~~ELOkuisten Keskiviikko~~
Pantterin miehelle haluan myös toivottaa pikaista paranemista ja Pantterille jaksamista.
Katzu: Kirjoittele rauhassa vaikka kuin myöhään, suurin osa meistä käy tarkistamassa edellispäivän pinon. Tekstit eivät mene hukkaan ;)
Toivottavati kukaan ei loukkaantunut Perhe koko kyselyistäni. Itse olen vaan sitä tyyppiä joka tahtoo miettiä asioita liian pitkälle (useamman vuoden päähän). Kysely oli tarkoitettu sellaiseksi kevyeksi jutusteluksi.
SF-mitta: Koska teillä on se ekan kerran mitattu? Esikoisen odotuksen aikana multa se mitattiin joskus viikolla 20+. Loppuaikoina mitta vastasi aina viikkoja eli rv 40 sf-mitta oli 40cm. Eikös ollutkin komea maha =) Aina se mitta meni yläkäyrien yläpuolella ja olihan pojalla kokoakin. Nyt elättelen toiveita että torstaina se mittattaisiin . Saas nähdä.
Minä ainakin lasken viikkoja loman alkuun. Kunhan mä saan sen 154pv todistuksen ja virallisen loman aloituspäivän tietooni niin sitten tietää tarkemmin laskea ajankulun.
Nyt jälleen töiden pariin...
pubu ja Unski rv18+5
Kommentit (23)
voih, kun en ole taas millään ehtinyt lukea muutaman päivän pinoja. Olen koukussa ja vieroitusoireitakin tuntuu olevan.
PANTTERIN miehellä nopeaa paranemista ja koko perheelle jaksamisia!
PEPPERILLE onnittelut kaapista ulos astumiselle ;) Hih, hauskasti hoidit homman tuolla vaatetuksella. Silloin kun jäin pojasta äitiyslomalle, sijaista alettiin etsiä ihan ajoissa ja olin mukana haastatteluissakin. Kivaa hommaa oli, kun ei tarvinnut töitä koko ajan vääntää. Mukava sijainen tuli ja on onnessaan, kun jään taas kohta äitiyslomalle.
PUBUKO se kyseli perhekoosta...Meillä näyttää olevan miehen päätöksestä lapsiluku tämän tulokkaan jälkeen täynnä...nyyh myös täältä... Olen " vasta" 26 eli jos vaikka mieli matkalla muuttuu. ja tuli myös mieleen, että tässä viikonloppuna istuttiin kahdestaan iltaa, kun poika nukkui ja mietiskeltiin kaikenlaisia vauvajuttuja. Miehen mielestä meille tulee tyttö ja nimenkin se jo keksi. Minä vielä kypsyttelen nimeä. Pojallehan meillä ei ole nimeä, kun ei kumpikaan keksitä sopivaa. Esikoiselle oli nimi valmiina ennen raskautta, kun taas tytön nimeä ei oltu edes mietitty.
Painonnoususta sen verran, että mulla oli ekassa raskaudessa sf-mitta yläkäyrien yläpuolella koko ajan ja painokin nousi 57->77 eli aika muutos. Nyt vuodessa olin päässyt lukemiin 55 ja tässä raskaudessa tuo raju pahoinvointi on hidastanut painonnousua varmaan, kun viikolla 16 oli tullut kilon verran lisää. Nyt ruoka on taas ruvennut maistumaan ja kaksi lämmintä ateriaa on pakko saada...
KRISTALL sanoit, ettei liikkeitä vielä tunnu. Mullakin esikoisesta viikolla 20 taisi tuntua vasta. Nytkin luulen tunteneeni liikkeitä, mutta en ole ihan varma, kun ei joka päivä tule ja saattaapi olla taas nuo himskutin ilmavaivat, jotka tässä raskaudessa ovat näköjään rasitteena...mukavaa...
TÄHTINOVALLE pikaisia paranemisia!
Kivaa, että EMAILIN tytsyn 2-vuotisneuvola sujui noin hienosti. Pottailua mekin harjoiteltiin, mutta taitaa tuo pöntöllä käynti olla mielekkäämpää. Sillointällöin mekin saadaan saalista vaikka yleensä kaikki tuleekin vaippaan. Kesällä sitten peppu paljaana pihalle ;)
MINTTUMARIALLE ja perheelle jaksamisia ultrauutisten kanssa. On se kumma, kun eivät voi selkokielisesti asioita selittää. Epätietoisuushan se vaivaa enemmän kuin se, että tietää miten asiat on. Toivottavasti tosiaan kaikki oikein hyvin.
