Kelan asumistuki lakkautettu - juuri 2 kk sitten myönnetty

Se on ihan sama milloin on myönnetty uudelleen asumistukea, se vuositarkastus tehdään aina siitä lähtien kun ensimmäistä kertaa se on annettu. 

Vierailija kirjoitti:

Olen työssä käyvä ihminen, en elä tuilla. Palkka on pieni ja vuokra nousi viime vuodenvaihteessa yli 100 €/kk. Siksi hain asumistukea. Yli puolet nettopalkasta menee vuokraan.

Olen soittanut Kelaan, mutta sinne ei oteta edes puheluita vastaan.

Laita viestiä oma asioinnissa ja kysy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen työssä käyvä ihminen, en elä tuilla. Palkka on pieni ja vuokra nousi viime vuodenvaihteessa yli 100 €/kk. Siksi hain asumistukea. Yli puolet nettopalkasta menee vuokraan.

Olen soittanut Kelaan, mutta sinne ei oteta edes puheluita vastaan.

Yli 100€/kk?! Eikö noita korotuksia sido ihan laki? Vuokrasi täytyy olla kyllä jo ennestääkin kohtuuton.

Tilanne oli sellainen, että minulla oli määräaikainen vuokrasopimus ja minulle tuli kirje, että sopimus on päättymässä mutta voimme uusia sen tai sitten pakkaat kamasi ja häivyt. Kirjeessä oli ilmoitettuna uusi vuokra joka tulee voimaan, jos hyväksyn uuden sopimuksen. Nyt kun minulla on taas 5 vuoden sopimus, niin sinä aikana ei tietenkään noin suuria korotuksia voi tulla.

Eipä siellä Kelan ruotsinkielisessäkään puhelinpalvelussa onnistunut. Täysi hiljaisuus, kun kysyin onnistuisiko palvelu suomeksi tai englanniksi. Ruotsia en osaa niin hyvin, että pystyisin tuon asian hoitamaan. Tosi erikoista palvelua, että ei sanota mitään. Olisi edes sanonut, että ei onnistu.

Olen pahoillani, ap. :(. Toivottavasti on vain virhe ja saat oikaistua.

OT Varoitus:  Oli vaan pakko kirjoittaa, vaikka omasta kokemuksestani on jo kauan, eli 90-luvun alun lamavuosilta. Silloinhan asumistukiakin leikattiin reippaasti. Olin silloin TYÖSSÄkäyvä yksinhuoltaja, yksi lapsi, josta huolehdin täysin yksin. Oli muutettu 5 v aikaisemmin VVO:n ihka uuteen ihanaan asuntoon, lapsi sai oman huoneen ja itse nukuin olohuoneessa. Lapsi oli todella onnellinen omasta huoneestaan :). Rahaa ei ollut törsättäväksi, mutta kaikki perustarpeet saatiin. Autoa tai mökkiä meillä ei ollut, eikä ole. Työni oli huonosti palkattua toimistotyötä. Lapsen koulu oli kiva, aikaansa edellä silloin. Hän viihtyi ja pärjäsi., oli paljon kavereitakin. Alue oli keskustasta muutaman kilometrin päässä, turvallinen lapsille. Markka-aikaan (jos joku vielä muistaa?) tuo asumistuki oli jotain 400-500 mk. Mutta leikkuri leikkasi sen kokonaan pois, eli vuokrani nousi yhtäkkiä minulle mahdottomiin lukemiin. Kun otti huomioon kasvavan lapsen tarpeet, joista siis vastasin yksin. Toki se kunnan elatustuki  auttoi.

Kyllä siinä itkettiinkin, koska meidän oli vaan pakko muuttaa. Ja kun mietin tullessani siihen upouuteen asuntoon, etten lähde täältä kuin jalat edellä.  Muutimme sitten keskustaan, karmeaan tupakankäryttämään sotkuiseen kämppään.  Olimme asuneet kolmannessa kerroksessa, näkymät metsiin joka ikkunasta. Nyt kun heräsin ensimmäisenä aamuna, tuntui, kuin asuisin kadulla! Ensimmäinen kerros, yhden ikkunan takana oli pihan juoppojen penkki ja toisen takana katu. Ajattelin, etten kyllä jää tähän. Mutta  kaikkeen - ainakin melkein - tottuu. Onneksi lapsella alkoi juuri yläaste, joka olikin keskustassa. Ehkä siihen aikaan olisi joutunut vaihtamaan toiselle ala-asteelle muuttaessa.

Köyhiä on niin helppo pompotella sinne tänne. Tämä on hyvä taas ennen vaaleja muistaa. Olin jo jättää äänestyksen väliin, mutta en taidakaan.

Ja sille, joka tulee inisemään, että miksette ostaneet/osta omaa: noina vuosinahan monet takaajat joutuivat maksamaan lapsiensa, vanhempiensa, muiden sukulaisten tai tuttujen velkoja oltuaan takaajina. Siinä tulehtuivat ihmissuhteet, tutun anopilta meni omakotitalo kun tutun firma meni nurin. En olisi kehdannut pyytää vanhempiani takaamaan lainaa, eikä ainakaan nuuka isäni olisi siihen suostunutkaan. Enkä olisi lainaa saanut ilman takaajia, koska palkkani oli pieni. Niin olisi pitänyt käydä kouluja = parempi palkka, ottaa toisenlainen mies = helpompi elämä, ei tehdä lasta tämän rentun kanssa = kts edellinen. Kaikki ei vaan mene niinkuin 19-vuotiaana kokemattomana maalaistyttönä ajatteli. Koulussa meiltä kysyttiin, että mitä odotamme puolisoltamme tulevaisuudessa. Minä vastasin, että turvallisuutta. No ei sekään ihan osunut. Elämä vaan ei kaikilla mene niin suunnitelmien mukaan, tielle tulee  kiviä ja kantoja. Ja sitten se rakastuminen, miten sen voi nuorena estää?

Niin, lapseni on käynyt sitten kouluja niin paljon kuin on jaksanut. Koska kaikki köyhät eivät ole tyhmiä, kaikilla vain ei ole sellaiset lähtökohdat, että opiskeluun kannustettaisiin kotona. Minun ollessani 10-vuotias, olisi pitänyt päättää, pyrkiikö senaikaiseen oppikouluun. Minä en silloin vaan halunnut, eikä äiti kuulema voinut pakottaa, vaikka opettajakin lähetti kotiin kirjeen. Mikä oli siihen  aikaan tavatonta.

Anteeksi kovaasti tämä rönsyily tässä asiassa.:)

Hyvää päivänjatkoa kaikille!