Lue keskustelun säännöt.
Kiitos koulukiusaajat, te voititte ja kärsin teidän teoistanne edelleenkin
22.03.2017 |
Kärsin peruskouluajan koulukiusaamisesta. Peruskoulun loppumisesta on pian 10 vuotta, mutta pahat oireet siitä on edelleen. Ahdistus- ja paniikkihäiriöt alkoi jo yläasteella. Opiskeluun on ollut vaikea ryhtyä koska pelkkä ajatus sanasta "koulu" nostaa niskakarvat pystyyn. Masennus, syrjäytyminen ja siitä seuranneet hoitojaksot lataamossa ja mt-polilla. En uskalla pitää facebookissa profiilikuvaa koska pelkään että kaikki ihmiset vaan nauraa miten ruma olen tai että mua aletaan vainoamaan. Olen salannut kaikki tietoni ettei kukaan saa mistään tietoonsa missä asun tai puhelinnumeroani. En mielelläni tutustu uusiin ihmisiin, pelkään monia ihmisiä.
Kiitos vitusti kun onnistuitte laukaisemaan mulle mahtavat mt-ongelmat.
Kommentit (72)
Itse olin kiusattu koko ala-asteen. Minua hakattiin, potkittiin, haukuttiin ja tavaroitani rikottiin. Yläasteella kiusaajat vaan enää huutelivat ja sulkivat ryhmästä. Olin aina todella hyvä koulussa ja urheilussa. Isäni tuella jaksoin vaikeinakin aikoina uskoa, että minusta tulee vielä jotakin, mihin noista kiusaajista ei koskaan olisi. Sairastuin kuitenkin masennukseen, paniikkihäiriöön ja syömishäiriöön enkä pysty lähtökohtaisesti luottamaan lainkaan ihmisiin. Minäkuvani on vääristynyt edelleen.
Aikuisena olen kuitenkin menestynyt työelämässä ja urheilulajissani olin yksi Suomen parhaita. Menin elämässäni eteenpäin. Sain jopa tyydytystä siitä, että kiusaajista ei tullut mitään, varattomia wt-tyyppejä. Nykyään näen jo toisinkin, en ole enää katkera heille ja toivon, että heidänkin elämäänsä kuuluu hyvää. Toivon, että heistäkin on tullut aikuisia, jotka ymmärtävät, millaisen trauman ovat jättäneet.
Vanhassa paskassa vellominen ei auta asiaa, eteenpäin on mentävä, vaikka se tuntuisi vaikealta. Kiusatun on päästävä eroon siitä tunteesta, että muiden mielipiteillä on väliä. Silloinhan ne ovat voittaneet.
Tsemppiä ja taisteluntahtoa kaikille kiusatuille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikkopp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos sinulle kiusaamisesi tuotti iloa tylsiin koulupäiviin.
Ne oli tylsiä sen vuoksi, että älysi ei riittänyt opiskeluun😊
Jos et parempaan pysty edes netissä anonyyminä, niin en ihmettele, että sua kiusattiin.
Miksi pitää pystyä parempaan? Onko sinulle kiusaaminen joku kilpailu?
Ei ole kilpailu. Elämässä vaan pitää olla valmis sanomaan vastaan. Jos et pysty siihen koulussa, homma saattaa jatkua työelämässä. Tiettyjäihmisiä vaan tunnutaan kiusaavan aina.
Kysykään vaikka nimimerkiltä "miäs"henkilö(turust). Hänen kohdallaan tämä "kiusaaminen" on jatkunut myös aikuisena. Kaikki johtuu aina muista.
Kaikkia noita ongelmia voi olla ilman koulukiusaamistakin. Itse miettisin, että onko tuosta katkeruudesta ja vihasta hyötyä kuntoutuksessasi vai pitäisikö jo pyrkiä päästämään niistä tunteista irti? Koulukiusaajat tekivät väärin, mutta hekin olivat vain lapsia, uskon että suurin osa heistä katuu tekemisiään ja jos saisit kertoa heille mitä aiheuttivat, niin olisivat varmasti hyvin hyvin häpeissään. Lapset eivät aina toimi järkevästi ja aikuisten ohjauksen ja valvonnan puuttuessa jälki voi olla todella rumaa.
