Yliopistossa opiskeluaika on varmaan elämäni piinaavinta aikaa

Tsemppiä kuitenkin sinulle. Vaikka nyt tuntuu rankalta, olet ilmeisesti fiksu ja opiskelujen jälkeen sinulla on mahdollisuus saada hyvä työpaikka.

Vierailija kirjoitti:

Kaikkialla jankutetaan verkostoitumisen ja ryhmätyöskentelyn tärkeyttä, vaikka oon aika ujo luonteeltani ja mulla on asperger. Pitänee siis varmaan yrittää valmistua siinä viidessä vuodessa. Onneksi kohta ensimmäinen opiskeluvuosi takana.

- Kai tuo on vähän alakohtaista. Esimerkiksi omasta alastani tekee - tai opiskelu aikanani teki- osaksi rankan se, että erinomaisen suuri osa opiskelusta tapahtu yksin lukien ja taas lukien tenttiin. Toisinaan jopa vinosti hymyilytti kun aatteli joskus niitä kauniita yli sanoja kuten selalisia, että Yliopiston tehtävänä on antaa maan ylintä opetusta. - Joo. Tosi hyvää opetusta itseksesi paukutata kirja kerrallaan, tai oiekammin kirjapaketti kerrallaan ja omaksut asat itseksi joko oikein tai väärin. Välillä sitten käyt tenttimässä tarkkoina päivinä sen mitä olet lukenut. Muuna opetuksena -jota juuri kukaan ei arvostanut- massa luennot, joissa professori horisi omiaan tai haukkui opiskelijat ja siinä sivussa vähän kaikki muutkin. - No oli joukossa oikeasti aiheestaan palavan intohimonkin tartuttamia, jotka saivat kyllä miltei jokaisen kuulijan innostumaan, ainakin pieneksi hetkeksi opetuksestaan ja esitelmöimästään asiasta. Mutta vanha totuus: Hyvä ja erinomainen proffa tutkimuksellisesrti ei läheskäänaina ole se valovoimaisin luennoitsija.      

Samalta tuntuu muistakin

No kyllä työelämä on yleisesti ottaen paljon stressaavampaa. Työelämästä vain saa rahaa.

Opiskeluaikana nuo ryhmät ovat kuitenkin yleensä vaihtuvia ja lisäksi voi ehkä itsekin vaikuttaa jossain määrin ryhmien kokoonpanoihin. Et ole niin sidottu tiettyihin ryhmiin kuin työelämässä. 

Turha ottaa mitään stressiä opiskeluaikana ryhmätöistä.

Toisaalta iän myötä itsevarmuus yleensä lisääntyy, joten se ehkä helpottaa.

Ajattelin, että yliopisto-opiskelut tulisivat olemaan elämäni parasta aikaa ja olisin vihdoin tyytyväinen elämäntilanteeseeni.

Aloitin tänä syksynä ja fiilikset ovat pitkälti päinvastaiset. Ryhmätyöt ovat ahdistavia ja varsinkin kun niitä on esiteltävä. Osa itsenäisistäkin tehtävistä on jotain videoiden kuvaamista, esim kielikurssin video CV.

Yritän valmistua mahdollisimman nopeasti, sillä opintosuoritukset vanhenee seitsemässä vuodessa. Olisin halunnut ensimmäisen lapsen jo opiskeluaikana, mutta juuri tuon opintosuoritusten vanhenemisen takia ei uskalla.

Kertakaikkiaan opiskelut ovat tuoneet sellaisen kokonaisvaltaisen turvattomuuden tunteen. Tuntuu että kuviot yliopistolla pyörivät mielessä kokoajan.

Mun opiskeluaikaan (2004 alkaen) oli vaan vähän luentoja. Kirjapakettien lukemista paljon. Muutaman ryhmätyötä koko yliopistoaikana. Esim.ammattikoulu jonka kävin nuorena, oli paljon vaativampi.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelin, että yliopisto-opiskelut tulisivat olemaan elämäni parasta aikaa ja olisin vihdoin tyytyväinen elämäntilanteeseeni.

Aloitin tänä syksynä ja fiilikset ovat pitkälti päinvastaiset. Ryhmätyöt ovat ahdistavia ja varsinkin kun niitä on esiteltävä. Osa itsenäisistäkin tehtävistä on jotain videoiden kuvaamista, esim kielikurssin video CV.

