yli 35-vuotiaat VELAt! Millainen elämä teillä on?

Olen 37-vuotias nainen, naimisissa. Minkäänlaista vauvakuumetta ei vain ole kuulunut. Tulen silti lasten kanssa oikein mainiosti toimeen ja pidän lapsista, olen luontevan hyvä hoiva- ja opetustehtävissä, mutta en vain ole ikinä halunnut omia lapsia itselleni. Hoidan välillä lähisukulaisteni pieniä lapsia ja olen aiemmin vetänyt useita lasten iltapäiväkerhoja. Minulla on kiinnostava ja vaativa akateeminen työ, matkustelemme paljon, minulla on useita harrastuksia, joissa haluan kehittyä jne. Elämäni on kiireistä ja onnellista.

aino32 kirjoitti:

arki tuntuu tyhjältä ja tylsältä ilman lapsia

Kun on tarpeeksi ikää, ei ne lapset  muutenkaan ole enää siinä päivittäin pyörimässä. 

Itse olen vanhempieni ainoa elossaoleva lapsi, ovat eronneet, jo eläkkeellä kumpikin, ja asuvat toisella puolen maata. Hyvin harvoin pidän yhteyttä (tai he minuun). Minä tuskin olen kummallekaan se elämänsisältö, jonka varassa arki pyörii.

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostais sinkku velojen ajatuksia yksinäisyydestä.

t. vela mutta tahdottomasti sinkku

En ole yksinäinen, koska minulla on laaja piiri läheisiä ystäviä, mutta en myöskään ole sellainen erakko, joka voisi olla koko elämänsä onnellisena yksin. Kaipaan ihmisiä, joita rakastaa ja joiden kanssa jakaa elämääni. Etenkin kaipaan kumppania. En vain ole sinkkuna niin onnellinen kuin hyvässä parisuhteessa, eikä se ole yrityksestä kiinni. Olisi helpompi olla sellainen stereotyyppinen "en kaipaa muita elämääni" -vela, mutta minkäs teet. On tämä silti parempaa kuin lapsiperheen elämä...

Olen 50-vuotias perheellinen vela. Elämäni on ihan yhtä ihanaa kuin se oli alle 35-vuotiaana. Olemme terveitä ja teemme mitä haluamme.

Mikä on perheellinen vela?

No mä olen vasta juuri täyttänyt 35 v, mutta hitusen yli kuitenkin :)

Olen todella tyytyväinen elämääni. Minulla on ihana mies, paljon hyviä ystäviä ja läheisiä sukulaisia joiden kanssa vietän paljon aikaa. Teen todella mielenkiintoista työtä, jonka takia matkustelen paljon, samoin kuin mieheni. Lapsi ei tähän elämään siis edes mahtuisi, kun usein on pätkiä, että kumpikin on pidempään reisussa.

Vapaa-ajalla metkustelemme, käymme syömässä hyvin, vietämme rauhallisia koti-iltoja, retkeilemme, luemme, nukumme pitkään, puhumme paljon. 

Omassa lähipiirissäni vanhuuden yksinäisyys ja tylsyys on kohdannut lähinnä niitä, jotka ovat laiminlyöneet perheen ulkopuolisten sosiaalisten kontaktien ylläpidon esimerkiksi lasten tai liiallisen työorientoitumisen vuoksi. Kun pitää koko ikänsä läheiset lähellään, on kiinnostunut muista ihmisistä ja haluaa hyvinä ja huonoina aikoina olla ystävyyden arvoinen, ei ihan helposti jää yksin tai tylsisty vanhempanakaan. Lasten saaminen ei sinällään ei noita automaattisesti estä.

Kaksi kättä ja mielikuvitus, muuta et elämääsi tarvitse.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on hyvä työ, hieno parisuhde ja mielekkäät vapaa-ajan tekemiset. En missään vaiheessa ole mitenkään kaivannut rääkyviä kakaroita elämääni ja olen ratkaisuun täysin tyytyväinen. Luultavasti en edes olisi kovin hyvä äiti. Olen varmasti antanut ison panoksen yhteiskunnalle ja takuulla paremmin kuin jos olisin käyttänyt aikani lisääntymiseen. Normisosiaalinen normi-pakkopulla -ajattelu menee niin, että nainen on jotenkin huono, vajavainen tai epäonnistunut, jos ei lisäänny. Ja että äiti on aina jotenkin parempi kuin lapseton nainen, vaikka olisi äitinä kuinka paska. Tämä on apina-ajattelua ja alkaisiko olla jo aika päästä siitä eroon.

Nyt taidat kyllä itse olla se, joka tätä ajattelutapaa pitää yllä.

Vierailija kirjoitti:

Mikä on perheellinen vela?

Esim. Avio-/avoliitossa elävä vela. Kaikki perheet eivät ole lapsiperheitä.

