Kun äiti on ylisuojeleva ja kontrolloiva

Taustalla on trauma omasta turvattomasta lapsuudesta. Mutta ei tämäkään tapa oikea ole. Mikään puhe ei tehoa.

Kuinka hyvin tunnet lapsen? Kuinka hyvin tunnet äidin? Oletko varma, ettei lapsella ole jotain diagnoosia, mistä johtuen äiti on kontrolloiva?

Tunnen erittäin hyvin, koska on sukulainen. Ei ole diagnoosia, eikä ole koskaan ollutkaan. En myöskään pidä siitä, että lapsella perustellaan ne omat elämänvalinnat. Eli ei voi opiskella koska tää teini, ei voi sitätaitätä koska tää teini. Pelkään että se kääntyy sitten väärinpäin myöhemmin.

Ylisuojeleminen on siis ihan stratosfääreissä. Puetaan suunnilleen kengät jalkaan, voidellaan leipä, kerrotaan mitä tehdä, mitä sanoa, valvotaan kenen kanssa saa olla. Sellaista tukahduttavaa. Koko ajan askel edellä "sammuttamassa" pieninkin oma-aloitteinen juttu. Toisaalta kehutaan ihan kohtuuttomasti eli nyt ollaan sitten siinä pisteessä, että koulussakaan ei ole koskaan tehnyt mitään koska on "luontainen nero".

Lapsi yritettiin saada ennen aikojaan kouluun, mutta psykologin testeissä todettiin, että sosiaaliset taidot laahaa. Tästä äiti raivostui ja tavallaan ne taidot menee nyt vielä enemmän takapakkia, koska se niistä lausunnon antaminen loukkasi tätä äitiä... Kukaan muu ei tiedä, eikä tajua. Mitään auktoriteettejä ei siis kuunnella.

Ja jotenkin se äiti surraa koko ajan siinä lapsen ympärillä, siis yötä päivää kaikki ajatukset. Minua tämä ahdistaa jo siksikin että saan sitten niitä ylimitoitettuja huolipuheluja joka viikko. Silti en kuitenkaan saa mitään tolkkua siihen touhuun eli kaikk pienikin järjen ääni hukkuu jonnekin...

Minkäikäinen lapsi?

Nyt jo melkein teini

Tulee luuseri kuten minusta. Yliherkkä, sensitiivinen häpeäihminen. Toisaalta isien tehtävä on repiä -varsinkin poika- irti tissistä. Mun isä lepsu ja tyhmä, joten siitä ei paljoa apua ollut. Vahvistan, että äidin omat lapsuuden traumat olivat tämän ylisuojelevaisuuden taustalla. Siihen päälle vielä avioliitto-ongelmat, niin soppahan on valmis. Uhrina=lapsi. Se siinä juuri ristiriitaista onkin, että äiti rakastaa lapsensa kuoliaaksi.

Ideoita mitä tehdä?

Olen yrittänyt esim opettaa rahan käyttöä niin että rahaa saa pikkuaskareita vastaan. Äiti tuli tästä silmille ja syytää lapseen rahaa ihan holtitta, yleensä vielä pikavippejä, joista sitten seuraa rahavaikeuksia.

Taistelen tuota vastaan äitinä joka päivä. Meillä siis se tilanne että lapsi on ujo ja hidastemeramenttinen (ei tyhmä mutta reagoi hitaasti asioihin) ja minä nopea ja ihan koko ajan jyrään lapsen vaikka yritän muistaa olla jyräämättä. Ja lapsi puolestaan on tilanteesta vain kiitollinen, koska välttyy joutumasta puhumaan vieraiden kanssa. Aargh.... En voi kuin jatkaa yrityksiä hillitä itseäni. Vieras kysyy lapselta jotain. Lapsi mutisee kaksi sanaa joista tulee selväksi puolet kysytystä asiasta. Sitten syvä hiljaisuus, vieras yrittää nyhtää lisätietoa puristamalla kivestä vettä, lisää hiljaisia hetkiä, minä alan kälättää ja puhun lapsen puolesta.