Yritän valmistua mahdollisimman nopeasti, sillä opintosuoritukset vanhenee seitsemässä vuodessa. Olisin halunnut ensimmäisen lapsen jo opiskeluaikana, mutta juuri tuon opintosuoritusten vanhenemisen takia ei uskalla.

Kertakaikkiaan opiskelut ovat tuoneet sellaisen kokonaisvaltaisen turvattomuuden tunteen. Tuntuu että kuviot yliopistolla pyörivät mielessä kokoajan.

Onko siellä oppilaitospsykologia tms, jolle voisi käydä puhumassa?

Jos opistolla ei ole, onko sinulla muuta ammattiapua?

Vierailija kirjoitti:

No kyllä työelämä on yleisesti ottaen paljon stressaavampaa. Työelämästä vain saa rahaa.

Opiskeluaikana nuo ryhmät ovat kuitenkin yleensä vaihtuvia ja lisäksi voi ehkä itsekin vaikuttaa jossain määrin ryhmien kokoonpanoihin. Et ole niin sidottu tiettyihin ryhmiin kuin työelämässä. 

Turha ottaa mitään stressiä opiskeluaikana ryhmätöistä.

Toisaalta iän myötä itsevarmuus yleensä lisääntyy, joten se ehkä helpottaa.

Työelämässä ei tarvitse olla kavereita ja suosittu, jos tekee työnsä hyvin, se riittää. Yliopistolla olet hylkiö ilman kavereita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kyllä työelämä on yleisesti ottaen paljon stressaavampaa. Työelämästä vain saa rahaa.

Opiskeluaikana nuo ryhmät ovat kuitenkin yleensä vaihtuvia ja lisäksi voi ehkä itsekin vaikuttaa jossain määrin ryhmien kokoonpanoihin. Et ole niin sidottu tiettyihin ryhmiin kuin työelämässä. 

Turha ottaa mitään stressiä opiskeluaikana ryhmätöistä.

Toisaalta iän myötä itsevarmuus yleensä lisääntyy, joten se ehkä helpottaa.

Työelämässä ei tarvitse olla kavereita ja suosittu, jos tekee työnsä hyvin, se riittää. Yliopistolla olet hylkiö ilman kavereita.

Ööh en mä ainakaan tuntenut olevani hylkiö. Toki olen introvertti.

Ryhmätöitä ei ollut kuin kielissä ja kielenhuollossa ja ne sujui. Olin mukana järjestämässä tapahtumia jne. vaikkei niitä kavereita sinäänsä ollut.

Vierailija kirjoitti:

Mun opiskeluaikaan (2004 alkaen) oli vaan vähän luentoja. Kirjapakettien lukemista paljon. Muutaman ryhmätyötä koko yliopistoaikana. Esim.ammattikoulu jonka kävin nuorena, oli paljon vaativampi.

Älä amis valehtele.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kyllä työelämä on yleisesti ottaen paljon stressaavampaa. Työelämästä vain saa rahaa.

Opiskeluaikana nuo ryhmät ovat kuitenkin yleensä vaihtuvia ja lisäksi voi ehkä itsekin vaikuttaa jossain määrin ryhmien kokoonpanoihin. Et ole niin sidottu tiettyihin ryhmiin kuin työelämässä. 

Turha ottaa mitään stressiä opiskeluaikana ryhmätöistä.

Toisaalta iän myötä itsevarmuus yleensä lisääntyy, joten se ehkä helpottaa.

Työelämässä ei tarvitse olla kavereita ja suosittu, jos tekee työnsä hyvin, se riittää. Yliopistolla olet hylkiö ilman kavereita.

Ööh en mä ainakaan tuntenut olevani hylkiö. Toki olen introvertti.

Ryhmätöitä ei ollut kuin kielissä ja kielenhuollossa ja ne sujui. Olin mukana järjestämässä tapahtumia jne. vaikkei niitä kavereita sinäänsä ollut.

Kyllä sulla oli oikeasti kaverittomien rinnalla.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelin, että yliopisto-opiskelut tulisivat olemaan elämäni parasta aikaa ja olisin vihdoin tyytyväinen elämäntilanteeseeni.

Aloitin tänä syksynä ja fiilikset ovat pitkälti päinvastaiset. Ryhmätyöt ovat ahdistavia ja varsinkin kun niitä on esiteltävä. Osa itsenäisistäkin tehtävistä on jotain videoiden kuvaamista, esim kielikurssin video CV.

