Muistatteko vanhan ajan kirjeenvaihtoilmoitukset "Saat olla iältäsi 8-100-vuotias" :D

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli ghanalainen poika kirjekaverina. Heti ekassa kirjeessä se pyysi lähettämään Sony Walkmanit. En edes tiennyt mitkä ne on.

Eipä vähempää 😂

Vierailija kirjoitti:

Oliko teillä koulussa sitä villitystä, että piti saada ulkomaalainen kirjekaveri? Toivoin australialaista poikaa, toive piti siis oikein kirjata, mutta sain malesialaisen tytön. Vuosia kirjoiteltiin, ja mulla on vielä tallessa häneltä saamani avaimenperäkin. Jossain vaiheessa tyttö rupesi m*slimina käyttämään huivia, ja mun elämä alkoi suomalaisena nuorena mennä vähän erilaiseen suuntaan, joten tiemme erkanivat.

Ootko kattonu että löytyskö tota tyttöä facesta?

Mulle kanssa tuli noita ghanalaisia jonkun palvelun kautta ja aina pyydettin lähettämään jotain. En tainnut vastata niihin tai sitten ne eivät vastanneet, jos en lähettänyt mitään. taisin jollekin kerran kamman lähettää, kun se oli helppo laittaa kuoreen. Ikimuistoihin mulla on Ugandalainen radiotoimittaja joka kirjoitti ahkerasti ja sitten loppui kuin seinään. Sekä Puolasta tulleissa kirjeissä oli aina nie zensorovana tjsp. -leima. 

Vierailija kirjoitti:

Millä vuosikymmenellä tällaista oli?

90 -luvulla.

Saattoi olla jo aikaisemminkin, mutta itse aloitin peruskoulun -91. Ja silloin oli kirjekaverit omasta luokasta.

Kuinka monella oli Viestivihko? Eli tavallinen vihko, johon sitten kirjoiteltiin, piirreltiin, tarinoitiin juttuja. Ja annettiin kaverille, joka puolestaan vastasi. Ja kirjoitti oman osuutensa ja antoi vihon takaisin?

Kirjeenvaihto oli kivaa, etenkin kun mulla ei ollut omassa koulussa yleensä juurikaan kavereita enkä ollut sujuva juttelemaan, niin kirjekavereille oli kuitenkin helppo höpöttää kaikenlaista.

Säästin kirjeet. Vuosien saatossa kertyikin aika paljon.

Ärsytti ne kirjekaverit, jotka ei joskus vastanneet pitkään aikaan. Minä sitten lähetin kirjeen ja utelin mistä kyse, koska en voinut antaa olla. Jotkut lupailivat kirjoittaa aktiivisemmin, mutta sitten taas hiljenivät. Itse vastasin kirjeisiin nopeasti, koska otin harrastuksen niin tosissani. Lopussa aloin vähän lipsua ja kirjoittaa sotkuisemmin. Esim. kerran vastasin yhdelle kiireessä ennen menoa jonnekin, kun olisin voinut odottaa parempaa hetkeä ja kirjoittaa huolellisemmin. Hävettää miten sotkuisella käsialalla kirjoitin. Tämän jälkeen kyseinen tyyppi halusi lopettaa kanssani kirjeenvaihdon.

Joskus oli niitä yhden kirjeen kirjoittajia. Olivat nähneet ilmoitukseni jossain ja halusivat aloittaa kirjeenvahdon, mutta eivät sitten enää koskaan vastanneetkaan... Jotkut myös unohtivat laittaa oman osoitteensa.

Laitoin ilmoituksen ainakin Hippo-lehteen.

Vierailija kirjoitti:

"Mitä sulle kuuluu? Mulle kuuluu hyvää."

Joo, ja vastaus kysymykseen oli tuo sama kysymys, koska olisi ollut tylyä vain sanoa, että kuuluu hyvää. Ikuinen looppi.

Vierailija kirjoitti:

Tuo laaja ikärajaus oli tosiaan vähän sellainen "asiaan kuuluva" juttu silloin aikanaan. Muistan kun sain kerran melko seksuaalissävytteisen kirjeen 45 vuotiaalta mieheltä (olin itse jotain 12). Tämä tulee aina mieleen, kun jossain puhutaan, miten nyt someaika on mahdollistanut pedofiilien kontaktit lapsiin. Kyllä se vaan onnistui niillä vanhoillakin systeemeillä.

