Mikä kieli äidinkieleksi lapselle? Kokemuksia?

Vierailija kirjoitti:

Turvokki kirjoitti:

Vai on miehesi sitä mieltä, että suomi on turha kieli? Aika todella kulttuuri-imperialistinen mielipide. Jos mun mieheni sanoisi noin (puhuu itsekin ns. maailmankieltä äidinkielenään), miettisin ettei hän arvosta mua muutenkaan...

Mutta asiaan. Olen samaa mieltä kuin lähes kaikki muut tänne kirjoittaneet: Sinä puhut lapsellesi suomea - ja vain suomea. Isä puhuu lapsellenne omaa äidinkieltään - ja vain sitä. Ruotsin lapsenne oppii väkisinkin altistumalla, vaikka muuten olisikin kuinka palikka kielissä, englannin samoin. Tärkeintä on, että lapsellanne on edes yksi selkeä 100-prosenttinen äidinkieli, sillä se, ja vain se, mahdollistaa myös muiden oppimisen hyvin, ei vain vaillinaisesti.

Kerron sinulle myös kaksi tarinaa, joita itse tuli todistettua: Tyttö, olkoon nyt vaikka Heidi nimeltään, syntyi neuvosto-Latviassa latvialaisille vanhemmille. Kiireiset diplomaattivanhemmat eivät juuri lukeneet tytölle, mutta kotikieli oli nyt kuitenkin latvia. Kolmivuotiaana Heidi vanhempineen muutti neuvosto-Viroon, jossa koulunkäyntikielet olivat viro ja venäjä. Heidin ollessa 13-vuotias koko perhe muutti ja asettui lopulta pysyvästi Suomeen, jossa tyttö muitta mutkitta paiskattiin täysin suomenkieliseen yläkouluun. Parikymppisenä opiskelijana hän ei sitten osannut yhtäkään mainituista kielistä täydellisesti tai edes hyvin, mutta kaikkia toki vähän sieltä täältä. Heidillä ei ollut eikä ole äidinkieltä.

Toinen tarina: Suomessa asuva täysin suomenkielinen perhe päätti laittaa poikansa ranskalaiseen kielikylpypäiväkotiin. Tällä perheellä on Heidin perheen kanssa yhteistä se, ettei pojan kanssa juurikaan luettu, hänen kokemuksiaan ei juurikaan sanoitettu ("Mikä tuolla menee? Onko se paloauto? Onhan se, paloauto. Paloauto."), eivätkä vanhemmat juurikaan osanneet kiinnittää huomiota lapsensa kielelliseen kehitykseen. Ajattelivat kai tekevänsä tälle palveluksen kun laittoivat taaperosta asti oppimaan suurta maailmankieltä (jota ranska ei siis enää edes ole; jopa saksaa puhutaan enemmän). Lopputulos: Ensimmäiselle luokalle tullessaan poika osasi sanoa merci, s'il vous plaît, il faut pas le faire, etc. ja suomeksi kaikki perusasiat, kiitokset ym., mutta esimerkiksi lukemaan oppiminen ja omien tarinoiden tuottaminen tuotti alussa paljon enemmän vaikeuksia kuin muille, pelkästään suomenkielisessä ympäristössä varttuneille.

Eli lyhyesti: Sinä omaa äidinkieltäsi, mies omaansa. Ruotsi tulee väkisinkin, englanti samaten. Ja miehellesi voisit sanoa, että suomi on aivan yhtä arvokas kieli kuin espanja tai ruotsi.

Nämä tarinat ovat ihan omaa kuvitteluasi. Lapsia on myös voitu esimerkiksi kiusata taustansa takia. Kielenulkoiset asiat eivät ratkaise sitä, onko ihmisellä äidinkieli vai ei. Ihmisillä on aina äidinkieli, vain susilapset ja todella vammaiset ovat poikkeus.

Lol, k.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tämä neljän kielen loukussa kasvanut. 

Korostaisin, että lukeminen lapselle on todella tärkeää.Se on aina tärkeää, mutta erityisesti kielten sekamelskassa kasvavalle.  Pidän aivan olennaisena sitä selviytymisen kannalta. 