Olen pahoillani kokemuksistasi, minuakin koulukiusattiin aikanaan, joskaan ei varmaan yhtä pahasti kuin sinua.
Vierailija kirjoitti:
Itse olin kiusattu koko ala-asteen. Minua hakattiin, potkittiin, haukuttiin ja tavaroitani rikottiin. Yläasteella kiusaajat vaan enää huutelivat ja sulkivat ryhmästä. Olin aina todella hyvä koulussa ja urheilussa. Isäni tuella jaksoin vaikeinakin aikoina uskoa, että minusta tulee vielä jotakin, mihin noista kiusaajista ei koskaan olisi. Sairastuin kuitenkin masennukseen, paniikkihäiriöön ja syömishäiriöön enkä pysty lähtökohtaisesti luottamaan lainkaan ihmisiin. Minäkuvani on vääristynyt edelleen.
Aikuisena olen kuitenkin menestynyt työelämässä ja urheilulajissani olin yksi Suomen parhaita. Menin elämässäni eteenpäin. Sain jopa tyydytystä siitä, että kiusaajista ei tullut mitään, varattomia wt-tyyppejä. Nykyään näen jo toisinkin, en ole enää katkera heille ja toivon, että heidänkin elämäänsä kuuluu hyvää. Toivon, että heistäkin on tullut aikuisia, jotka ymmärtävät, millaisen trauman ovat jättäneet.
Vanhassa paskassa vellominen ei auta asiaa, eteenpäin on mentävä, vaikka se tuntuisi vaikealta. Kiusatun on päästävä eroon siitä tunteesta, että muiden mielipiteillä on väliä. Silloinhan ne ovat voittaneet.
Tsemppiä ja taisteluntahtoa kaikille kiusatuille!
Minä härnäsin yläasteella yhtä hyvin toimeentulevaa luokkakaveria, hällä oli varakas perhe ja oli sellainen 10 oppilas. Saattaa olla, että hänestä härnäys tuntui pahemmalta kuin minun näkökulmastani: Jos hän olisi eleelläänkään osoittanut että mielensä pahoittui, niin olisin lopettanut siihen paikkaan, koska sen verran empaattinen olen aina. Usein olen miettinyt, että haluaisin nyt aikuisena kysyä häneltä, että miten tuon härnäyksen otti, voi olla ettei ottanut niin vakavasti, tai sitten otti, vaikea sanoa, kun oli ainakin ulospäin sellainen viilipytty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin olin koulukiusattu lähes koko peruskoulun ajan. Kiusaaminen oli päivittäistä haukkumista ja ryhmästä pois sulkemista. Jopa opettajien nähden. Esim. kerran seiskaluokalla pulpettini työnnettiin kiusaajien toimesta luokan perälle. Opettaja luokkaan tullessaan kysyi, miksi istuin siellä peränurkassa. Kiusaajani vastasi suoraa, että "läski haisee". Opettaja ei kommentoinut mitään vaan aloitti vaan tunnin normaalisti.
Itse en kuitenkaan kanna kaunaa kiusaajilleni. Lapset ja teinit voivat olla todella tyhmiä, julmia ja ajattelemattomia. En minä nyt aikuisena ihmisenä märehdi sitä mitä joku lapsi on aikanaan sanonut, vaikka se silloin saikin elämäni tuntumaan helvetiltä. Sen sijaan kyllä edelleen kannan kaunaa niille aikuisille, jotka seurasivat tilannetta vierestä (niinkuin tuo opettaja) eivätkä puuttuneet mitenkään. Pari pahinta kiusaajaani olen tavannut noiden kouluvuosien jälkeen ja ovat nykyään ihan fiksuja ja mukavia ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se oikeastaan oli. Luokan kesken kilpailtiin kuka sai parhaimmat naurut tai kiusatun itkeväksi. Kilpailu toi oman lisän kiusaamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos sinulle kiusaamisesi tuotti iloa tylsiin koulupäiviin.
