80-90 luvulla eläneet oliko sillon parempaa?
Itse olen syntynyt 91 mutta en ole elänyt tuota aikaa sillä tavalla. Joten vanhemmat ihmiset kertokaa mikä oli sillon parasta? Koska paljon sitä kuulee että ennen oli kaikki paremmin. Niin mikä se asia sitten oli? Eikä tarvi liittyä politiikkaan vaan vaikka joku vanha ravintola jossa aina kävitte tai jotain kertokaa te!
Kommentit (41)
Ihan OT, mutta nyt kun miettii niin tuntuu aika hurjalta, että kun synnyin '56 niin sodan loppumisesta oli kulunut vain vähän aikaa.
Oli ja ei. Moni asia on nykyään ainakin periaatteessa paremmin kuin ennen, mutta se mitä minä kaipaan etenkin 80-luvulta oli oikeastaan yleinen ilmapiiri ja elämänasenne. Se oli jotenkin luonnollisempi, positiivisempi ja toiveikkaampi kuin nykyään.
Koko 80-luku oli hyvää aikaa,oli töitä mukavasti ja jne.
Nautin siitä, että sain elää nuoruuteni ilman somea!
t. vm.80
Ysärillä oli kurjaa, rahaa ei ollut, työttömyys oli hurjaa. Mutta tavallaan se oli ok, koska kellään ei sitä rahaa ollut. Työttömiä oli kaikkialla pl. jotkut opettajat, jotka eivät lamaa edes ymmärtäneet olevaksikaan. Joka paikassa oli muovituopeista kaljaa puoli-ilmaiseksi myyviä juottoloita ja tissibaareja. Kirpparit täyttivät autokaupat, koska autojahan kellään ei ollut varaa ostaa.
Vierailija kirjoitti:
Olihan se monella tapaa ainakin turvallisempaa. Etelänlomalennoilla lapset pääsivät ohjaamoon tutustumaan, kun ei ollut vielä tietoakaan terroristeista.
Ööh?
https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_aircraft_hijackings#1980s
https://en.wikipedia.org/wiki/Timeline_of_airliner_bombing_attacks
70-luvulla syntyneenä täytyy sanoa että todellakin asiat olivat ennen paremmin. Olen kiitollinen siitä että olen nähnyt ja elänyt tuonkin ajan, enkä syntynyt tähän hype-/some-nettiaikaan. Kaupat olivat auki kotipitäjässäni arkisin n. 9-17, perjantaisin 9-18 ja lauantaisin 9-13/14 ja hienosti siinä ehti ruokaostokset tekemään. Tarjonta kaupoissa ei ollut lähellekään niin massiivista kuin nykyään ja elämä jotenkin yksinkertaisempaa, ei-kaupallista. Kotiruokaa syötiin, kun eipä noita pikaruokapaikkoja (onneksi) juurikaan vielä Suomessa ollut. Lankapuhelimet olivat käytössä, mutta eipä se soittaminen mitenkään halpaa ollut, joten kirjoiteltiin kirjeitä, kohdattiin toinen ihminen aidosti. Vaikka nykyään on muka niin pirun sosiaalista (koska some), niin silloin se oli sitä AIDOSTI. Kun päivät eivät täyttyneet kännyköistä, tietokoneista, television katselusta jne...kohdattiin sukulaisia, ystäviä ja naapureita kasvokkain, nykymaailmassa tuo aitous on hautautunut jonnekin kiireen tms alle. Lisäksi ulkoilimme paljon, luimme kirjoja, kuuntelimme radiota. Lapsuudessani televisiossa oli vain 2 kanavaa, videot meille tuli vasta 80-luvun lopulla. Televisiossa ohjelmatarjonta alkoi siinä n. klo 17 kieppeillä ja päättyi puoliltaöin. Ohjelmatarjonta oli suurinpiirtein tätä: Ihmemies, Konnankoukkuja kahdelle, Kovaa peliä Bostonissa, Lemmenlaiva, Ritari Ässä, Pikku Kakkonen, Noppa, Puoli kuusi, Dallas, Dynastia, Viinitila Falcon Crest, Paluu Eedeniin.....ja lähes jokaisesta tuli jakso/viikko. Elämä oli yksinkertaista, kiireetöntä, aitoa....lähinnä nykyään on liikaa teknologiaa, kiirettä ja kaupallisuutta. Joka puolelta tulvii informaatiota niin että korvissa soi. Maailmanmeno on raaistunut, televisio-ohjelmia on liikaa, ilkeilyä on enemmän ja se on tehtykin liian helpoksi nykypäivänä. Pahoinvointia on nykypäivänä paljon enemmän kuin noina aikoina jolloin ihmistä ei niin helposti jätetty yksin, vaan yhteisöllisyys ja kohtaaminen oli voimissaan.
Ei tarvinnut pelätä kadulla tulevansa raiskatuksi.
