Mitä teette jos törmäätte entiseen kiusaajaanne?

Tajuaisin, että olen jossain välissä huomaamattani kuollut minäkin.

Antaisin halipusun ja sanoisin että kiitos siitä että minusta ei tullut liian herkkää visertäjää. 

Olen nähnytkin ja on onneksi ihan eri ihminen kuin silloin. Sovittiin asiat ja annoin anteeksi. Nyt on parempi olla.

Olen törmännyt, tuli pieni pakokauhu ja oli pakko päästä siitä paikasta pois. Kiusaamisesta on aikaa jo 10 vuotta, inhottavaa että yhä reagoin näin. Onneksi en törmää entisiin kiusaajiin usein.

Mä törmäsin n 25-vuotiaana yläasteaikaiseen kiusaajaan. Se oli muuttunut ja meistä tuli hyvät ystävät, oltiin toistemme kaasojakin.

Vaihdan toiseen kassajonoon.

Hymyilen siltä varalta, että kiusaaja tunnistaa minut. Hänellä on nimittäin lähinnä kolme mahdollista ajattelumallia:

1. Ei tunnista minua, jolloin on vain kiva että tuntematon hymyilee, ihmiset yrmyilevät liikaa mielestäni mikä on johtanut siihen, että hymy ja iloisuus tulkitaan usein väärin. Jos hän ei muista minua, en tykkää vatvoa asiaa niin näin on helpompi toimia, olen tavallaan armollisempi itselleni kuin jos pohtisin sitä, miten vähäpätöinen olen kun hän ei edes muista.

2. Tunnistaa ja vihaa edelleen. Sitten on tietenkin hyvä hymyillä myös, koska asiat ovat hyvin ja on hänenkin vain hyvä tietää, ettei muiden ihmisten lyttääminen johtanut hänen toivomaansa lopputulokseen. Hän epäonnistui.

3. Tunnistaa ja on pahoillaan mutta ei kehtaa sanoa koska hävettää tai epäilee etten itse muista häntä. Tässä tapauksessa hymy osoittaa että voin ainakin niin hyvin että pystyn hymyilemään, eikä hänen tarvitse kantaa niin huonoa omaatuntoa enää. Koen itse asian niin, että jos ihminen kykenee olemaan pahoillaan kiusaamisesta, ei hän ansaitse kärsiä siitä loppuelämäänsä. Jotkut ovat ilkeitä mutta kasvavat sen yli - se on hieno saavutus! Toki olen joskus katkera minäkin, mutta katkeruus ja vihan kantaminen satuttavat itseäni.

On kivempi olla armollinen, jotenkin en koe sitä vihan kantamisen tuomaa taakkaa sen arvoiseksi, että joku kiusaaja jossakin olisi pahoillaan - oli mikä oli, hänen tuskansa ei voi mitenkään yltää samaan kuin kaunan tuoma tuska minulle. Joten miksi vaivautua! Jos tästä nyt mitään selvää sai. :)

Tämä on toki oma mielipiteeni, teidän jotka ette ole vielä siinä vaiheessa prosessia että pystytte päästämään irti, ei tarvitse kokea että olette väärässä. Vaikka ette ikinä pääsisikään yli, se on oma asianne eikä tee teistä huonompia millään lailla.

Mitenkähän mä linnaan miesten puolelle joutuisin?

Yks yläasteaikainen kiusaajaani on tullut kadulla vastaan muutamat kerrat viimeisen 10 vuoden aikana. Joka kerta minut nähdessään tuhahtanut että "hyi vittu".

Saatana, AIKUINEN nainen haistattelee vieläkin päin naamaa!!! Se tyyppi,  jota luulin aikanaan pahimmaksi kiusaajaksi on nykyään ihan eri ihminen ja pyysi minulta itkien anteeksi vielä aikuisiällä. Tietää että pilasi tämän toisen haistattelijan kanssa elämäni. 

Ei mun tarvi tehdä mitään, karma hoiti jo sen puolestani 😁.

Jos yhtään tulee mitään epämiellyttävää otan kuvan tai kaksi ja nauhoitan jokaikisen ilmeen ja sanan.

