Johanna Karalahti jatkaa edelleen blogissaan ravintolakäynnistään.

Ei kuulemma missään muualla kuin Suomessa suhtauduta lapsiin näin.
Kylläpä nyt ottaa koville, kun kaikki ei kestä nauraen uniikin lumihiutaleen kiljumista.

Mistä ihmeestä muuten kumpuaa tuo legenda, että ulkomailla lapset saisivat huutaa ja käyttäytyä huonosti, eikä se ketään ärsyttäisi? Tämä jos mikä ei pidä paikkaansa.
Toki avoimemmissa ja ulospäinsuuntautuvissa kulttuureissa ihmiset voivat spontaanisti taputtaa lasta päälaelle, tai jutustella hänelle nauraen, mutta auta armias, jos lapsi käyttäytyy huonosti. Silloin saatetaan vaikka ohjata ulos ravintolasta ja vähintään lapsen omat vanhemmat saattavat jopa läpsiä lasta. Kaikki ei ole kultaa, mikä kiiltää.

En muuten koskaan, enkä missään (Suomessa) ole kohdannut lapsivihamielisyyttä lapseni kanssa ja jos kokisinkin, niin ymmärrän kyllä, että ei kaikki pidä lapsista. Ei semmoisesta kannata ottaa itseensä ja loukkaantua.

Kaikkein arveluttavin juttu tuossa Karalahden tekstissä on se, että hän moittii lapsen huutoon ärsyyntyneitä, mutta samalla kertoo ikävään sävyyn naapuripöydän kommentoivasta lapsesta. Tämä naapuripöydän lapsi on myös lapsi, siis lapsi, joihin suhtautumista Karalahti pitää huonona Suomessa. Ei kai sellaisesta lapsen käytöksestä pidä ärsyyntyä, eihän, Johanna?