Minulla oli tosiaan äiti, joka meille (minulla on veli) luki suomeksi ja ruotsiksi ihan joka päivä monipuolista lastenkirjallisuutta. 

Tietysti myös muut kulttuurituotteet käyttöön, leffat jne. Puheessa ei edes virein verbaalivirtuoosi käytä niin rikasta kieltä kuin korkeatasoisissa kirjoissa. 

Olet väärässä. Lukeminen on täysin toisarvoista. Tärkein asia on kanssakäyminen sillä kielellä lapsen kanssa.

Totta kai kanssakäyminen on ehdottomasti tärkeintä. Nyt tuli väärinkäsitys. 

Mutta kielen kehityksen kannalta monikielisyyden suhteen on tärkeää myös lukeminen. En käsittääkseni sanonut muuta kuin "tärkeää", en "tärkeintä". 

Lukeminen ei ole tärkeää monikielisyyden suhteen.

Turvokki kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turvokki kirjoitti:

Vai on miehesi sitä mieltä, että suomi on turha kieli? Aika todella kulttuuri-imperialistinen mielipide. Jos mun mieheni sanoisi noin (puhuu itsekin ns. maailmankieltä äidinkielenään), miettisin ettei hän arvosta mua muutenkaan...

Mutta asiaan. Olen samaa mieltä kuin lähes kaikki muut tänne kirjoittaneet: Sinä puhut lapsellesi suomea - ja vain suomea. Isä puhuu lapsellenne omaa äidinkieltään - ja vain sitä. Ruotsin lapsenne oppii väkisinkin altistumalla, vaikka muuten olisikin kuinka palikka kielissä, englannin samoin. Tärkeintä on, että lapsellanne on edes yksi selkeä 100-prosenttinen äidinkieli, sillä se, ja vain se, mahdollistaa myös muiden oppimisen hyvin, ei vain vaillinaisesti.

Kerron sinulle myös kaksi tarinaa, joita itse tuli todistettua: Tyttö, olkoon nyt vaikka Heidi nimeltään, syntyi neuvosto-Latviassa latvialaisille vanhemmille. Kiireiset diplomaattivanhemmat eivät juuri lukeneet tytölle, mutta kotikieli oli nyt kuitenkin latvia. Kolmivuotiaana Heidi vanhempineen muutti neuvosto-Viroon, jossa koulunkäyntikielet olivat viro ja venäjä. Heidin ollessa 13-vuotias koko perhe muutti ja asettui lopulta pysyvästi Suomeen, jossa tyttö muitta mutkitta paiskattiin täysin suomenkieliseen yläkouluun. Parikymppisenä opiskelijana hän ei sitten osannut yhtäkään mainituista kielistä täydellisesti tai edes hyvin, mutta kaikkia toki vähän sieltä täältä. Heidillä ei ollut eikä ole äidinkieltä.

Toinen tarina: Suomessa asuva täysin suomenkielinen perhe päätti laittaa poikansa ranskalaiseen kielikylpypäiväkotiin. Tällä perheellä on Heidin perheen kanssa yhteistä se, ettei pojan kanssa juurikaan luettu, hänen kokemuksiaan ei juurikaan sanoitettu ("Mikä tuolla menee? Onko se paloauto? Onhan se, paloauto. Paloauto."), eivätkä vanhemmat juurikaan osanneet kiinnittää huomiota lapsensa kielelliseen kehitykseen. Ajattelivat kai tekevänsä tälle palveluksen kun laittoivat taaperosta asti oppimaan suurta maailmankieltä (jota ranska ei siis enää edes ole; jopa saksaa puhutaan enemmän). Lopputulos: Ensimmäiselle luokalle tullessaan poika osasi sanoa merci, s'il vous plaît, il faut pas le faire, etc. ja suomeksi kaikki perusasiat, kiitokset ym., mutta esimerkiksi lukemaan oppiminen ja omien tarinoiden tuottaminen tuotti alussa paljon enemmän vaikeuksia kuin muille, pelkästään suomenkielisessä ympäristössä varttuneille.

Eli lyhyesti: Sinä omaa äidinkieltäsi, mies omaansa. Ruotsi tulee väkisinkin, englanti samaten. Ja miehellesi voisit sanoa, että suomi on aivan yhtä arvokas kieli kuin espanja tai ruotsi.

