Lue keskustelun säännöt.
Hirveä (esi)murrosikäisen tytön käytös :(
08.04.2017 |
Äitinä siis täältä kirjoittelen. Ehdotin että tekisi teeleipiä ja sanoikin että hyvä ehdotus... sitten kun ei saanut kunnolla taputeltua hyvänmuotoiseksi alkoi tuittuilu; näytti hermostuneelta, taputteli normaalia kovempaa, valitti "ethän sä pannu näihin kaikkiin saman verran jauhoja [siihen päälle]". Sitten kun taikinaa oli tarttunu sormiin ravisteli niitä käsiä nii että taikinaa lensi jonnekin.
Valitin käytöksestä ja hän sanoi että miks aina valitan että tuittuilen ja jotain muuta en muista. Odotin vähän ja kävin kysymässä joko olet miettinyt oliko tuo asiallista käytöstä. Tyttö siihen tuohtuneella äänensävyllä: "ei varmaan ollu, eihän täällä saa olla edes oma itsensä, pitää olla..." (ja näytti iloista ilmettä). Sanoin siihen, että oo sitten jos kerran tuollainen olet. Ja lähdin pois (itkua nieleskellen). Itse olen hyvin surullinen ja pettynyt.
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
Huomasitteko muuten että te itse kiellätte minun tunteeni. Eli otin itseeni tytön käytöksestä ja siitä tuli sitten tunnetta. Mitä minun pitäisi tehdä? Olla ottamatta itseeni? Muuttua? No neuvoja sitten siihen?
ap
-löysätä nutturaa
-suhtautua lapseen lempeämmin
-olla ottamatta itseesi pienestä
-olla vakaa jaturvallinen aikuinen jota vastaen teini saa kimpoilla (koska sen päässä tapahtuu tällä hetkellä ja lähivuosina sellaisia muutoksia ettei sillä itsellä ole kykyä niitä asioita joka kerta järkevästi ajatella!!)
-huumorintajulla selviää paljosta
-valitse taistelusi eli teeleivistä on turha ottaa itseensä, siinä vaiheessa kun/jos tulee kuvioihin päihdekokeilut ja muut sekoilut, tarviit tosiaan voimia ja kykyä laittaa stoppia ja rajoja...
terv. 15-vuotiaan äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huomasitteko muuten että te itse kiellätte minun tunteeni. Eli otin itseeni tytön käytöksestä ja siitä tuli sitten tunnetta. Mitä minun pitäisi tehdä? Olla ottamatta itseeni? Muuttua? No neuvoja sitten siihen?
ap
Ei kukaan kiellä tunteitasi, oli vaan todella huvittava esimerkki kun siinä lapsen käytöksessä ei ollut mitään kauheeta. Jos olisit kirjoittanut viestin tyyliin:
"Miten oppisin hyväksymään lapseni teini-ikään kuuluvat mielialan äkkinäiset muutokset ja oppisin paremmin tukemaan hänen kykyään vastaanottaa vastoinkäymisiä?" Ja tähän perään antamasi esimerkki.
olisit ehkä saanut rakentavampia vastauksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja muille: tajusin kyllä kirjoitettuna, että eipä tuo niin kauheaa ollut vrt. muuta murrosikäisen käytöstä, mitä olen kuullut ja nähnyt. Tyttö tosin toisinaan suoraansanottuna KARJUU.
ap
Voi hellanlettas, ihanko KARJUU? Mikäs vässykkä sä oikeen oot kun et huuda lujempaa? Meillä ei alamittaiset huuda mulle, koska mä huudan taatusti lujempaa. Ovat joskus yrittäneet, mutta luovuttivat kun vastassa oli kovempi luu.
Tä? Miks mä aikuisena ihmisenä alentuisin teinin tasolle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huomasitteko muuten että te itse kiellätte minun tunteeni. Eli otin itseeni tytön käytöksestä ja siitä tuli sitten tunnetta. Mitä minun pitäisi tehdä? Olla ottamatta itseeni? Muuttua? No neuvoja sitten siihen?
ap
Sinä olet se aikuinen, ja koska olet täällä saarnaamassa soveliaista tavoista näyttää tunteita, niin vinkiksi: ainakaan minusta sovelias tapa työstää tunteita ei ole nimittää oman lapsen käytöstä hirveäksi kun kyse on ihan tavallisesta teinistä, ja sulkea silmät kun tulee vähän kritiikkiä.
