuointiin?

Omalta kohdaltani voin vastata, että kyllä tottuu. Tatuoinnit on tarkkaan harkittu sillä ajatuksella, että niiden kanssa on mukava loppuelämä viettää.

Itse en kuviani tavallaan huomaa, tiedostan toki, mutta esim. jos joku jää niitä tuijottamaan niin en heti hoksaa tuijottamisen syytä.

Yli 20 vuotta kantanut kuviani. Ihan aluksi hämmennyin jopa yllättävistä peilikuvista, esimerkiksi näyteikkunassa tai kaupan sovituspeilissä vilahtavasta näystä. Äkkiä siihen tottui enkä enää edes muista koko kuvia, kuten en ajattele napaani, varpaanvälejäni tai päälakeani. Ne ovat osa minua.

Vanhin tatuointini on "vasta" seitsemän vuotta vanha, mutta joskus oikein säikähdän, kun näen sen peilistä. Niihin siis on tottunut niin, että ei niiden olemassaoloa edes tiedosta mitenkään. 

Vanhimmat tatuointini ovat muistaakseni 26 vuotta sitten otettuja. Olen aivan tottunut. Eivät haittaa, en aio ikinä poistaa.

Omistani vanhimmat ovat kohta 20-vuotiaita, tosin nämä vanhat ovat pienehköjä ja yleensä vaatteiden peitossa. Viimeisimmät sen sijaan eivät, ja ihan uusimpia vielä jonkun verran "vierastan". Siinä vuoden vaiheilla alan yleensä tottumaan niiden näkemiseen esim. peilissä. Vanhimpien kanssa sama juttu kuin arpien tai luomien, en noteeraa niitä ollenkaan, koska ovat jo niin osa minua.

Itse tottuu kyllä, mutta muut eivät niinkään. Tuijotusta, kommentointia, sitä riittää.

Ei totu. Yhtä rumalle ne näyttää vielä kymmenen vuoden jälkeen tuossa puolison vartalolla.

Mulla on ollut kuvat käsissä kohta 20 v. Ei niitä mitenkään erityisesti ajattele. Siinä ne on. Nyt tää kuvien ottaminen on niin yleistä et mitäpä niitä sen ihmeemmin pohtimaan. Ja kun kesä tuleen niin paljon tulee taas tatskoja näkyviin.