Kun ystävän kanssa tulee vain paha olo

Vierailija kirjoitti:

Olet itse vaan niin herkkä ja sinulla on paha olo. Ongelma ei välttämättä ole muissa

Tarkoitatko ap:ta vai kaikkia ketjussa vastanneita?

Mielensäpahoittaja saattaa ylireagoida.

Ei piikittely kuulu ystävyyssuhteeseen, vaikka toinen ei olisikaan herkkä. Voihan tietysti olla huumoripiikittelyä, varsinkin äijien kesken, mutta sen kyllä huomaa ihan selvästi, koska kyse on molemminpuolisesta huumorista ja koska piikittelijän katkeruudesta.

En nyt oikeastaan kaipaa kommentteja, joissa pohditaan reaktioni aiheellisuutta, vaan vastaavia ystäväkokemuksia muilta. Kiitos siis niille vastaajille, jotka ovat kertoneet omista kokemuksistaan.

AP

Minulla oli marttyyrikaveri. Asuimme eri paikkakunnilla ja kun tapasimme, tapaamiset kestivät viikonlopun. Jokaisen tällaisen viikonlopun jälkeen olin tosi väsynyt ja ärsyyntynyt ja jotenkin hämilläni. En ymmärtänyt, miksi hänen aina piti pilata tunnelma käyttäytymällä kuin pieni lapsi ja keksimällä epäloogisia ongelmia. Kun yritin vaivihkaa ottaa etäisyyttä, hän kysyi suoraan, enkö enää ole niin kiinnostunut hänen seurastaan. Vastasin, että en. Se siitä.

Minulla on yksi ystävä, jonka seurassa ei voi puhua mitään hyvää. En voi kertoa että lapsi oppi lukemaan ennen koulua tai että sain hyvän arvosanan tentistä. En voi kertoa että suunnitellaan lomamatkaa enkä voi kertoa että sain liput lempibändini konserttiin.

Jos erehdyn olemaan iloinen tai onnellinen, itseni tai jonkun muun puolesta, tai jos kerron jotain positiivista, hän hymyilee silmät sirrillään (ei yhtään aito hymy) eikä sano mitään. Siis ei yhtään mitään.

Se on rasittavaa. Ei sillä etteikö elämässäni olisi haasteita ja ikävää, mutten jaksa puhua niistä aina. Enkä jaksa kuunnella häntä kun mikään ei ole hyvin vaikka oikeasti on.

Olen jättänyt monta ystävyyttä.

1. Ystävä, joka oli vaikeasti masentunut. Olin hänen ystävänään monta vuotta ja masennus vain paheni vuosi vuodelta. Lopulta olin ystävälleni vain roskapönttö, johon sai purhaa kaiken pahan olon. Tapaamisten jälkeen tunsin oloni myös masentuneeksi ja meni monta päivää "toipuessa" näistä tapaamisista.

2. Ystävä, jonka kanssa ei vaan ollut enää hauskaa. Huumorintaju, mitä tehtäisiin, no kaikki tuntui väkinäiseltä ja ahdisti pelkkä ajatus viettää tämän ystävän kanssa aikaa. Tuntui tuhlaukselta ja tajusin, että olin tämän ystävän ystävä vain säälistä. Ei reilua todellakaan ystävääni kohtaan. Ei kukaan halua sääliystävyyttä.

3. Ystävä, joka paljastui katkeraksi kun itse aloin menestyä ja hänen elämänsä ei mennyt suunnitelmien mukaan. Kaivamalla kaivoi jotain mikä täytyi olla väärin elämässäni. 

4. Ystävä, jonka seurassa aina piti ottaa alkoholia. Nuorena opiskelijana en edes tajunnut ystävän alkoholismia, ennen kuin ystäväni tuli asumaan luokseni muutamaksi päiväksi ja joi aamusta iltaan. Tajusin, etten koskaan ikinä ollut nähnyt häntä ilman kaljaa tai viinaa. 