Yritän valmistua mahdollisimman nopeasti, sillä opintosuoritukset vanhenee seitsemässä vuodessa. Olisin halunnut ensimmäisen lapsen jo opiskeluaikana, mutta juuri tuon opintosuoritusten vanhenemisen takia ei uskalla.

Kertakaikkiaan opiskelut ovat tuoneet sellaisen kokonaisvaltaisen turvattomuuden tunteen. Tuntuu että kuviot yliopistolla pyörivät mielessä kokoajan.

Hehe. Ei käy kateeksi nuoria. 60-luvulla oli nuorille aina töitä, inflaatio söi lainat ja pankki maksoi korkoakin.

Voin sanoa, että nykynuoren tulevaisuus on karmea. Ei töitä, ainakaan vakituisia hyväpalkkaisia. Inflaatio ei syö lainoja pois ja pankeille joutuu maksamaan siitä että saa pitää rahaa tilillä (negatiivinen korko).

Lisätään tähän alati kasvava työttömyys digin ja tekoälyn myötä, yleinen hintatason nousu ja somesovellusten aiheuttama näköalattomuus (esim tinder tutkitusti lisää pahoinvointia) ei tulevaisuus näytä hyvältä.

Positiivista on ehkä se, että massasukupuuton ja ilmastonmuutoksen vanavedessä syttyvä kolmas maailmansota antaa nuorille tekemistä.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelin, että yliopisto-opiskelut tulisivat olemaan elämäni parasta aikaa ja olisin vihdoin tyytyväinen elämäntilanteeseeni.

Aloitin tänä syksynä ja fiilikset ovat pitkälti päinvastaiset. Ryhmätyöt ovat ahdistavia ja varsinkin kun niitä on esiteltävä. Osa itsenäisistäkin tehtävistä on jotain videoiden kuvaamista, esim kielikurssin video CV.

Yritän valmistua mahdollisimman nopeasti, sillä opintosuoritukset vanhenee seitsemässä vuodessa. Olisin halunnut ensimmäisen lapsen jo opiskeluaikana, mutta juuri tuon opintosuoritusten vanhenemisen takia ei uskalla.

Kertakaikkiaan opiskelut ovat tuoneet sellaisen kokonaisvaltaisen turvattomuuden tunteen. Tuntuu että kuviot yliopistolla pyörivät mielessä kokoajan.

Ensinnäkään en ole koskaan kuullut että ois keltään vanhentunut, ne on siellä pykälissä mutta jos opinnot etenee niin ei niitä vanhenneta. Olen tätä kysynyt kun 4. Vuoden jälkeen sain niin hyvän työn että aloin siihen. Nyt oon ollut kirjoilla jo 10v ja tänä syksynä aloitaan gradun, työt jatkuu kymppitonnen palkalla, käytännössä käytän paria ohjelmaa ja työn vois tehdä missä vaan. Luonnontieteen ala ja työ on muiden tekemän työn suunnittelua. Joo, suoritukset ei meillä vanhene ja tiedän omista tutuista monta joilla työ tai lapset aiheuttaa vuosienkin taukoja. Kannattaa nauttia yliopiston mahtavuudesta eikä stressata niin paljon!

Minäkin vihaan ryhmätöitä, vaikka olen 30 v.

Miksi valmistua viidessä vuodessa?

Valmistu kolmessa vuodessa: ei tarvitse sietää yliopistoa niin kauaa ja työnantajat ymmärtävät heti että olet fiksu ja palkkaavat sinut. Ne viiden vuoden valmistujat ovat sitä harmaata massaa, josta kukaan ei erotu.

Vierailija kirjoitti:

Miksi valmistua viidessä vuodessa?

Valmistu kolmessa vuodessa: ei tarvitse sietää yliopistoa niin kauaa ja työnantajat ymmärtävät heti että olet fiksu ja palkkaavat sinut. Ne viiden vuoden valmistujat ovat sitä harmaata massaa, josta kukaan ei erotu.

Ja höpö höpö. Ketä kiinnostaa elää tuolla tavalla laskelmoidusti omaa elämäänsä? Oravanpyörässä ehtii pyöriä koko ikänsä.

