Taapero sanoo, että taivaassa ollessaan hän valitsi minut äidikseen

Minulla on täysin selvä kuva siitä mistä tulin. Oli suuri laakso missä oli miljoonia suunnattoman korkeita rakennuksia. Kuin miljoona New Yorkia hopeisena.

Laakson oli valtava. Silloin kun jätin sen, sinne paistoi useita kirkkaita aurinkoja.

Minä olin korkealla läpinäkyvässä käytävässä, joita kulki tuon laakson seinämissä. Olin luottavainen ja hyväntuulinen, mutta yhtäkkiä tajusin tulleeni huijatuksi.

Tuon jälkeen heräsin pinnasängyssä. En osannut puhua enkä liikkua. Sain sänkyyn pehmoeläimen, nypin siitä karvoja ja mietin miten minua vituttaa se oma tilanne.

Äitiäni inhosin aina. Puhumaan ja kirjoittamaan opin neljävuotiaana.

Mun lapsi kertoi 2-vuotiaana, että hänellä oli ennen ollut poika nimeltä Lauri, joka melkein hukkui, ja muutakin. Käytti sellaisia ilmaisuja, joita hän ei ole voinut tietää.

Ihan normaalia pienen lapsen puhetta, joka menee yleensä ohi 6-7 -vuotiaana viimeistään. Anna lapsen puhua ja kuuntele kiinnostuneena!

Me kaikki elämme monia, monia elämiä. Joskus valitsemme haastavia elämiä, joskus helppoja. Jokainen meistä on joskus paha, joskus hyvä, joskus kärsii, joskus on onnellinen. Se on osa sielun matkaa. Sillä tavalla sielu kehittyy. Lapsilla on vielä kevyt taivasyhteys olemassa.

Lue esim. kirja Sielujen matka, kirj. Michael Newton.

Meillä esikoinen jutteli 2 vuotiaana kuinka masussa oli vaaleanpunaista (mikä on totta) ja kuinka näki meidän talon juuri sellaisena kun se on. Olihan niitä juttuja hauska kuunnella. :) Vaikea sitäkin on tietää kuinka paljon aivoihin jää muistikuvia esim. sikiöajasta. Tarkoitan nyt niitä viimeisiä kuukausia.

Hesariin uusi palsta "Kysy Taaperolta"

Up!

Nää on mielenkiintoisia :)

Vierailija kirjoitti:

Jaahas. Ilmeisesti sitten taipumus maskosmiinkin löytyy jo pieneltä lapselta, joka valitsee äidikseen narkkarin. Näinkö se toimii, että ihan itse saa äitinsä valita? Uskotko oikeasti mitä lapsesi sulle höpisee?

Kyllä, myös ikävät vanhemmat valitaan.

Tuohan on superihanasti sanottu. Ole nyt ainakin imarreltu lapsesi sanoista. Ja ole iloinen hänen valinnastaan. Ja mikset kertoisi lapselle, että olet onnellinen siitä, että hän valitsi sinut.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on täysin selvä kuva siitä mistä tulin. Oli suuri laakso missä oli miljoonia suunnattoman korkeita rakennuksia. Kuin miljoona New Yorkia hopeisena.

Laakson oli valtava. Silloin kun jätin sen, sinne paistoi useita kirkkaita aurinkoja.

Minä olin korkealla läpinäkyvässä käytävässä, joita kulki tuon laakson seinämissä. Olin luottavainen ja hyväntuulinen, mutta yhtäkkiä tajusin tulleeni huijatuksi.

Tuon jälkeen heräsin pinnasängyssä. En osannut puhua enkä liikkua. Sain sänkyyn pehmoeläimen, nypin siitä karvoja ja mietin miten minua vituttaa se oma tilanne.

Äitiäni inhosin aina. Puhumaan ja kirjoittamaan opin neljävuotiaana.

Nyt olen puhelias ja sosiaalinen.