Tietyllä tavalla tälläinen huolehtiminen on yhtä paha kuin liian vähäinen huolehtiminen. Ehkä jopa lastensuojeluilmoituksen paikka.

Vierailija kirjoitti:

Taistelen tuota vastaan äitinä joka päivä. Meillä siis se tilanne että lapsi on ujo ja hidastemeramenttinen (ei tyhmä mutta reagoi hitaasti asioihin) ja minä nopea ja ihan koko ajan jyrään lapsen vaikka yritän muistaa olla jyräämättä. Ja lapsi puolestaan on tilanteesta vain kiitollinen, koska välttyy joutumasta puhumaan vieraiden kanssa. Aargh.... En voi kuin jatkaa yrityksiä hillitä itseäni. Vieras kysyy lapselta jotain. Lapsi mutisee kaksi sanaa joista tulee selväksi puolet kysytystä asiasta. Sitten syvä hiljaisuus, vieras yrittää nyhtää lisätietoa puristamalla kivestä vettä, lisää hiljaisia hetkiä, minä alan kälättää ja puhun lapsen puolesta.

Minulla on itselläni juurikin yksi lapsista hiljainen lapsi. Ja itse olen suulas. On täytynyt kokonaan rakentaa se malli ettei hoputa, ylikävele, osoita kärsimättömyyttä tms. Vaan antaa toisen olla ja viestii vaan hyväksyntää ja luottamusta siihen että hän pärjää. Aina kun jokin pienikin juttu on jonka haluaa hoitaa/tehdä, annan tehdä nostamatta elämää siitä...

Ap

Vierailija kirjoitti:

Taistelen tuota vastaan äitinä joka päivä. Meillä siis se tilanne että lapsi on ujo ja hidastemeramenttinen (ei tyhmä mutta reagoi hitaasti asioihin) ja minä nopea ja ihan koko ajan jyrään lapsen vaikka yritän muistaa olla jyräämättä. Ja lapsi puolestaan on tilanteesta vain kiitollinen, koska välttyy joutumasta puhumaan vieraiden kanssa. Aargh.... En voi kuin jatkaa yrityksiä hillitä itseäni. Vieras kysyy lapselta jotain. Lapsi mutisee kaksi sanaa joista tulee selväksi puolet kysytystä asiasta. Sitten syvä hiljaisuus, vieras yrittää nyhtää lisätietoa puristamalla kivestä vettä, lisää hiljaisia hetkiä, minä alan kälättää ja puhun lapsen puolesta.

Meillä sama. Yritän olla tietoisesti hiljaa ja antaa lapselle tilaa, mutta se on todella vaikeaa, jos lapsi ei sano mitään. En haluaisi hänenkään takiaan tehdä asiasta numeroa, joten autan keskustelussa, jos se ei kulje. Ja meilläkin lapsi selvästi minulle kiitollinen avusta.

Hienoa, että tiedostatte noita heikkouksianne ylisuojelevat äidit!

Ystäväni, nyt jo kohta keski-ikäinen nainen, on tällaisten ylisuojelevien vanhempien (kumpikin!) ainoa lapsi. Ihan hirveää jälkeä pystyy tällaiset hyväntahtoiset mutta tukahduttavat venhemmat tekemään. Täysin tahdoton, itsenäiseen elämään kykenemätön "lapsi" on tämä tytär edelleen, äiti sitä, äiti tätä, iskä sitä, iskä tätä, soittelee vanhemmilleen monta kertaa päivässä (asuu sentään omillaan), yhdessä tehdään lomamatkoja, yhdessä vietetään viikonloput ja mistään parisuhteesta ei ole tietoakaan koskaan ollutkaan ja äitikin ehättää heti sanomaan, että "eihän se meidän Marja mitään tässä miehellä, kun on hyvä näinkin"... just, varmaan onkin hyvä olla sellainen iso pikkutyttö vielä melkein nelikymppisenä, jolla äiti käy viikkosiivoamassa, "kun en mä kuitenkaan osaa tarpeeksi hyvin, kun äiti on niin tarkka siivoamisesta" :(

Eli varokaa, varokaa...!

