Näin tänään tuholaistorjujan auton talomme pihassa
Kommentit (36)
Meilläkin käy muutaman kerran vuodessa. Rottia hävittävät piha-alueilta (koska jotkut ei osaa laittaa roskiaan roska-astiaan...).
Luteita jos on, niitä voi tulla hetkenä minä hyvänsä, kun joku kantaa taloon ulkomaanreissun tuliaisena tai vaikka kierrätetyn sohvan tai patjan mukana, kirpparivaatteissa tms. Myös Suomessa on nykyään kuulemma hirveästi luteita ihan omaa kantaa, joka vain leviää sekin. :( Minuakin pelottaa, milloin osuu epäonni omaan taloyhtiöön, kun niistä koko ajan uutisoidaan enemmän.
Itse soittaisin varmuudeksi isännöitsijälle ja kysyisin asiasta suoraan. Yhden asunnon myrkytys ei auta mitään luteisiin, ne kyllä leviävät. Jos epäilyttää, pakkaa varalta jo vaatteita ym tavaroita niin, että on helppo tarvittaessa viedä vaikka saunaan eikä pääse niihin pesiytymään. Tarkkaile lakanoita ja patjaa säännöllisesti, onko niissä luteen tekemiä pilkkuja. Mitä aikaisemmin ne huomaa ja myrkyttää, sitä varmemmin niistä pääsee eroonkin.
Toisaalta, onhan myös mahdollista, että sinulla on uusi naapuri, ammatiltaan tuholaistorjuja, ja kyseessä hänen työautonsa. ;) Toivotaan parasta.
Kannattaako heti ajatella lutikoita tai torakoita? Saattoihan se olla vaikka turkiskuoriaisten takia??
En ainakaan mun kämpästä löytänyt mitään...
Tuholaisiksi minun ymmärtääkseni lasketaan myös seuraavat elämänmuodot:
-rotta
-hiiri
-lokki
-pulu
-orava
Kaikkia noita ei edes myrkytetä, vaan laitetaan jotain verkkoesteitä etteivät pesi rakenteisiin. Mutta tietysti, jos jossain asunnoissa häärivät niin hyönteisiltä vaikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika inhaa ettei ilmoiteta muille naapureille, että tuholaisia on jossain asunnossa. Me muutimme joitain vuosia sitten asuntoon, jossa oli turkiskuoriaisia heti näkyvillä ennenkuin kamoja edes sisään kannettiin. Kyllä tilattiin torjuja ja ilmoitettiin muillekin naapureille, ihan että tietävät pitää silmät auki mahdollisten leviämisien ja karkureiden takia. Pahimpia on ne tapaukset, joissa on oikeat ongelmataloyhtiöt (esim. täynnä luteita) eikä ilmoiteta uusille asukkaille. Eihän kukaan ottaisi sellaista kämppää niin hys hys vaan. Kaverille kävi näin :( muutti uuteen ja hienoon asuntoon, muuton jälkeen sai vasta tietää että kauhea ludeongelma koko talossa eikä uusia asuntoja niille asukkaille enää anneta.
Asuntoja anneta asukkaille? Eikö ne yleensä osteta? Kuulostaa joltain kaupungin vuokratalolta
Ajatella, jotkut asuu ihan oikeasti kaupungin vuokratalossa! Järkyttävää eikö totta?
Jos en mitään nyt mun kämpästä löytänyt niin kannattaako mun panikoida??
Mä tiedän ihan kamalan tapauksen, jossa juuri turkiskuoriaisia hävitettiin jotain asunnosta. Ne pakenivat toisiin asuntoihin rakenteiden välistä.
Vierailija kirjoitti:
Jos en mitään nyt mun kämpästä löytänyt niin kannattaako mun panikoida??
Onhan se hyvä panikoida ihan varmuuden vuoksi.
Voihan ne lutikat tulla minä vain kauniina päivänä naapurin ulkomaanmatkalta tai juoppokaverilta.