Maljapuheina isosiskoni on syntymäpäivilläni kertonut miten pikkusisko oli jo pienenä niin sosiaalinen, että juttelli vaikka lampuille. Ihan neljä vuotta.

Ihmeellistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on täysin selvä kuva siitä mistä tulin. Oli suuri laakso missä oli miljoonia suunnattoman korkeita rakennuksia. Kuin miljoona New Yorkia hopeisena.

Laakson oli valtava. Silloin kun jätin sen, sinne paistoi useita kirkkaita aurinkoja.

Minä olin korkealla läpinäkyvässä käytävässä, joita kulki tuon laakson seinämissä. Olin luottavainen ja hyväntuulinen, mutta yhtäkkiä tajusin tulleeni huijatuksi.

Tuon jälkeen heräsin pinnasängyssä. En osannut puhua enkä liikkua. Sain sänkyyn pehmoeläimen, nypin siitä karvoja ja mietin miten minua vituttaa se oma tilanne.

Äitiäni inhosin aina. Puhumaan ja kirjoittamaan opin neljävuotiaana.

Nyt olen puhelias ja sosiaalinen.

Maljapuheina isosiskoni on syntymäpäivilläni kertonut miten pikkusisko oli jo pienenä niin sosiaalinen, että juttelli vaikka lampuille. Ihan neljä vuotta.

Tottahan tuo on. Äitini jaksoi myös ihmetellä karvatonta pehmoeläinkettua vieraille.

Aika tavallista, että pienillä lapsilla on tällaisia juttuja. Todennäköisesti niitä olisi enemmänkin, jos vanhemmat eivät omien pelkojensa ja rajoitteidensa takia aina torppaisi lapsen puheita. Kiinnostava ilmiönä kyll...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsi tuollaista on puhunut on hän vähintään neljä. 

Tiedoksi sinulle, että aika moni lapsi oppii puhumaan vuoden ikäisenä ja puhuu kaksivuotiaana erittäin hyvin.

En minä puhumista tarkoittanut, typerykset. 

Tuollaista mielensisältöä aktiivisesti tuottaa yli kolmivuotias, ei nuorempi. Totta kai on voinut toistaa muuneltuna jotain kuulemaansa, mutta itse keksittynä ei onnistu. Ei ole vielä käsitteitä "ennen syntymää" jne. 

Jotain kehityspsykologista tietoa voisi olettaa olevan, jos tällaiseen keskusteluun osallistuu. Totta kai 2-vuotias puhuu... 

Tuohan on niitä steinerilaisia uskomuksia, onko lapsesi siellä päiväkodissa?

Tai voihan tuo olla ihan tottakin mutta itse en ymmärrä miksi olisin valinnut vanhemmikseni nuo pässinpäät, jos jotain järkevämpiäkin olisi ollut tarjolla.

Vierailija kirjoitti:

En osannut puhua enkä liikkua. Sain sänkyyn pehmoeläimen, nypin siitä karvoja ja mietin miten minua vituttaa se oma tilanne.

Jostain syystä repesin tälle. Sori...

Itse heräsin aivotärähdyksestä joskus alle kouluikäsenä.

Minä muistan kertoneeni 4 vuotiaana äidilleni että muistan miltä minun kädet ja sormet tuntui kummallisesta kun olin äidin mahassa. Pystyin palamaan siiheen tunteeseen iltaisin kun yritin nukahtaa. Ja muistan sen edelleen 36 vuoden jälkeenkin

Lue kirja Lorna Byrne: Enkeleitä hiuksissani siinä kerrotaan ihan heti alussa, että lapsi todella valitsee vanhempansa jo ennen syntymäänsä taivaassa.

Tästä tuli mieleen, että meillä neuvolalääkäri totesi vauvan tarkastuksen jälkeen että kyllä on lapsi valinnut itselleen sopivat vanhemmat...jäin kyllä vähän miettimään mitä tämä kryptinen lause oikeastaan tarkoitti.