Hyiiii, täällä samansuuntainen kokemus. Egdittiin lähettää pari kirjettä puolin ja toisin. Kyseli vähän outoja, kehui kovasti, lähetti tarroja+hiuslenksuja ja jo toisessa kirjeessä oli jotain "olisipa mukava tavata"- tyylistä. Itselläkin 11-vuotiaana pärähti joku hälytyskello soimaan ja vilautin äidille ehkä kolmatta tai neljättä saamaani kirjettä... Muistan ikuisesti sen äidin ilmeen, kun tuijotti sitä kirjettä suht pitkään ja lopulta kielsi ehdottomasti vastaamasta ja selitti, että tämä setä on "hullu" eikä sen kanssa kannata olla tekemisissä ikinä.

(mutta eipä muuten kelleen tullut mieleen, että poliisille voisi ilmoitella, kun en ehkä ainut "kirjekaveri' tälle tyypille ollut...Monesti olen miettinyt, että suostuikohan joku raukka tapaamaan sen...:/)

Ulkomaalaisia kirjekavereita valittiin jostain paperista jossa oli luottokortin kokoisia neliöitä- näkömuistin mukaan. Sitten piti jännittää postissa kirjekuortensa kanssa että paljonko maksaa postimerkki Guatemalaan tai Peruun. Jännää oli! Muistan saaneen muutaman vastauksenkin, oli eksoottisen näköinen kirjekuori eteisen lattialla kun tulin kotiin. 

Kirjoittelin myös bändien fanikerhoihin ja sain muutaman signeeratun kuvankin vaikken osannut tehdä sitä maksettu vastauskuori- juttua vaan kerroin vaan pitkästi Johnille ja Nickille miten rakastan niitä ja jaan innostuksen akvaarioharrastukseen. Kuvankin taisin piirtää. 

Kesälomilla oltiin kirjeenvaihdossa kavereitten kanssa kun kaikki menivät mökeilleen tai mummolaan pois kaupungista. 

1970 syntynyt

Vierailija kirjoitti:

PS. Ei tutuille eikä yhden kirjeen kirjoittajille.

Toi oli muuten luottavaista aikaa kun joku 8v julkaisee oman ikänsä, nimensä, osoitteensa ym lehdessä jonka kuka tahansa pedo voi lukea, alkaa stalkkailemaan kotinurkilla ja odottelee että Maija-Liisa Ellistiina on yksin kotona.

On tosiaan maailma muuttunut. Ennen vanhemmilla ei ollut mitään ongelmaa julkaista lapsen koko nimeä ja kotiosoitetta valtakunnallisessa lehdessä (vanhempien kynästähän ne useimmat alle kouluikäisten ilmoitukse olivat), nykyään paheksutaan, jos lapsen (anonyymi) kasvokuva julkaistaan netissä rajatulle joukolle ihmisiä. Toki on hienoa, että tietoisuus yksityisyydestä on lisääntynyt.

Yksi kirjekaverini oli sellainen, joka tykkäsi, kun kirjeissä oli paljon kysymyksiä. Hänen kirjeensä olivatkin siis aina pitkä liuta kysymyksiä + vastaukset mun kysymyksiin. Muiden kanssa kirjoitin vapaamuotoisemmin ja selitin elämästäni, murheistani, elämäni tapahtumista ym.

Olisipa tuo paperikirjeenvaihto nykyäänkin "muodissa" siis aikuisille. En ehkä enää olisi niin hyvä kirjoittamaan kuin ennen, kun tuntuu ettei ole kenenkään kanssa mitään yhteistä. Silloin nuorena musta oli vähän erikoista, kun tuo yksi halusi vain lähettää kysymys-vastauskirjeitä, mutta nykyään pitäisin sitä itse hyvänä tapana kirjoittaa, koska sellaista kirjeenvaihtoa voisi käydä kenen kanssa tahansa. Paitsi jos olis liian vaikeita kysymyksiä vaikka jostain politiikasta. Mutta erilaisten kysymysten esittäminen ja niihin vastaaminen veisi pois sen jännityksen siitä, että kun ei ole mitään puhuttavaa.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli ghanalainen poika kirjekaverina. Heti ekassa kirjeessä se pyysi lähettämään Sony Walkmanit. En edes tiennyt mitkä ne on.

Minulla oli teini-iässä monesta maasta kirjekavereita 80-luvulla.