Nyt poistun minäkin tästä. Oma oleminen kun on entisenlaineneli jo ihan hyvä, niin ei tällä kertaa siitä.
Öitä kaikille!
Air+masu16+5+poika12/04
HANNELI80: Ei ainakaan mun kohdalla tuu mitenkään ns syrjitty olo, vaikka esikoista odotankin ja täälä paljon puhutaan muistakin lapsista, kun siitä tulevasta! =) Itellä vaan on raskauden myötä tullu kaikkia ajatuksia, et tuntuu että ei tiedä mistään mitään ja että osaako sitä nyt sit varmasti olla pienokaiselle hyvä äiti...! Ja muutenkin sitä on alkanu ajatteleen kaikkia asioita ihan erilailla ja välillä on ihan outoja aatoksia pienessä pääkopassa! =)
Ja joku mainitsi(en enää muista kuka se oli), että tuntee itsensä jotenkin " tyhmemmäksi" näin raskaana ollessa... Täälä on sama vika! =) Aina oon vähän lahopää ollu, mutta nyt kyllä tuntuu ettei ajatukset pysy yhtään koossa! =)
HIKOILUSTA... Mulla se on ainakin lisääntynyt! Ei nyt tietenkään koko aikaa hikee pukkaa, mutta aina välillä sitten " normaalia" enemmänkin! =) Toivottavasti ei tule kovin kuuma kesä! =)
Nyt koiran kanssa iltalenkille ja sitten iltapesulle! =) Hyvää yötä kaikille ja jaksamisia ja voimia teille joilla on ongelmia ilmennyt nyt oduksen aikana!!! =)
-Mömmeli rv20+5-
Haukotus... vähän vetää mehuja tuo esikko, yöt huudetaan ja päivät pitäs jaksaa touhuta. Noh jospas tää tästä, helpottaa kummasti kun on nyt se leikkauspäivä tiedossa. Mulla vaan saattaa sit sen takia jäädä työharjottelut tekemättä leikkurissa, no katellaan...
HIKOILUA ei ole esiintyny...
jossain joku kysy SUONENVEDOSTA, en tiedä miten vois estää mutta mie olen kärsiny näistä ihan alusta asti, tosin joudun kyl sairaalas olemaan paljon jalkojen päällä.. Jalanpohjan suonenvedon vielä kestän mutta kun vetää pohkeesta niin AUTS!!!! yleensä vaikeroin niin että mies panikoi, ja takerrun myös kiinni kynsillä mieheen :). Kaikkein pahinta on se kun se yllättää aina kesken unien.
OUTOJA UNIA tulee nähtyy vähän väliä... olen kyl muutenkin niin stressaantunu kaikesta että ihmekös tuo.
Mulla ei kyllä ole mitään POIKA TAI TYTTÖFIILISTÄ tästä masukista... tosin olen edelleen ihan varma että pippeli siellä ultrassa näky :) ihan varmasti! ;)... se ultraaja muuten sano että tuskin tunnen hyvin liikkeitä kun on siirtyny istukka ihan tohon eteen, minä sit vaan totesin että kun ne liikkeet tuntuu jo ihan kädelle :), taitaa olla tämä kakkonen aikamoinen potkiutuja.
Olen muuten huomannu et tosiaan ESIKOISEN ODOTTAJIA ei loppujen lopuksi ole niin hirmuisesti meidän pinoissa, vai onko vaan mun mielikuva väärä??? Toivottavasti en ole kenellekään esikoistaan odottavalle aiheuttanut mitenkään pahaa mieltä tms,,, tuli vaan siitä mieleen kun joku jossain pinos kirjotti et oli siirtyny keskustelemaan ensikoihin kun täällä on niin paljon toista/kolmatta/neljättä odottavia, että toivottavasti ei meidän jutut jo olemassa olevista lapsista muita ahdista tai tunnu siltä ettei muka tiedä mistään mitään / tai tunnu ulkopuoleiselta... Ymmärsiköhän kukaan mitä mie nyt ajan takaa...?? Viimeaikojen keskustelut on kyllä ollu hyviä ja mielestäni suurta osaa meistä koskevia, hyvä me!!!
Juupelis juu, nytten pitää mennä nukutuspuuhiin...
hanneli ja natikka rv 20+3