Kuulostaa siltä että lapsesi oli ihan oikeassa, tunteita ei saa teillä näyttää. Karjuminen saattaa johtua siitä että ylihän ne tunteet tulevat kun teinistä on kyse, vaikka niitä kuinka yrittäisi tukahduttaa.
Ei ole mikään itkun aihe joku teinin tuuskahdus: ei niitä teinin tunteita tarvitse ottaa omaksi taakakseen.
Vierailija kirjoitti:
Joo, murrosiässä riittää sitä temperamenttiä. Karjutaan, kiroillaan, paiskotaan ovia, itketään, lukittaudutaan huoneeseen, arvostellaan, potkitaan, heitellään, tiuskitaan, tuittuillaan, hypitään, kiljutaan.... jos vaikka mitä eläimellistä elehtimistä pidetään. Se on normaalia murrosikää, älä reagoi siihen äläkä tee draamaa. Ymmärtäväinen hymy, rauhallinen asioista juttelu (huudon jälkeen varsinkin), kannustus, tuki ja rakastavat rajat - niiden avulla pääsette yli kuohuntavuosista.
Kiitos. Olen kovasti miettinyt, kun opettajalta on tullut viestiä lapsen epäasiallisesta käytöksestä. Ja opettaja antaa siitä palautetta tytölle. Välillä on tuntunut, että opettaja ei ymmärrä että lapsella on murrosikä. Olenkin kirjoittanut hänelle, että murrosiän merkkejä näkyy kotona. Välillä tuntuu, että siinä on häilyvä, puuttuuko koulu lapsen huonoon käytökseen vai lapsen persoonallisuuteen. Näyttisi siltä, että hyvin vähän saa kyseenalaistaa ja tietynlaisesta faktojen esiintuomisesta koulun aikuiset loukkaantuu.
Toki siellä myös huonoa käytöstä on, mutta pitää miettiä millaista käytöstä sallii kotona. Voi olla että kotona sallitaan sitten enemmän, mutta ehkä se ei haittaa.
No yritän kasvattaa kuorta ja pitää paremmin pokkaani. Ja sitten siitä tilanteesta mikä oli tytön kanssa, kyllä mielestäni pidinkin hermoni eli en näyttänyt että loukkaannuin.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja muille: tajusin kyllä kirjoitettuna, että eipä tuo niin kauheaa ollut vrt. muuta murrosikäisen käytöstä, mitä olen kuullut ja nähnyt. Tyttö tosin toisinaan suoraansanottuna KARJUU.
ap
Voi hellanlettas, ihanko KARJUU? Mikäs vässykkä sä oikeen oot kun et huuda lujempaa? Meillä ei alamittaiset huuda mulle, koska mä huudan taatusti lujempaa. Ovat joskus yrittäneet, mutta luovuttivat kun vastassa oli kovempi luu.
Tä? Miks mä aikuisena ihmisenä alentuisin teinin tasolle?
Siksi, että sitä teini selvästi kaipasi. Oikeaa tunteiden näyttöä myös vastapuolelta. MIkään ei nimittäin ole niin ärsyttävää kuin se, että kun itse tekee mieli paiskoa tavaroita, huutaa ja purkaa patoutunutta energiaa, niin vastapuoli vaan hymistelee, että "voi voi sentään, mikäs se nyt noin harmittaa, lässyti lässyti lässyn lää...".