Opiskeluaika on ihmisen parasta aikaa ja näin sanovat monet onnellisesti perheen perustaneet ihmiset. Kannattaa ottaa kaikki irti opiskelijaelämästä, harrastaa, hankkia uusia tuttavuuksia ja ystäviä ja nauttia elämästä ja opiskella niin että jää jaksamista muuhunkin. Burgerin luonteen mahdolliset haasteet ovat taatusti vastassa työelämässäkin, mitä niitä murehtimaan nyt pilaamalla yhden tärkeistä elämänvaiheista?

Hanki osaamista keskittymällä sopiviin sivuaineisiin ja hankkimalla sivu- ja kesätöinä täsmäosaamista ja luikertelemalla kiinnostaviin työpaikkoihin, jos nykyaikainen pakkoverkostoituminen ja pakkoekstroverttiys ei kiinnosta. Jätä ne vähemmälle. Ryhmätyöt liiallisena ovat p***seestä, eikö niissä ole mitään korvaamismahdollisuutta? 

Vierailija kirjoitti:

Miksi valmistua viidessä vuodessa?

Valmistu kolmessa vuodessa: ei tarvitse sietää yliopistoa niin kauaa ja työnantajat ymmärtävät heti että olet fiksu ja palkkaavat sinut. Ne viiden vuoden valmistujat ovat sitä harmaata massaa, josta kukaan ei erotu.

100 op vuodessa on paljon, harva pystyy siihen (riippuu toki alasta, esim kielissä voi vuoden kurssista saada vain 2 op).

Vierailija kirjoitti:

Miksi valmistua viidessä vuodessa?

Valmistu kolmessa vuodessa: ei tarvitse sietää yliopistoa niin kauaa ja työnantajat ymmärtävät heti että olet fiksu ja palkkaavat sinut. Ne viiden vuoden valmistujat ovat sitä harmaata massaa, josta kukaan ei erotu.

Eivät palkkaa. Ehkä kutsuvat haastatteluun kiinnostuksesta millainen burgeri sieltä tulee, mutta oikeasti palkkaavat nk. hyvän tyypin eli verkostoituneen ainejärjestöaktiivin, joka valmistui seitsemässä vuodessa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikkialla jankutetaan verkostoitumisen ja ryhmätyöskentelyn tärkeyttä, vaikka oon aika ujo luonteeltani ja mulla on asperger. Pitänee siis varmaan yrittää valmistua siinä viidessä vuodessa. Onneksi kohta ensimmäinen opiskeluvuosi takana.

- Kai tuo on vähän alakohtaista. Esimerkiksi omasta alastani tekee - tai opiskelu aikanani teki- osaksi rankan se, että erinomaisen suuri osa opiskelusta tapahtu yksin lukien ja taas lukien tenttiin. Toisinaan jopa vinosti hymyilytti kun aatteli joskus niitä kauniita yli sanoja kuten selalisia, että Yliopiston tehtävänä on antaa maan ylintä opetusta. - Joo. Tosi hyvää opetusta itseksesi paukutata kirja kerrallaan, tai oiekammin kirjapaketti kerrallaan ja omaksut asat itseksi joko oikein tai väärin. Välillä sitten käyt tenttimässä tarkkoina päivinä sen mitä olet lukenut. Muuna opetuksena -jota juuri kukaan ei arvostanut- massa luennot, joissa professori horisi omiaan tai haukkui opiskelijat ja siinä sivussa vähän kaikki muutkin. - No oli joukossa oikeasti aiheestaan palavan intohimonkin tartuttamia, jotka saivat kyllä miltei jokaisen kuulijan innostumaan, ainakin pieneksi hetkeksi opetuksestaan ja esitelmöimästään asiasta. Mutta vanha totuus: Hyvä ja erinomainen proffa tutkimuksellisesrti ei läheskäänaina ole se valovoimaisin luennoitsija.      

Kuulostaa oikikselta.

Kurja tilanne. Sanon vaikka se susta tuntuu kurjalta, eli mitä sun, just sun, pitäisi oppia yliopistossa on nimenomaan työskentely muiden kanssa. Jos tämä ei onnistu johtuen diagnoosistasi, niin voisitko ottaa nämä haasteesi esille terveydenhuollossa ja saada vaikka terapiasta apua? Kärsit itse tilanteesta paljon ja työelämässä joutuu väkisin työskentelemään muiden kanssa. Ei tarvitse olla valovoimainen seurapiiriperhonen kunhan onnistuu tyydyttävästi tavanomainen ryhmässä työskentely ja esitykset kollegoille/johdolle/asiakkaille.