Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko sinulla sosiaalisten tilanteiden pelkoa?
26.03.2017 |
Ja miten se ilmenee?
Oletko päässyt siitä eroon jotenkin? Mikä lievittää oireita?
Kommentit (23)
Miten pääsee eroon? Sillä että on tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ollut, mutta ei ole enää läheskään niin paljon. Mulla ainakin isetunnon kasvatus ja minäkuvan parantaminen auttoivat asiaan. Lapsena en pelännyt myöskään, ehkä sekin auttoi, että tiesin, etten ole tällainen. Nuoruudessa aloin siitä kärsiä koska kaikki aina haukkuivat minua.
Vierailija kirjoitti:
On ollut, mutta ei ole enää läheskään niin paljon. Mulla ainakin isetunnon kasvatus ja minäkuvan parantaminen auttoivat asiaan. Lapsena en pelännyt myöskään, ehkä sekin auttoi, että tiesin, etten ole tällainen. Nuoruudessa aloin siitä kärsiä koska kaikki aina haukkuivat minua.
"Mulla ainakin isetunnon kasvatus ja minäkuvan parantaminen auttoivat asiaan."
Juurikin näin.
Mulla on välillä jo ennen kuin menen kauppaan niin sellainen todella jännittynyt fiilis ja lopuksi saa käyttää kaiken tahdonvoimansa että pystyy asioimaan kassan kanssa.
En ymmärrä mikä jännittää niin paljon. Olen huomannut että jos olen enemmän yksin niin se pahentaa pelkoa esim eilen olin koko päivän yksin kotona.
Vierailija kirjoitti:
On ollut, mutta ei ole enää läheskään niin paljon. Mulla ainakin isetunnon kasvatus ja minäkuvan parantaminen auttoivat asiaan. Lapsena en pelännyt myöskään, ehkä sekin auttoi, että tiesin, etten ole tällainen. Nuoruudessa aloin siitä kärsiä koska kaikki aina haukkuivat minua.
Millä tavalla onnistuit tuon tekemään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelkään puhua tuntemattomille, soittaa puhelimella, esittää pyyntöjä tai mielipiteitä, jos en ole ihan varma että minut hyväksytään. En uskalla tehdä yksin asioita, jotka tyypillisesti tehdään seurassa. Välillä onnistuu kohtalaisesti, välillä taas en pääse koko päivänä ulos kotoa, kun pelkään että on vaikka vääränlaiset vaatteet tai herätän muulla tavoin ei-toivottua huomiota. En tiedä mikä auttaisi. Sitalopraami ja psykoterapia ei ainakaan.
Ei ole pelkoa, mutta koen usein epämiellyttävänä työpaikan ernäiset kokoontumiset (eritoten vapaa-ajan merkeissä), sukujuhlat ja ystävien suuremmat yhteiset tapaamiset.
Menen kuitenkin kaikkiin ja pärjään.
Mieluiten kuitenkin olen vain koirani kanssa lenkillä tai ihan kotona vain.
Syvä introvertti kai olen luonteeltani. Jutustelu tuosta vain on minulle vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On. Olen vielä sosiaalinen luonteeltani, mutta huono lapsuus hajotti itsetuntoni ja sai pelkäämään kaikkea. Ahdistun ulkona ja pelkään, että tulee tuttuja vastaan. Mitä sanon, mitä teen. Kuitenkin puhun ihan reippaasti ja vaikutan puheliaalta. Jälkikäteen ahdistun kun mietin mitä oikein sanoin ja nolasinko itseni jotenkin :( Joskus varmaan vaikutan tylyltä, mutta todellisuudessa olenkin lähestulkoon paniikissa :( Rankkaa on.
On ainakin puhelinkammoa, mutta onneksi niin lievää, että sen kanssa pärjää. En saa antaa periksi. Harjoitus / siedättäminen auttaa. Jos ulkoistaa soittamisen miehelle, niin kynnys soittaa enää itse vain kasvaa. Joskus tulee lykättyä lapsen neuvola-ajan varaamista monta viikkoakin. Joka päivä ajattelen, että pitää tänään soittaa. Mutta sitten soittoaika menikin ohi ja ajattelen, että ehtii sitä huomennakin. Ja näin joka päivä, kunnes kolme viikkoa on mennyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nyt ihan äkkisiltään keksi että minkä vaaratilanteen sosiaalinen tilanne muodostaisi mitä pitäisi pelätä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ollut, mutta ei ole enää läheskään niin paljon. Mulla ainakin isetunnon kasvatus ja minäkuvan parantaminen auttoivat asiaan. Lapsena en pelännyt myöskään, ehkä sekin auttoi, että tiesin, etten ole tällainen. Nuoruudessa aloin siitä kärsiä koska kaikki aina haukkuivat minua.
