Mihin uusioperheet yleensä kaatuu?

Yhden eron jälkeen kynnys on matalampi?

Eri näkemykset lasten kasvatusperiaatteista.

Epätasavertaisuus lasten kesken. Sun, mun, meidän-kuviot. Exät, jotka eivät tue äiti/isäpuolen asemaa. Se, että kumppanin lapsia on vaikea aidosti rakastaa ja ilman vilpitöntä kiintymystä ei oikeasti vaan jaksa elää jonkun kanssa vuodesta toiseen.

Lasten epätasa-arvoinen kohtelu jomman kumman uusperheen vanhemman toimesta.

Vierailija kirjoitti:

Yhden eron jälkeen kynnys on matalampi?

Tässä taas lähdetään arvelemaan, vaikkei hajuakaan ole, omat asenteet vaan. Uusperheissä yritys on kyllä yleensä tosi kova, eikä uudestaan haluta erota. 

Uusperhe on yksinkertaisesti vaan todella haastava yhtälö, ihan oma lajinsa. Tietoa pitää olla paljon ja omat ongelmat pitää tieodtsaa ja ottaa vastuu. Ydinperheessä voi vajota vaikka millaiseen keskinäisten elämänvalheiden kuplaan, mutta uusperheessä se ei onnistu, koska uusperheeseen kuuluu jäseniä joilla on muutakin elämää. 

Omasta kokemuksesta voin kertoa, että tähän mennessä on tullut vastaan mm valehteleva ja kiusaa tekevä ex- jolle piti laittaa selkeät rajat. Luulen, että perheen elämään puuttuvat lähi-äidit- ja heitä pelkäävät isät ovat yleinen ongelma. Lähiäiti voi pitää isää pelossa helposti mm. vaikeuttamalla isän suhdetta lapsiin. Toinen haaste on yhteisten tapojen löytyminen. Edelleen sen lähi-äidin kasvatustapa vaikuttaa, ja isän pitää olla tosi suoraselkäinen, jotta uskaltaa rakentaa vaimonsa kanssa ihan omat tapansa. Ja kasvatusasioissa kunnioittaa puolisoaan eikä mielistellä lapsiaan. 

Kolmas asia on se, että puolison lapsia on joskus vaikea jaksaa. Riippuen tietysti lasten iästä ja lukumäärästä. Ja tähän asiaan vaikuttaa paljon se kuinka hyvä on parisuhteen laatu ja toisen huomioonottaminen siinä.

Ja hyvin tärkeää on se, ettäjos ei ole kasvanut aikuiseksi ja käsitellyt eroaan, kaikki vaikeudet tulevat myös uuteen suhteeseen ja perheeseen, joka tällä kertaa on muutenkin haastavampi ja hauraampi kuin se ydinperhe.  

Sitten on paljon kaikenlaista pientä, jotka kertyessään aiheuttavat eripuraa. 

Uusperheessä pitää siis olla todella kypsä ja vastuullinen aikuinen, uskaltaa laittaa selkeät rajat mm niille epäkunnioittaville exille ja omata todella hyvät vuorovaikutus-ja ihmissuhdetaidot. 

Aika usein syytetään näitä ns. ulkopuolisia tekijöitä kuten riitaista exää tai ilkeitä appivanhempia, mahdottomia lapsia jne. mutta kaikissa tuntemissani tapauksissa se vika on ihan tasan siinä parisuhteessa ja siinä, ettei olla vedetty yhtä köyttä eikä olla oltu tiimi edes uusperheen aikuisten kesken. Aika usein se uusperhe perustetaan sillä olettamuksella, että kaikki rakastavat sitä ihan alusta asti eikä kenenkään tarvitse saada aikaa sopeutumiseen.

Ja tietysti vielä se yksi tärkeä fakta: jos on jo aiemmin yksi epäonnistunut liitto takana, niin siitä pitäisi oppia jotain mutta aika usein mennään samalla kaavalla eli ei oteta opikseen aiemmista virheistä. Vika ei ole koskaan siinä omassa päässä vaan aina exässä. Sitä exää on helppo syyttää muistakin eroista.