Nämä tarinat ovat ihan omaa kuvitteluasi. Lapsia on myös voitu esimerkiksi kiusata taustansa takia. Kielenulkoiset asiat eivät ratkaise sitä, onko ihmisellä äidinkieli vai ei. Ihmisillä on aina äidinkieli, vain susilapset ja todella vammaiset ovat poikkeus.

Lol, k.

Mitä ihmettä?

Mä kasvoin viiden kielen ympäröimänä (suomi, ruotsi, arabia, ranska, englanti). Olen virallisesti kaksikielinen, ja ainoa kieli joka noista on "tippunut pois" on arabia. Kaikki muut sujuvat oikein hyvin. 

Luota itseesi. Lapsi imee itseensä uskomattoman taitavasti kieliä, mikäli asian hoitaa johdonmukaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tällaisessa neljän kielen loukussa kasvanut: suomi, ruotsi, saksa ja englanti. 

Äitini äidinkieli on ruotsi (on kuitenkin kaksikielinen suomalainen), isäni saksa. Asuimme Suomessa ensimmäiset viisi vuotta elämästäni, sittemmin Englannissa. Äidin vanhemmista toinen on enemmän suomenkielinen ja olen käynyt suomenkielisen päiväkodin. 

Osaan korrektisti kaikkia näitä, mutta syvällisempi ilmaisu ei onnistu millään kielellä. En myöskään osaa kaikilla kielillä kunnolla erinäisiä osa-alueita kuten vaikka luontosanastoa. Saatan tietää, mikä on leppä suomeksi ja ruotsiksi, mutten enää englanniksi ja saksaksi jne. Aikuisiällä olen asunut Suomessa ja mieheni on suomenkielinen. 

Katsoisin, että neljä kieltä on liikaa, ellei yksi ole ehdottomasti ylitse muiden. 

Kuulun kuitenkin ehdottomasti kielellisesti lahjakkaiden joukkoon. Mitä, jos lapsi ei kuulu?

Aina tulee joku väittämään olemaan puolikielinen. Ei ole uskottavaa. Sitä paitsi sanaston osaaminen ei ole kielen osaamista. Veikkaisin, että jossain Hesassa eläneistä suuri osa ei oikein tiedä, mikä se leppä on.

Tarkoitin nimenomaan sanoja, en puiden tunnistamista. 

Vai käsitinkö väärin nyt, mitä olit sanomassa? En väitä olevani puolikielinen, mutta en hallitse yhtään kieltä täydellisesti. Eli jokaisessa kielessä on minulla ongelma-alueeni, jos keskustelu menee erityisten sanastojen puolelle. Esim. kemian termit suomeksi täysin hakusessa, koska olen kuullut ja opiskellut vain englanniksi. Näin ihan perusmatikassakin. Mietin yksi päivä, mikä suomeksi on divide. Tässäkään en tarkoita siis käsitettä ja sen ymmärtämistä, vaan puhtaasti termiä. 

Tulihan se sekunnissa, mutta oli pieni viive. 

Esimerkiksi Kata Kärkkäinen tässä jokunen vuosi sitten kanssa valitteli, ettei osaa kasvien nimiä, tai tiedä biologiasta paljoa. Ei tällaiset asiat merkitse, ettei hallitse kieltä täydellisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tämä neljän kielen loukussa kasvanut. 

Korostaisin, että lukeminen lapselle on todella tärkeää.Se on aina tärkeää, mutta erityisesti kielten sekamelskassa kasvavalle.  Pidän aivan olennaisena sitä selviytymisen kannalta. 

Minulla oli tosiaan äiti, joka meille (minulla on veli) luki suomeksi ja ruotsiksi ihan joka päivä monipuolista lastenkirjallisuutta. 

Tietysti myös muut kulttuurituotteet käyttöön, leffat jne. Puheessa ei edes virein verbaalivirtuoosi käytä niin rikasta kieltä kuin korkeatasoisissa kirjoissa. 

Olet väärässä. Lukeminen on täysin toisarvoista. Tärkein asia on kanssakäyminen sillä kielellä lapsen kanssa.

