Lue keskustelun säännöt.
Kyläilykulttuurin puuttuminen!
03.04.2017 |
Meillä ei ole perhetuttuja, joiden kanssa kyläillä lasten kanssa. Johtuu siitä, että meillä perheen aikuisilla on oikeastaan omat kaverit, joita nähdään sitten itsekseen aika ajoin. Muutama perheellinen tuttu löytyy, mutta heillä lapset niin eri ikäisiä tai jopa jo aikuisia ettei heidän kanssaan tule kyläiltyä lasten kanssa. Joskus mietin että on vähän surullista kun ei ole sellaista välitöntä ja leppoisaa kyläilykulttuuria kun minulla oli lapsuudenkodissani. Tietenkin kyläilemme esim. isovanhempien yms sukulaisten luona joskus, mutta se ei ole ihan sama asia kuin että olisi sellaisia tuttavaperheitä. Miten voisin jotenkin edesauttaa lasteni sosiaalista kehittymistä kun jäävät tällaisesta kyläilystä täysin paitsi?
Kommentit (9)
Samaa olen itse miettinyt varsinkin nyt eron jälkeen. Olen nyt puolitoista vuotta asunut lasten kanssa asunnossa, jossa ei ole käynyt kylässä kuin lasten kavereita ja omat vanhempani ja kerran minun paras ystäväni lapsineen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on aitosuomalainen vanha tapa, jonka soisi jo jaavankin unholaan. Nykykotimaassani kuin myos edellisessa ei kylailya harrastettu, kaverit ja tutut tavataan kahvilassa tai ravintolassa. Ja minulle se sopii paremmin kuin hyvin.
Ehkä sitä pitää sitten alkaa metsästämään jostain harrastuspiireistä tai kerhoista samanhenkistä seuraa? Itse yksinelävä olen onnessani omasta rauhasta, näen lapsettomia kavereita sitten harvakseltaan kahvilla/leffassa/brunssilla, työpäivät menee yltiösosiaalisissa tilanteissa, niin sitä vaan kaipaa hiljaisuutta. Toki kyseessä täysin eri elämäntilanne :P
Mistä saakka tuo on ollut kulttuuria... tavasta puhuisin ennemminkin.
Pitäisi olla rennompaa. Itsekin muistan, miten meillä lapsena kävi vieraita. Ja itsekin kyläiltiin.
Nyt, omassa kodissa omien lasten kanssa ei. Se vieraiden pyytäminen on niin iso projekti, ettei jaksa. Pitäisi sopimalla sopia joku kaikille sopiva päivä, ja kun se on noin suuri työ, tulee paineita siivota ja miettiä tarjottavaa. Ikinä ei ole niin jaksavainen, että jaksaisi kutsua ketään, kun on arkijuoksut, niin sitä haluaa vain olla rauhassa oman perheen kanssa. Ei kaipaa mitään ekstratarjoomusten kokkailua ja leivontaa ja vähäinen aika on kallista ihan seurustelussakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisaalta jos huolesi on nimenomaan lasten sosiaalisuuden kehittyminen, niin ei se jää tuosta kiinni vaan lapset kyllä saavat kavereita pk:ssa ja koulussa ihan omilla ehdoillaan (tai jos eivät saa niin se ei johdu siitä, että ette olisi kyläilleet tarpeeksi). Eikä lapsilla välttämättä synkkaa vanhempiensa ystävien lasten kanssa.
Nykyään lapsiperheet ovat tosi kiireisiä, kyläilyt fiksataan kuukausia etukäteen ja sitten kämppä puunataan viimeisen päälle ja tarjoilut ovat priimaa ja parasta, keittotaidon mestarinäytteitä. Astiastot ja muu esillepano loppuun asti harkittua. Näin siis keskiluokka. Ja siksi kyläillään tosi harvoin. Eikä meillekään tule kovin usein vieraita. Sitä vaan ei jaksa sitä rumbaa minkä se vaatii. Tai minkä itseltään siinä tilanteessa vaatii (kun niilläkin oli sitä-sun-tätä).
Kaipaan opiskeluaikojen ex tempore/nyyttärimeininkiä myös lapsiperhe-elämään! Että kokoonnutaan 2 perhettä meillä/teillä, tilataan pizzat ja syödään jäätelöä tms helppoa, mikä ei edellytä isäntäväeltä tuntikausien raadantaa keittiössä, saunotaan ja pelataan vaikka lautapelejä. Eikä haittaa jos on joku pölypallo nurkassa. Onko kellään sellaista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollaista rentoa meininkiä kuin nro 8 kaipaa, niin minäkin tahtoisin. Yhdessäoloa ilman suorituspaineita kodin siisteydestä tai tarjoilusta. Ihan vaan vaikka ex tempore, aina ei tarvitse olla niin suunnitelmallista. ap
Kyräilykulttuuri onkin parempaa.