Paljasta mielenterveydellinen oireilusi

Minun on vaikea mennä minnekään "huvin vuoksi", siis ilman että olen toimittamassa jotain tähdellistä asiaa. Tuntuu, että kaikkeen tekemiseen tarvitaan hyväksyttävä ulkopuolinen syy. Välillä esim. kaupungilla olevia tapahtumia menee ohi, kun en pääse ovesta ulos miettiessäni olenko pukeutunut oikealla tavalla ja onko minun lupa osallistua.

Erityisen vaikeaa on mennä yksin jonnekin, kuten elokuviin, jonne ihmiset tavallisemmin menevät seurassa. Sitten taas lounasaikaan on helppo mennä yksin ravintolaan syömään, koska se on välttämätöntä ravinnon hankintaa, mutta illalliselle en pystyisi yksin. 

Oma lukunsa on sitten kykenemättömyyteni esittää pyyntöjä sellaisessa asiassa ja tilanteessa jossa pyynnöstäni on vaivaa tai en epäilen että pyyntööni ei suostuta, tai suostutaan vastahakoisesti. Jotkut seuraukset on aika pahoja, esim. se että olen jäänyt vaille työtodistusta silloin kun sitä ei ole annettu pyytämättä.

Mulla on ollut pitkittynyt masennus n. 10 vuotta. Työkokemusta ei löydy juuri ollenkaan ja opiskelut ovat menneet kerta toisensa jälkeen pieleen, olen suorittanut vaan peruskoulun. On myös ahdistusta, sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja keskittymis/opiskeluvaikeuksia. En usko että koskaan tuun olemaan kokopäiväisessä työssä. Ehkä jossain osa-aikaisessa. Opiskelu ei enää kiinnosta aiempien kokemusten takia ja kun en tiedä mitä haluaisin opiskella. En osaa mielestäni mitään ja pelkään epäonnistumista niin paljon että en yleensä edes kauheasti yritä. en koe että tulevaisuudella on mitään tarjottava, ei ole mitään haaveita enkä suunnittele elämääni ellei ole aivan pakko. Olen vuoden ajan yrittänyt hakea terapiaan mutta on hidasta hommaa eikä mulla ole rahaa käydä siellä jos sossu ei auta. Olen aina elänyt opinto- tai toimeentulotuella ja olen jo tottunut siihen, en kaipaa materiaa elämääni. Perhe ja pari kaveriani ovat tärkeitä minulle ja voimavara. Parisuhdetta ei ole ollut eikä minkäänlaista läheisyyttä, seksiä kaksi kertaa viimeisen kahden vuoden aikana. En usko että voisin mitenkään 'parantua' enää normaaliksi. Välillä elämä on ok kun päivä kerrallaan menee sen suurempia pohtimatta.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ollut pitkittynyt masennus n. 10 vuotta. Työkokemusta ei löydy juuri ollenkaan ja opiskelut ovat menneet kerta toisensa jälkeen pieleen, olen suorittanut vaan peruskoulun. On myös ahdistusta, sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja keskittymis/opiskeluvaikeuksia. En usko että koskaan tuun olemaan kokopäiväisessä työssä. Ehkä jossain osa-aikaisessa. Opiskelu ei enää kiinnosta aiempien kokemusten takia ja kun en tiedä mitä haluaisin opiskella.

Itse hoidin vakavaa uupumusta ja masennusta lähtemällä raksalle töihin. Siellä puutetta naisista, mutta komeita miehiä löytyy. Työmaalla aikamoinen vilinä, niin sai positiivista fiilistä tekemällä pikkuasioita. Tein aika paljon ylitöitä vahtimalla aliurakoitsijoita, eli istumalla oman pöytäni ääressä tekemässä koulutehtäviä. Valmistuin nopeasti amk:sta, palkkaa tuli, kokemusta ja kavereita.