Ammun

Mahtavaa että kerrankin on ketju missä ymmärretään että kiusaajakin voi muuttua ihmisenä. Itse ainakin kadun kiusaamistani. En juurikaan kulje vanhan kotipaikkakuntani kaupoissa juurikaan siitä syystä että en halua törmätä kiusaamiini ihmisiin. En pelkää heitä, tunnen vain suurta häpeää tapahtuneesta ja mielelläni pyytäisin anteeksikin jos näkisin sopivissa olosuhteissa. Kaupassa en alkaisi kenenkään haavoja repimään auki vaikka mieleni tekisikin pyytää anteeksi. Monesti mietin näitä ihmisiä ja jos muistaisin heidän nimensä vielä niin pyytäisin anteeksi vaikkapa fb yksityisviestillä. En odota anteeksi saamista mutta haluaisin heidän tietävän että olen pahoillani tapahtuneesta.

Yritän piiloutua jonnekin.

En koe tarvetta reagoida mitenkään. Voisin maksaa hänen vuokransa 2kk ajalta pelkällä käsilaukullani, jos haluaisin.

Nauran. Koska ylikymmen vuotta kärsin päivittäistä piinaa näiden looserien taholta. Ny viimeinkin on elämä alkanut opettaa niitäkin nilkkejä ja rajulla kädellä.

Suunsoittaja "Missi" on 4 lapsen yh-mamma ja kulahtanut sellainen, näyttää jo pitkälle yli 40-v vaikka on vasta täyttänyt 34. Jostain syystä miehet ovat pettäneet ja jättäneet... jokainen.

Kateellinen mollaaja pääsi unelma kouluunsa ja valmistui sai töitäkin heti mutta sitten yt-neuvottelut, avioero ja täysvarattomuus.

Rahoillaan leveilijä ei lienee ole selvää päivää nähnytkään joi omaisuutensa ja avioliittonsa lapsineen. Se tavansuunsoittaja joka tuuppi minua ja haukkui läskiksi sun muuksi on nyt yli 190kg valas terveys- ja mielenterveysongelmineen. Huorittelija on saanut itse tutta käytöksensä työpaikoilla ja oma tyttärensä on saanut samallaista kohtelua koulussa kuin minä häneltä. Tuli noloissaan pyytämään anteeksi.

Se jätkä joka näytti oksentelu eleitä minulle ja ulkonäölleni on menettänyt ulkonäkönsä lihonut ja juoppo. Ei tunnistanut minua ja yritti iskeä... Näytin oksennus elkeen jonka häneltä opin ja poistuin nauraen paikalta.

Minä itse taas en voisi paremmin voida, olen kaunis hyvä kroppainen ja unelmatöissäni unelma alallani, menestyn ja kukoistan. Olen hyvässä pitkässä parisuhteessa miehen kanssa joka palvoo minua.

Tasan ei käy onnenlahjat. Karma on narttu.

Itse olen tietenkin antanut kaiken anteeksi näille vatipäille aikoja sitten... tosin en sitä heille tietenkään kerro.

Yläasteaikainen kiusaajani otti minut, 30kg ylipainoa kantavan ja hiljaisen tytön hampaisiinsa.

Pari vuotta sitten vastaani käveli arviolta 30kg ylipainoa kantava nainen. On todella lyhyt joten ylipaino todella korostui. Tunnistin hänet kuitenkin heti, hymyilin vinosti, halveksuen.... melkein nauroin.

nykyisin olen itse normaalipainoinen 😊... ja näköjään yhtä alas vajonnut mutta IHAN SAMA 😂😂 kiusaajan ilme ja eleet oli niin näkemisen arvoiset 😁

Paiskaisin kättä ja vähän muutakin.

En ole koskaan nähnyt yhtään niistä jälkeenpäin, mutta kun ne aikoinaan niin kovasti yrittivät hakea selkkausta niin sittenhän voitaisiin jatkaa siitä mihin jäätiin.

Varmaan ignooraan täysin. Vaikka kiusaaminen jättikin syvät arvet niin olen melko hyvin päässyt eteenpäin asiasta enkä haudo mitään kostoa tai vastaavaa. Tuota olen tarpeeksi tehnyt eikä siitä ollut kun haittaa mielenterveydelleni.

Ei arvannut kiusaaja kouluaikaan, että ketä yrityi kiusata. Vedin turpaan silloin kiusaajalle ja sen kaverille kunnolla, ei tule lähellekään vielä tänäkään päivänä.

Uhkasin vielä silloin antavani entistä kovemman selkäsaunan, jos kiusaa ketään.