Jos mietin mihin oma uusperheemme meinasi kaatua ennenkuin miehen lapset muuttivat omilleen, niin kyllä se on se asema, missä äitipuoli on (tai isäpuoli yhtä lailla). Pitää olla aina ystävällinen ja auttavainen, hoitaa perhettä kuten biologinen äiti. Kuskata, auttaa läksyissä, laittaa ruokaa, antaa rahaa, ... mitä isommaksi lapset käyvät, sitä enemmän vaaditaan. Mutta kasvattaa ei saa. Ei saa linjata mikä on oikea kotiintuloaika, tai kohtuullinen rahamäärä teinille jnejne. Tai jos yrittää, mielipide sivuutetaan, jos se toinen vanhempi ei ole samaa mieltä.

Sitten jos ja kun mukana on omia lapsia, tai yhteisiä, suuttumus tästä nousee vielä korkeammaksi. Haluat kasvattaa omia järkevästi, mutta yhdellä on ihan omat säännöt.

Nyt kun miehen nuorimmainenkin on asunut omillaan pari vuotta, alkaa välit taas olla normaalit, eikä joka päivä tunnu siltä, että tänään lähden.

Aikuisten ristiriidat lasten suhteen.

Meillä tuo ei saa puuttua-osasto tuli jo siitä kun ehdotin että voisiko miehen lapset pukea siististi kun mennään ihmisten ilmoille.

Mies huomaa, että ei arki sen kummempaa ole toisen kuin ensimmäisenkään kanssa. Samat ongelmat taas käsissä. Tai tietysti voihan se olla nainenkin, joka on kuvitellut, että kun ei ekan kanssa saatu asioita kuntoon, toinen ukko tuo onnen.

Vierailija kirjoitti:

Aika usein syytetään näitä ns. ulkopuolisia tekijöitä kuten riitaista exää tai ilkeitä appivanhempia, mahdottomia lapsia jne. mutta kaikissa tuntemissani tapauksissa se vika on ihan tasan siinä parisuhteessa ja siinä, ettei olla vedetty yhtä köyttä eikä olla oltu tiimi edes uusperheen aikuisten kesken. Aika usein se uusperhe perustetaan sillä olettamuksella, että kaikki rakastavat sitä ihan alusta asti eikä kenenkään tarvitse saada aikaa sopeutumiseen.

Ja tietysti vielä se yksi tärkeä fakta: jos on jo aiemmin yksi epäonnistunut liitto takana, niin siitä pitäisi oppia jotain mutta aika usein mennään samalla kaavalla eli ei oteta opikseen aiemmista virheistä. Vika ei ole koskaan siinä omassa päässä vaan aina exässä. Sitä exää on helppo syyttää muistakin eroista.

En ole samaa mieltä. En koskaan ajatellut, että uusperhe olisi sama kuin ydinperhe - mutta en vain koskaan tullut sinuksi tämän uusperhekuvion kanssa. Siihen, että sinun kotiisi tulee itsellesi aika vieraita lapsia asumaan viikoksi. Mieheni ex ei ollut mitenkään, koskaan esillä eikä syynä eroomme, en vain yksinkertaisesti kyennyt elämään arkea tällaisessa kuviossa. Rakastin miestäni kyllä ihan todella ja jos hänellä ei olisi ollut entuudestaan lapsia, olisin varmasti jäänyt parisuhteeseen. Kaikille tämä ei vain sovi.

Joo toki ongelman ydin on parisuhteen toimivuudessa, mut kyllä meillä ainakin miehen ex oli aluksi semmoinen taakka, et viranomaisapua tarvittiin. Ei riittäny ihan perusrahkeet. Ja se todellakin koetteli meidän suhdetta, ja mies oli ihan rikki kun pelkäsi isyytensä puolesta.