Ne oli tylsiä sen vuoksi, että älysi ei riittänyt opiskeluun😊
Enemmänkin syyksi siihen oli se että tunnit oli tylsiä koska koulu oli liian helppoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedättekö, mitä pahimmille kiusaajille kuuluu nyt?
Yksi on kuuluisa huippumalli, toinen mitalitason urheilija, kolmas suuren yrityksen toimitusjohtaja ja neljäs muuttanut Hollywoodiin.
Huippumalli = esiintynyt kerran Anttilan katalogissa
Mitalitason urheilija = voittanut kotikuntansa piirimestaruuden vuonna 06
Toimitusjohtaja = johtaa lähintä K-markettia
Muuttanut Hollywoodiin = huvikseen isänsä rahoilla
Näinhän se menee :D
Täällä sama ! Koko ala aste kiusattiin millon mistäkin! Aikuisiällä oireet tulivat vahvemmin esiin n20 vuotiaana. Ahdistusta,alemmuuden tunnetta ja että kaikki ajattelevat minusta kuitenkin vain pahaa..vihaan kiusaajiani edelleen pohjattomasti,he pilasivat elämäni.äläkä aloittaja kuuntele typeriä kommentteja tässä keskustelussa! Voimia ja haleja!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kamala miten julmia ihmiset voivat olla. Tuleekohan kenellekään edes huono omatunto kun huomaavat kuinka pahaan jamaan ovat ihmisen ajaneet toiminnallaan? Millaisia tällaiset kiusaajat ovat esimerkiksi parisuhteessa. Kiusaavatko kumppaniaan tai lapsiaan? Hyi helvetti
Osoittaa äärimmäistä julmuutta jos pystyy kiusaamaan toista niin että hän menettää mielenterveytensä. Voimia teille kiusatuille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä myös yksi koulukiusattu. Alkoi jo ensimmäisellä luokalla ja kesti ysiluokkaan asti. Kun valmistuin, hain ammattikouluun ja pääsin sinne, niin sielläkin oli kiusaamista. Lopulta se musersi mut ihan kokonaan :(
Oon ennen ajatellut, että vika on kiusaajissa, ei uhrissa, mutta nykyään ajattelen että jotain vikaa mussa on oltava, koska ei voi olla todellista että kiusaaminen jatkui vielä ammattikoulussakin.
Peruskoulussa kiusaaminen oli kaiken ulkopuolelle jättämistä, tönimistä, haukkumista, ryhmätöissä mua ei otettu mihinkään ryhmään, tein aina kaikki ryhmätyöt lopulta yksin.
Koulussa olin hiljainen, rauhallinen, hieman ujo, pukeuduin normaalisti, huolehdin hygieniasta, en meikannut, hiukset pitkät. Ihan siis normaalin näköinen ainakin omasta mielestäni, mutta olin hieman pyöreä kun muut olivat taasen ihan normaaleita tai jopa hoikkia, niin olen ajatellut että kiusattiinkohan sen takia. Ja kun en meikannut niin olikohan sekin jotenkin huono juttu.. Huoh..
No ikää nyt 27v ja tässähän tää surkea elämä menee psykoterapiassa ja lääkkeitä naukkaillen. Ei ole ammattia. Eikä tule olemaan. Ei ystäviä, ei yhtään mitään. En vain pääse tästä suosta enään ylös vaikka kuinka olen yrittänyt.
Mikkopp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikkopp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos sinulle kiusaamisesi tuotti iloa tylsiin koulupäiviin.
Ne oli tylsiä sen vuoksi, että älysi ei riittänyt opiskeluun😊
Jos et parempaan pysty edes netissä anonyyminä, niin en ihmettele, että sua kiusattiin.
Miksi pitää pystyä parempaan? Onko sinulle kiusaaminen joku kilpailu?
Ei ole kilpailu. Elämässä vaan pitää olla valmis sanomaan vastaan. Jos et pysty siihen koulussa, homma saattaa jatkua työelämässä. Tiettyjäihmisiä vaan tunnutaan kiusaavan aina.
Ajatteleppa toiselta puolelta. Tietyt ihmiset kiusaavat aina...