80-luvulla ei ollut sokeri , hiilari ja lisäaine-hysteriaa, aamupalaksi sai vaaleaa leipää ja kaakaota tai muroja ja äiti leipoi paljon. Lapsuus oli myös vapaampi ja huolettomampi, ehkä myös hiukan turvattomampi mutta kummasti sitä hengissä selvittiin .D
90-luvulla oli loistavaa musikkia, ei ollut somea eikä ulkonäköpaineita.
Mahtavaa luettavaa! Oon kyllä kateellinen teille. Koska tosiaan itseään ärsyttää tämä kiireen esittäminen. Ja netti kaikki vaan pyörii sen ympärillä. Uskon kyllä sen että ihmiset oli aitoja tuohon aikaan. Ja mitä työhön tulee niin vaarikin on sanonut että kyllä tekevälle töitä oli. 90 luvun lama niin siitähän tää kaikki paska sitten alkoki tähän päivää asti. Varmasti oli sielä 80 luvullakin omat vaikeutensä mutta luulen kyllä että tää 2000 luku on silti hankalempaa.
Ruokavalikoima oli onneton, mutta se vähä oli laadultaan parempaa ja vähemmän lisäaineita sisältävää.
Ja se tärkein: oli näköala siitä, että kaikille riittää töitä ja omistusasunto, jos vaan sitä itse tahtoo. Toki alettiin jo puhua siitä, että pitää olla valmis opiskelemaan toinenkin ammatti elämän varrella, mutta muuten ei ollut tällaista epävarmuuden ilmapiiriä kuin nyt.
Elämässä ei ollut niin paljon aikasyöppöjä kuin nyt. Oli jotenkin yksinkertaisempaa ja rennompaa, mutta kuitenkin riittävän modernia.
Olin opiskelija pahimmat lamavuodet ja valmistuin 90-luvun loppupuoliskolla.
Monet ketjuun vastanneet ovat ilmeisesti eläneet ihan eri 80- ja 90-luvuilla kuin minä :D Olin nimittäin jo 80-luvulla yksinhuoltaja. Ihmetyttää lähinnä tuo "kiireettömyys". Siihen aikaan ei ollut subjektiivista päivähoito-oikeutta. Perhepäivähoitajat vaihtuivat tiheään, koska kuka vaan saattoi ryhtyä perhepäivähoitajaksi ja lopettaa hommat sillä punaisella minuutilla, kun ei enää kiinnostanut. Eli hakiessasi lapsesi hoidosta sait tietää, että huomenna lapsella ei ole enää hoitopaikkaa. Jos kuuluit niihin onnekkaisiin, jotka saivat lapsensa kunnalliseen päiväkotiin, niin hoitopäivä siellä oli tasan vanhempien työpäivä työmatkoineen eikä minuuttiakaan enempää. Et siis voinut matkalla töistä päiväkotiin poiketa ruokakaupassa vaan lapsi piti hakea ensin ja vasta sitten mennä kauppaan. Hoitajista oli 80-luvulla pulaa ja jos hoitajia oli useampia sairaana, päiväkodin aukioloaikaa supistettiin eli päiväkoti oli auki esim vain klo 8.00-16.00. Siinähän sitten selvittelit työnantajalle, miksi tulet myöhässä töihin ja lähdet silti aikaisemmin töistä. Tai sitten koitit hommata jostain jonkun, joka veisi ja hakisi lapsen päiväkodista. Tai otit palkattoman vapaapäivän, jos työnantajasi sellaisen mahdollisuuden tarjosi. Myös päiväkotien henkilökunnan pitäessä koulutuspäivää tms koko päiväkoti oli suljettuna ja oli oma asiasi, miten lapsesi hoidon niiltä päiviltä sumplit.
Kännyköitä ei vielä ollut, mikä sinänsä oli ihan hyväkin asia monessa suhteessa. Mutta ei aina. Asioita saattoi hoitaa vain virka-aikana ja aina ei ollut mahdollista hoitaa niitä työpaikan puhelimesta. Ystävät ja muut soittelivat kotiin lankapuhelimeen ja siinähän olit johdolla seinässä kiinni puhuessasi ja kuunnellessasi. Nykyisin on helppoa, kun voi laittaa vain viestin ja toinen vastaa sitten, kun ehtii. Tai kun puhut puhelimessa, voit samalla sekoittaa puurokattilaa tai katsoa lastenhuoneessa, mitä natiaiset touhuavat.
Nousukausi! Postmodernismi. Itsesensuuri. Täystyöllisyys. Kehitysoptimismi!
Aloin noin 5 vuotta sitten miettimään ensimmäisen kerran negatiivisessa mielessä internettiä, somea ja elämän teennäistä kiirettä. Kesti tosin viime vuoteen saakka, että tajusin miten ahdistavaa laiffia nykyään "joutuu" elämään.
Täytyy sanoa, että hieman jopa ahdistaa elämän automatisoituminen ja mm.palvelujen siirtyminen verkkoon. Pelkään työpaikkojen ja tulevaisuuden puolesta. Olen vasta 34 vuotias, mutta kyllä ahdistaa tämän maailman liian nopea muuttuminen. Kaipaan takaisin aikaan ennen somea!
