Mies valvoo yöllä:(
Vitsit kun ärsyttää, kun mies valvoo iltaisin tai käytännössä öisin myöhään ja nukkuu päivällä.
Edellisyönä heräsin puoli kaksi ja mies oli yhä hereillä surffaamassa, kun ei saanut nukuttua, kun oli vähän flunssa. Kävin keittiössä juomassa vettä ja samalla huomasin, että kahvipannu on lämmin. Eli mies oli illan istunut vilkkuvan ruudun ääressä tankaten kahvia ja sitten jostain kumman syystä ei tullut uni. (Eikä ole eka kerta.) Eilen tietenkin oli univelassa, kun piti herätä aikaisin ja tänään on sitten nukkunut suurimman osan päivästä. Kuulemma huono olo, väsyttää ja vähän flunssakin. Eikä näe mitään yhteyttä olollaan omaan toimintaansa.
Kypsyttää, kun itsekin olen flunssassa ja pitää koko päivän juosta lasten perässä yksin ja varsinkin isompi kyselee, koska isi jaksaisi leikkiä.
Milloin aikuinen ihminen tajuaa, että yöllä pitäisi edes yrittää nukkua?
Kommentit (43)
Tietokoneella/puhelimessa/peleissä roikkuminen = oman elämän pakenemista.
Tällaista tehdään silloin kun on esimerkiksi niin isoja tunteita että niitä mieluummin välttelee kuin kokee ja käsittelee.
Ottaisin miehen kanssa puheeksi sen asian, että perhe-elämä on kieltämättä välillä paskaa, mutta univelassa ja asioita laiminlyöden siitä tulee vielä hirveämpää. Homman nimi on nimittäin syyllisyydentunne: todella harvassa ovat ne kylmät kalat jotka pystyvät pelaamaan ja nukkumaan kaiken mahdollisen vuorovaikutusajan lapsen kanssa ilman pienintäkään pistoa sydämessään.
Jos mies ei usko univelan vaikuttavan, niin lyö vaikka 500 euroa vetoa että viikon verran minimissään 8h unta yössä tekee vissin eron elämään yökahveihin ja peleihin verrattuna.
Tämä on meilläkin jatkuva ongelma, lisänä vuorotyö ja kaikki ne mielialojen heittelyt ja raivoamiset väsymyksestä. Jos käymme lasten kanssa yövuorojen jälkeisinä aamuina jossain mies herää naps vain ylös hengailemaan ja menee takaisin nukkumaan tai siis esittää nukkuvaa ja katselee leffoja, kun tulemme.
Jos minulla on yövuoroviikolla illalla menoa pitää meidän olla koko päivä kotona, jos haluan miehen olevan hereillä lasten kanssa tai jos haluan hänellä olevan edes vähän pinnaa lapsien uhmailuihin.
Aivan käsittämätöntä miten tilanne on mennyt tähän. Aikuinen mies ei osaa itse ottaa vastuuta jaksamisestaan. En ole koskaan ollut mikään hyysäävä kodinhengetär, joten ei johdu siitäkään. En voi ymmätää miten aikuinen järkevä mies voi yhtäkkiä olla noin typerä, eikä näe yhteyttä jaksamiseensa.
Pari viikkoa sitten tein päätöksen, etten enää omaa elämääni laita miehen unien mukaan tai jätä harrastuksiani sen vuoksi pois.
Tänään oli taas täällä valvoskellut aamun kun olimme kaupungilla, mutta omapahan on ongelmansa, kun minä lähden illaksi sovittuihin harrastuksiini ja sen jälkeen hakemaan lapselle harrastusvälineitä YKSIN :)
Eipä ole minun vikani, että joutuu ensiyöksi töihin vain parin tunnin unilla ja huomenna joutuu heräämään aikaisemmin, koska meillä on toisen lapsen pitkä polikäynti minne en voi taaperoa ottaa.
Ei osaa tällaisia ajatella ja jaksamiseensa panostaa, vaikka muuten on oikeinkin suunnitelmallinen ja järkevä ihminen. En palkkaa lastenhoitajaa, kun isäkin on.
-mistä tämä kolmas lapsi tuli
Mitäs otatte ukoiksenne aikuisia pikkupoikia.