Vierailija kirjoitti:
Kamala miten julmia ihmiset voivat olla. Tuleekohan kenellekään edes huono omatunto kun huomaavat kuinka pahaan jamaan ovat ihmisen ajaneet toiminnallaan? Millaisia tällaiset kiusaajat ovat esimerkiksi parisuhteessa. Kiusaavatko kumppaniaan tai lapsiaan? Hyi helvetti
Olen lukenut tutkimusta, jonka mukaan kiusaajilla on todettu aikuisena persoonallisuushäiriö. Epäsosiaalinen ja narsistinen olivat yleisimmät diagnoosit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kamala miten julmia ihmiset voivat olla. Tuleekohan kenellekään edes huono omatunto kun huomaavat kuinka pahaan jamaan ovat ihmisen ajaneet toiminnallaan? Millaisia tällaiset kiusaajat ovat esimerkiksi parisuhteessa. Kiusaavatko kumppaniaan tai lapsiaan? Hyi helvetti
Olen lukenut tutkimusta, jonka mukaan kiusaajilla on todettu aikuisena persoonallisuushäiriö. Epäsosiaalinen ja narsistinen olivat yleisimmät diagnoosit.
Huomionhakuisiakin voisi olla. Ainakin omassa koulussa kiusaajista pahimmat olivat tosi leuhkoja. Kailottivat nolosti isoon ääneen omia asioita. Kiroiliat, ja pukeutuivat horomaisesti. Tämä siis Tyrnävällä.
Kiusaajista pitäisi tehdä lasu. Jos lapsi tai teini on syyllistyy rikokseen, siihen puuttuu sossukin. Miksi koulukiusaaminen olisi eri asia? Väkivaltaa se on henkinenkin väkivalta.
Minuakin on kiusattu ja ne jäljet näkyy vielä tänäkin päivänä.
En hakeudu ihmisten seuraan, koska koen etten kelpaa heidän seuraan. En ole ns. saman tasoinen, että voisin olla heidän kaveri. Tulkitsen katseita ja eleitä paljon ja jos joku kysyy minulta jotain niin ajattelen heti ettei sitä ihmistä oikeasti kiinnosta vaan hän yrittää kaivaa minusta jotain jota voi käyttää myöhemmin aseena minua vastaan. En siis luota ihmisiin. Enkä viihdy isoissa porukoissa vaan pienemmissä 1-2 hengen, max. 1-4 hengen. Pukeudun niin etten herätä huomiota. En pidä huomiosta, koska olen kokenut niin paljon negatiivista huomiota.
Muistan kun yksi samassa koulussa ollut tervehti minua ja olin aivan ihmeissäni enkä voinut uskoa, että hän sanoi mulle moi. Oli pakko katsoa taakse, että oliko siellä joku muu jolle hän sen osoitti. No ei ollut vaan hän huomioi minut. Tuskin jäi epäselväksi se, että kärsin huonosta itsetunnosta ja epävarmuudesta.
Muistan myös sen miten eräs aikuinen suhtautui siihen kun menin sanomaan hänelle, että minua kiusataan. "Mitä sä mulle tuut siitä kantelemaan, että x kiusaa sua? Se on kuule ihan sun omaa syytä, että sua kiusataan. Mä en puutu kiusaamiseen." Jotenkin näin ja minä ala-asteikäinen jäin itkusilmässä siihen hämilleni ettei opettaja tee mitään vaan syyllisti minua ja mulle oli opetettu, että kiusaamisesta pitää aina kertoa aikuiselle ja siihen pitää puuttua. Niin sitten joku viitsiikin toimia tuolla tavalla. :-(
Minua kiusattiin koko peruskoulu. Olen käsitellyt asian, olen antanut anteeksi, mutta sekään ei voi muuttaa silloin aiheutuneita vaurioita pienen lapsen mielessä.
Olen 35 vuotta, ja mielenterveysongelmien vuoksi määräaikaisella eläkkeellä. Ptsd ja toistuva masennus työdiagnoosina. Nykyään osaan edes olla jotenkuten rauhassa itseni kanssa, vaikka elämä ei kummoista olekaan. Töihin ja lähempiin ihmissuhteisiin minusta ei ole.