Olen erittäin onnellinen siitä, että sain viettää lapsuuteni päivät 80 ja 90-luvuilla.
Nyt olen alkanut pohtimaan miten yksinkertaistan elämää ja vietän hieman yksinkertaisempaa elämää, sekä vähennän somen ja netin tarvetta. Eroonhan näistä ei enää pääse. Mitä ajatuksia muilla näistä asioista?
töitä ainaskin riitti kaikille pk-seudulla , en tiiä miten muualla , mutta pv hoito
paikkoja ei ollut kaikille ja helppo ostaa omistusasunto , mikään muu ei
harmita kuin lukion keskeyttäminen , olisi sittenkin pitänyt lukea lukea ja
hakeutua valtion palkkalistoille , nyt saan kituuttaa liian pienellä eläkkeellä
kun tyhmänä tein lapseni nuorena , sensijaan että olisin hankkinut kunnon ammatin , ja lapsen takia menetin hyviä työpaikkija 3 krt kun lapsi oli sairas ja
jouduin tekemään yötöitä 5v , 50vuotiaana kun menettää työnsä tapaturman
takua niin senjälkeen ei päässyt enää mihkään töihin ,
mutta ehkä nuoremmille tulevaisuus aukeaa parempana
no en ainakaan ydinsotaa näin paljon pelännyt
80-luvulla sai koulussa välipalaa. Iltapäiväkerhoja ei ollut.
80-luvulla kuka vaan joka halusi pääsi töihin. Minäkin olin jo kunnon kesätyöpaikassa yläasteella ja ysillä jo kaupan kassalla.
Suomessa oli vielä paljon kommunisteja ja SMP oli voimissaan. Mummot matkustivat Jaltalle, Sotsiin ja Kanarian saarille.
Nuoriso ryyppäsi olan takaa heti kun viinaa sai hankittua. Kouluissa oli yläasteella levotonta, lukuun ottamatta musiikkiluokkia.
Lukiossa mentiin Jenkkilään vaihtoon, tai ainakin jotkut menivät. Moni meni aupairiksi tai harrasti interrailia. Myös Ruotsin ja Venäjän matkailua harrastettiin. 90-luvulla oli Intia-buumi, sinne menivät kaikki jotka halusivat kokea maailmaa.
Kaikki kynnelle kykenevät maalta muuttaneet perheet rakensivat jossain vaiheessa omakotitalon.
Kerrostaloissa paremmissakin taloyhtiöissä oli ihan tavallista, että pyykki pestiin talon pesulassa isoilla koneilla.
Saunavuoro oli jokaviikkoinen käytäntö.
Puhelinnumerot piti osata ulkoa 80-luvulla, koska oli lankapuhelin. Yleiseen käyttöön levisivät matkapuhelimet 90-luvun alkupuolella. www-tuli kaikkien käyttöön myöskin vasta reippaasti 90-luvun alkupuolella, mutta se oli yksi hujaus kun sen käyttö yleistyi valtavaa vauhtia.
Vanhemmat elivät kasinotaloutta ja valtiolla oli kukoistuskausi. Iso osa suomen yrityksiä oli valtion omistuksessa ja niiden työntekijöillä oli kissanpäivät. 90-luvun lamassa kunnolliset yrittäjät tekivät konkursseja ja itsemurhia. Tuli myös pikarikastuneita, jotka myös köyhtyivät yhtä nopeasti kuin rikastuivatkin. Juppi-ilmiö kukoisti.
Suomessa ei juuri ollut maahanmuuttajia. Ongelmalähiöissä asuivat ihan kotoperäiset ongelmaiset tai se mielikuva oli, vaikka nykytietämyksellä lähiöissä asui myös ihan kunnon väkeä.
Kirpputoreja oli, mutta muuten kierrättäminen oli aika lapsen kengissä.
Helsingissä oli oikeasti hiljaista juhannuksena, pääsiäisenä ja jopa jouluna. Pääsiäisenä ei saanut bailata. Mikään paikka ei ollut pyhinä auki. Terasseja oli, mutta vähän.
Tennispalatsissa oli pitkään Anttila, Pikku-Huopalahtea, Arabianrantaa, Aurinkorantaa Vuosaaressa ym. ei ollut, eikä muita uusia kaupunginosia.
Mitäs vielä. .
90-lukuhan oli lama-aikaa, jolloin ryvettiin työttömyydessä, konkursseissa, kansallisessa itsesäälissä ja keskioluessa. Miten joku ei muista sitä? Kasarilla töitä riitti, mutta keskimääräinen elintaso oli paljon matalampi kuin nykyään. Musiikki toki oli osittain hyvää 😀
Olihan se monella tapaa ainakin turvallisempaa. Etelänlomalennoilla lapset pääsivät ohjaamoon tutustumaan, kun ei ollut vielä tietoakaan terroristeista. Toisaalta taas lapsilla ei ollut asianmukaisia turvaistuimia ainakaan vielä 80-luvulla että se siitä turvallisuudesta.