Minullakin ghanalainen poika kirjekaverina. Ensimmäisessä kirjeessään pyysi lähettämään lahjoja ( ei muista mitä, mutta jotain sellaista, johon minulla teininä ei ollut varaa). En lähettänyt - ei jatkanut kirjekaveruutta.

Sitten oli puolalainen poika. Pyysi ensimmäisessä kirjeessä hettämään sukkanauhani vastasin, ettei Suomessa sellaisia käytetä, eikä enää vastannut kirjeeseen.

Intialainen tyttö oli myös kirjekaverinani, muistan hänen kirjoittaneen, että heillä oli monia palvelijoita, ja että auringonotto ei sopinut hänen yhteiskuntaluokalleen, vaan yläluokka pyrki varjelemaan itseään ruskettumiselta. Hän alkoi opiskellla farmasiaa ja asui lääkäri sukulaissetänsä perheen luona opiskellessaan, valitettavasti kirjeenvaihto loppui hänen opiskeluvuosinaan.

Vuonna -79, 14-vuotiaana, sain kirjekaveriksi itävaltalaisen tytön, jonka kanssa kirjoiteltiin aikuisikään saakka. Hän työskenteli ammattinsa puitteissa eri maissa, ja saimme mieheni kanssa kutsun häihinkin Afrikkaan 90-luvulla, joskaan emme taloudellisista syistä pystyneet sinne menemään. Nykyään olemme tämän naisen kanssa Facebook-kavereita.

Kunpa vieläkin saisi kirjeitä!

Mulla oli useita ulkomaalaisia kirjekavereita: Ranskasta, Saksasta, Turkista ja USAsta. Valitettavasti yhteydet ovat katkenneet enkä ole löytänyt heitä Facesta tms., liian yleisiä nimiä tai ehkä sukunimi vaihtunut.

Kirjeiden odottaminen oli jännittävää. Minä olin nopea vastaaja, ja yhdelle tytölle lähetin hänen kirjeessään olleen postimerkin takaisin ja valitsin joka kerta erilaisen suomalaisen merkin, koska hän keräili niitä.

Olisipa kiva päästä yhteyteen vielä vuosien jälkeen.

Oi, mitä muistoja tulee mieleen. Minun kirjekaveruudet vain loppui aika lyhyeen aina. T. Vm.-82

Vierailija kirjoitti:

Ulkomaalaisia kirjekavereita valittiin jostain paperista jossa oli luottokortin kokoisia neliöitä- näkömuistin mukaan. Sitten piti jännittää postissa kirjekuortensa kanssa että paljonko maksaa postimerkki Guatemalaan tai Peruun. Jännää oli! Muistan saaneen muutaman vastauksenkin, oli eksoottisen näköinen kirjekuori eteisen lattialla kun tulin kotiin.

IYS oli se järjestö, minkä kautta sai tuollaisia listoja. Itselläni oli kirjeenvaihtokavereina 80-luvulla tyttöjä Australiasta, Usasta, Meksikosta ja Norjasta. Eka kirjekaveri oli saksalainen tyttö, jonka kanssa kirjoiteltiin vielä parikymppisinä. Sitten se jotenkin hiipui... Harmi.

näin menetin kaiken ja nykyisen maineeni ja kunniani ja kaiken muun, mitä ollut kirjeenvaihdon kautta kokea 

Mä lähetin Karviseen ilmoituksen, jossa toivoin vastauksia erityisesti Animorphs-faneilta (kirjasarja). Sain vastauksen coolin oloiselta pojalta, joka lähetti mulle jostain saamiaan Amorphis-tarroja (bändi). Sit en kehdannut kertoa että oon nolo kirjanörtti enkä siisti hevari, joten kiitin vaan tarroista. En tiedä tajusiko poika jossain vaiheessa, koska lopetti kirjoittelun.

Yhden kirjekaverin kanssa oltiin tekemisissä vuosia ja asuttiin kämppiksinäkin jossain kohtaa. Nyt ei olla yli kymmeneen vuoteen nähty, mutta päädyin hänen kauttaan aloittamaan harrastuksen, jonka kautta tutustuin lähes kaikkiin nykyisiin kavereihini sekä puolisooni.

Muistan ja muistan rajanneeni ikätoiveen omanikäisiini ja silti sain seksuaalissävytteisiä kirjeitä vanhoilta ukoilta (yli 25-vuotiaat), itse oli 13 v. En vastannut heille. 

Vierailija kirjoitti:

PS. Ei rillipäille eikä läskeille

PS2. Punkkarit älkööt vaivautuko.