Muistatteko vanhan ajan kirjeenvaihtoilmoitukset "Saat olla iältäsi 8-100-vuotias" :D

Minulla oli lapsena kirjeystävä ja se kirjeen odottelu oli aina niin kutkuttavaa :) ja aina kun postiluukku kolahti syöksyin tarkistamaan onko vastausta tullut. Se oikea, käsin kirjoitettu kirje on todellakin ihan eri asia saada kuin joku fb- tai whatsapp-viesti. Surullista jos ei nykylapset tätä tajua.

Mulle kirjoitti joku mies vankilasta. Esitti ensin ikäistäni(13v) poikaa. En vastannut enää, mutta sain silti kirjeitä häneltä. Hänellä oli osoitteeni ja kuvani...

PS. Ei tutuille eikä yhden kirjeen kirjoittajille.

Toi oli muuten luottavaista aikaa kun joku 8v julkaisee oman ikänsä, nimensä, osoitteensa ym lehdessä jonka kuka tahansa pedo voi lukea, alkaa stalkkailemaan kotinurkilla ja odottelee että Maija-Liisa Ellistiina on yksin kotona.

P.S. Ilmoitus ei vanhene.

Mulla on tallessa mun Koululaiseen laittamani ilmoitus. Ikähaarukka oli 0-99 vuotiaat, kunhan harrastukset natsaa: lukeminen, piirtäminen, tarrojen keräys ja musiikin kuuntelu.

Olin silloin 8 vuotias. Silloin sain useita kymmeniä vastauksia(kaikki kutakuinkin saman ikäisiä), osa tallessa. Kaikille vastasin. Kymmenestä jäi kirjekaveri joksikin aikaa ja yksi on säilynyt näihin päiviin. Kirjoitellaan yhä vanhanaikaisia kirjeitä, vaikka ruuhkavuosina käytettiin sähköpostia muutaman vuoden ajan(tai printattiin koneella kirjoitettu). Sitten vaihdettiin takaisin kynään ja paperin.

Nyt ollaan 45 vuotiaita. Ensimmäisen kerran tavattiin, kun oltiin 12 vuotiaita (suomessa asumme, mutta välimatkaa on), seuraavan kerran 20 vuotiaina ja siitä sitten ollaan kerran vuodessa nähty puolessa välissä matkaa. Hauskaa on ollut joka kerta. On pitkä ikäisin kaverini, toistemme häissä käytiin, mutta muuten ollaan perheet pidetty erillään. Tää on meidän juttu.

Sorry, innoistuin nostalgoimaan.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli lapsena kirjeystävä ja se kirjeen odottelu oli aina niin kutkuttavaa :) ja aina kun postiluukku kolahti syöksyin tarkistamaan onko vastausta tullut. Se oikea, käsin kirjoitettu kirje on todellakin ihan eri asia saada kuin joku fb- tai whatsapp-viesti. Surullista jos ei nykylapset tätä tajua.

Anteeksi, mutta oikeasti vituttaa tää yleistämisen määrä. Jos sun tutut ja tuttavan lapset ei ymmärrä, niin ei ole kyse silloin nykylapsista, vaan pieni otanta heistä.

Mä tiedän moniakin muksuja, jotka kirjoittelee kirjeitä ja lähettelee kortteja. Ei sekään yleistä ole, mutta tarpeeksi, etten ala mitään surullisia nyyhkyfiboja kärsimään.

Vierailija kirjoitti:

PS. Ei tutuille eikä yhden kirjeen kirjoittajille.

Toi oli muuten luottavaista aikaa kun joku 8v julkaisee oman ikänsä, nimensä, osoitteensa ym lehdessä jonka kuka tahansa pedo voi lukea, alkaa stalkkailemaan kotinurkilla ja odottelee että Maija-Liisa Ellistiina on yksin kotona.

Minulla oli kirjekavereita 70-luvulla. Ilmoituksen laitoin Kultapossukerhon (Postipankin lastenkerho) lehteen enkä edes muista, sanoinko siitä vanhemmille. Minulle ei tullut mieleenkään, että tietoja voisi käyttää väärin. En tiennyt edes pedofiileistä kuin aikuisena. Vanhemmat tiesi, mutta ohjeitus oli aina "ei saa ottaa karkkia vierailta". Ikinä en saanut vastausta kysymykseeni miksi?

Minulla oli muutama kirjekaveri, mutta innostus hiipui murrosiässä. Olin ikäisekseni lapsellinen ja kirjekavereiden jutut kaupungilla pyörimisestä, pojista ja ihastuksista oli niin eri maailmasta.