Vierailija kirjoitti:

Hienoa, että tiedostatte noita heikkouksianne ylisuojelevat äidit!

Ystäväni, nyt jo kohta keski-ikäinen nainen, on tällaisten ylisuojelevien vanhempien (kumpikin!) ainoa lapsi. Ihan hirveää jälkeä pystyy tällaiset hyväntahtoiset mutta tukahduttavat venhemmat tekemään. Täysin tahdoton, itsenäiseen elämään kykenemätön "lapsi" on tämä tytär edelleen, äiti sitä, äiti tätä, iskä sitä, iskä tätä, soittelee vanhemmilleen monta kertaa päivässä (asuu sentään omillaan), yhdessä tehdään lomamatkoja, yhdessä vietetään viikonloput ja mistään parisuhteesta ei ole tietoakaan koskaan ollutkaan ja äitikin ehättää heti sanomaan, että "eihän se meidän Marja mitään tässä miehellä, kun on hyvä näinkin"... just, varmaan onkin hyvä olla sellainen iso pikkutyttö vielä melkein nelikymppisenä, jolla äiti käy viikkosiivoamassa, "kun en mä kuitenkaan osaa tarpeeksi hyvin, kun äiti on niin tarkka siivoamisesta" :(

Eli varokaa, varokaa...!

Kauhean surullista!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hienoa, että tiedostatte noita heikkouksianne ylisuojelevat äidit!

Ystäväni, nyt jo kohta keski-ikäinen nainen, on tällaisten ylisuojelevien vanhempien (kumpikin!) ainoa lapsi. Ihan hirveää jälkeä pystyy tällaiset hyväntahtoiset mutta tukahduttavat venhemmat tekemään. Täysin tahdoton, itsenäiseen elämään kykenemätön "lapsi" on tämä tytär edelleen, äiti sitä, äiti tätä, iskä sitä, iskä tätä, soittelee vanhemmilleen monta kertaa päivässä (asuu sentään omillaan), yhdessä tehdään lomamatkoja, yhdessä vietetään viikonloput ja mistään parisuhteesta ei ole tietoakaan koskaan ollutkaan ja äitikin ehättää heti sanomaan, että "eihän se meidän Marja mitään tässä miehellä, kun on hyvä näinkin"... just, varmaan onkin hyvä olla sellainen iso pikkutyttö vielä melkein nelikymppisenä, jolla äiti käy viikkosiivoamassa, "kun en mä kuitenkaan osaa tarpeeksi hyvin, kun äiti on niin tarkka siivoamisesta" :(

Eli varokaa, varokaa...!

Kauhean surullista!

Vanhempien kuolema voi olla ylipääsemätön kriisi, jos joutuu myöhäisessä keski-iässä opettelemaan niitä taitoja, jotka yleensä opitaan viimeistään nuorina aikuisina. Tällaiset vanhemmat tekevät karhunpalveluksen lapsilleen.

Vanhempi niin nolostuva ja lapsellinen että takkuava puhe nolottaa jolloin jyrätään yli? Lapsi kokee arvottomuuden tunteita?

Ylös

Vierailija kirjoitti:

Vanhempi niin nolostuva ja lapsellinen että takkuava puhe nolottaa jolloin jyrätään yli? Lapsi kokee arvottomuuden tunteita?

Tällaisen lapsen äitinä olen tietysti ensin kokeillut sitä etten sekaannu. Ei siitäkään lapselle arvokkuuden ja onnistumisen tunnetta synny kun kaikki osapuolet hämmentyvät ja vaivaantuvat puhumattomuudesta ja keskustelu kuolee. Itse olen päätynyt siihen että koetan tehdä tilanteesta sujuvan sillä lailla että lapsella on tilaisuus antaa se yksitavuinen vastaus ja se on osa sujuvaa keskustelua.