"Mulla ainakin isetunnon kasvatus ja minäkuvan parantaminen auttoivat asiaan."
Juurikin näin.
Mutta alkuu se tuntuu hankalalta ja lannistavalta, mutta pikkuhiljaa askel askeleelta kun tapahtuu muutoksia positiivisempaan suuntaan, niin olokin muuttuu ja rentoutuu, on hyvä, rahallinen ja rento olo. Ei tarvitse jännittää ja stressata, ei paineita eikä kuormita. Keskittyminen paranee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En nyt ihan äkkisiltään keksi että minkä vaaratilanteen sosiaalinen tilanne muodostaisi mitä pitäisi pelätä?
Ja tämähän me tiedetään itsekin, että järjellä ajatellen näissä meidän tilanteissa ei ole mitään pelättävää. Siinä se tunne silti olla möllöttää eikä poistu kieltämällä se.
Tämä on tätä nykypäivänä muodikasta uhriutumista. Diagnosoidaan itselleen "sairauksia" jotka toimivat tekosyynä ettei kyetä mihinkään.
Kuulin, että pikkuveljeni kanssa aikanaan samalla yläasteella ollut sai vapautuksen intistä tämän "sosiaalisen tilanteiden pelon" takia. Siis nytkö ei tarvitse enää puolustaa maataan koska ihmiset pelottaa? Ei stna...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ollut n. 17 vuotiaasta asti ja nyt olen 51v. Siitä saakka olen syönyt Opamox 30 mg 1-2 kertaa päivässä ja pelkoja ei ole ja vain taivas on rajana.
Vierailija kirjoitti:
En nyt ihan äkkisiltään keksi että minkä vaaratilanteen sosiaalinen tilanne muodostaisi mitä pitäisi pelätä?
En minäkään keksi mutta siksi tätä kutsutaankin fobiaksi.
Ole onnellinen kun et kärsi asiasta, itsellä pelko muodostuu välillä niin suureksi että välttelen asioiden tekemistä.
Kerran kävi niin että menin kauppaan sisälle mutta lopulta en uskaltanut mennä kassalle ja lähdin pois ilman sitä asiaa minkä vuoksi menin kauppaan.
Sekin mietityttää asiassa että mikä on se raja minkä jälkeen kannattaisi harkita lääkkeitä?
Itse näytän ihan ulospäinkin todella pelokkaalta sosiaalisissa tilanteissa ja senkin takia välttelen niitä, olen saanut kerran kommentin naiselta että olen pelokkain ihminen mitä hän on koskaan nähnyt.. Onkohan tämä jo peruste alkaa syömään lääkkeitä..? Ongelma ei tunnu poistuvan itsestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt ihan äkkisiltään keksi että minkä vaaratilanteen sosiaalinen tilanne muodostaisi mitä pitäisi pelätä?
Ja tämähän me tiedetään itsekin, että järjellä ajatellen näissä meidän tilanteissa ei ole mitään pelättävää. Siinä se tunne silti olla möllöttää eikä poistu kieltämällä se.
Ei vittu mitä latvakakkosia täällä pyörii...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ollut, mutta ei ole enää läheskään niin paljon. Mulla ainakin isetunnon kasvatus ja minäkuvan parantaminen auttoivat asiaan. Lapsena en pelännyt myöskään, ehkä sekin auttoi, että tiesin, etten ole tällainen. Nuoruudessa aloin siitä kärsiä koska kaikki aina haukkuivat minua.
Millä tavalla onnistuit tuon tekemään?
Terapiassa. Tai anteeksi oikeastaan minulla oli tuossa kyseessä itsetunnon paLautus, koska, kuten sanoin se oli aikoinaan parempi, mutta koki romahduksen. Vaikeampaa onkin rakentaa kokonaan uutta itsetuntoa, mutta on sekin silti mahdollista, oon kuullut. Hyvä terapia, se on kyllä siinä tosi tärkeä.
Vierailija kirjoitti:
On ollut n. 17 vuotiaasta asti ja nyt olen 51v. Siitä saakka olen syönyt Opamox 30 mg 1-2 kertaa päivässä ja pelkoja ei ole ja vain taivas on rajana.
Miten päädyit ottamaan tuota lääkettä? Miten paha sun tilanne oli ennen lääkettä?
Onko lääkkeellä mitään haittavaikutusta?
Alue: Aihe vapaa
ei siitä pääse kokonaan eroon mutta oppii sietämään