:D

Vierailija kirjoitti:

P.S. Ilmoitus ei vanhene.

Tämä tuli joskus itsellänikin mieleeni kun muistelin näitä kirjekavereita ja ilmoituksia. Mitähän, jos lähettäisi johonkin tällaiseen kirjeen? Minulla taitaa vanhoja lehtiä olla vielä tallessa.. Toki on varmasti jo muuttanut pois, mutta ideana olisi hauska.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on tallessa mun Koululaiseen laittamani ilmoitus. Ikähaarukka oli 0-99 vuotiaat, kunhan harrastukset natsaa: lukeminen, piirtäminen, tarrojen keräys ja musiikin kuuntelu.

Olin silloin 8 vuotias. Silloin sain useita kymmeniä vastauksia(kaikki kutakuinkin saman ikäisiä), osa tallessa. Kaikille vastasin. Kymmenestä jäi kirjekaveri joksikin aikaa ja yksi on säilynyt näihin päiviin. Kirjoitellaan yhä vanhanaikaisia kirjeitä, vaikka ruuhkavuosina käytettiin sähköpostia muutaman vuoden ajan(tai printattiin koneella kirjoitettu). Sitten vaihdettiin takaisin kynään ja paperin.

Nyt ollaan 45 vuotiaita. Ensimmäisen kerran tavattiin, kun oltiin 12 vuotiaita (suomessa asumme, mutta välimatkaa on), seuraavan kerran 20 vuotiaina ja siitä sitten ollaan kerran vuodessa nähty puolessa välissä matkaa. Hauskaa on ollut joka kerta. On pitkä ikäisin kaverini, toistemme häissä käytiin, mutta muuten ollaan perheet pidetty erillään. Tää on meidän juttu.

Sorry, innoistuin nostalgoimaan.

Kuulostaa todella ihanalta :)

Silloin aikoinaan oikeasti keskusteltiin eikä haettu paria. Onx teillä vain kulli tai pillu miälessä? Meikä on keskustellut jonoiinjouyavia kauemmin kuin monella teistä on edes ikää. 

Oliko teillä koulussa sitä villitystä, että piti saada ulkomaalainen kirjekaveri? Toivoin australialaista poikaa, toive piti siis oikein kirjata, mutta sain malesialaisen tytön. Vuosia kirjoiteltiin, ja mulla on vielä tallessa häneltä saamani avaimenperäkin. Jossain vaiheessa tyttö rupesi m*slimina käyttämään huivia, ja mun elämä alkoi suomalaisena nuorena mennä vähän erilaiseen suuntaan, joten tiemme erkanivat.

Mulla oli kerran Norjalaisessa nuorten lehdessä. Kun ilmoituksen lähettämisestä julkaisuun meni vuosi, suurin osa kirjeistä tuli itseäni vuotta nuoremmilta. Luultavasti ikätoive oli juuri tyyliin 13-15 vuotta. Lupasin kirjoittaa ruotsia. Osa kirjoitti norjaksi, muutama ruotsiksi ja jotkut englanniksi. Sain yhteensä 77 vastausta, joista poimin kivoimmat ja ne, joilla oli selvin käsiala. Yksi oli rehellinen. Kertoi suoraan olevan 66-vuotias mies ja toivovansa nakukuvaa. Hänelle en vastannut. Mulla oli jossain vaiheessa ulkomailta 20 kaveria ja Suomesta muutama. Ne vain jotenkin hiipuivat, ei löytynyt enää asiaa puolin ja toisin. Taisi internetin maailma viedä molemmin puolin. Lapsuudenkodissani on iso laatikollinen kirjeitä, vanhempani ovat säilyttäneet kaikki, kun opiskelemaan lähtiessä en ottanut mukaan ja ei ole tullut haettua pois. 

Yhden suomalaisen kanssa kirjoitimme muutaman vuoden, niin että kumpikin sai kirjeen vuosittain. Vähitellen yhteydenpito jostain syystä vain väheni. Viimeisin kirje oli mun lakkiaisonnittelu hänelle, kymmenen Erikoista oli, että meillä oli kotien välillä eroa vain 60  km, mutta kumpikaan meistä ei koskaan edes ehdottanut tapaamista. 

100 % vastaus kolmelle ekalle.

Mutta! Muistatteko kun kaikissa lehdissä oli Nuorten Palsta (tai vastaava)?

Se oli siis aikansa keskustelupalsta. Oli runoja, tarinoita, kysymyksiä, piirroksia jne. Näitä "olen ihastunut vuotta vanhempaan kivaan jätkään. En uskalla lähestyä. Miten voisin edetä?"