Totta kai kanssakäyminen on ehdottomasti tärkeintä. Nyt tuli väärinkäsitys. 

Mutta kielen kehityksen kannalta monikielisyyden suhteen on tärkeää myös lukeminen. En käsittääkseni sanonut muuta kuin "tärkeää", en "tärkeintä". 

Lukeminen ei ole tärkeää monikielisyyden suhteen.

Yksikielisyydenkö suhteen sitten? 

Lukeminen vahvistaa ihan jokaista kieltä ympäristössä. Miksi se ei olisi siis monikielisyyden suhteen tärkeeä?

Vierailija kirjoitti:

Mä kasvoin viiden kielen ympäröimänä (suomi, ruotsi, arabia, ranska, englanti). Olen virallisesti kaksikielinen, ja ainoa kieli joka noista on "tippunut pois" on arabia. Kaikki muut sujuvat oikein hyvin. 

Luota itseesi. Lapsi imee itseensä uskomattoman taitavasti kieliä, mikäli asian hoitaa johdonmukaisesti.

Aivan! Kuunnelkaa järjen sanaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tämä neljän kielen loukussa kasvanut. 

Korostaisin, että lukeminen lapselle on todella tärkeää.Se on aina tärkeää, mutta erityisesti kielten sekamelskassa kasvavalle.  Pidän aivan olennaisena sitä selviytymisen kannalta. 

Minulla oli tosiaan äiti, joka meille (minulla on veli) luki suomeksi ja ruotsiksi ihan joka päivä monipuolista lastenkirjallisuutta. 

Tietysti myös muut kulttuurituotteet käyttöön, leffat jne. Puheessa ei edes virein verbaalivirtuoosi käytä niin rikasta kieltä kuin korkeatasoisissa kirjoissa. 

Olet väärässä. Lukeminen on täysin toisarvoista. Tärkein asia on kanssakäyminen sillä kielellä lapsen kanssa.

Totta kai kanssakäyminen on ehdottomasti tärkeintä. Nyt tuli väärinkäsitys. 

Mutta kielen kehityksen kannalta monikielisyyden suhteen on tärkeää myös lukeminen. En käsittääkseni sanonut muuta kuin "tärkeää", en "tärkeintä". 

Lukeminen ei ole tärkeää monikielisyyden suhteen.

Yksikielisyydenkö suhteen sitten? 

Lukeminen vahvistaa ihan jokaista kieltä ympäristössä. Miksi se ei olisi siis monikielisyyden suhteen tärkeeä?

Et tiedä, mistä puhut. Ihmiset ovat olleet historiansa aikana ja nykyisinkin ovat lähinnä ilman luku- ja kirjoitustaitoa, ja enimmäkseen ovat olleet monikielisiä. On päivänselvää, että lukeminen ei ole tärkeää monikielisyyden suhteen.

Olen myös sillä kannalla että sinä puhut lapselle suomea ja isä espanjaa. Ei haittaa vaikka porukalla puhutte sitten englantia. Ruotsista tulee luultavasti lapsen vahvin kieli, jos käy koulut ja päiväkodit ym. sillä kielellä. Suomi ei missään nimessä ole turha lapsen kannalta, koska se on sinulle tärkeä kieli ja osaat sitä parhaiten. Tiedän yhden nelikielisen henkilön, hän on hyvin menestynyt elämässään ja mielenkiintoinen tyyppi.

Ihan sivuhuomautus vaan: suomi ei todellakaan ole pieni tai kuoleva kieli. Maailmassa on n. 6000 kieltä ja suomi kuuluu niistä puhujamäärältään korkeimpaan kymmeneen prosenttiin, useimmilla kielillä on vain kymmeniä, satoja tai tuhansia puhujia. Että turha vähätellä suomen merkitystä, varsinkin kun kielemme runsas taivutus auttaa ymmärtämään myös muita synteettisiä kieliä.