1. Kartan ystävääni, jonka mielestä nykyinen asuntomme ei ole HÄNEN makuunsa, mutta meille kuulemma ihan riittävä. Tullessaan kylään siirtää omatoimisesti huonekalujen paikkaa, että hän näkee  paremmin ympärilleen. Ei voi ottaa kahvia, kun vatsa oireilee. Ei voi syödä maitotuotteita, kun on laktoosi-intoleranssi. Ei pysty käyttämään viljatuotteita, kun niissä on hiilihydraatteja, jotka lihottaa. Toteaa sitten humoristisesti, että meistä näkyy, että syömme leipää. Teetä ei voi juoda kuin vihreää, mutta teeveden tulee olla tietyn asteista. Viimeksi käydessään meillä oli sitten liian kuuma sisäilma. Niin, ja meidän lapset ovat niin kovin epäkohteliaita, kun eivät tule tervehtimään, pelaavat pelejä omassa huoneessaan eivätkä keskustele vieraiden kanssa sekä nousevat kahvipöydästä ensimmäisinä pois.

2. Viilensin välit ensin ja sitten jäi vähitellen yhteydepito ystävään, joka kaikessa matki aina minua.  Esim. jos olin laittanut olohuoneen pöydälle sipsejä kulhoon, niin mennessämme kylään oli hän tehnyt samoin. Jos olin ostanut uudet sohvatyynyt, niin oli hänkin. Kaikki nämä muutokset sitten selitti sillä, että hän itse ajattelin, mitä uutta piristävää kotona voisi tehdä ja sitten päätti niitä muutoksia tehdä. Samainen ystävä soittaessaan kertoi kaikki ongelmansa ja miten perheellään menee. Sitten kysyi, että mitenkäs meillä. Vedin henkeä ja ennen kuin ennätin mitään sanoa, niin totesi joka kerta, että hänen täytyy nyt lopettaa, mutta soitellaan taas.

3. Sairastuin vakavasti. Entinen paras ystäväni tuli katsomaan minua sairaalaan. Kysyi, että mikä on vointi. Kerroin. Sitten hän totesi, että omista vaikeuksistaan ei kannata puhua, koska hän ei jaksa kuunnella MUIDEN ongelmia, että siinä helposti jää se ongelmistaan kertova yksin eikä hänellä ole lopulta ketään ystäviä.

Kummasti sitä huomaa, että on ystäväpiiri vähentynyt, mutta jotenkin olen ilman tuollaisia ystäviä paljon onnellisempi! Ei määrä vaan laatu!!!

Erään ystävän kanssa olemme luisuneet outoon tilanteeseen, jossa ystäväni on se suhteemme pääihminen, jonka elämä on ihan etusijalla. Tiedän esim. hänen lähipiirinsä nimet, hän ei tiedä tai siis muista ketään ystävääni nimeltä. Hän puhuu ja puhuu, ei koskaan kysy minulta mitään ja näyttää pitävän tätä omituista epätasapainoa ihan normaalina tilana. Olen monesti alkanut puhua asioistani ja koettanut osoittaa, että minäkin olen "joku", mutta jos pääsen jonkun asiani kertomisessa puoleenväliin, hänelle tulee jo mieleen vastaava asia omasta elämästään ja siirtyy kertomaan siitä. Jos yritän mennä väliin, että hei, en ole vielä lopettanut, hän sanoo: "Anna mä nyt kerron tämän!" todella energisesti, eikä jutuistaan taaskaan tule loppua. Tapaamistemme jälkeen olen kiukun vallassa. En pysty pitämään puoliani. Muuten elämässä ja ihmissuhteissani kyllä. Tämä outo asia tapahtuu vain tämän yhden ystävän kanssa.

En vain jaksa enää tätä ihmistä.

Tuollainen keskeyttäjäystävä minullakin on ollut. Muutenkin minä olin se kuuntelevampi osapuoli ja sitten joskus kun jotain olisin halunnut sanoa sain kertoa sen noin neljässä osassa koska neiti omahyväisyys keksi aina jonkun jutun joka oli pakko kertoa kesken kaiken.

