En tiedä kannattaako minun enää elää

Minä en usko mihinkään sielunkumppaniin.

Jos suhde on yhdestä virheestä kiinni ( virhe kun ei käsittääkseni ollut mitään pettämistä taikka vastaavaa? )niin ainakaan se toinen ei mihinkään sielunkumppanuuteen uskonut.

Aika. Usko pois aika auttaa.

Ap!!! Mulla on täysin sama tilanne päällä!! Tai erosta jo puoli vuotta ja oman virheen (ei ollut pettäminen) takia mutta paska olo jatkuu. Se oli vielä hirveää kun luulin tehneeni molemmille paremman OIKEAN ratkaisun yhteen asiaan liittyen ja luulin että kumppani ymmärtäisi ja joustaisi vähän mutta ei... Tuntuu että hän jätti pikkujutun takia enkä voi käsittää. Ekat kuukaudet oli hirveitä, aamuisin kamala ahdistus. Se sietämätön olo tulee vielä jatkumaan. Oon yrittänyt puhua hänen kanssaan mutta tuntuu etten saa häneen "henkistä" yhteyttä.. Käyttäytyy vaan tosi kylmästi ja tuntuu etten ymmärrä häntä enää. En oo muutamaan kuukauteen enää ollut kontaktissa koska siitä tuli niin paha olo...

Mua ei vieläkään mikään kunnolla innosta, yritän pienistä asioista saada onnea takaisin elämään. Jätä joku sähköpostiosoite jos haluat vertaistukea? Sun ajatukset tuntuu niin tutuilta ja oon tosi pahoillani et joudut käymään tota läpi. Mullekin tää tuntuu olevan mun tähän astisen elämän suurin kriisi.. Pakko vaan tapella päivät läpi ja selvitä jotenkin. Toivon että rakastun toiseen tai lakkaan rakastamasta häntä, muuten loppuelämä tuntuu menevän pilalle. Mut samalla toivon että hän tulisi pyytämään mua takaisin vaikka järjellä tiedän et ei se enää onnistuisi :( tänä yönä näin unta että nähtiin pitkästä aikaa ja hän sanoi että oli ikävä ja halasi. Olin niin onnellinen... Sitten herään ja tiedän ettei sitä tulee koskaan tapahtumaan. Pakko vaan antaa itselleen lisää aikaa toipua

Mä en usko sielunkumppaneihin. Ainakaan en ole tavannut sellaisia vielä, ja olen elänyt maapallolla 56 vuotta.

Nuorena minäkin kyllä haaveilin sellaisista. Teininä rakastuin yhteen poikaan, jota kuvittelin jonkinlaiseksi sielunkumppaniksi, mutta hän ei ollut minusta pätkääkään kiinnostunut. Nyt aikuisena olen vilpittömästi sitä mieltä, että tunteeni johtui nuoruuden hormonimyrskystä ja että oli itse asiassa erittäin hyvä, ettei meistä tullut minkäänlaista paria.

Elämä rullaa eteenpäin. Kannattaa aina katsoa, mitä seuraava päivä tuo. Jos voit, kehitä elämällesi jokin muu tarkoitus kuin parisuhde.

Kuulostaa että mies ei oikeasti rakastanut sinua ja tuo virhe on tekosyy että laittoi suhteen poikki. Olen myös tehnyt niin. Tapailin miestä jota kohtaan en tuntenut ihastusta. Mies oli tosi ihastunut. Hän sitten teki yhden ihan mitättömän jutun jota käytin syynä etten halua jatkaa tapailua. En vaan kehdannut sanoa ettei ole tunteita.

Sinulla on kavereita ja läheisiä. Aika auttaa. Minulla meni vuosi päästä yli yhdestä miehestä . Enää ei ole mitään tunteita häntä kohtaan vaikka joskus olin todella rakastunut.

Ei elämä ole mikään kannattamiskysymys. Otetaan sille!

Vierailija kirjoitti:

Mä en usko sielunkumppaneihin. Ainakaan en ole tavannut sellaisia vielä, ja olen elänyt maapallolla 56 vuotta.

Nuorena minäkin kyllä haaveilin sellaisista. Teininä rakastuin yhteen poikaan, jota kuvittelin jonkinlaiseksi sielunkumppaniksi, mutta hän ei ollut minusta pätkääkään kiinnostunut. Nyt aikuisena olen vilpittömästi sitä mieltä, että tunteeni johtui nuoruuden hormonimyrskystä ja että oli itse asiassa erittäin hyvä, ettei meistä tullut minkäänlaista paria.

Elämä rullaa eteenpäin. Kannattaa aina katsoa, mitä seuraava päivä tuo. Jos voit, kehitä elämällesi jokin muu tarkoitus kuin parisuhde.

Mä suhtaudun tämmöiseen hyvin skeptisesti. Aivan sama kuin 20 vuotias sanoisi, että elämä 80 tai 56 vuotiaana on aivan paskaa jne jne.  