Ei kellään ikäisistäni (57) asu lapsia kotona. Vietän periaatteessa ihan samanlaista elämää kuin hekin. Osa heistä on yksinäisempiä kuin minä, koska en ole milloinkaan ajatellut, että lapset toisivat sisällön elämääni. 

Vierailija kirjoitti:

Ei kellään ikäisistäni (57) asu lapsia kotona. Vietän periaatteessa ihan samanlaista elämää kuin hekin. Osa heistä on yksinäisempiä kuin minä, koska en ole milloinkaan ajatellut, että lapset toisivat sisällön elämääni. 

Meidän tuttavista monilla asuu ja vielä useammilla tulee asumaan lapsia kotona 57-vuotiaina. Ollaan koko kaveriporukka (naisia) alettu tehdä lapsia vasta aikaisintaan 38-vuotiaina. 45-vuotiaina synnyttäneitäkin on useita, yhdellä jopa esikoinen tuossa iässä.

Minä ja miesystävä, jonka kanssa asutaan eri kaupungeissa töiden vuoksi. Tarkoitus muuttaa yhteen piakkoin  ja ottaa pari koiraa. Minä voin ottaa työni mukaani mutta tulemme edelleen asumaan kahdella paikkakunnalla, miehelläkin etätyömahdollisuus ja pidämme vaihtelevasta elämästä. Miehellä poika ensimmäisestä avioliitostaan. Lapsikin saa tulla jos on tullakseen muttei välttämätön, alkiot pakastettuna. Velanainen 48 v. Yksinollessa käyn lenkillä, luen, shoppaan, tapaan ystäviäni, käyn teatterissa ja elokuvissa, satunnaisesti salilla (sekasali muuten hyvä paikka tavata miehiä), hoidan sisareni lapsia tarvittaessa.

Muistuttaisin myös, että lapset eivät takaa "seurallista" vanhuutta. Mun äitini on leski, ja mä olen ainoa lapsi - joka asuu 600 kilometrin päässä. Eli en pääse ihan joka viikonloppu tapaamaan häntä.

Ap, älä hanki lapsia, jos et niistä pidä.

Olen 35 ja ihan hyvä elämä on ilman lapsia. Tottakai joskus itsekin mietin, että jäänkö jostain paitsi, mutta toisaalta ei ainoastaan sen ajatuksen perusteella pitäisi lapsia hankkia. En oikein miellä itseäni yksinäiseksi, onhan minulla mies ja yhteinen vapaa-aikamme. Käymme joka viikko vähintään kerran ravintolassa, harrastamme ja matkustelemme yhdessä. Sukulaiset ovat läheisiä ja kummilapsia on monta. Jos elämääni vertaa yksinhuoltajaystävääni, joka elää kahden lapsensa kanssa, niin en nyt tiedä voisiko minua sanoa häntä yksinäisemmäksi. Kai yksinäisyys liittyy siihen miten asiat kokee ja kaipaako elämäänsä jotain lisää.

Mä sain lapset 20- ja 23-vuotiaana,nyt olen kahden pian kotoa muuttavan lapsen äiti. Omaa aikaa on ollut jo useiden vuosien ajan,joskin se pikkulapsiaika oli rankkaa -ja ihanaa- mutta se on lyhyt aika

Jos en olisi sitä kokenut,olisin kyllä eri ihminen. Täytyy sanoa että sanonta että lapset kasvattavat vanhempiaan on täyttä totta. Joten jos en olisi tätä käynyt läpi,en pystyisi tällä päällä myöskään näkemään niitä hyviä/huonoja puolia vanhemmiudessa/lapsettomuudessakaan.

Ei se pikkulapsiaika edes ole rankinta mielestäni, enemmänkin se on se huoli ja pelko,jos lapsella ei kaikki mene toivotusti,mikä taas puolestaan on näin,koska se rakkaus toiseen on niin täydellistä ja pyyteetöntä,mikä puolestaan on sen vanhemmuuden paras puoli. Nämä ovat vain valintoja.

tämä keskustelu sai minut haluamaan lapsia joskus 10v sisään

Vierailija kirjoitti:

tämä keskustelu sai minut haluamaan lapsia joskus 10v sisään

Miksi, jos saa kysyä?

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostais sinkku velojen ajatuksia yksinäisyydestä.

t. vela mutta tahdottomasti sinkku

Kaipaan miestä elämääni mutta en lapsia. Minulla on mielenkiintoinen työ, liikun ja hoidan koiraani. Elämä on ihan ok, välillä tunnen oloni yksinäiseksi. En koskaan saanut miestä/suhdetta joten lasten hankkimista en edes voinut harkita vaihtoehtona. Olen välillä siitä surullinen, toivon että saisin kerran elämässäni mahdollisuuden rakkauteen ja parisuhteeseen. Mutta näillä mennään.

nosto