Vierailija kirjoitti:
Huomasitteko muuten että te itse kiellätte minun tunteeni. Eli otin itseeni tytön käytöksestä ja siitä tuli sitten tunnetta. Mitä minun pitäisi tehdä? Olla ottamatta itseeni? Muuttua? No neuvoja sitten siihen?
ap
Joo mut sä oot aikuinen. Osaat jo käsitellä tunteitasi, toisin kuin hormonimyrskyissä elävä teini, jonka otsalohko ei ole vielä tarpeeksi kehittynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon kyllä AP:n kanssa samaa mieltä aika lailla... Miksi lapsen pitäisi saada käyttäytyä huonosti ja olla epäkunnioittavaa vanhempiaan tai muitakaan ihmisiä kohtaan. Suomessa kasvatetaan lapsia kuin he olisivat vanhempia, jotka saavat määrätä kaikesta jne. Mielestäni haistattelu ja kiroilu ei kuulu kenenkään normaaliin käytöksee, olipa teini tai ei. Teoistaan tulee ottaa vastuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
voi luoja :) Päivän paras.
toiv. provo sentään, muuten käy tyttöäs sääliksi. Sille tulee vielä hermoromahdus, jos sen pitää aina vaan hymyillä ja leipoa äidin kans teeleipiä lauantaina aamutuimaan.
Mieti ap hetki vakavasti, miksi ns. kympin tytöillä on niin paljon alisuorittamista, anoreksiaa, itsetuhoa, viiltelyä jne. Se ei ole oikeasti vitsin asia.
Toinen juttu on sitten se, että sä et voi koskaan oikeasti olla läheinen oman lapsesi kanssa, jollei teillä voi kotona olla oma itsensä ja vaikka haistattaa peet äidin teeleiville.
Tv. esimurkun tytön äiti
Eli epäasialliseen käytökseen ei tule puuttua?!? Jos koululta on puututtu epäasialliseen käytökseen, niin kotonako pitää antaa olla ihan "herttainen" oma itsensä? Eli jos tyttö sanoisi, laita vittuun ne perkeleen teeleipäs, niin pitäisikö sanoa vaan että OK?
Vai miten? Toinen juttu, jos tyttö saisi päättää, hänhän olisi koko ajan kännykällä. Se on ilmeisesti "omana ittenään" olemista, pitääkö antaa vaan olla?
ap
En tiiä, onko tämä ihan radikaali ajatus, mutta sille teinille voi kyllä sanoa, että kiroilulla ja huutamisella ei saa mitään aikaan ja että se on huonoa käytöstä. Lisäksi siltä teiniltä voi ihan kysyä, että mikäs sua noin harmittaa.
Ja noh, nykyajan teineille se kännykkä on vähän kuin kasvanut siihen käteen kiinni, joten sille on ihan hyvä asettaa jonkinlaisia rajoja. Ja tuskinpa se sun tyttö ihan koko ajan nenä kiinni ruudussa on, jos lähtee mukaan yhteisiin leipomishetkiin. Kannattaa jatkossakin järjestää noita yhteisiä hetkiä ja niiden lomassa kehua ja jutustella. Olisi niin tärkeää, että se teini ymmärtäisi, että kotona voi turvallisesti näyttää tunteita ja että kotona saa olla oma itsensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla ei ole kaikkki muumit laaksossa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kotona pitää saada näyttää kaikki tunteet. Saada suuttua ja kiukutella. Mulla oli ihan hyvä lapsuus muuten, mutta mun äiti oli just tuollainen mielensäpahoittaja. Koskaan ei voinut riidellä, huutamisesta puhumattakaan. Se oli aivan kamalaa ja jätti muhun jälkensä. Vieläkin usein tuntuu etten uskalla ilmaista rehellisesti kielteisiä tunteita.
Vierailija kirjoitti:
No niin, selvittiin. Lapsi oli muuttunut ihan erilaiseksi ja sain puhuttua, että sinä et ole se miten käyttäydyit, vaan käyttäydyit tunteen (ärtyneisyys) takia niin. Sitten tyttö, niin se oli tunne, eikö tunteita saa näyttää? Sanoin joo, mutta ne kannattaa/voi sanoa. Tyttö: se on vaikeaa. Ja näyttämisestä sanoin, että voi näyttää sopivalla tavalla ja esimerkkejä, mitkä ovat epäsopivia tapoja.
ap
Lapsi parka. Ongelma olet sinä, ei hän eikä hänen käytöksensä. Joutuu varmaan aikanaan terapiaan kun tajuaa miten oudossa kasvuympäristössä on elänyt. Lapsesi on viisaampi kuin sinä.