Vierailija kirjoitti:

Me olemme Ruotsissa asuva perhe, minä äiti suomalainen, isä espanjalainen. Nyt on tulossa vauva ja olemme erimielisiä siitä, mitä kieltä lapselle puhutaan. Keskenämme puhumme englantia. Minä puhun ruotsia sen verran hyvin, että käytän sitä hoitoalan työssäni. Miehen työkielenä on englanti, selviää arkitilanteista ruosillakin, mutta ei ole kovin sujuvaa. Minulle on ollut itsestään selvää, että puhun äitinä lapselleni omaa äidinkieltäni. Samoin ajattelen, että isä puhuu äidinkieltään lapselle, se on kuitenkin se "tunnekieli". Espanja on myös maailmankieli ja erinomainen "syntymälahja" saada jo kotoa. Mieheni on kuitenkin sitä mieltä, että koska asumme Ruotsissa, minun pitäisi käyttää lapsen kanssa ruotsia, kun osaan sitä paremmin kuin hän ja lapsi tulee kasvamaan Ruotsissa. Toinen vaihtoehto hänelle olisi, että puhuisin lapselle kotikieltämme englantia. Minusta tuntuu pahalta, kun en voisi puhua lapsen kanssa kieltä, joka on minun tunnekieleni jonka ääntämisessä ei minulla ole minkäänlaista vierasta aksenttia. Minä toivoisin, että lapsi saa kotonaan Espanjan, Suomen ja sen kotikielemme englannin. Tiedän perheitä, joissa lapsi kyllä oppii tällaisen. Ruotsi tulisi sitten päiväkodissa jakoulussa ja muualta ympäristöstä.

Tietysti oma lisänsä tässä on yhteydenpito isovanhempiin, jotka eivät pystyisi kielitaidottomana keskustelemaan lapsen kanssa.

Mitä mieltä olette. Onko mahdollista saada lapsi nelikieliseksi, vai pitäisikö näistä jotakin jättää pois? Ja mikä?

Suomessa ainakin Espoossa suurempi joukko lapsia haluaisi kielikylpyihin ja englanninkieliseen kouluun, tiedä supisuomalaisia lapsia, joiden äidinkieleksi on merkitty vain englanti, niin varmistavat koulupaikan.

Äidinkielen voi muuttaa ihan ilmoitusasiana, uutta äidinkieltä ei tarvitse edes osata. Mutta tämä nyt on suomalaisten virallien äidinkielen määritelmä, eikä auta asiaan.

Ruotsinkielisissä kouluissa on ajoittain kielletty suomen puhuminen välitunneilla, vaikka suuri osa puhuu suomea paremmin kuin äidinkieltään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei muuten välttämättä onnistu toi. Mä asun kanssa Ruotsissa ja lapsi kuuli neljää kieltä. Meni sekaisin. Alettiin puhumaan sille kaikki ruotsia ja toisella luokalla koulussa alkoi puhumaan normaalisti.

Uskottavuutesi on nolla.

Tai ulosanti ainakin. Tuskin siitä sekaisin menee, mutta noin yleisesti ottaen, jos lapsi ei suostu puhumaan yhtään virkettä millään kielellä n. kahden ja puolen vuoden iässä, menee nämä asiat vanhemmilla yleensä uuteen mietintään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me olemme Ruotsissa asuva perhe, minä äiti suomalainen, isä espanjalainen. Nyt on tulossa vauva ja olemme erimielisiä siitä, mitä kieltä lapselle puhutaan. Keskenämme puhumme englantia. Minä puhun ruotsia sen verran hyvin, että käytän sitä hoitoalan työssäni. Miehen työkielenä on englanti, selviää arkitilanteista ruosillakin, mutta ei ole kovin sujuvaa. Minulle on ollut itsestään selvää, että puhun äitinä lapselleni omaa äidinkieltäni. Samoin ajattelen, että isä puhuu äidinkieltään lapselle, se on kuitenkin se "tunnekieli". Espanja on myös maailmankieli ja erinomainen "syntymälahja" saada jo kotoa. Mieheni on kuitenkin sitä mieltä, että koska asumme Ruotsissa, minun pitäisi käyttää lapsen kanssa ruotsia, kun osaan sitä paremmin kuin hän ja lapsi tulee kasvamaan Ruotsissa. Toinen vaihtoehto hänelle olisi, että puhuisin lapselle kotikieltämme englantia. Minusta tuntuu pahalta, kun en voisi puhua lapsen kanssa kieltä, joka on minun tunnekieleni jonka ääntämisessä ei minulla ole minkäänlaista vierasta aksenttia. Minä toivoisin, että lapsi saa kotonaan Espanjan, Suomen ja sen kotikielemme englannin. Tiedän perheitä, joissa lapsi kyllä oppii tällaisen. Ruotsi tulisi sitten päiväkodissa jakoulussa ja muualta ympäristöstä.