(ja taas voi huomata, että keskustelupalsta ON nopeampi :D :D :D )

Itse luin aina Apu -lehden nuorten palstaa (siellä oli myös kirjeenvaihtoilmoituksia). Sitten ehkä Aamulehden liitteenä oli viikonloppuisin mahdollisesti "Treffit" -niminen tabloid -kokoinen ohuempi lehtinen (torstaisinhan tulee Moro).

Minulla itse asiassa oli Apu -lehdessä kirjeenvaihtoilmoitus. Vaatimuksena sopivan iän (12v) lisäksi kissat.

Sitten kun kirjeitä alkoi kolahdella postiluukusta, alkuturinoiden jälkeen ehdotettiin tietty kuvien vaihtoa.  Miten sitä tulikaan sitten loppujen lopuksi hylättyä se "kaalimaan kaunein peruna" -tyyppi?

Alun 25 kirjekaveria kutistui lopulta hyvin hallittavaan 5-7 kappaleeseen. Loppujen kanssa oli sitten vain FSB-Slämäri-yms. kamavaihtoa.

Mielestäni oli kivaa, näin myöhemmin muistellen, että kun 12 vuotiaana oli aloittanut kirjeenvaihdon, niin joidenkin kanssa oli kirjeenvaihdossa vielä lukioaikanakin!  Sitten se vaan jotenkin jäi. Siirryttiin sähköpostiin ja se hohto katosi.

Lähettikö kukaan "miksei susta oo kuulunu mitään" kirjeitä?

Ai niin, sitten oli nuo jo jonkun mainitsemat ulkomaalaiset kirjekaverit.

Mulle ehkä vastasi joku afrikkalainen poika. Muutaman kirjeenvaihdon jälkeen hän lähetti mulle setelin ja toivoi että ostaisin hänelle filmirullan? Kertakäyttökameran? Jotain tuollaista.

Menin pankkiin ja kysyin sille setelille arvoa. Seteli oli arvoltaan muutaman markan.

Olin kuitenkin kiva ja kävin ostamassa hänelle kertakäyttökameran ja lisäksi kirjoitin että jos ei kehittäminen siellä onnistu niin lähetä minulle takaisin :D Palautin myös setelin ja kerroin ettei sillä ollut paljoa arvoa.

IHAN OIKEASTI! Hulvatonta! En enää muista miten se juttu jatkui.

Mulla on tallessa kaikki kirjeet ja slämärit ja FSB:t ynnä muut.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli kerran Norjalaisessa nuorten lehdessä. Kun ilmoituksen lähettämisestä julkaisuun meni vuosi, suurin osa kirjeistä tuli itseäni vuotta nuoremmilta. Luultavasti ikätoive oli juuri tyyliin 13-15 vuotta. Lupasin kirjoittaa ruotsia. Osa kirjoitti norjaksi, muutama ruotsiksi ja jotkut englanniksi. Sain yhteensä 77 vastausta, joista poimin kivoimmat ja ne, joilla oli selvin käsiala. Yksi oli rehellinen. Kertoi suoraan olevan 66-vuotias mies ja toivovansa nakukuvaa. Hänelle en vastannut. Mulla oli jossain vaiheessa ulkomailta 20 kaveria ja Suomesta muutama. Ne vain jotenkin hiipuivat, ei löytynyt enää asiaa puolin ja toisin. Taisi internetin maailma viedä molemmin puolin. Lapsuudenkodissani on iso laatikollinen kirjeitä, vanhempani ovat säilyttäneet kaikki, kun opiskelemaan lähtiessä en ottanut mukaan ja ei ole tullut haettua pois. 

Yhden suomalaisen kanssa kirjoitimme muutaman vuoden, niin että kumpikin sai kirjeen vuosittain. Vähitellen yhteydenpito jostain syystä vain väheni. Viimeisin kirje oli mun lakkiaisonnittelu hänelle, kymmenen Erikoista oli, että meillä oli kotien välillä eroa vain 60  km, mutta kumpikaan meistä ei koskaan edes ehdottanut tapaamista. 

Kirjoitan mitä sattuu, siis viikottain kirjoitimme. Eli heti kun kirje tuli, toinen vastasi ja siihen aikaan postin kulku kesti 2-3 päivää, vaikka matkakaan ei ollut tuon pitempi. 

Mulla oli ghanalainen poika kirjekaverina. Heti ekassa kirjeessä se pyysi lähettämään Sony Walkmanit. En edes tiennyt mitkä ne on.

"Mitä sulle kuuluu? Mulle kuuluu hyvää."

Millä vuosikymmenellä tällaista oli?