Mitä tehdä kun kaikki hajoaa?

Mistä löytää uskallusta repäistä elämä täysin uusiin uomiin? Tuleeko vielä jotain hyvää?

Onko kukaan joutunut tekemään valintoja ja kääntänyt elämän päälaelleen, mitä tapahtui? Miten selvisit?

Mies on puol vuotta jahkannu haluaako olla perheensä kans vai yksin. Puol vuotta mä oon yrittäny tehdä olon mahdollisimman mukavaks sille ja itelleni, luoda itelleni omaa elämää joka on mahdollista vaikka jäisi. Meillä yhteinen asuntolaina, lapsi ja avioliitto. Ei mitään suurempaa ongelmaa ku et mies on nyt jahkaillu ikuisuuden haluaako jättää meidät vai ei. Yhä vastaus on ettei tiedä. Mulla alkaa oleen mitta täynnä. Se vaan on. Parisuhteen eteen ei mitään. Kotona kyllä tekee, lapsen kanssa tekee, töissä käy. Mut mua kohtelee melkeen ku kämppäkaveria. Ei seksiä. Puoleen vuoteen. Ei pusuja puoleen vuoteen. Viimeks kuulin että rakastaa (ilman että kysyin) marraskuussa. Ei tiedä haluaako olla vai ei. Pelaa ja touhuaa omiaan.

Nyt hajos auto. Töissä ei pysty olemaan sisäilmaongelmien takia. En tiedä yhtään mitä teen tulevaisuudessa. Aika helkkarin pelottavaa. Kun kaikki on epävarmaa. Kaikki. Helvata!

Nyt toki mulla se huono puoli et jos joudun olemaan sairaslomalla pitkään enkä löydä uutta työtä, etten pysty elättämään lastani ja itseäni. Vai voinko?

Kaikki neuvot on tervetulleita! Myös sitä koskien et jos jatkan odottelua, et mitä voisin tehdä jotta saisin miehen heräämään tosta kuplasta. En oo estäny lähtemästä, oon sanonut et saa mennä mut tossa se vaan on.