Ne kokemukset ja se elämä mikä on milläkin hetkellä eivät ole vertailukelpoisia toiseen aikaan.

Sinnittele, ap. Niin kuin itsekin kirjoitat, et halua kuolla, haluat että sinulla olisi hyvä ja onnellinen olo. Älä siis toimi hätäisesti! Aiemman kirjoittajan neuvo oli hyvä. Kirjoita itsellesi kirje kahden vuoden päähän. Sen aikaa sinun on elettävä elämää, herättävä joka aamu ja yritettävä. Sitten voit avata kirjeen ja verrata, miten tunteet ovat muuttuneet. Kaikkein todennäköisimmin olet siihen mennessä parantunut niin paljon, että et halua edes lukea kirjettä ja katsoa nykyisen itsesi kärsimystä.

Minäkin olen kulkenut saman tien. Luulin eläväni vuosisadan rakkaustarinaa. En tehnyt tietoisesti mitään vastoin poikakaverin tahtoa (silloin olisin varmaankin sanonut "mies", vaikka ei naimisissa oltukaan...), mutta eräänä päivänä sain huomata, että hän oli peruuttamattomasti päättänyt, että minä en ollut luotettava. Syynä se, että olin tehnyt parin viikon sisään asiat x, y ja z. Ne olivat juuri tuontyyppisiä, että olisin jättänyt auton väärän korjaamon eteen. Näistä ex päätteli, että minun päämääräni on sabotoida hänen elämäänsä. Mikään selitys tai itku ei auttanut, hän ei halunnut nähdä minua enää ja jouduin muuttamaan pois kodistamme. Olin aivan romuna pitkän aikaa.

Mutta se kaikki on nykyisin mielestäni yhtä onnenpotkua. Kun katson nyt vuosien päästä taaksepäin, näen kaiken sen mädän silloisessa suhteessa ja siihen liittyvässä elämässä. Ei sielunkumppanuuteen kuulu se, että toisesta ollaan valmiita uskomaan pahaa sekunnissa, ilman harkinta-aikaa. Itse asiassa olin jo vuosia elänyt munankuorilla, kun ero tapahtui. En tosiaankaan ollut saanut olla oikeasti oma itseni. Jopa urani olin joutunut uhraamaan, koska oma unelmani ei käynyt exän ajatuksiin. Asuimme hirveässä läävässä. Exän sukulaisetkin olivat hyvin erikoista porukkaa ja kaikessa tiukasti exän takana. Kaikki oli rakentunut pikkuhiljaa. Vaikka olisin halunnut muuttaa jotain tai lähteä, tuskin olisin itse pystynyt. Onni oli, että ovi aukesi ja minut työnnettiin ulos. Kirkas valo häikäisi hetken silmiä, mutta nyt nautin vapauden tuulista.

Tänä päivänä olen saanut rakennettua urani sellaiseksi, kun alun perin halusinkin. Tapasin myöhemmin mieheni, joka on se todellinen sielunkumppanini. Lämmin, rakas, ja tukee minua saavuttamaan unelmani. Nyt kaikki on vastavuoroista, ja perheemmekin pitävät yhtä molempien kanssa. Sanojaan ja tekemisiään ei tarvitse varoa. Voin kertoa miehelle, ketä äänestän huomenna, ja aamukahvipöydässä on rauhallista vaikka hän äänestää eri puoluetta.

Yritä jaksaa, ap. Edessä on paljon enemmän hyvää kuin takanasi tällä hetkellä.

Se on kuule ihan perus ero. Tuolta se yleensä kaikista tuntuu. En tiedä minkä ikäinen olet, mutta vanhempana huomaat, että tuo paska uusiutuu monia kertoja elämässä. Ensin kuvitellaan vaikka mitä ja sitten lopulta sydän särkyy jälleen kerran. Eivät suhteet kestä eikä sellaista asiaa ole olemassa kuin kestävä rakkaus. Nekin suhteet, jotka kestävät vuosia ovat täynnä pettämistä ja yhdessä ollaan vaan, koska se on kätevää. Tuo tuska kestää aikansa ( valitettavasti jopa kuukausia), ja pikku hiljaa jää taakse, päivä kerrallaan. Jonain päivänä tapaat uuden miehen, joka on jo valmiina rikkomaan sinut, taas kerran, ja elämän kiertokulku jatkaa kulkuaan.

Minä olin itsemurhan partaalla eron jälkeen, mutta pakotin itseni voimaan paremmin. Aloin liikkua enemmän, söin terveellisemmin ja kalaöljykapseleita, tapasin ystäviä ja piristin itseäni lukemalla kiinnostavia kirjoja jne.

Jonkin ajan kuluttua huomasin, ettemme oikeasti sopineet toisillemme ollenkaan.

Myöhemmin löysin miehen, jonka kanssa elän onnellista ja tasapainoista elämää. Meillä on kaksi lasta ja elämä on sellaista, mistä aiemmin haaveilin.