Tietysti oma lisänsä tässä on yhteydenpito isovanhempiin, jotka eivät pystyisi kielitaidottomana keskustelemaan lapsen kanssa.

Mitä mieltä olette. Onko mahdollista saada lapsi nelikieliseksi, vai pitäisikö näistä jotakin jättää pois? Ja mikä?

Suomessa ainakin Espoossa suurempi joukko lapsia haluaisi kielikylpyihin ja englanninkieliseen kouluun, tiedä supisuomalaisia lapsia, joiden äidinkieleksi on merkitty vain englanti, niin varmistavat koulupaikan.

Äidinkielen voi muuttaa ihan ilmoitusasiana, uutta äidinkieltä ei tarvitse edes osata. Mutta tämä nyt on suomalaisten virallien äidinkielen määritelmä, eikä auta asiaan.

Ruotsinkielisissä kouluissa on ajoittain kielletty suomen puhuminen välitunneilla, vaikka suuri osa puhuu suomea paremmin kuin äidinkieltään.

Lapset haluaa varmaan juu. Lapset haluaa vaikka mitä, jos sillä ikävämmiltä asioilta välttyy.

Turvokki kirjoitti:

Samaten terveiseni kaikille niille, joiden mielestä suomi on niin hyödytön kärpäsenpaskakieli ettei sitä kannata lapselleen opettaa, tai sen säilymisestä edes murehtia: Miksi te sitten notkutte suomenkielisellä keskustelupalstalla ylläpitämässä tätä ah niin vähäpätöistä kieltä? Miksette omalta osaltanne kannata korttanne kekoon ja osallistu suomentappamistalkoisiin kirjoittamalla ja puhumalla vaikkapa nyt sitä kaikkien palvomaa englantia? Minkä olette ilmoittaneet äidinkieleksenne väestörekisteriin? Jos suomen, niin hopi hopi sitä nyt vaihtamaan. Esimerkiksi somalia puhuu äidinkielenään 17 miljoonaa ihmistä, vink vink.

Eipä tarvitse ihmetellä, miksi kirjastoja suljetaan, miksi kirjailijat eivät pysty elättämään itseään, ja miksi edes kauppojen aleilmoituksia ei suomenneta, vaan joka puolella lukee vain Sale! Sale! Sale! En tiedä yhtäkään muuta maata, jossa omaa äidinkieltä näin halveksitaan. En yhtäkään. Olisin surullinen, jos en olisi niin vihainen.

Kirjoitan kyllä myös englanninkielisillä foorumeilla, kiitti vaan. Joskus myös ranskaksi. Suomi on vain jotenkin niin ristiriitainen paikka, missä aikuisia holhotaan, että tämänkin kaltaisia keskusteluja on vain Suomessa. Se viehättää.

Eräs suomalainen on kirjoittanut lasten monikielisyydestä väikkärin johonkin Lontoon yliopistoista. Juuri taisi olla Hesarissa juttu hänestä. Eli kannattaisi kysäistä vaikka tältä henkilöltä, kun kuulostaa että tilanteenne on mutkikas. Jotenkin hassulta tuntuisi jos vanhemmat opettaisivat lapselle itselleen ei-äidinkieltä.

Sinä puhut suomea ja miehesi espanjaa. Olkaa johdonmukaisia tämän suhteen niin lapsi oppii molemmat kielet hyvin. Ruotsia oppii varmasti kun jokapaikassa kodin ulkopuolella kuulee sitä. Englannistakin saa ainakin perusteet kuullessaan teidän välisiä keskusteluita. Älkää kuitenkaan puhuko suoraan lapselle puhuessanne englantia vaan olkaa johdonmukaisia oman kielenne puhumisessa. Lapsi yhdistää tietyn kielen tiettyyn ihmiseen ja tämä helpottaa huomattavasti kielten erottamista toisistaan.