Luulin otsikon perusteella että tyttö olisi tehnyt jotain kamalaa kuten tullut kännissä 20v poikaystävänsä kyydillä kotiin, lyönyt pikkuveljeä, haistattanut p-skat äidille ja alkanut rikkoa kämppää.
http://www.vauva.fi/artikkeli/lapsi/kasvatus/asiantuntija_lopeta_motkot…
Tämä oli hyvä juttu, yritän enemmän toteuttaa tätä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Kotona pitää saada näyttää kaikki tunteet. Saada suuttua ja kiukutella. Mulla oli ihan hyvä lapsuus muuten, mutta mun äiti oli just tuollainen mielensäpahoittaja. Koskaan ei voinut riidellä, huutamisesta puhumattakaan. Se oli aivan kamalaa ja jätti muhun jälkensä. Vieläkin usein tuntuu etten uskalla ilmaista rehellisesti kielteisiä tunteita.
Mun äiti on samanlainen. Jos sille sanoi murrosiässä vaikka vähän väsyneenä jotenkin äreästi esim. "odota nyt hetki" niin se saattoi aloittaa tuntikausia kestävän nalkutuksen että kuinka juuri käytiin viikonloppuna ostamassa tytölle uusia vaatteita ja nyt se on jo sen unohtanut, ihan turhaan ostettiin kun ei kiitollisuus tuon kauempaa kestänyt. Ja tietenkin piti vielä lietsoa itsesääliä alleviivaamalla sitä miten vähistä rahoistaan (äiti oli keskituloinen) äiti laittoi viimeiset roposensa tytön vaatteisiin ja miten on niin hyvä äiti kun ei koskaan osta itselleen mitään (kyllä osti) mutta tyttö on niin kiittämätön.
Eli jos et ollit 24/7 iloinen ja hymyilevä niin olit kiittämätön ja ilkeä lapsi joka ei olisi ansainnut uusia vaatteitaan (ja meillä ostettiin vain tarpeeseen).
Tästä ketjusta on jo kymmenen päivää,mutta sattui nyt silmiini. Kyllä mun on myönnettävä, että olen käyttäytynyt ja tulen varmasti käyttäytymään samoin kuin ketjun aloittaja.
Tyttäreni hermostuu helposti ja korottaa ääntään, alkaa haukkua, kirota ja nimitellä, eikä hän välitä, ollaanko jossain ihmisten ilmoilla. Yritän hillitä käytöstä ensin rauhallisesti, sitten vähän korotan itsekin ääntä ja sanon tiukemmin. Ei tällä yleensä ole kuitenkaan mitään vaikutusta, joten jätän sitten siihen. Tänään en tajunnut lopettaa, vaan sanoin, että nyt mä lähden täältä (missä oltiin asioimassa), että en ala tollasta törkeetä käytöstä kuuntelemaan ja että tule perästä autoon. Autossa en riidellyt, mutta tytär haukkui minut maasta taivaaseen.
En vaan pärjää näissä tilanteissa ja jälkikäteen on tosi paha mieli, kun en pystynyt tukemaan lastani vaikeassa tunnetilassa. Olisi pitänyt heti varhaisessa vaiheessa perääntyä ja pyytää anteeksi, että tyhmiä kysymällä suututin hänet. Aika vaikeeta on.
Kasvata sitä kuortas. Ihan oikeasti. Ei ole normaalia, että aikuinen nainen itkua nieleskellen ja pettyneenä poistuu paikalta, jos esiteini kiukuttelee teeleipien leipomisesta. Jotain realismia nyt hei kehiin. Miksei lapsesi saa olla sellainen kuin on, vaan joku sun ideaalimuottiin tungettu "ingalssin laura" kiltisti essussaan tottelemassa?
MIks sä valitit ja rupesit sitä tenttaamaan käytöksestä? Jos tilanne jo meni ohi, niin pitikö alkaa sohimaan vielä vähän lisää? Odotitko, että lapsi nöyrtyy ja alkaa pyytelemään äitikullalta anteeksi? Vai mikä siinä sulla noin niinkuin oli tavoitteena? Tyypillistä naisen käytöstä alkaa kaivelemaan kaikki uudelleen ja uudelleen ja uudelleen.