Älä jää liian pitkäksi aikaa synkkyyteen, koska kyse oli vain (anteeksi, mutta todellakin vain) yhdestä suhteesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten ystäväsikin ovat sanoneet, virheesi ei ollut niin paha. Luultavasti exäsi ei ollut niin vakavissaan sinun kanssasi, että olisi ollut loppuelämän kumppani sinulle. Jätti sinut yhden virheen takia. Yleensä jos on sitoutunut toiseen, ei anneta periksi niin helpolla. Eli exäsi ei ollut sinulle tarkoitettu loppu elämäksi. Joku toinen on.

Se virhe oli sen verran paha kuitenkin, että saisin kaikki syytökset niskaan jos kertoisin sen täällä, ja siitä syystä on täysin hyväksyttävää jättää.. Mutta hän olisi silti voinut edes harkita anteeksiantoa :( tuntuu huijatulta koska hän on aina sanonut rakastavansa minua ehdoitta, ja että hän vain tietää että minä olen se jonka kanssa hän tulee loppuelämänsä viettämään, aivan sama mitä ongelmia suhteessamme tulee eteen. Ja nyt yhtäkkiä rakkaus on vain loppunut, vaikka tietenkin virheestäni johtuen sen ansaitsen, mutta tuntuu silti niin järkyttävän pahalta ja sattuu fyysisesti joka paikkaan edelleen :(

Tämän virheen jälkeen hän halusi ensin jatkaa kanssani koska rakastaa minua eikä tahdo heittää mitään hukkaan jne, mutta sitten viikon päästä käytös yhtäkkiä muuttui eikä enää rakastanutkaan eikä pystynytkään olemaan kanssani. Hän itsekin minulle ihmetteli miten rakkaus voi noin vain sammua. Nyt hänellä taitaa muuten olla jo yksi toinen kierroksissa ja tuntuu että haluaisin vaan kuolla.. :(

Ap

Yksi toinen oli mitä todennäköisimmin jo silloin kierroksessa. Olen pahoillani, mutta löydät varmasti itsellesi miehen, johon oikeasti voit luottaa. Miksi haluaisit vierellesi petturin? Toivon, että vointisi paranee.

Kyllä sinun kannattaa. Olen sinua todennäköisesti paljon vanhempi. Minäkin tein virheen, en kuitankaan mitään  pettämistä. Ja sen vuoksi mies jätti minut maanantaina. Tällä hetkellä tuntuu jäätävän pahalta, mikään ei tuota iloa eikä ruoka maistu. Tässä ei nyt kyllä auta mikään muu kuin aika. Tsemppiä! 

Tutulta kuulostaa, eron jälkeen​ ajattelin itsemurhaa ja join hirveästi alkoholia, joka päivä piti päästä ainakin pieneen känniin, viikonloppuisin vedin sitten ihan kamalia perseitä ja avauduin kaikille ketkä kuuntelivat.... En sitten kuitenkaan lopulta uskaltanut tappaa itseäni, siirsin sitä aina huomiseen ja huomiseen. Ja nyt on erosta jo 7 vuotta.

Kyllä se siitä, joskus vielä mietit että olipa hyvä että et tappanut itseäsi. Koita miettiä mitä merkitystä sinulla on, ei sinun elämäsi ole miehestä riippuvainen. Tapaa kavereita ja sukulaisia, avaudu heille jos siltä tuntuu, kuuntele erobiisejä, sitten kuuntele voimaannuttavia biisejä. Tsemppiä!

Ap?

Oliko tämä virhe lievä ylinopeus 60 alueella.

Vierailija kirjoitti:

Oliko tämä virhe lievä ylinopeus 60 alueella.

Ei ollut😂 paljon pahempaa.. Mutta hän itsekään ei kyllä ole täysin syytön, että hänkin on tehnyt omat virheensä (ehkä jopa pahemmat) ja annoin ne anteeksi.

Ap

Ap tässä. Nyt erosta on kulunut nelisen kuukautta. Edelleen on synkkiä päiviä enkä voi ajatella tätä henkilöä vieläkään. Hän on välillä (kuten juuri nyt) tekemisissä ystävieni kanssa, ja tämän takia joudun joskus jäämään kotiin ja tuntuu ettei ystäviäni se haittaa tai kiinnosta.. Olen kuitenkin iloinen siitä etten tappanut itseäni, eikä sellainen nyt ole suunnitelmissakaan. Näillä näkymin aion hankkiutua joskus pian ammattiavun piiriin, koska tuntuu että tietyt asiat ei koskaan lakkaa vaivaamasta, vaikka nyt onkin jo jonkun aikaa ollut parempi olo. Oon huomannut, että nautin elämän pienistä asioista nykyään enemmän ja arvostan pieniä hetkiä ja oon jollain tavalla ehkä jo nyt vähän vahvempi ihminen. Silti pahat ajatukset ottaa välillä liikaa vallan.. En olis arvannut koskaan että joku ero voisi ottaa näin koville :/

Kaikki muuttuu paremmaksi. Voimia.