Nämä ovat siitä hankalia asioita, että aluksi ei viitsi huomauttaa, koska ajattelee, että se voi olla ohimenevää (varsinkin jos joku murehtii jotain asiaa) ja sitten kun huomaa, että se vaan jatkuu, on koko ystävyydenkin jatkuminen oikeastaan sen verran samantekevää, että ei jaksa käyttää energiaa mihinkään konfliktiin vaan feidaa mielummin pois. Eipä se kenenkään velvollisuus olekaan aikuiselle opettaa käytöstapoja.

Nostan vanhaa ketjua.

Olen luopunut kaikista ilkeistä, manipuloivista, nolaavista, hyväksikäyttävistä ihmisistä. Etenkin niistä, joiden seurassa tuntee olonsa sihteeriksi, heidän lipuessaan kauppojen käytävillä kolme metriä edelläni. Tai niistä, jotka haluavat kertoa vain omista vaikeuksistaan, mutta kun kerron omastani, he toteavat, että "nyt en kyllä jaksa kuunnella".

Kannattaako pahaa oloa aiheuttava ystävyys lopettaa? Se riippuu pahan olon syistä ja ennen kaikkea siitä, miten paljon siitä ystävästä pitää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma ystävä alkoi piikitellä ja sanoa loukkaavia asioita kuten huomautella ulkonäöstä. Puhui myös aina itsestään ja jos kerroin omista huolista niin tää käänsi heti kaiken itseensä. En enää jaksa tavata.

 

Samanlainen ex-ystävä minullakin. Piikittely ja huomauttelu ulkonäöstä / vaatteista oli viimeinen pisara itselleni kuitenkin kyseessä oli keski-ikäinen hyvinkoulutettu naishenkilö. Olen sporttinen ja muutenkin huolehtinut aina itsestäni kuin myös se ystäväni. En vaan ymmärtänyt tätä jatkuvaa ilkeilyä. Osaako joku kertoa mistä voisi johtua?

Sama täällä. Laitoin poikki.

Yksi parhaimmista asioista mitä minun elämässäni on käynyt, oli kun tällainen ystävyyden lopettamista pähkäilevä "ystävä" lopulta päätti päättää ystävyytensä minuun. Luulen että hän pettyi kun reagoin siihen vain että goodbye. Se draaman määrä mitä minun elämässäni ei enää ole. Sen kummemmin kuin kilpailua, epätasapainoa, tai mielipahaakaan. Eikä juoruilua. Se on ihanaa. Hän pääsi jatkamaan sekoiluaan muualle.

Vierailija kirjoitti:

Yksi parhaimmista asioista mitä minun elämässäni on käynyt, oli kun tällainen ystävyyden lopettamista pähkäilevä "ystävä" lopulta päätti päättää ystävyytensä minuun. Luulen että hän pettyi kun reagoin siihen vain että goodbye. Se draaman määrä mitä minun elämässäni ei enää ole. Sen kummemmin kuin kilpailua, epätasapainoa, tai mielipahaakaan. Eikä juoruilua. Se on ihanaa. Hän pääsi jatkamaan sekoiluaan muualle.

Ei se välttämättä ole sekoilua muiden kanssa, voi olla ettei hän vain pitänyt sinusta tarpeeksi ja se purkautui noin, epäterveellä tavalla kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Olen luopunut kaikista ilkeistä, manipuloivista, nolaavista, hyväksikäyttävistä ihmisistä. Etenkin niistä, joiden seurassa tuntee olonsa sihteeriksi, heidän lipuessaan kauppojen käytävillä kolme metriä edelläni. Tai niistä, jotka haluavat kertoa vain omista vaikeuksistaan, mutta kun kerron omastani, he toteavat, että "nyt en kyllä jaksa kuunnella".

Jäikö ketään jäljelle?